LELUTOIMITUS JOKA PELASTI LUMISEN PÄIVÄN

30/01/2019


Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Verkkokauppa.comin kanssa

”Meidän vauvalle ei sitten ikinä osteta mitään räikeän värikkäitä, vilkkuvia ja soivia leluja” sanoin vielä vähän aikaa sitten.

Mutta oltuani koko viime viikon kotona yksin, jatkuvaa leikittämistä vaativan vauvan kanssa, muuttui mieleni. Kun kotoa puuttui ympäriltä se normaali touhotus ja muut ihmiset, tuntui ettei Myy viihtynyt hetkeääkään yksin melkoisen yksinkertaisten vanhojen lelujensa parissa. Tarvitsimme actionia ja minä pienen hetken kahdestaan aamukahvini kanssa.

Yhteistyö Verkkokauppa.comin kanssa tuli siis ihan täydelliseen saumaan, kun he pyysivät minua testaamaan verkkokauppansa sujuvuutta ja eritysesti sen leluvalikoimaa. Itse Verkkokauppa.comissa muutenkin asioineena tiesin jo, että myös sen lastentarvikevailoima on laaja ja että siihen kuuluvat myös lelut. Moni yhdistää sen ehkä enemmän elekroniikkaan painottuvaksi liikeeksi, mutta sieltä saa tosiaan myös paljon paljon muuta.

Viime viikko oli yksinolon lisäksi normaalia raskaampi, kun Myyn allergiaoireet taas pahenivat. Sen lisäksi ulkona tuprutti niin paljon lunta, ettemme päässeet rattaiden kanssa liikkumaan juurikaan ulkona. Siksi nettikaupan kautta suoraan kotiin tilaaminen oli juuri se, mitä siihen tilanteeseen tarvitsin.

Verkkokauppa.comin verkkokauppa on todella helppo ja selkeä käyttää. Lelulvalikoima on todella laaja, mutta niiden selaamisen helpottamiseksi lelut on valmiiksi lajiteltu erilaisiin kategorioihoin. Erikseen löytyy eritysesti vauvoille suunnatut lelut ja tarvikkeet, jotka nekin on vielä edelleen lajiteltu esimerkiksi toiminnallisiin leluihin tai nukkeihin. Myös isommille lapsille löytyy paljon kaikenlaista Legoista ulkoleluihin ja erilaisiin peleihin. Tilaus kävi helposti ja toimitustapoja oli valittavana monia erilaisia.

Maanantai-aamuna ovikellomme sitten kilahti ja siellä odotti muutama kehittävä ja opettavainen (eli soiva, vilkkuva ja värikäs) lelu Myylle. Niin ja tuttipullo! Tuntui että niitäkin sain olla kokoajan pesemässä, joten pistin tilaukseen mukaan vielä yhden sellaisen.

Soivat lelut olivat toki vauvasta kiinnostavia, mutta aika nopeasti itselleni kävi selväksi, että alkuperäinen ajatukseni niiden välttämisestä oli oikea. Muutama kipale pimputusta riittää omille korvilleni. Tai ei ainakaan kahdesta lelusta samanaikaisesesti.

Onneksi myös Verkkokaupan valikoimista löytyy paljon ihania hiljaisempia (kuten puisia) leluja, joihin tuo laulava koira ajateltiin käydä vaihtamassa. Tai itseasiassa ajateltiin ottaa tilalle puisia soittimia, kuten rytmimunat, tamburiini, quiro sekä xylofoni – sillä pitäähän sitä ääntä silti saada. Mutta meillä mielummin oman bändin voimin.

Soivan koiran ja välkkyvän kosketinsoittimen lisäksi mukana oli puinen simppukapuhelin, jossa on mukana pieni peili. Pelit ovatkin tällä hetkellä mitä parhain juttu. Myystä on hauska katsellaan itseään pelistä ja ilmeillä. Myös pakkausmateriaalit kiinnostivat häntä. Plussaa muuten siitä, että kaikki oli pakattu pahviin muovin sijasta.

Omasta kokemuksesta voin lämpimästi suositella Verkkokauppa.comia myös lelujen ostopaikkana. Etenkin jos arjen keskellä on kiire hankkia vaikka synttärilahja, mutta aikaa kaupoille lähtemiseen ei löydy. Tai kuten meidän tilanteessa, tuossa lumimäärässä ei ylipäätään edes pääse liikkumaan vauvan kanssa. Verkkokaupassa näytti myös olevan sellaisia vähän erikoisempia Legoja ja Duploja, joita ei ihan kaikkialta saa.

