KAVERIN KANSSA TÖISSÄ

27/05/2017

Käytiin ystäväni Peetan kanssa tekemässä kahden päivän työkeikka yhdessä. Kaverin kanssa töiden tekeminen on aina vähän jännittävää, sillä toinen saattaakin olla ihan erilainen työmodessa kun siinä tutussa ystävämodessa. Olen useasti kuullut töistä johtuvien erimielisyyksien pilanneen ystävyyssuhteita, joten toki ihan pikkuisen (mutta vain pikkuisen) jännitti etukäteen, että miten kaikki menee. Jännitystä ei helpottanut se, että toteutimme keikan vielä tädilleni. Samaan aikaan tosi ihana ja kiva tehdä tuttujen kanssa töitä, mutta samalla taas jännää, koska siihen tosiaan liittyy myös vähän toisenlainen jännitys ja paineita.

Kaksipäiväinen kuvauskeikka meni kuitenkin tosi kivasti ja kaikki olimme tosi tyytyväisiä. Tätini on hiljattain perustanut uuden keittiöihin painottuvan firman, Blau Interiorin, jolle teimme esitettä. Peeta stailasi ja minä kuvasin. Oli tosi kiva kokemus kaikinpuolin. Meistä pidettiin tosi hyvä huoli, cavaa sai hörppiä töiden lomassa, ekana iltana käytiin pitkän kaavaan mukaan syömässä ja toisena päivänä lounaan jälkeen tehtiin vielä kesän ja viikonlopun kunniaksi drinksut toimistolla. Tätini myös auttoi lastenhoidossa ja poikaystäväni (!!!!! ihana sanoa noin) kuskaili minua ja kävi moikkaamassa pitkän päivän lomassa, joten tämä lukeutuu ehdottomasti yhdeksi parhaimmaksi työkeikoiksi!

Tässä pientä kurkistusta siis kuvausten kulisseihin, ja jos uusi keittiö, kylppäri tai säilytysratkaisut ovat ostoslistalla niin kannattaa poiketa Eirassa Blaun uudessa myymälässä hakemassa vähän inspiraatiota. Taas vain huokailen, miten lahjakkaita ja ammattitaitoisia ihmisiä minulla on ympärillä, tehdään mielellään jatkossakin töitä porukalla!


TÄSSÄ ON SELMA

6/03/2017

Oho hups, tuli ihan vahingossa pidettyä monen päivän bloggaamistauko. Loppuviikkoon mahtui flunssan parantelemista, paniikinomaista juhlavaatteiden etsintää, lapsien kuljettamista harrastuksiin ja kyläpaikkoihin, kirppiksellä myymistä sekä kaverin yllätyskolmikymppisten juhlimista. Viikon kohokohta oli kuitenkin eilen, kun minusta tuli ihan virallisesti kummitäti!

Olin ihan tosi otettu kun yksi vanhimmista, rakkaimmista ja parhaimmista ystävistäni pyysi minua tyttärensä kummiksi. En tiedä onko se tämä ehkä hassu haave, mutta olen aina haaveillut kummitytöstä. Ja nyt pääsin parhaan sellaisen sylikummiksi. Ihana kunnia!

Omassa kaveripiirissäni ei ole vielä hirveästi lapsia, joten tällaiset kummitehtävät eivät ole kovin yleisiä. Monet lapselliset kaverit ovat tulleet elämään omien lasten kanssa, mutta näistä vanhoista ystävistä harvalla niitä vielä on. Se on tosi erilaista kun oma paras kaveri saa ensimmäisen vauvansa.

Kaksi kuukautta vanha sinisilmäinen kummityttöni sai siis eilen nimekseen Selma ja en vaan kestä miten ihana se on. Minä ja pojat jo kovasti odottellaan yökyläilyjä, leffailtoja ja Linnanmäelle menoa yhdessä. Itsehän en kuulu kirkkoon, ja minusta kummin tärkein tehtävä on juurikin olla läsnä ja olla sellainen turvallinen aikuinen johon voi luottaa ja tarvittaessa turvautua. Olla sellainen joka muistaa muulloinkin kun syntymäpäivinä. Ja jonka luona yökylässä ja saa valvoa liian myöhään ja syödä jäätelöä aamupalaksi.


