EDITH VIHKISORMUS

25/08/2017

Minulta on kyselty paljon sormuksestani ja lupailinkin kertoa siitä vähän paremmin lisää ihan omassa postauksessa. Minua kosittiin ilman sormusta, sillä kosintaa ei oltu suunniteltu juurikaan etukäteen ja toisekseen koska halusimme katsella sormuksia yhdessä. Myös koska päätimme mennä naimisiin mahdollisiman pian, emme vaihtaneet mitään kihlasormuksia vaan kumpikin sai yhden sormuksen vasta vihittäessä.

Muutaman kerran kyllä katselimme ruokakaupan kassoilla olevista koneista, että saisiko niistä sellaisia kinder-sormuksia siihen saakka kunnes saisimme oikeat sormiimme.

Sormuksen valinta osoittautui yllättävän vaikeaksi, ihania sormuksia kun on niin paljon! Toisaalta, kun en muuten käytä mitään koruja, oli juuri minulle sopivan sormuksen valitseminen aikamoista pähkäilyä. Halusin myös että sormukseni on valmistettu Suomessa ja että siinä käytettävät kulta ja timantit ovat eettisesti tuotettuja. Jo päätöksen tekemisessä siitä, että minkä väristä kultaa ja minkälaisia kiviä sormuksessa olisi kesti monta viikkoa.

Pikkuhiljaa minulle alkoi valjeta että tahtoisin sormukseni olevan simppeli, mutta tarpeeksi näyttävä. Eli timantteja olisi ainakin oltava! Koska en ole tottunut koruihin, tahdoin että sormukseni olisi mahdollisiman matala, ettei se jäisi jatkuvasti johonkin kiinni tai kolahtelisi mihinkään. Mietin myös että olisin teettänyt mittatilaustyönä sormuksen, taitavan kultasepän kanssa olisin varmasti saanut suuniteltua mieleisen. Löysinkin uniikille sormukselle sopivan tekijän, Hämeenlinnalaisen Narsakan, mutta samalla heidän valmiista mallistosta löytyikin jo ihan valmiiksi minulle täydellinen sormus.

Kultasepät Narsakka on perinteinen perheyritys, joka on toiminut 40-luvulta saakka. Nyt Hämeenlinnan pajalla valmistetaan koruja jo kolmannessa sukupolvessa, sisarukset, vanhemmat ja isovanhemmat yhdessä. Verstas-ateljee sijaitsee aivan Hämeenlinnan keskustassa, jossa minäkin kävin tutustumassa sen toimintaan omaa sormustani sieltä hakiessa. Oli hienoa nähdä miten kauniit ja yksityiskohtaiset sormukset valmistuvat näppärästi osaavissa käsissä.

Arvostan suuresti kotimaisuutta, Suomalaista käsityötä sekä persoonallisuutta. Narsakan toiminnassa nämä kaikki yhdistyvät. Oma sormukseni löytyi Narsakan oman Festive-malliston vintage-sarjasta ja se on nimeltään Edith. Sormuksen on suunnitellut Marko Osala. Sormus on keltakultaa ja siinä on yhteensä yhdeksän erikokoista timanttia. Itse ihastuin tuohon sormuksen pitsiseen muotoon. Sormus on mielestäni melko romanttinen, mutta sopii silti hienosti omaan yksinkertaiseen ja minimalistiseen tyyliini.

Festive-mallistoon kuuluu paljon eri tyylisiä sormuksia. Kaikki sormukset valmistetaan yksilöllisesti ja kaikkia malleja on saatavilla niin kelta, valko kuin punakultaisinakin. Koruissa käytetty kulta on eettistä ja 100% kierrätettyä. Kaikkia sormuksia yhdistää huippulaatu ja ne ovat saaneet myös Avainlippu sekä Design Finland tunnukset.

Valmiin malliston lisäksi Narakalla onnistuu myös yksilöllisten sormusten suunnittelu ja valmistaminen helposti ja nopeallakin aikataululla. Oman uniikin sormuksen suunnittelu on itseasiassa yllättävän edullista, hinnat liikkuvat samoissa mitä valmiiden mallistojenkin sormukset. Minunkin oli tosiaan tarkoitus teettää ihan täysin oma ja uniikki sormus, mutta kerran tuon Edith-sormuksen nähtyäni en saanut sitä enää mielestäni!

Oskun myös keltakultainen sormus sopii kivasti yhteen omani kanssa. Oskun sormus on itseasiassa valmistettu 40-luvulla sodan jälkeen kultaesineitä sulattamalla. Sormus on hänen isoisänsä vanha ja vaikka sitä jouduttiin hänelle pienentämään kolme kokoa, saatiin siihen jätettyä myös vanha kaiverrus, eli hänen isoäitinsä nimi.

