VAUVA

30/09/2018

Meidän vauvalle päätettiin nimi ennen kun hän oli edes olemassa. Itseasiassa se lyötiin lukkoon ennen kun me vanhemmat olimme tunteneet toisiamme edes vuorokautta – osittain toki vitsillä, mutta tässä sitä nyt ollaan.

Kun vauva ultra-äänessä varmistui tytöksi nimi vanhvistui. Vauvaa alettiin ajattelemaan sillä nimellä ja osalle tuleva nimi jo paljastettiinkin. Tässä muutamien viikkojen aikana vauvan toista nimeä miettiessä aloimme kuitenkin tykästyä myös yhteen toiseen etunimeen. Emme ole ihan vielä päässeet yhteisymmärrykseen uuden nimen kirjoitusasusta, mutta jatkan vielä neuvotteluja.

Minulla ei kuitenkaan ole mikään kiire nimetä vauvaa, emme edes vielä tiedä että kastetaanko hänet vai pidetäänkö nimiäiset. Kummejakaan emme ole vielä kysyneet. Tämä on itselleni ihan normaalia ja enemmän ihmettelen niitä ihmisiä jotka ovat askarrelleet ristiäiskutsut jo ennen kun vauva on edes syntynyt.

Kaapon ja Elviksen kohdalla nimet päätettiin myös vasta kun oli ihan pakko. Useampi kuukausi siinä meni ja siltikin minulla kesti jonkin aikaa ennen kun osasin alkaa kutsumaan heitä nimillään – tai ehkä juuri siksi. Todella pitkään kutsuin heitä ihan vain vauvaksi – kuten nyt tätä uusintakin tulokasta.

Mielestäni siinä on jotenkin ihanan hellyyttävää kutsua vauvaa vauvaksi. Siinä että hän on vielä niin pieni, ettei hänellä ole vielä nimeä. Olen nyt jo ihan huonona siitä, ettei meillä ole enää sinä ihan pikkuista vastasyntynyttä vaan vauvamme on jo ihan tuollainen iso kunnon vauva! Mutta vauva vielä kumminkin.

Olen huomannut, että mitä enemmän lapsia, sitä kauemmin heitä haluaa pitää vauvoina. Ensimmäisen kanssa sitä aina kovasti odotti uusia kehitysvaiheita, kuten että hän alkaisi liikkumaan, syömään kiinteitä ja juttelemaan. Tokan kannsa homma olikin jo aivan päinvastainen – kun oikeasti ei ole mikään kiire ja onhan se paljon helpompaa niin. Tietysti silloin sitä oli myös omakohtaisesti kokenut sen kaikkien hokeman ”aika menee todella nopeasti, kohta se lapsi menee jo kouluun”.

Toki rakkaalla lapsella on monta nimeä ja vauvallammekin vaikka kuinka paljon lempi -ja hellyyttelynimiä,
ihanin niistä kuitenkin on ihan vaan se Vauva.


YKSIN KOTONA KAKSIN

16/09/2018

Olen ollut koko viikonlopun yksin vauvan kanssa. Ja itseasiassa olen edelleen. Vähän jännitti etukäteen vaikka tiesin kyllä pärjääväni – on se kuitenkin aina helpompaa toisen aikuisen kanssa. Meidän tyttöjen viikonloppuun on kuulunut:

– Yksi kokonaan sisällä vietty päivä
– Desikaupalla pumpattua maitoa
– Yksi alusta loppuun katsottu sarja
– Yksi keskeyetty sarja ja toinen pian loppuun asti katsottu
– Lukematon määrä ympäri kämppää heiteltyjä vaippoja
– Kerran tilattu ruoka
– Kerran valmistettu ruoka (joka oli kylläkin vain valmiiksi keitetyn riisin sulattaminen pakkasesta. Joka sekin ehti jäähtyä samalla kun imetin vauvaa ja kalapuikot paloivat pannulle)
– Yksi valot päällä nukuttu yö (en jaksanut sammuttaa)
– Tuntikaupalla imetystä ja sylissä nukkumista
– Kiireettömiä hetkiä toisillemme naureskellen
– Yksi koneellinen pestyä pyykkiä
– Äidin kyläily
– Syksyinen kävylenkki
– Hirveä määrä suklaata
– Pari ärsyttävää hikkaa
– Yksi feidattu kasvomaalauskeikka
– Viestejä, puheluita ja videoita isompien lasten kanssa
– Muutamat yölliset hermoromahdukset rintakumin kanssa
– Vauvan muutamat raivarit tissillä
– Pari pannullista kahvia
– Iltaan asti nukutut päikkärit saman peiton alla
– Jonkinlaisen vuorokausirytmin hahmottamista
– Suurien tunteiden täyttämiä hetkiä, kun tujotan vauvaa itkua pidellen ja ihmettelen, että miten mikään voikaan olla noin ihana ja täydellinen


EKALUOKKALAINEN

9/08/2018

Täällä alkoi tänään koulu ja nyt pojat ovat siis virallisesti eka -ja kolmosluokkalaisia. Kaapolle kouluhommat ovat jo tuttua kauraa ja hän kovasti jo odotti kavereiden näkemistä. Elvistä sen sijaan jännitti vähän enemmän, eikä ihme, kyseessä kun on ihan uusi koulu eikä luokalla ole ketään entuudestaan tuttua. Jännityksestä huolimatta päivä meni tosi hyvin ja oli kuulemma kivaa.

Itsellänikin nousi muutaman hikikarpalot ostalle (helteen lisäksi) myös siksi, että aamulla puoli tuntia ennen koulunalkua sain tiedon, ettei Elvis ole saanut paikkaa hakemastamme koulun iltapäiväkerhosta. Ei tullut edes yhtä liikutuksen kyyneltä vieräytettyä, kun yritin vain pysyä lapsen silmissä villipyttynä. Onneksi sain koulupäivän aikana säädettyä paikan toisaalta ja kävimmekin siihen jo tutustumassa koulun jälkeen. Olisin vain itsekin ollut vähän rauhallisemmin mielin, jos olisin voinut kertoa muutenkin kaikkea jännittävälle lapselle, että mitä koulupäivän jälkeen tulee sitten tapahtumaan. Onneksi kaikki meni lopulta senkin suhteen hyvin.

Elviksestä ekana päivänä kivointa oli oma pulpetti ja nimikyltin värittäminen. Jännittävä sattumus oli se, kun toisen luokan opettaja oli ottanut hänet vahingossa ruokalassa toisen ryhmän kanssa syömään. Reppana ei ollut uskaltanut sanoa mitään, vaan kuuliaisesti totellut ja syönyt väärän luokan kanssa. Välitunti oli kuulemma ollut liian lyhyt, mutta Elvis oli silti omien sanojensa mukaan ehtinyt sillä ensin istua 15 minuuttia jonkun toisen luokkalaisen kanssa penkillä ja sen jälkeen vielä juossut tämän kanssa 15 minuuttia. Ketään uusia kavereita hän ei mielestään silti ollut vielä saanut, koska ei muista kenenkään nimeä.

Ekaa koulupäivää käytiin juhlistamassa jättimäisellä korvapuustilla lähikahvilassa. Kaapo huiteli omia menojaan kavereiden kanssa. Kotona tehtiin yhdessä myös ekat läksyt – miten liikuttavaa!

Olen niin ylepä tuosta pienestä pojasta, joka on kaikesta jännityksestään huolimatta tosi reipas, rohkea ja iloinen. Hän odottaa kovasti jo huomista koulupäivää sekä ip-kerhoa, vaikka ”jännittää edelleen aika paljon”.