TOSIYSTÄVÄ

14/02/2017

kaverit 2kaverit1

– kertoo jos sinulla on ruokaa hampaiden välissä
– jaksaa kuunella
– sanoo suoraan jos olet ärsyttävä
– potkii persuksille aina kun tarvitset sitä
– kannustaa, tsemppaa ja iloitsee puolestasi
– ei jätä sinua yksin
– voi olla kanssasi ihan vain hiljaa ilman kiusaantumista
– kertoo salaisuuksia
– tulee esinliinaksi jatkoille, vaikka kuinka väsyneenä
– lainaa sukkiaan
– ei katoa, vaikka olisittekin pitkään pitämättä yhteyttä
– on ollut mukanasi hulluimmissa kommelluksissa
– on se jolle kerrot hyvät ja huonot uutiset ensimmäisenä
– pyytää käytännön opastusta kuukupin käyttössä
– antaa anteeksi
– pyytää anteeksi
– tarjoaa viiniä
– haukkuu kanssasi tyhmää poikaa joka teki ihnottavasti
– sokeroi bikinirajasi
– antaa hassuja lahjoja
– nauraa tyhmille vitseillesi
– naurattaa tyhmillä vitseillään
– ei häpeile kertoa noloimmistakaan vaivoistaan
– kunnioittaa mielipiteitäsi
– tuo ruokaa kun olet kipeä
– on oma itsensä

Olen päivittäin ihan todella onnellinen ihanista ystävistäni, joita on paljon erilaisia. Mukana kulkee vanhoja lapsuudenystäviä kun hiljattain aikuisiälläkin matkaan mukaan tarttuneita kamuja – ja kaikkea siltä väliltä. Sellaisia joiden kanssa pidetään yheyttä päivittäin, toisia nähdään ehkä kerran vuodessa. Kiitollinen olen heistä jokaisesta. En aina ole se helpoin ystävä, mutta ehkä juuri siksi arvostankin ystäviäni sitäkin enemmän ♡


MUTTA JUST NYT OLO ON AIKA PASKA

8/10/2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään oli päivä joka kuulosta tosi kivalta. Ja kyllähän se sitä olikin. Käytiin lasten kanssa brunssilla, museossa, silakkamarkkinoilla, katsomassa Allasta, kahvilassa ja shoppailemassa. Kotimatkalla haettiin lauantaikarkit ja päätettiin illan leffa. Mutta…

Tämä viikko on ollut todella vaikea. Pitkään kestänyt strong-independent-singlelady-fiilis katosi yhtäkkiä ja tilalle tuli epävarmuus, yksinäisyys ja alakulo. Jokainen haaste on tuntunut maailman suurimmalta vastoinkäymiseltä. Tuntuu että jokaikinen kaveri pariutuu ja muhii kotona parisuhteessa. Tuntuu että minä olen sinkkusekoiluineni vain hauskaa viihdettä muille. Saan seuraajilta viestejä, ”Täällä me joka ilta katotaan sun snäppejä ja nauretaan sun elämälle” tai vaihtoehtoisesti kaverin poikaystävä kuittailee huvittuneena, juuri sillä pahimmalla epätoivon hetkelläni, viimeisimmästä epäonnistuneesta deitistä. Kiitos hei, kiitos. Kiva että voin tarjota ainakin teille jotain hauskuutta elämään.

Saan olla onnekas, että seuranani on ainakin kaksi elämäni upeinta ja rakkainta ihmistä. Lapset. Etten ole ihan yksin. Ihana että voidaan tehdä yhdessä juttuja. Mutta…

Tuntuuhan se vähän säälittävältä hengailla joka viikonloppu vain lastensa kanssa. Muut käyvät puolisoidensa kanssa taidenäyttelyiden avajaisissa. Me lasten kaupungissa leikkimässä nukketeatteria. Se on kivaa, se on ihanaa.

Ja tottakai onni on myös ystävät. Joiden onnesta en voisi olla onnellisempi. En sentään ole (vielä) muuttunut katkeraksi tai muiden onnesta kateelliseksi. Mutta…

Mitäs jos tämä jatkuu aina vain näin? Joka toinen viikonloppu nään kavereitani, jotka pikkuhiljaa toinen toisensa jälkeen lähtevät illalla kotiin poikaystäviensä luo. Joka toinen viikonloppu tilataan lasten kanssa pizzat ja katsotaan piirrettyjä. Mitä sitten kun lapset ovat niin isoja etteivät halua enää hengata kanssani? Mitä sitten kun kaverit eivät jaksa täysin erilaista elämää viettävää sinkkuystäväänsä tai elävät vauvakuplassa? Nyt he jo suunnittelevat illallisia, jotka ovat vain pariskunnille. Se ajatus on helvetin pelottava. Siis jäänkö mä sitten ihan oikeasti ihan yksin?

En ymmärrä miten muut ihmiset tekevät sen. Löytävät kumppanin. Joo joo, se tulee kohdalle kun sitä vähiten odottaa jne. No en ole odottanut eikä silti ole näkynyt. Tai, eihän se tule sua kotoota hakemaan. No eipä ole tullut miljoonassa muussakaan paikassa vastaan.

Sitä alkaa pakostikin miettimään, että mitä vikaa mussa oikeasti on? Olenko mä oikeasti sitten niin ärsyttävä tai tyhmä tai pelottava tai ruma tai haiseva vai MIKÄ TÄSSÄ ON TÄÄ ONGELMA?! Siinä vaiheessa se on erityisen huono, kun tämä ajatus alkaa hallitsemaan elämää ja heijastua vaikkapa työhönkin.

