AIKAISTEN AAMUJEN JA SADEPÄIVIEN KAVERIT

30/06/2020

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplay & Indieplace kanssa

Tunnustan, joinain aamuina on vain mahdotonta saada silmiä auki saatika nousta sängystä. Tällisina aamuina, kun taapero herää jopa ennen kuutta ja omat silmät ovat vielä täynnä uniheikkaa turvaudun välillä kaverien apuun. Kaverit on silloin yleensä Tiivi-Taavi, Hipsu, Laalaa ja Pai. Toisinaan taas Pipsa, Saaga, Vili, Dora tai Late. Ehkä osalle teillekin tuttuja tyyppejä?

Meidän perheessä katsellaan sarjoja ja leffoja pääosin Viaplayn kautta ja sieltä löytyy myös eri ikäisille lapsille paljon ikätasoista sisältöä. Ihan näille pienemmille paljon rauhallistempoisia, yksinkertaisia ja samalla opettavasia ohjelmia – kuten vaikka tämän hetken suosikit Teletapit, Pipsa Possu, Seikkailija Dora ja Saagan seikkailut. Näissä sarjoissa riittää katseltavaa, eikä edes haittaa vaikka vahingossa katsoisikin jonkin jakson myös uudestaan (tämä sillä Teletappi-äänellä).

Jakson tai parin aikana sitä saa pikkuhiljaa itsekin heräiltyä ja keräiltyään itseään päivän koitoksiin. Enkä itse pistä pahakseni myöskään sitä kainalossa olevan pikkuisen samanaikaista läheisyystankkausta. Vartti-puoli tuntia lämpöisen peiton alla hissukseen heräämistä samaan aikaan kun toinen oppii kaiken kastelukannuista (tämä tapahtui hiljattain ja uuden sanan oppimisen jälkeen myös kaikki kukat ovat pysyneet voimissaan) ei ole huono juttu ollenkaan.

Itse olen taas sarjojen katseliana sellaista kaikki tänne heti nyt -tyyppiä. Nykyään arki ja elämä on sellaista, että aika rientää eikä aikaa oikein ole perheen, kotitöiden tai töiden lisäksi juuri nyt muuhun, mutta sitten kun katsotaan niin katsotaan kunnolla. Hiljattain varasimme mieheni kanssa yhden kokonaisen vuorokauden vain sarjojen ja leffojen katselulle. Lapset hoitoon ja me linnottauduimme peittoinemme ja noutoruokinemme sohvalle. Se oli i-h-a-n-aa.

Itselleni katselumaratooniin ryhtyessä on tärkeää, ettei sarja lopu ihan heti kesken. Yleensä valitsenkin sarjoja joista on jo useampi tuotantokausi tai odottelen kiinnostavan sarjan kohdalla niin kauan, että vähintään kahden kauden kaikki jaksot ovat julki. Sarjat vievät mennessään ja jännän paikan tullen voin hyvin nipistää yöunistani, koska pakko katsoa vielä yksi… ja yksi. (okei okei, olen joskus lapsivapailla valvonut ihan koko yön jännää sarjaa katsellen)

Tuntuu hassulta muistella aikaa, kun sarjoja katsottiin telkkarista ja ruudun äärellä piti aina muistaa olla tiettynä päivänä tiettyyn aikaan ja sitten taas odotella viikko, vaikka miten jännään kohtaan oltaisiin jääty. Yksi tällainen sarja aikoinaan oli Lost, jonka muutamat viimeiset tuotantokaudet jäivät lopulta juuri tämän vuoksi katsomatta. Nyt ne löytyvät Viaplaystä ja salainen haaveeni olisikin katsella koko sarja lähiakoina läpi. Kerrottakoon, että myös Greyn Anatomian kanssa on muuten ihan sama juttu, vaikka se onkin vähän sellainen guilty pleasureni. Kiitos ja ylistys nykyajalle ja suoratoistoplaveluille.

