Kaapo aloitti muutama viikko sitten kerhon. Kaikki on sujunut todella hienosti, siitäkin huolimatta etten saanut hommattua uutta reppua, eväslaukkua tai tossuja (niistä haaveilin täällä). Vanha reppu ja tossut ovat ajaneet asiansa myös hyvin ja löytyyhän noita rasioita ja purnukoita eväillekkin vaikka kuinka monta.
Vaikka Kaapo on käynyt jo viime keväänä saman tyylisssä aamupäivä kerhossa juttelilimme paljon ennen aloitusta, että mitä siellä kerhossa tulee tapahtumaan. Että K jää sinne kehotätien kanssa ja tullaan sitten hakemaan kun kerho loppuu. Puhuttiin ikävästä, että voi itkeä ja kertoa jos tulee ikävä, mutta kuitenkin aina kerhon päätyttyä hänet tullaan sieltä hakemaan. Vielä keväällä tämä yksin kerhoon jääminen oli Kaapolle iso paikka.
Nyt syksyllä hän oli selvästi valmiimpi ja kypsempi jäämään hoitoon. Toki lapset ovat erilaisia, mutta tässä kohdin selvästi huomasin sen ”maagisen” kolmen ikävuoden etapin ja syyn sille miksi siihen saakka lasta voi kotona hoitaa. Ainakin itselleni on tärkeää että lapsi tuntee olonsa turvalliseksi hoitopaikassa, siihen liittyy vahvasti se että lapsi ymmärtää ettei häntä jätetä sinne, vaan että joka kerta tullaan hakemaan. Myöskin kolmevuotias hahmottaa käsitteet myöhemmin tai parin tunnin päästä jo paremmin kuin vaikka kaksivuotias.
Kerhon aloitus on siis mennyt loistavasti, K ilmoittaa minulle kerhon pihalla että Äiti, lähde nyt ja tule sitten myöhemmin hakemaan. Ja minähän tottelen. Kerho järjestetään kaupungin leikkipuistossa ja aluksi he ulkoilevat, säästä riippuen noin tunnin. Tämän jälkeen he siirtyvät sisälle, käyvät vessassa ja syövät pienet eväät. Mitä sen jälkeen tapahtuu on mysteeri, minulle ei ole kerrottu. Mutta ilmeisen hauskaa on ollut. Kun olen 2,5 tunnin päästä mennyt poikaa hakemaan on heillä ollut täysi tohina päällä, joko leikkien tai laulaen. Kerhon päätteeksi kaikille jaetaan takaisin kerhovihot joihin on painettu erilaisia leimoja. Kaapolla on kestänyt aina pitkään ennenkuin hän edes huomaa että häntä on tultu hakemaan. On tosi mielenkiintoista seurata salaa vierestä miten K leikkii muiden kanssa ja tottelee reippaasti kerhotätejä.
Sen lisäksi että kerhossa käyminen on Kaapolle hyvä ja opttavainen juttu, on se minullekkin rentoa aikaa vain yhden lapsen kanssa. Elvis nukkuu samoihin aikoihin pienet unet joten olen saanut ihan rauhassa käydä vaikka ruokakaupassa, kaupungilla, ostoksilla, kahvilla, kävelyllä, siivota tai tehdä ruokaa kotona… Tarkoituksena olisi myös keksiä jotain kahden keskistä äiti-lapsi tekemistä, kuten vaikka muskaria, mutta toistaiseksi toimii tämä hyvin ihan näinkin.
Kaapon 3-vuotisneuvolassa terveydenhoitaja sanoi että todella arvostaa sitä, että olen pitänyt Kaapon kotihoidossa (ja pidän jatkossakin). Ihan mukava kommenttihan se oli, mutta jotenkin se kuulosti hassulta. Kaapon kotona hoitaminen on meille paras ratkaisu ja siksi siis hyvä. Valintaamme ei pitäisi arvostaa siksi että se on nykypäivänä harvinaista vaan siksi että se meille mieluisin tapa.
Myönnän kyllä, että yleisellä tasolla en ymmärrä ihan pienten kokopäiväseen hoitoon laittamista. Mutta kuitenkin tähän saakka kaikki joihin olen tutustunut, joilla on pieniä tai vanhempia sisaruksia hoidossa, on ollut heille paras ratkaisu eikä sitä silloin ole varaa yhtään arvostella. Silloin se on paras juuri niin.
Mitenkä teillä? Onko muita perheitä jossa on syksyn tullen aloitettu kerho? Miten on mennyt?
Minttu
Viettiin tänään muuten Kaapon kanssa ihan kaksin laatuaikaa. Käytiin vähän hemmoiteltavina ja syömässä, mutta (blogimaiseen myhäilytapaan) siitä myöhemmin lisää.. 😉