Tällä viikolla olen nimittäin kyseenalaistanut myös koko blogin, tulevaisuuteni ja oikeastaan koko elämäni. Kun fiilis ei ole hyvä, tuntuu myös että koko korttipakka ympärillä alkaa hajoamaan. Tuntuu että kaikki mitä teen on jotenkin keskinkertaista, huonoa tai väärin. Tuntuu että minut on sysätty ulkopuolelle normaalista yhteiskunnasta. Ja miksi? Siis jonkun olemattoman miehen ja parisuhteen takia!?! Ihan paskaa.

Ja paskaahan tässä on vain ja ainoastaan se ajatus päässäni. Se tonnin painoinen kivi rinnassani. Muutenhan kaikki on aivan samoin, kun vaikka vielä kaksi viikkoa sitten, jolloin olin totaalisen tyytyväinen elämääni, onnellinen ja ylpeä saavutuksistani.

Tähän loppuun pitäisi varmaan kirjoittaa sellainen toivoa antava, kyllä tää tästä-tsemppikirjoitus. Mutta, ei tunnu nyt siltä. Kyllä mä tiedän että kyllä tää tästä ja asiat järjestyy ja blaa blaa. Mutta just nyt olo on aika paska, surullinen, voimaton. Sellainen ettei nyt jaksa ainakaan alkaa tässä mitään tsemppaajaa esittämään. Tein sitä alkuviikon, se vei viimeisetkin voimat. Antakaa mun rypeä nyt tässä vähän aikaa ja jos musta ei ala pariin päivään kuulumaan niin sitten saa tulla ravistelemaan rinnuksista että kamoon, ryhdistäydy jo. Tehdäänkö niin?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

KERRO IHAN KAIKKI

12/06/2016

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Tosi hauskan ja rentouttavan viikonlopun jälkeen ei tekisi mieli kirjoittaa negatiivisesti blogiin, mutta kun yksi asia on ärsyttänyt minua jo pidemmän aikaa. Pakko purkaa se pois. Haluan tietää, että oletteko te samaa mieltä?

Kaikki sinkut tai joskus sinkkuelämää viettäneet ovat varmasti ainakin joskus kuulleet tämän lauseen: Kerro sitten IHAN KAIKKI! Raja toisen puolesta iloitsemisen tai jännittämisen ja uteliaisuuden välillä on silloin usein aika häilyvä. Kyllä minä mielelläni kerron hyvälle ystävälle miten treffit menivät, toiselle yleisemmin ja muutamalle lähimmälle ehkä yksityiskohtaisemmin. Mutta silloin kun se on kuulijalle vain viihdettä ei homma ole enää ok.

On todella ärsyttävää miten niin moni parisuhteessa oleva pitää sinkkukavereidensa elämää hyvänä viihteenä. Olen kuullut lukemattomat kerrat, että ”mun elämä on ihan tylsää, kerro hei kaikki mehukkaat yksityiskohdat sun viime viikonlopulta”. Oletetaan että meillä ei ole mitään yksityisyyttä, vaan elämämme on hauskaa tosi-tv:tä livenä.

En minäkään kysy seurustelvilta kaverilta, että hei, harrastitteko muuten seksiä sitten kun lähditte eilen kotiin sieltä tupareista? Sinkulle on ilmeiseti kuitenkin ihan ok esittää samanlainen kysymys. Koska eihän meillä ole mitään yksityisyyttä, tehtävänämme on vain viihdyttää?

On kiva vaihtaa kuulumisia, kertoa että missä mennään, nimenomaan vastavuoroisesti. Kerron IHAN KAIKEN jos siltä tuntuu, mutta jos en ole kuullut sinusta viikkokausiin ja sitäkin ennen vain pintapuolisesti perus kuulumisia, en myöskään ala kuvailemaan alusta loppuun viikonlopun deittejäni vain koska sinun parisuhde-arkesi tuntuu tylsältä.

Meillä on onneksi omien ystävien kesken hyvä ja avoin meininki, muutamat ovat kadonneet taka-alalle uusien parisuhteiden myötä, osa taas ei. Onneksi ystävyys ei kuitenkaan ole kiinni siitä kuinka usein näkee tai juttelee, vaan juurikin siitä vastavuoroisuudesta. Siitä että toisen elämä ei ole toiselle viihdettä, vaan kuulumisia kysellään ja kerrotaan koska ollaan aidosti kiinnostuneita siitä miten toisella menee. Ystävyys on jakamista, myös tässäkin asiassa.

Tiedän ettei varmasti kukaan minultakaan yksityskohtaista raporttia kysynyttä tarkoita sitä pahalla, mutta ehkä tämän kirjoituksen myötä jokainen voisi miettiä, että onko todellakin sellaisen luottamuksen ansainnut ja mitkä ovat ne omat motiivit kun haluaa tietää kaverinsa ja jonkun toisen ihmisen yhteisistä hetkistä IHAN KAIKEN.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.