Muita jo läpi katseltuja bingejä, eli monen monen tuotantokauden sarjoja, ovat ainakin The Walking Dead ja Blacklist, joita suosittelen toiminnan ystäville. Moni on suositellut myös ruotsalaista Vettä sakeampaa -sarjaa, josta löytyy nyt kolmas kausi, luulen että aloitan sen seuraavaksi. Ja jos leffojen maratonikatselu kiinnostaa, löytyy Viaplaystä nyt kaikki kahdeksan +1 Fast & Furious leffaa (uskokaa tai älkää, itkin aikoinaan liikutuksesta vikan leffan lopussa, hahaha) sekä kohuttu Fifty Shades Of Grey -trilogia.

Vielä erikseen tahtoisin suositella uutta Could Courage -sarjaa, ruotsalaista Hederiä sekä ihan muutama päivä sitten ilmestynyttä Tarantinon uusinta leffaa, Once Upon A Time In Hollywood. Kaikki ihan loistavia.

Täytyy sanoa, että vaikka viimeiset kaksi helleviikkoa aamusta iltaan porottavineen aurinkoineen olivat ihania, tämä sadeviikko tuntuu myös ihanalta. Saavuimme juuri kesäloma/mökkiresiisulta kotiin, eikä ole parempaa syytä hautautua sohvannurkkaan, ilman mitään huonoa omaatuntoa, katsella sarjoja ja leffoja. Ehkä tässä käy niin, että minä katson liian myöhään illalla ja taapero sen myötä sitten aamulla… Mutta hei, välillä se on ihan ok.

Mikä on sun lemppari binge, eli sarja josta löytyy jaksoja ja tuotantokausia toinen toisensa perään ja jota voisi katsella vaikka kuinka pitkään putkeen? Käy toki osallistumassa Instagramissani vielä ilmaisen 2 kk Viaplay Leffat ja Sarjat & Elisa Viihde Aitio -katselupaketin arvontaan!


NO JOS VIELÄ YKSI

28/10/2019

Kaupallinen yhteistyö Viaplay & Indieplace kanssa
Sisältää sarja -ja leffasuosituksia sekä 2kk Viaplay–paketin arvonnan!

Olen ehdottomasti sarjamaratoonari. Jos löydän hyvän sarjan, ahmin sen loppuun mahdollisimman nopeasti. Inhottavinta on, jos seuraavaa jaksoa pitää varttoa vaikkapa viikko, siksi yleensä odotankin, että kaikki kauden jaksot ovat tulleet palveluun ja aloitan katselun vasta sitten.

Usein kyllä päätän etukäteen, että nyt katson vaikkapa maksimissaan kaksi jatkoa putkeen, mutta usein sarja vie mennessään, joten on pakko katsoa vielä yksi… ja ehkä vielä yksi.

Elämäntilanteet vaikuttavat hyvin paljon myös siihen, miten paljon sarjoja tai leffoja tulee katseltua. Viimeisen vuoden aikana hyvin paljon vähemmän kun normaalisti. Jos ennen linnoituduimme iltaisin sohvalle sarjan pariin, nykyään painumme itsekin nukkumaan, heti kun vain mahdollista. Rikkonaiset yöt ja univelka ovat tehneet tehtävänsä, mutta nyt kun yöt ovat alkaneet pikkuhiljaa parantumaan, olemme päässeet myös takaisin sarjojen pariin.

Reilu kuukausi sitten vauva meni yökylään ja arvatkaa mitä me mieheni kanssa teimme  – katsoimme koko illan kotona sarjaa. Se oli ihanaa! Olimme kumpikin kaivanneet sitä hurjasti. Sen jälkeen olen taas alkanut katsomaan enemmän sarjoja ja leffoja myös ihan itsekseni. Hyvään ohjelmaan uppoutuminen on tällä hetkellä mitä parasta aivojen nollausta.

