HEI ME MUOVAILLAAN

1/06/2017

Kaupallisessa yhteistyössä Hasbron Play-Doh muovailuvahojen kanssa, me pistettiin poikien kera pystyyn kokkipaja. Olen itse vähän huono osallistumaan lasten leikkeihin, eikä perinteinen paperi, sakset, liima -arskartelukaan ole ikinä tuntunut ihan omalta jutulta, mutta muovailu sen sijaan yhdistää koko perhettä.

Tykkään muovailuvahasta monesta eri syystä. Ensinnäkin se on ihanan helppo ja sopii kaiken ikäisille. Lisäksi se ei sotke ja se on tosi helppo siivota pois. Mutta ennenkaikkea, muovailuvahalla vaihtoehdot ovat loputtomat. Muovailuvahalla voi tehdä ihan mitä vaan, loihtia erikoisia eläimiä, muotoja, kirjaimia tai kuten me tällä kertaa, järjestää Italialaiset illallisjuhat.

Itseäni alkoi jo lapsena kiehtomaan muovailuvaha myös erilaisten telkkarista tulleiden animaatioiden vuoksi. Teininä tuli kavereiden kanssa myös tehtyä muutama stop-motion elokuva muovailuvahan avulla. Nykyisin muovailuvahan ihanan vieno marsipaaninen tuoksu vie edelleen mennessään niihin lapsuuden muistoihin. Pojatkin komensivat minua, että lopeta jo se purkkien nuuhkuttelu!

Meillä oli tosiaan pieni kokkailupaja Play-Doh Kitchen Creation –sarjan tuotteiden kanssa. Aluksi tehtiin erilaisia pastoja koneiden avulla, mutta pian italialaistyyppinen suunitelmamme jo alkoikin rönsyilemään. Eikä siinä mitään, kivaa vaan kun kaikki saavat päästää mielikuvituksensa valloilleen! Muovailu onkin parhaimmillaan leikkimistä ja yhdessäoloa sekä erilaisten asioiden oivaltamista.

Ruokapöytäämme valmistui avaruusspaghetin, zombieporkkanoiden sekä karkilta maistuvien kalafileiden lisäksi muunmuassa maailman paras avocadohampurilainen, kuusta tehdyt ranskalaiset sekä kameleonttitortellineja. Lisää hauskuutta yhdessä tekemiseen toivat Play-Dohin keittiövälineet, kuten hella josta oikeasti kuuluu paistamisen ääntä. Pastakonetta, lautasia ja leikkuulautoja oltiin hyödynnetty fiksusti niin, että samalla niissä on erilaisia muotteja, kuten kasviksia. Myös nuo vahojen värit ovat ihan mielttömiä, neon keltaista, punaista ja oranssia, vau!

Muovailu näytti vievän meidät kaikki ihann mukanaan ja oli tosi ihana istua, höpötellä ja hassutella yhdessä ja välillä sitten hetkeksi keskittyä ja syventyä sinne omaan mielikuvitusmaailmaan. Lopuksi toki syötiin. Ensi kerralla meinataan kokkailla sushia!


MINÄ LASTEN SILMIN

13/05/2017

Äiti on

K: Joskus vähän hauska ja näyttää äidiltä
E: Kiva ja se tekee hyvää ruokaa

Äiti sanoo aina minulle

K: Nyt nukkumaan
E: Että mä oon söpö

Äidin tekee onnelliseksi

K: Me
E: Että me ollaan sen kanssa

Äiti saa minut nauramaan

K: Sen ilmeillä
E: Kutittamalla

Äiti oli lapsena

K: Vähän hauska ja villi
E: Vähän mun näkönen ja kiltti

Äidin lempipuuhaa on

K: Hauskojen juttujen tekeminen ja tanssiminen
E: Leikkiä meijän kaa

Kun äiti on yksin hän

K: Siivoo
E: Tekee ruokaa ja nukkuu

Äiti on tosi hyvä

K: Bloggaamaan
E: Kaiken kivan tekemisessä, kuten tekee lentsikkaa

Äiti ei ole hyvä

K: Suklaamunien piilottamisessa
E: Rakentaa legoilla

Äiti tekee työkseen

K: Ottaa valokuvia ja bloggaa, eli kirjottaa nettiin juttuja
E: Kirjottaa

Äidin lempiruoka on

K: Joku ihme pasta
E: Aika moni

Äiti ja minä tehdään yhdessä

K: Leikitän joskus, pidetään leffa-iltaa ja käydään kaupungilla
E: Käydään kaupassa ja kävellään käsi kädessä

Minussa ja äidissä on samaa

K: Samanväriset silmät
E: Me ollaan kivoja ja meidän silmät on samannäköset

Minussa ja äidissä on erona

K: Mä oon vähän nopeempi juoksee
E: Äidillä on tauointeja sormessa ja kynsilakkaa

Äidin lempipaikka on

K: Koti meidän luona
E: Ehkä koti

Lomalla äiti haluaa

K: Olla meidän kanssa ja käydään uimassa paitsi jos vesi on kylmää niin äiti ei tuu
E: Uida mun kanssa