Tuntuu ihanalta olla naimisissa ja sormus sormessa. Aluksi pelkäsin että hävitän sen tai muuta vastaavaa, mutta nyt osaan jo elää sen kanssa ihan rennosti. On rentouttavaa tietää että sormus on lujaa ja laadukasta tekoa, eikä sormusta tarvitse ottaa pois vaikkapa suihkussa tai saunassa käydessä. Toisaalta myös sormukseen ajan kanssa tulevat mahdolliset kolhut vain kertovat eletystä elämästä.

Sormus saatu Kultasepät Narsakalta. 


TÄYDELLISTÄ HÄÄPUKUA SUUNNITTELEMASSA

15/08/2017
Kommentit pois päältä artikkelissa TÄYDELLISTÄ HÄÄPUKUA SUUNNITTELEMASSA

Yhteistyössä Batel Butiquen kanssa

Heti kun rupesimme miettimään häitä tuli aika pian mieleen ajatus häämekosta. Maistraattiin halusimme mennä melko arkisissa ja yksinkertaisissa vaatteissa, mutta kun meillä on edessä vielä kirkkosiunaus päätimme että se tehdään vähän näyttävämmin.

Aluksi minulla oli ajatus midi-mittaisesta, firtarityylisestä kellohameesta, mutta selatessani pukuja netistä huomasin itseäni miellyttävän sitten kuitenkin melkoisen yksinkertaiset, boheemit, pitsiset ja satiiniset pitkät mekot. Huomasin myös melko pian että morsiusliikkeiden valmiit mekot eivät olleet yhtään omaa tyyliäni, joten aloin etsimään vanhoja vintage-mekkoja sekä selaamaan eri ompelijoiden sivuja.

Minua houkutti ajatus siitä, että mekkoni olisi joko jostain kaukaa 50-luvulta tai että se tehtäisiin vain ja ainoastaan minulle ja omien toivoideni mukaan, niin ettei kenelläkään muulla olisi samanlaista. Eräältä jenkkisivulta löysin ompelijan jonka yksinkertainen, mutta yksityiskohtainen tyyli vetosi minuun ja kuinka ollakkaan, hän asuikin Suomessa! Batel Boutiquen Batel Lindström tekee niin omaa boheemia mallistoaan sekä mittatilausmekkoja ympäri maailman. Sain itsekin huomata että taitava ompelija pystyy valmistamaan häämekon pelkkien mittojen ja kuvien avulla, ja hänellä onkin tyytyväisiä asiakkaita aina Australiassa saakka.

Olin pukuja etsiessäni tallentanut aina minua miellyttävät kuvat omaan Pinteres-kansiooni, josta minun oli sitten helppo jakaa Batelille inspiraatiokuvia haluamastani tyylistä. Batelin työhuone sijaitsee Vantaalla, mutta kiireisen aikataulun, omien menojeni sekä hänen kesälomansa takia emme ehtineet tavata kun vasta ensimmäisessä sovituksessa. Tämä olisi ihan normaali käytäntö jos asuisin ulkomailla, mutta muutoin toki olisimme voineet katsoa kankaat ja ottaa mitat kasvotusten. Laitoimme kuitenkin sähköpostia ja soittelimme, joten mekko saatiin valmistukseen myös ilman ensimmäistä tapaamista.

Batel Boutiquessa voidaan siis suunnitella häämekko alusta loppuun asti toivomusten mukaan tai vaihtoehtoisesti muokata jo olemassa olevia mekkoja. Batelilla on kokemusta on jo yli 500 häämekon suunnittelusta ja toimituksesta. Mittatilausmekon hintaan kuuluu luonnos ja suunnittelu, materiaalin valinta, neuvonta (tätä tarvitsin yllättävän paljon) sekä sovitus ja mahdolliset muutokset ja korjaukset myös jälkikäteen. Häämekkojen lisäksi tilata voi toki mekkoja, yläosia ja hameita myös muihinkin tilaisuuksiin tai vaikkapa kaasoille.

Omassa mekossani tulee olemaan erillinen body-mallinen yläosa ja hame. Kävin sovittamassa mekkoa ensimmäistä kertaa viime viikolla jolloin myös viimeiset stressit sen sopivuudesta kaikkosivat. Puku oli todella kaunis ja todella ammattimaisesti ommeltu. Yläosaan tulee paljon pitsiä, jonka tekemisessä ja käsin ompelussa on mennyt varmasti tuntikausia. Olen todella onnellinen että saan juuri sellaisen mekon kun tahdoin, juuri omien mittojeni mukaan. Päätimme lisätä vielä hihoihin vähän pitsiä sekä pienentää hametta sentillä, joten valmiin mekon saan hakea muutaman päivän päästä.

En vielä halua paljastaa miltä mekkoni näyttää ja lisäkseni se onkin nähnyt vasta vain sovituksessa mukana ollut kaasoni. Ylläolevista inspiraatiokuvista kuitenkin saa ehkä jotain käsitystä pukuni tyylistä. Lisää Batelin mekkoja löytyy hänen nettisivuiltaan, facebookista, instasta sekä livenä lokakuussa järjestettäviltä Love Me Do-häämessuilta.