Itselläni on tällä hetkellä muutama lempisarja, joista ensimmäiseksi mainittakoon The Walking Dead. En muuten ole normaalisti näin kovan jännityksen ja lentelevien suolepätkien ystävä, mutta tähän sarjaan jäin aikanaan koukkuun pahasti, eikä loppua edelleenkään näy. Muistan olleeni joskus yksin kotona, jolloin katsoin vahingossa kokonaan yhden kauden yön aikana ihan putkeen. Huomasin jossain vaiheessa jo aamun sarastavan, muten pystynyt lopettamaan katsomista, joten vedin vain verhot tiukemmalle kiinni ja jatkoin.

Seuraavaa tuotantokautea ei tuolloin löytynyt netistä, joten nukuttuani ensin muutaman tunnin, lähdin ostamaan kolmannen kauden dvd:n Anttilasta. Ja itseasiassa TWD on syy, miksi aikaan ostin myös Viaplayn katselupaketin, kaikki sarjan tuotantokaudet nimittäin löytyvät sieltä – myös juuri ilmestynyt uusin yhdeksäs kausi.

Hilljattain jäin koukkuun itselleni uuteen sarjaan, The Good Fightiin. Se on juuri sopivan kepeä, mutta silti nokkela ja yllättävä eli juuri sellainen sarja, mitä katsoo iltaisin aina vähän liian myöhään – koska aina on pakko katsoa vielä yksi… Ja mikäs siinä, nyt kun illat ovat pimeitä ja taivaalta sataa tiskirättejä, voi hyvillä omillatunnoin hautautua peiton alle ja uppoutua jonnekin ihan toiseen maailmaan.

Neljän lapsen uusperheessä ei meillä aikuisilla ole ihan hirveästi vapaa-aikaa ja sitten kun sitä olisi, harvoin sitä jaksaa tehdä mitään sen ihmellisempää. Aika on hyvin rajattua ja pakko myöntää, että minä olen nykyisin aika kotihiiri. Kuulostaa ehkä vähän lällyltä, mutta on ihana välillä viettää aikaa miehen kanssa ihan vain ruutua tuijottaen, toisen lähellä kulahtaneet verkkarit jalassa.

Meitä molempia yhdistää Skandi noir-tyyliset pohjoismaiset riskosetsiväsarjat, kuten Wisting ja Maria Wern.  Myös Viaplayn uutuus, Perpetual Grace, Ltd vaikuttaa todella hyvältä ja sellaista juuri meidän tyyliseltä, vähän melankoliselta ja kiemuraiselta rikosssarjalta. Katsoin sitä itsekseni hetken, kunnes totesin, että tämä meidän täytyy ehdottomasti katsoa yhdessä.

Jos kaipaa kevyempää katsomista, niin rakkaushömppädraamaa tarjoilee uusi ruotsalainen Rakasta mua. Moni on kehunut myös lääkärisarjaa New Amsterdam. Saippuasarjahenkistä, rap-musiikkibisnekseksen kiemuroihin sijoittuva Empire aloitti myös juuri viidennen tuotantokautensa Viaplayssä.

Leffoista hiljattain olen katsonut Life itselfin, joka aiheutti pitkästä aikaa kunnon kyyneltulvan. Se oli ihan täydellinen elokuva yksin kotona vietettyyn sunnuntaihin peiton alla.  Toinen erittäin suosittelemisen arvoinen elokuva on BlacKkKlansman – uskomatonta ajatella, että se perustuu tositapahtumiin ja on ajankohtainen vielä tänäkin päivänä – katsokaa jos ette ole vielä nähneet! 

Itselläni on vielä katsomatta Idän pikajunan arvoitus, jonka pariin toivon pääseväni pian. Halusin käydä katsomassa sen jo leffateatterissa, joten tosi kiva, että se tuli näin nopeasti kanavapakettiin katseltavaksi. Todella paljon myös uusia sarjoja, tuotankokausia ja leffoja on tullut (ja tulossa) Viaplayhyn. Mutta eiköhän näistä riitä alkuun ainakin katsomista piemeneviin iltoihin. Ja joskus ihan päiviinkin.