Siitä tiedän, että äiti rakastaa minua kun 

K: Koska se aina sanoo niin
E: Se silittää aina ja peittelee


MITÄS JOS NE MUISTAA VAAN JOTAIN TYHMIÄ JUTTUJA

8/04/2017

Luin muutama viikko sitten Puutalobaby-blogista miten perheen nuorin tyttö oli unohtanut kotinsa Suomessa, puolen vuoden ulkomailla asumisen jälkeen. Kotiin tullessa tyttö keroi, ettei muistanut taloa tai leluja. Tiedättekö, minä vähän järkytyin. En sen takia että asiassa olisi jotain kamalaa hänen osaltaan tai että tilanne olisi jotenkin epätavallinen, ei. Vaan koska tajusin, miten lapsena koetut asiat jäävät aivan epäloogisesti mieleen.  Ja että vaikka joka ilta lapsiani peitellessä kerron rakastavani heitä, he eivät välttämättä muista sitä myöhemmin. Mitäs jos heille jääkin mieleen kauheasti jotain huonoja asioita?

Kun mietin omaa lapsuuttani, ja nuoruuttani, vahvimmat muistot ovat tosi hassuja. Iso osa sellaisia tavallaan ihan ”mitättömiä” juttuja. Muistan millaisessa savipurkissa keittiössä säilytettiin kauhoja, kuinka minua pelotti kun äitimme yritti saada minusta ja veljestäni kivaa joulukorttikuvaa öljykynttilän kanssa, kuinka seison pihamme hiekkalaatikolla ja tahdoin näkkileipäjäätelöä (puffettia), kuinka kävelen parhaan kaverini Santun kanssa käsikädessä ostarilla. Toki isoistakin tapahtumista on muistoja. Paljon yksityiskohtia muistan myös vakavasta auto-onnettomuudessa missä olin viisivuotiaana, muistan kuinka itkin eteisessä ulko-ovea vasten kun vanhempani erosivat, kun opin viheltämään.

Toki näitä muistoja on ihan hirveästi. Eikä niitä voi oikeasti jaotella tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin. Mutta jokatapauksessa ne ovat hassuja paloja sieltä täältä, ilman sitä kaikkea muuta siinä ympärillä. Muistan tasan tarkkaan kaikkien huoneitteni järjestykset, tapetit ja minkälainen ääni vaatekaapin avaamisesta tuli. Mutta en muista juurikaan yleisellä tasolla että mitä siellä kotona vaikkapa päivisin touhuttiin. Mitä me puhuttiin, mitä me tehtiin, kaikki ne vuodet?

Tästä vähän pelästyin, kun rupesin miettimään, että vaikka kuinka meillä on kiva ja onnellinen arki, saattaa lapselle jäädä mieleen vaan se yksi kerta kun hermostuin ihan kauheasti ja huusin. Ei se välttämättä muista sitä miten sen jälkeen pyydettiin anteeksi, sovittiin ja halattiin.

Omalla kohdalla on myös jännä, miten paljon näitä erilaisia muistoja minulla on tosi pienestä saakka. Osa niistä on syntynyt toki myöhemmin valokuvien kautta, mutta ihan oikeasti muistan jotain tilanteita jossa olen alle kaksivuotias.

Omatkin lapset välillä muistelevat elämäänsä pienempänä, mikä on hauskaa. Nyt jo huomaa mitkä jutut ovat jääneet mieleen, joko ihan oikeasti tai meidän vanhempien kertoman kautta. ”Muistatko äiti kun mä olin vauva ja sä olit vaihtamassa mulle vaippaa ja kakkasin niin kovaa että se osui vastapäiseen seinään ja sä yritit laittaa käden eteen” on yksi tämän hetken huvittavimmista jutuista jonka sain yksi päivä kuulla. Eihän lapsi sitä oikeasti muista, mutta joskus olen sen hänelle kertonut ja se on jäänyt mieleen elämään hauskana muistona.

Onkin kiva, että kuvia tulee otettua usein ihan tavallisistakin tilanteista. Niiden kautta on helppo synttyttää niitä muistoja takaisin mieeen. Ja sanonnat, tikulla silmään joka vanhoja muistelee, voi mielestäni unohtaa. Eletään toki hetkessä, mutta ainakin meidän lapset tykkää ihan hirveästi kuulla juttuja mitä ovat pienempinä tehneet. Ja samoin juuri katsella niitä vanhoja kuvia.

Enkä sano että huonot ja pelottavat muistot olisivat huonompia, ei toki, nekin ovat iso osa elämää. Mutta olisihan se kivempi että lapsi muistaisi mielummin enemmän niitä onnellisia ja kivoja juttuja. Kuitenkin, jos lapsilla on perusonnellinen ja turvallinen lapsuus, niin eiköhän se ole niiden muistojen perusta. Silloin ei parit äidin raivarit muuta kuitenkaan sitä tunnetta mikä tulee kun lapsuuttaan joskus muistelee.