9 – MIA HÖYTÖ

9/12/2015

MAMI GO GO JOULUKALENTERI MIA HOYTO

Mia Höytö Cosmetics syntyi rakkaudesta kauneutta, luontoa ja kaikkea elävää kohtaan. Sarjan takana on Mia Höytö, nuori nainen jonka innostus luomuruokaan kasvoi kiinnostukseksi luonnonmukaista kauneudenhoitoa kohtaan. Tärkeintä tuotteissa on laatu ja hoitavuus sekä luonnolliset, parhaat, raaka-aineet. Tuotteet sisältävät paljon siemenöljyjä ja kasviuutteita, joiden koti on pohjolan luonnossa. Pohjoisen luonnon aarteista käytetään myös muun muassa tyrniä, mustaherukkaa, kauraa sekä koivunmahlaa. Muut raaka-aineet tulevat sertifioiduilta luomutiloilta ympäri maailman. Tuotteet kehitetään ja valmistetaan Suomessa. Tuotteiden toimivuuden lisäksi pakkaukset ovat todella kauniita ja yksinkertaisia.

Yhdeksännestä luukusta arvon Mia Höydön uuden Lempeä Uni öljyseerumin. Lempeä Uni tuo talvi-iholle intensiivistä vitamiiniterapiaa sekä tasoittaa ja kirkastaa ihon sävyä. Soluja suojeleva bioaktiivinen yhdistelmä korjaa sekä lisää ihon elastisuutta ja kiinteyttä. Lempeä Uni on nimensä mukaisesti ihoa rauhoittava tuote. Ihoa hellivien ominaisuuksiensa lisäksi sen sisältämän aromaterapeuttisen ruusuöljyn tuoksu rentouttaa ja rauhoittaa myös mielen.

Osallistu Mia Höytö Lempeä Uni -öljyseerumin arvontaan kommentoimalla alle. Kaikkien joulukalenterin luukkujen arvonta päättyy 23.12 klo 23.59. Voit osallistua jokaisen luukun arvontaan yhden kerran. Levitä joulumieltä ja muista jakaa myös kavereille!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.