Meillä on sitten taas lasten kanssa tapana pitää ainakin yksi leffailta viikonlopun aikana. Yleensä katson itse ohjelmia ihan vaan läppäriltä ja joskus jopa kännykän näytöltä, mutta viikonloppuisin panostetaan ja katsotaan leffa isommalta tv:n ruudulta. Viimeisin yhdessä katsomamme elokuva oli Petteri Kaniini, joka oli tosi viihdyttävä ihan näin aikuisenkin mielestä.

Kiva uudistus Viaplayssä on myös se, että jokaiselle perheenjäsenelle voi tehdä oman profiilin, jonka perusteella palvelu myös ehdottaa itselle mahdollisesti sopivia sarjoja ja leffoja. Lasten profiileihin voi myös asettaa eston, jolloin se näyttää vain heidän ikätasolleen sopivia ohjelmia.

Minkälaisia sarjojen katseloijoita te olette? Pitääkö aina katsoa vielä yksi, vai osaatteko jättää sarjan jännään kohtaan? Kerro alle! Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan 2kk Viaplay Leffat & Sarjat –paketti!  Arvonta päättyy 4.11.19.

#vieläyksi #viaplayviikonloppu


OFFLINESSA

19/06/2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplay kanssa
Postaus sisältää arvonnan!

Lapset älylaitteilla ei ole varsinaisesti lempinäkyni ja siksi meillä onkin normaalisti hyvin tiukka ruutuaika. Yksi tunti jokatoinen päivä. Lomalla otetaan kuitenkin höllemmin. Itseasiassa reissuja varten kaivetaan esiin aina pädi, joka ei ole meillä käytössä muuten ollenkaan.

Lomalla lapset ovat aamusta iltaan aktiivisia, uivat ja leikkivät usein paahtavassa auringossa. Lukemisen, piirtämisen ja lautapelien lisäksi he saavat heittää aivot narikkaan leffoja tai sarjoja katsellen. Meillä on usein tapana antaa lapsille ruutuaikaa joku kuumimpaan keskipäivän auringon aikaan tai sitten illalla. Aikojen suhteen ei olla niin tarkkoja. Joskus ruutuaikaa ei ole ollenkaan, toisena päivänä he saattavat katsoa lempisarjaansa useamman jakson putkeen.

Loma alkaa usein matkustamisella ja tänne aina tänne Espanjaan reissatessamme meille on synytynyt melko samaa kaavaa nouttava runtiini noin viisi tuntia kestävälle lennolle. Nousun jälkeen odotellaan tarjoilua, syödään, ehkä vähän luetaan, katsotaan leffa tai muutama jakso sarjaa ja lopulta nukahdetaan loppuajaksi.

Ohjelmia katsomme Viaplayn kautta ja katsottavat lataamme laitteille etukäteen offline-modessa. Näin voimme katsoa niitä missä ja milloin vaan, ilman nettiyhteyttä. Kuten siis vaikkapa lentokoneessa tai missä vain ulkomailla.

Toki myös lasten lisäksi minä katson etenkin lentokoneessa ohjelmia. Huomasin muutama kuukausi sitten Viaplaystä löytyvän zombie-sarjan Walkingn Deadin kaikki jaksot – myös ne uusimmat kaudet joita en ole vielä nähnyt. Olenkin katsellut jaksoja aina kun olen ehtinyt, mutta koneessa matkalla tänne ehdin katsomaan ruhtinaalliset kaksi ja puoli jaksoa täysin keskeytyksettä. En normaalisti ole mikään kovin jännittävien sarjojen tai leffojen ystävä, mutta tähän sarjaan jäin kerrasta ihan koukkuun kun sitä ehkä kuutisen vuotta sitten jostain syystä satoin ensimmäistä kertaa katsomaan.

