Ihanaa

21/01/2012

On aika ihanaa kun lähes viikon sairastamisen jälkeen pääse ulos leikkimään.

VIDEO KADONNUT JONNEKKIN NETTIAVARUUTEEN :/

Ihanaa ja lumista viikonlopun jatkoa!

Minttu


Raitaa ja Ruutuja

20/01/2012

Kun viettä viikon lähes kokonaan sisällä kotona (no, kävin tiistai-iltana yksin leffassa) alkaa näkemään punaista.
Ja vihreää ja sinistä, ruutua ja raitaa. Ikkunasta ihmetellään lumituiskua ja köllötellään leikkimatolla.

Osaan pian myös muumien jokaisen vuorosanan ulkoa. Dinojunan tunnarikin alkaa sujua. Mitä te teette kun lapset sairastaa ja ulos ei voi mennä? Mä en tehnyt mitään.

Minttu


Tissit tiskiin

19/01/2012

Kun ei tajuu niin ei vaan tajuu. Olen viimeisen ehkä puolen vuoden aikana törmännyt tähän Tusenblå imetystoppiin muutamissa blogeissa ja nettikaupoissa. Kaikki ovat sitä ylistäneet ja kehuneet, mutta mä en vaan tajua.

Toppia kehutaan käytännölliseksi, koska sen voi pukea tavallisten paitojen alle ja imettää tyylillä, tavallisilla vaatteilla.

Kuitenkin mietin, mitä järkeä ostaa paita jota voi käyttää vain muiden vaatteiden alla? Paita jossa on reiät tissien kohdalla?
Miksi ei mielummin laittaisi rahansa luukkupaitaan, joita voi käyttää ihan sellaisenaan. Jos siis imetysvaatteita haluaa ostaa. Luukkupaidat tavallisen paidan alla ovat varmasti aivan yhtä käteviä kuin paita jossa tissien kohdalla on aukot. Tavallisen paitojen alla voi imettäessä pitää hyvin myös masutuubia, tuubitoppia tai ihan tavallista toppia tissien alla vatsan peittääkseen.

Luukkupaidoissa on myös hyvää se että ne myös pitävät tissit suojassa ja lämpiminä. Toisin kuin hassu aukkopaita. Johan tuollaisen kanssa tulee rintatulehdus.

Musta tää vaan on ihan kreisi. Varsinkin kun sitä mainostetaan ja kehutaan niin nerokkaaksi.

Niin, en kyllä ole paitaa ikinä edes kokeillut. Voin silti sanoa etten tätä ”keksintöä” tajua. Ehkä juuri siksi?

Minkälaisia vaatteita muuten olette käyttäneet imettäessä? Itse käytän sekaisin ihan tavallisia ja sitten noita luukullisia. Ja imetän aina tavallisista paidoista helman alta, en tahdo että kaula-aukot venyvät.

Minttu


Mutta minne unohtui pyöräilijät?

19/01/2012

Aina tuntuu puhuttavan siitä että onko vanhempi vaunuilja vai liinalija/reppuilija. Kiistellään siitä kumpi parempi ja helpompi tapa. Mutta minne ovat unohtuneet lastaan pääosin pyörällä kuljettavat? Ainakin meidän naapurustosta näitä vanhempia löytyy useampia kuin yksi.

Näiden vanhempien lapsi tai lapset kulkevat kesät talvet pyörän kyydissä. Joko istuimessa tai eriaisissa pyöräkärryissä. Tai sitten vuorotellen. Oikein tiukassa paikassa matkustusvaunu muuntuu työnnettäväksi, eli tavallaan rattaiksi.

Ja niitä erilaisia kärryjä, istuimia tavara-ja laatikkopyöriä löytyy paljon erilaisia.