Suosittelen ehdottomasti hääpuvun teettämistä ompelijalla, taitava tekijä osaa myös auttaa mekon suunnittelussa jos ihan tarkkaa visiota ei itsellään ole. Moni saattaa mieltää puvun teettämisen kalliiksi, mutta itseasiassa hinnat liikkuvat aika samoissa, ellei jopa matalemmissa hinnoissa valmiiden massapukujen kanssa jonka lisäksi teetetyn puvun voi jopa saada nopeammin kun morsiusliikkeen kautta tilatun.

En malta odottaa häitä ja nyt kun stressi kaikista järjestelyistä alkaa helpottaa sen tilalle on tullut kutkuttava jännitys. Vaikka olemmekin jo naimisssa tuntuu alttarille kävely ja kaikkien sukulaisten edessä rakkauden vannominen silti tosi jännältä, huh alkoi heti mahanpohjasta ottamaan vain pelkkä ajatus :-D


KUPPI KERRALLAAN

30/07/2017
Kommentit pois päältä artikkelissa KUPPI KERRALLAAN

Kaupallisessa yhteistyössä Moccamasterin kanssa.

Kohta se taas alkaa, arki! Koulujen ja eskarin alkaminen tuo mukanaan ne aamuista tutut lentävät lähdöt. Koska en ole aamuvirkku, yritän aina nukkua mahdollisimman pitkään. Tämä on pitkään tarkoittanut sitä, etten esimerkiksi istu alas aamupalalle ja kahvin hörpin matkalla päiväkodille. Saattaa kuulostaa stressaavalta, mutta oikeastaan siitä on muodostunut minulle tärkeä aamurutiini. Kun hukassa olevat pipot ja avaimet on löydetty ja perhe lopulta saatu ovesta ulos on aamun haastavin osuus takana ja matkalla päiväkodille ja omiin menoihini pääsen vihdoin hörppäämään aamun ensimmäiset kahvit. Se on minulle pieni zen-hetki kaiken sen kiireessä säheltämisen jälkeen.

Rakastan hyvää kahvia ja kahvi kuuluu ehdottomasti aamuihini, vaikka useasti päivän mittaan tulee sen lisäksi vielä kuppi tai pari nautittua. Päivä ei vaan ala ilman isoa kuppia kahvia. Kahveista oma suosikkini on perinteinen suodatinkahvi, joko ihan mustana tai lorauksella kauramaitoa. Etenkin mustana kahvin nauttiessa sen makuun kiinnittää herkemmin huomiota. Kahvin tulee olla pehmeää, vivhteikkaista eikä yhtään kitkerää. Keittimellä on makuun suuri vaikutus.

Moccamasterin Cup-one on suunniteltu keittämään yksi täydellinen kuppi kahvia. Jokainen keitin valmistetaan käsityönä Hollannissa, laadukkaat materiaalit, tarkka käsityö sekä laaduntakkailu varmistavat että aamun täkein kahvihetkeni on täydellinen. Keitin on toki tämän takia arvokkaampi kun peruskeitin, mutta toisaalta se kestää käytössä ja on takuun takia riskitön hankita. Yksi kupillinen suodatinkahvia tulee myös edullisemmaksi kun kapselikeittimellä, lisäksi jätettä syntyy huomattavasti vähemmän. Cup-onella voi kahvin valuttaa suoraan vaikkapa Keep Cup-mukiin, kuten itse teen, jolloin se on tosi helppo napata vain mukaan. Keitin myös sammuu itsestään kun kupillinen on valmis.

Mitä sitten kannattaa ottaa hyvän keittimen lisäksi huomioon kahvia keittäessä? Itse opin vasta muutama kuukausi sitten, että keittimen vesisäiliö tulee täyttää erillisellä kannulla, ei kahvipannulla. Kahvi nimittäin sisältää rasvaa ja jos sitä pääsee keittimen putkistoon alkaa kahvi maistumaan kitkerältä. Moccamasterin Cup-one keittimessä on erityinen kahvin uutto, eli kahvi suodattuu kuppiin hitaasti. Tämä saa aikaan parhaan mahdollisen maun.

Vaikka kesä on ollut ihana ja olemme kaikki nauttineet 9 viikon koululomastamme täytyy myöntää että odotan jo myös sitä arkea alkavaksi. Niitä välillä jopa kaaosmaisia aamuja, kadoksissa olevien kumisaappaiden etsimistä mutta etenkin sitä aamun parasta hetkeä kun saa ekan hörpyn aamukahvista.

Moccamasterin sivuilla voit hakea mukaan testiryhmään, jossa saat käyttöösi One-cup keittimen. Mukaan haetaan eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä, jotka niin ikään tykkäävät nauttia kahvinsa kuppi kerrallaan. Hae mukaan testiryhmään 6.8. mennessä!