Kaapo taas latasi kännykälleen vähän toisenlaisesta kauhua, nimittäin Hotel Transylvian elokuvan kolmannen osan – monsterit matkalla. Leffa oli kuulemma tosi hauska ja minunkin pitäisi katsoa se, jotta tietäisin mistä ihmeen Kraakkenista täällä puhutaan.

Lomalla on tärkeä päästä offlineen ja jos se väillä vaatii avukseen älylaitteen, on se mielestäni ihan ok. Laitteet ja offlineen ladatut lastensarjat ovat osaltaan mahdollistaneet, tai ainakin helpottaneet, todella paljon matkustelua lasten kanssa. Reissasin ensimmäistä kertaa yksin poikien ollessa 1,5 ja 3,5 vuotiaita ja ilman pädiä esimerkisksi rauhallista hetkeä rannalla, kun pienempi nukkuu päikkäreitä ja minä tahtoisin hetken ottaa aurinkoa ja lukea kirjaa, ei olisi ollut mahdollista toteuttaa ilman pädille ladattua Lego Movieta.

Viaplay appin voi siis ladata esimerkiksi kännykälle tai pädille, niin macille kun anroidillekin. Appin kautta voi myös helposti rajata kaikki ne lukemattomat sarjat ja elokuvat joita on mahdollista ladata laitteelle offlineen. Tämän jälkeen niitä on mahdollista katsoa ihan missä päin maailmaa tahansa, maalla, merellä, ilmassa – ilman nettiyhteyttä. Viaplaystä löytyy katsottavaa ihan kaikille, aikuisille ja lapsille ja kaikille siltä väliltä. Leffoja, sarjoja, dokkareita ja kuulemma myös tosi paljon urheiluakin, kuten golfia (!?:D)

ARVONTA! Katsotaanko teillä reissussa ohjelmia offlinessa tai ollaanko teillä muuten lomalla höllempiä ruutuajan suhteen? Kerro vastauksesei alle kommentteihin niin olet mukana 2kk ilmaisen Viaplayn-katselupaketin arvonnassa! Arvonta päättyy ke 26.6.


PIMEIDEN ILTOJEN PELASTAJAT

2/10/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERAProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka tuntuu aina haikealta jättää kesä taakse on myös helpottavaa, kun nyt saa taas luvan kanssa olla tekemättä mitään. Iltaisin vapaapäivisin on ihana kääriytyä peiton alle ja katsella takassa palavia puita. Hahhaa no, ei sentään, vaan viettää aikaa rakkaimpani kanssa. Eli suoratoistopalveluiden, Netflixin, HBO Nordicin ja Viaplayn.

Näin alkaneen lokakuun ja sunnuntai-illan kunniaksi ajattelin koota teille muutamia suosikkejani. Niistä tulee varsinkin tuolla snäpin puolella aika paljon kysymyksiä ja vaihtoehtoisesti olen saanut teiltä tosi hyvin vinkkejä. Jaan alle muutaman vähän vanhemman ”klassikon” ja sitten uusimpia.

True Blood – Kaikkien aikojen suosikkini. Tämä vampyyrisarja ei ole kesyimmästä päästä. Verenimemeisen ja toiminnan lisäksi siinä käsitellään mm. homoseksuaalisuutta, huumeita, väkivaltaa, noituutta, politiikkaa, seksiä, mielenterveysongelmia ja tietenkin rakkautta. Sookie Stackhouse -kirjoihin pohjautuvaa sarjaa on tehty yhteensä seitsemän kautta ja ne löytyy HBO Nordicista.

Sons Of Anarchy – Komeita miehiä ja prätkiä. Kuvittele millaista voisi olla prätkäjengiläisten ja heidän perheensä elämä ja kerro se kymmenellä. Varaudu nenäliinapaketin kanssa. Seitsemän kautta Netflixissä.

Girls – Jokaisen naisen pitäisi katsoa tämä. Tässä draamakomediassa seurataan neljän parikymppisen New Yourkerilaisen naisen elämää ja ihmissuhteita. Sinkkuelämän fiksumpi ja pohdiskelevampi versio. Viisi kautta HBO Nordicissa.

