LOMANJÄLKEISET KÄYNNISTYMISVAIKEUDET

5/01/2021

Mitä mahtavinta vuotta 2021 kaikille! Päätin juuri ennen lasten joululoman alkua, että pidän itsekin samalla pienen loman, lähinnä olosuhteiden pakosta, koska kotona olevat lapset ja työhuoneettomuus on itsessään jo silkka mahdottomuus.

Tuntui helpottavalta tehdä etukäteen päätös, etten edes yritä tehdä mitään töihin liittyvää. Toki ajattelin, että tulen blogia varmasti ainakin muutamasti päivittelemään, mutta lomamoodi vei mennessään ja joulusiivouksen yhteydessä kaapin perukoille laitettu läppäri ikäänkuin unohtui sinne.

Reilu viikon joululööbailun, eli lasten kanssa tohuamisen, telkkarin katselun ja ylettömän syömisen jälkeen ruotuun palaaminen tuntui ihan äärettömän vaikealta. Ulkona oli pimeää ja sateista, kroppa oli siitä kaikesta suklaasta jotenkin ihan tahmeana. Muutamat päivät vietin niin, etten poistunut kotoa ollenkaan ulos.

Sieltä syvyyksistä on ollut tosi vaikea käynnistyä uudestaan. Kaikenlisäksi ruokarytmin lisäksi sekaisin meni unirytmi, joten on vaatinut todellisen ryhtiliikkeen päästä taas vähän kiinni arjesta.

Isommat lapsethan ovat vielä kaksi päivää lomalla ja sitten heilläkin alkaa koulu, joten mitään täyttä arkea ei vielä painetakaan. Silti koin viime sunnuntaina pitkästä aikaa sellainen rintaa puristavan sunnuntai-ahdituksen seuraavana päivänä koittavasta maanantaista. En muista kokeneeni tätä fiilistä vuosikausiin. Syytän tästä(kin) niitä kolmea suklaakonvehtirasiaa, jotka tulin loman aikana tuhonneeksi.

Nyt on kuitenkin jääkaappi täynnä kaikkea vihreää ja teveellistä, aamuisin kello soimassa, kaikki sarjat loppuun katsottu ja hiuksetkin pesty, joten tunnen olevani taas ison harppauksen lähempänä yhteiskunnan hyväksymää henkilöä – ja mikä tärkeintä, tunnen että haluan taas olla siellä. Nyt riitti lorviminen ja lomailu, ainakin hetkeksi.

Onko teillä ollut vaikea palata joulun pyhien jälkeen takaisin arkeen?


5 MYYTTIÄ BLOGGAAMISESTA

23/05/2017

1. Bloggaaminen ei ole oikeaa työtä

Tarua. Ammattibloggaajan työ on ihan oikeaa työtä siinä missä mikä tahansa muukin oikea työ. Moni bloggaaja tekee työtä toiminimen kautta ja vaikka työajat saa pääosin päättää itse, kertyy työtunteja vuorokauteen usein normaalia työpäivää enemmän. Kuten yrittäjillä yleensä, palkallista lomaakaan ei ole. Blogin kirjoittamisen ja kuvaamisen lisäksi työhön kuuluu muunmuassa kuvien muokkaamista, postausten ideointia, yhteistöistä sopimista ja niiden ideoimista, myyntityötä, erilaisia palavereja ja tapaamisia, erilaisiin tilaisuuksiin osallistumista sekä muun somen päivittämistä. Työaikojen ja paikkojen osalta bloggaaminen on hyvin vapaata työtä, mutta vaatii myös paljon vastuunottoa.

2. Mitä suositumpi blogi, sitä pinnallisemmaksi se muuttuu

Totta. Usein kuulee sanottavan, että jollain suositulla bloggaajalla on noussut menestys päähän, ja blogi sen myötä pinnallisemmaksi. Usein kyse on kuitenkin siitä, että kymmenien ja taas kymmenien tuhansien silmäparien seuratessa joskaista tekemistäsi ja juorupalstojen villiäkin villimpien tarinoiden sekä kiusaamisen ja haukkumisen takia on yksityisyyttä rajattava. Kun blogi kasvaa suosituksi myös negatiivisen huomion määrä kasvaa, silloin on pakko suojella itseään sekä läheisiään rajaamalla aiheita.

3. Bloggaajat saavat kaiken ilmaiseksi.

Tarua / Totta. Bloggaajille lähetetään kotiin kaikenlaista pientä tavaraa, kosmetiikkaa, elintarvikkeita, kodin pientavaraa – usein pyytämättä ja sellaista, jota vastaanottaja ei välttämättä tarvitsisi. Yhteistöihin liittyvät tavarat eivät kuitenkaan ole ilmaisia, jos niitä vastaan sovitaan somenäkyvyydestä, silloin bloggaaja maksaa ne omalla työllään. Kaikista muutamaa kymppiä arvokkaimmista tavaroista bloggaaja maksaa myös veroja.

4. Bloggaajat mainostavat mitä tahansa rahasta

Tarua. Yhteistyöt mietitään tarkkaan ja niin että ne oikeasti sopivat bloggaajan tyyliin ja omaan arvomailmaan. Päälle liimmattu tai bloggaajalle sopimaton yhteistyö paistaa läpi ja se on haitallista niin bloggaajalle kun mainostajallekkin. Sovitusta yhteistyöstä voi myös kieltäytyä, jos huomaa tuotteen olevan sittenkin sellainen jonka takana ei voi seisoa. Bloggaajia sitoo myös journalistin ohjeisiin perustuvat eettiset ohjeet, jotka kieltävät muunmuassa harhaanjohtamisen sekä piilomainonnan.

5. Kuka tahansa voi alkaa ammattibloggaajaksi

Tarua / Totta. Kuka tahansa voi perustaa blogin, mutta tehdäkseen siitä itselleen ammatin tarvitaan myös kiinnostusta, aikaa, sitoutuneisuutta, asiantuntemusta, halua ja rutkasti hyvää tuuria.