Kiva pieni arjen helpottaja, jolla on kuitenkin suuri merkitys. Valikoiman laajuus ja kivojen laadukkauden lelujen määrä yllätti kyllä positiivisesti. Ja tulipa myös testattua Verkkokaupan asiakaspalvelu, kun soitin kysyäkseni lelun vaihtamisesta. Sinnekin pisteet!

Mitä muuten muut olette mieltä värikkäistä ja soivista leluista? ”Lopuuko” niistä teidän perheessä patterit normaalia nopeammin, katoavatko ne mystisesti vai annetaanko teillä lasten nauttia niistä sydämensä kyllyydestä, vaikka oma mielenterveys olisikin ajoittain pimputuksesta koetuksella? Onko Verkkokauppa.comin laaja leluvalikoima entuudestaan tuttu?

Ps. Käykää kurkkaamassa lelut in action instagram storystä <3


5 VINKKIÄ LASTEN VALOKUVAAMISEEN

2/07/2017

30mm F4.5 +0,3 ISO 200

30mm F4.0 ISO 200

45mm F3,2 ISO 1250

30mm F5.0 ISO 200

45mm F1.8 ISO 200

45mm F1.8 ISO 200

45mm F3,2 ISO 1250

45mm F2.8 ISO 200

Valokuvaus vei minut bloggaamisen myötä mennessään, kun huomasin että kirjoittamisen lisäksi myös valokuvaus kiinnostaa, ja itseasiassa suurin osa postauksistani onkin syntynyt kuvien kautta. Ehkä viitisen vuotta sitten ostin ensimmäisen järkkärini ja  pikkuhiljaa opettelin sen käyttöä itse. Minulta kysellään usein, että millä kameralla kuvaan ja kyseessähän on ollut viimeiset neljä vuotta tämä Olympuksen OM-D E-M10 kamera, josta sain juuri kaupallisessa yhteistyössä Olympus:n kanssa käyttöön tuon päivitetyn MARK II version.

Eniten tykkään kuvata ihmisiä ja tunnelmaa. On ihana tunne saada sen hetkinen fiilis vangittua kuvaan. E-M10 Mark II on pieni ja kevyt, joten se on helppo ottaa joka tilanteeseen mukaan. Isoa ja painavaa kameraa en jaksaisi kantaa ja kaivaa aina esiin, joten monet hienot kuvat olisivat jäänet sellaisen kanssa taltioimatta. Eikä yhtään haittaa, että kamera on mielestäni yksi markkinoiden kauneimmista. Klassinen muotoilu ja uusin teknoligia yhdistyvät tässä todella helppokäyttöisessä kamerassa, jolloin tämä sopii mielestäni hyvin niin aloittelijalle kun jo valokuvauksen ammattilaisellekin.

Hyvän kameran lisäksi kuvaan vaikuttaa paljon se, millaista objektiivia käyttää. Koska kuvaan paljon ihmisiä, tykkään sellaisista kuvista joissa kohde on tarkkana etualalla ja tausta mahdollisimmat sumeana. Tällaisiin kuviin olen todennut 45 mm f/1.8 -objektiivin olevan ehdottomasti paras. Olympus M.ZUIKO DIGITAL 45 mm objektiivi on uskomattoman valovoimainen, jolloin kuvista tulee tarkkoja vähän hämärämmissäkin olosuhteissa. Ensiluokkainen linssitekniikan ansiosta kohteet erottuvat hyvin, taustasta tulee kaunniin epäterävä ja väreistä ja kontrasteista voimakkaat. Ihmisten lisäksi käytän tätä objektiivia esimerkiksi ruokakuviin tai kotona yksityiskohtien kuvaamiseen. Ilman tätä valovoimasta linssiä ei blogissa olisi varmaan yhtään kuvia pimeinä talvikuukausina.

Uuden kameran myötä sain myös elämäni ensimmäisen marco-linssin. Tästä olen tosi innoissani! 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivi tarkentaa nopeasti hyvin hyvin lähelläkin oleviin kohteisiin ja sillä saa jopa reilun sentin kokoisen kohteen täyttämään koko kuva-alan. Pienien kohteiden lisäksi sitä voi kuitenkin käyttää myös vähän laajemman linssin tapaan, oikeastaan aika hauskoja kuvia tuli silläkin vähän kauempaakin.