Breaking Bad – Opettaja ja perheenisä sairastuu vakavasti, eikä keksi muuta tapaa maksaa sairaalalaskunsa, kun perustaa huumelaboratirion vanhan oppilaansa kanssa. Koukuttavan ja paljon tunteita nostattavan sarjan kaikki 5 kautta löytyvät Netflixistä.

House Of Cards – Poliittinen draamasarja joka menee ihon alle ja koukuttaa pahasti. Tämä sarja on yksi syy siihen, miksi toimittajan ura alkoi kiinnostamaan yhä enemmän. Uskomattomia juonenkäänteitä ja kieroilua sisältävää sarjaa löytyy Netflixistä tällä hetkellä 4 kautta, lisää toivottavasti tulossa.

Orange Is The New Black – Ajatus siitä, ettei joku oli olisi vielä katsonut OITNB tuntuu absurdilta, mutta jos et ole, suosittelen katsomaan. Draamakomedia kuvaa elämää naistenvankilassa, välillä niin että katsoja nauraa pissat housussa ja välillä taas itkee räkä poskella. Kaikki 4 kautta löytyvät Netflixistä.

Silta – ruotsalais-tanskalainen rikossarja on yksi vaikuttavimpia. Sen skandivavialainen melankolinen tyyli on hyvin vaikuttava. Alusta loppuun saakka oleva sarja on surullinen ja haikea, samaan aikaan hyvin koukuttava tämäkin. Sarjan ensimmäiset kaksi kautta löytyvät Netflixistä, mutta yhteensä kausia on kolme ja neljäs tekeillä. Myös YLE Areenasta sarjaa on voinut välillä katsoa.

Easy – Kahdeksan jakson sarja kuvaa mielenkiinoisesti löyhästi toisensa ympärille kietoutuvia ihmissuhteita.

Arrested Development – Vuosina 203-2006 tehty komedisarja on edelleen yksi hauskimmista. Mustaa huumoria, älyttömiä tempauksia ja sekopäisä henkilähahmoja. Sarja kertoo ennen erittäin rikkaasta, erikoisesta ja epätoimivasta perheestä ja se on toteutettu pseudodokumentti-tyylisesti. Neljä kautta, joista ensimmäiset kolme ovat parhaita, löytyvät Netflixistä.

Stranger Things – Nimensä mukaisesti tässä sarjassa tapahtuu outoja. En muista milloin viimeksi olisin katsonut jotain näin pelottavaa. Scifiä ja kauhua sekoittava mysteerissä on niin hallituksen salaisia kokeita, telekineettisiä kykyjä, hirviöitä ja portteja toiseen ulottuvuuteen. Itse en edes tykkää scifistä, enkä kauhusta, mutta tämän sarjan tunnelmaan jäin koukkuun heti. Ensimmäisen kauden 8 jaksoa löytyvät Netflixistä.

Muita mainitsemisen arvoisia sarjoja: Bloodline, The Walking Dead, Making a Murderer, Better Call Saul, The Fosters, The 100, Rick and Marty.

Kuten ehkä huomaistte, Netflixiä katsotaan meillä eniten, koska sieltä löytyy myös suurin osa lasten suosikeista.
Myös HBOlta löytyy paljon laatusarjoja, ajattelin että minun olisi ehkä vihdoin aika aloittaa Game Of Thrones? Viaplaystä taas löytyy aika paljon leffoja. Sitä meillä käytetään oikeastaan vain reissussa, nimittäin sillä voi tallentaa ohjelmia katsottavaksi offlinena. Eli ulkomailla tai lentokoneessa voi ilman verkkoyhteyttä myös niitä kätevästi katsella.

Mitäs sarja tai leffasuosituksia teillä olisi antaa? Etenkin dokumetit kiinnostavat tällä hetkellä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.