Kärryjä tai perävaunuja (ja turvasukkuloita!) löytyy jos minkälaisia ja hintaisia. Yhdelle, kahdelle, lemmikeille ja ostoksille. Ne saa muunettua helposti työntökärryksi, jolloin lasta ei tarvitse ottaa kärrystä esim kauppareissun ajaksi. Lapset ovat myös hyvin suojassa tuulelta ja sateelta. 
Laatikkopyörät ovat ihania! Niitäkin löytyy erilaisia ja suurimassa osassa laatikko on edessä. Silloin lapset on helppo kuulla ja nähdä, toisin kuin peräkarryn kanssa. Laatikkopyöriä löytyy niin kaksi kuin kolmipyöräisiäkin. Kahden alle 6-vuotiaan lapsen kuljettamiseen täytyy käyttää kolmipyöräistä. Myös laatikkopyöriin saa sadesuojan ja siinä voi kuljettaa pientäkin vauvaa turvakaukalossa. 
Long John -mallinen tavarankuljetuspyörä on lähtöjään tehty fillarilähettipyöräksi, mutta sen voi myös muuntaa lastenkuljetuspyöräksi. 

Hauskoja ovat mielestäni myös ohjaustankoon kiinnitettävät lastenistuimet. Voisin hyvin harkita meille näitä tyylikkäitä Bobiken istuimia, toinen eteen ja toinen taakse.

Isompien lasten kanssa jotka tahtovat jo ajaa itse, mutta omalla pyörällä eivät vielä voi matkoja kulkea, on erilaisia tandempyöriä sekä pyörän perään kiinnitettäviä runkoja.

Näitä pyöräjuttuja tutkiskellessani minuun iski pyöräilykärpänen. Meiltä löytyy kaksi pyörää mutta ei edes perus hamaxia lapsille. Taas yksi syy odottaa kevättä ja parempia pyöräilykelejä. Todella paljon tietoa ja vinkkejä hyöty-ja lasten kanssa pyöräilyyn löytyy tavarafillarista.

Niin ja minä olen ehdottomasti vaunuilija. Vaikka kantoreppuakin satunnaisesti käytän. Ja vaikka innoistuin tästä pyöräilyjutusta pysyn varmasti jatkossakin vaunuilijana, niin paljon cameleoneista ja donkeystäni pidän. Mikä sinä olet?

Minttu

Kuvat:
http://net-shop.nl/
http://bakfiets.nl/nl/
http://www.christianiabikes.com/english/uk_main.htm
http://www.larryvsharry.com/english/index.html
http://www.madsencycles.com/
http://www.lauranlastentarvike.fi/epages/GPL.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/23072008-84852/Products/3123
http://www.hamax.no/
http://www.bobike.nl/en/Bobike-you-re-sitting-pretty.htm?fluxmenu=m1
http://dazzlingbikes.com/2011/05/29/workcycles-onderwater-family-tandem-xl/
http://www.bakfiets-en-meer.nl/
http://molly-sweeney.com/2010/08/is-this-heaven/


Tröstisar – Lohduttavat pehmolaastarit

18/01/2012

Olemme poteneet flunssaa, Kaapo on ollut aika huonona ja siksi täällä blogissa on ollut hiljaiseloa. Kun yöt viettää joko Lastenklinikan päivystyksessä tai valvoen kipuisen lapsen ja tiheäimuisen vauvan kanssa samalla potien päänsärkyä ei päivisin huvita muu kuin Muumien katsominen pojat kainalossa. Ja niin ollaankin useampi päivä nyt menty. No tällaistä tämä välillä on.

Sain hiljattain tilaisuuden testata helmikuussa Suomen myntiin tulevia Tröstisar pehmolaastareita. Ne ovat suloisen pehmoisia otuksia jotka lohduttavat lasta kun hän on surullinen, huolestunut tai peloissaan. Laastarit pääsivät heti lohduttamaan siis pientä poloista sairastajaa.

Tröstisar-pehmoja voi käyttää iholla sellaisenaan tai haavan tullessa laastarin päällä. Lapselle tulee rauhallinen olo kun hän hellii omaa Tröstistään. Pehmolaastareita voi käyttää myös rauhotteluun etukäteen, niin että lapsi tuntee olonsa turvallisemmaksi silittäessään Tröstis-pehmoa.

Ruotsista kotoisin olevat pehmot ovat tulleet hyvin suosituiksi, enkä ihmettele. Tuote on hauska ja toimiva. Pehmo on todella ihanan pehmeä ja liimapinta pitää hyvin. Harmitukset ja pienet pipit unohtuvat nopeasti pehmoa silittäessä.

Pakkaus sisältää kuuden erilaisen Tröstiksen lisäksi kymmenen pyöreää laastaria. Tulossa helmikuussa apteekkeihin, tavarataloihin ja lastentarvikeliikkeisiin.

Minttu