30mm F3,5 ISO 200

30mm F3,5 ISO 200

Järkkäreiden ohjeet, ISO-luvut, valotusajat, aukot ja f-luvut voivat olla hämmentäviä ja ne oppii parhaiten vain kokeilemalla ja kuvaamalla. Ajattelinkin niiden lisäksi jakaa teille muutamia ihan konkreettisia kuvausvinkkejä, tällä kertaa lasten kuvaamiseen:

1 KUVAA PALJON

Lapsia kuvatessa enemmän on enemmän. Kuvia kannattaa räsikiä niin paljon kun mahdollista, jolloin todennäköisyys siihen että edes jossain kuvassa kaikilla on silmät auki ja suht normaalit ilmeet ja asennot kasvaa. Ei yhtään haittaa laittaa kamerasta päälle sarjakuvaus-asetusta, jolloin voi saada aikaan tosi hauskoja kuvasarjoja.

2 KEKSI JOTAIN TEKEMISTÄ

45mm F1.8 ISO 200

Anna lapselle pallo, lelu tai laita musiikkia soimaan. Kuvista tulee paljon mielenkiintoisempia ja lapsenkin on kivempi olla, kun ei tarvitse vain pönöttää. Tuo lapsen persoonallisuutta esiin tekemisen kautta, rauhallinen lapsi voi vaikka lueskella, villimpi pomppia trampoliinilla.

3 TARKENNUS

45mm F1.8 ISO 200

Liikkuvia lapsia kuvatessa kannattaa kamerasta laittaa päälle automaattitarkennus sekä kasvojen tunnistus. Toisaalta, ei haittaa jos kaikki kuvat eivät ole tarkkoja, kuvista tulee mielenkiintoisempia kun tarkennus on välillä vaikkapa jossain vaatteen yksityskohdassa.

4 SKARPPI KOHDE, EPÄTARKKA TAUSTA

45mm F1.8 ISO 200

45mm F1.8 ISO 200

Eli se F-luku. Kun haluat kuviin syvyyttä, eli lyhyen syväterävyyden, pitää kameran aukko olla mahdollisimman suuri, eli  f-luvun pieni. Voi kuulostaa aluksi aika sekavalta ja tässä auttaakin nimenomaan vain kokeileminen. Valitse linssi sen mukaan että f-luvun saa tarpeeksi pienelle, esimerkiksi tuo Olypuksen 45mm polttovälillä on siihen oivallinen. Kuvattava kannattaa asettaa myös mahdollisiman kauas taustasta, eli jos lapsi nojailee seinään ei kuvaan saa kovin paljoa syvyyttä etenkään vähän kauempaa kuvattuna.

5 VALO

45mm F1.8 ISO 200

17mm F5.0 ISO 200

17mm F5.0 ISO 200

Näissä kuvissa kuvasin vastavaloon, joka tuo kuviin ihan omanlaisena utuisen tunnelman. Parhaat kuvat tulevat mielestäni luonnonvalossa kun ulkona on pilvistä. Vältän suorassa auringonpaisteessa kuvaamista jyrkkien varjojen vuoksi. Jos kuitenkin kuvaat auringossa, suosittelen testaamaan salamaa! Moni ei tule ajatelleeksi, että myös salamaa voi hyödyntää valossa, jolloin jyrkimmät varjot kasvoilta tasoittuvat. Sisällä kuvatessa kannattaa muistaa sammuttaa kattolamput, muuten kuvista tulee keltaisia.

Olen bloggaajaurani aikana päässyt kokeilemaan kaikenlaisia ja merkkisiä kameroita, mutta tämä on pysynyt vuodesta toiseen ehdottomana suosikkinani. Jos harkitset kameran hankkimista, suosittelen ehdottomasti monen vuoden kokemuksella tätä!

Verkkokauppa.comissa sekä Olympuksen omassa verkkokaupassa on heinäkuun puoleen väliin asti voimassa Olympus-tuotteiden erikoisalennus, jonka lisäksi Olympukselta saa ostetuista tuotteista cashback hyvityksen (50/70€). 15.7. asti. Joten postauksessa esittelemäni tuotteet saa kesällä seuraavin hinnoin: OM-D E-M10 Mark II R KIT 499,90 eur, 45mm f1.8 189,90 eur, 30mm Macro 199,90€ eur.

45mm F3,2 ISO 1250