KAAOSKOMERO

10/11/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minulla ei ole kaapissa luurankoja, mutta vieraat ovat varmasti epäilleet minun säilyttäväni vaatehuoneissa jotain todella salaista. Sen verran visusti olen nimittäin varjellut, ettei kukaan ikinä vahingossakaan avaisi niiden ovia. En oikeasti voi uskoa, että julkaisin nämä kuvat nyt täällä kaikkien teidän nähtäväksi. Enää vaatehuoneemme eivät kuitenkaan onneksi näytä nältä. Luojan kiitos. Tai oikeastaan kiitos Elfa. Jos teiltäkin löytyy kotoa kaaoskomero, kannattaa lukea postaus loppuun saakka. Luvassa on nimittäin todella huikea arvonta liittyen joustaviin säilytysjärjestelmiin.

Meillä on kotona siis kaksi pientä, reilun metrin levyistä, vaatehuonetta. Ongelmana kuitenkin on ollut vaatehuoneiden huono, tai oikeastaan olematon, suunnittelu. Yksi onneton kaappi, jossa neljä pientä hyllyä sekä aivan väärällä korkeudella oleva vaatetanko. Siihen yhdistettynä vielä ostamani ihan väärän kokoiset vetolaatikostot on kaaos taattu. Voisi ajatella että kaaos syntyy jos tavaraa on liikaa, mutta oikeastaanhan se syntyy erityisesti silloin, jos näille tavaroille ei ole omia paikkoja.

Näin tapahtui vaatehuoneissammekin. Vaatteille ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi tilaa, ne putoilivat hyllyiltä tai jouduin jopa viikkaamaan niitä vain suoraan lattialle. Pikkuhiljaa vaatehuoneisiin alkoi kertymään muutakin rojua, sillä ne olivat jo valmiiksi sekaisin. Oli helppo heittää tavaraa sinne piiloon. Kauniista ja tehokkaista säilytysratkaisuista ei ollut tietoakaan. Lopulta huoneisiin ei mahtunut edes sisään, vaan viskoin ovelta vaatteita sinne tänne.

Sattumalta Elfa järjesti Pohjoismaisille bloggareille #kaaoskomero nimisen kilpailun. Osallistuakseen kisaan piti lähettää kuvat kaaoksesta sekä perustelut, miksi juuri minä tarvitsisin kaappeihini järjestystä. En usko että perusteluilla oli mitään virkaa sen jälkeen kun läväytin nämä kuvat. Sain pian viestin, että herranjestas apua, riennämme heti apuun! Tai jotain sellaista, ainkin siiltä se omiin korviini kuulosti, kun sain tietää että vaatehuoneet saataisiin nyt kuntoon.

Elfat ovat siitä tosi käteviä, että niitä voi suunnitella ja muokata juuri omiin tarpeisiin sopiviksi. Vaatehuoneemme ovat tosiaan aika pieniä, mutta korkeutta löytyy kolme metriä. Kerroin Elfan omalle Storage Coachille huoleni ja tarpeeni ja pian sähköpostiin tulikin jo ensimmäiset luonnokset uusista vaatehuoneista. Lähdimme siis siitä, että koko tila käytettäisiin hyödyksi, alas tulisi toimintoja jotka auttaisivat päivittäisessä käytössä ja ylös sitten taas hyllyjä joissa säilyttää harvemmin tarvittavia sesonkivaatteita, vieraspeittoja yms. Yhdeltä seinältä löytyy seinäkorijärjestelmä, joka ei vie tilaa, mutta siihen saa vaikka mitä koreja ja koukkuja. Tältä vaatehuoneemme näyttävät nyt, toinen siis poikien ja toinen minun:

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Molemmat vaatehuoneet suunniteltiin suunnilleen samanlaisiksi, minulle vaan vähän enemmän tankotilaa. Kuitenkin asennuksen jälkeen, vaatteita paikoilleen laittaessani, huomasin että jotkut jutut toimisivat paremmin toisin. Olikin tosi helppoa ihan itse siirtää hyllyjä ja laatikoita. Ja juuri tuo muokattavuus Elfoissa onkin parasta. Hyllyjä voi lisätä, poistaa, vaihtaa laatikoihin tai tankoihin tai oikeastaan ihan mitä vaan. Mikä itselleni tuli yllätyksenä, noita riippukiskoja, joihin hyllyt tulevat kiinni, ei porata erikseen seinään. Vaan seinään kiinnitetään vain kantokisko johon ne ripustetaan. Silloin niiden paikkaa ja leveyttä voi vaihdella ihan miten tahtoo. Kiskoihin sitten vain napsautetaan kannattimet ja niihin hyllyt ja korit kiinni. Niin helppoa, että minäkin osasin. Näillähän voi rakentaa oikeastaan mitä vaan kirjastosta työpisteeseen. Ja niitä voi mukata elämän tilanteen mukaan vaikka kuinka monta kertaa. Tuolta Elfan sivuilta löytyy todella paljon inspiraatiota sekä luovia säilytysideoita

Olen aika varma, että monelta teiltäkin löytyy kotoa, kellarista tai autotallista joku paikka joka kaipaisi kipeästi järjestystä. Eikö olisikin ihana saada kaikille tavaroille omat paikkansa? Lahjoitankin niin blogin että instaseuraajien kesken yhden 1000 euron lahjakortin Elfalle! Osallistuaksesi kerro perustelut, miksi juuri sinun pitäisi voittaa, muista käyttää hästägejä #kaaoskomero ja #elfa. Molemmissa voi siis osallistua! Elfan jury arpoo osallistujista voittajan, joka saa  arvoltaan 1000 euron lahjakortin Elfa-tuotteisiin (ei asennusta). Arvonta päättyy 20.11.15.

Olen itse ollut tosi tosi tyytyväinen uusin säilytysjärjestelmiin. Ihana kun kaikelle on paikkansa, ja tyhjiä hyllyjäkin (vielä) vaikka kuinka! Vaatehuoneet ovat pysyneet siistinä, sillä vaatteet on helppo laittaa aina paikalleen heti. Erilaiset koukut, naulakot ja lokerot ovat myös tosi käteviä. Lapsetkin ovat oppineet että riisuvat päivän päätteeksi vaatteet vaatehuoneen koukkuihin, josta käyvät ne aamulla taas pukemaan päällensä. Muutenkin poikien vaatehuone on suunniteltu niin, että etenkin Kaapo saa haettua siltä vaatteet itselleen. Ja se onkin ollut hänestä tosi kiva juttu.

Osallistukaa siis ihmeessä 1000 euron Elfa-lahjakortin arvontaan yllä olevan ohjeen mukaan! Toivottavasti olette tästä yhtä innoissani kun minä 😀

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MEIDÄN KOTI – ETEINEN

27/07/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hurjaa miten aika taas juoksee, olemme asuneet tässä ”uudessa” kodissamme nyt tasan viisi kuukautta. Eka kuukausi meni tosin ihan remppameiningeissä ja toinen kuukausi reissussa, mutta silti! Olen ollut tyytyväinen päätökseen lähteä sisustamaan tosi pikkuhiljaa ja harkiten. Karsin tavaraa tosi paljon ennen muuttoa ja kun tilaa tuli kerralla vielä melkein 30 neliötä lisää, ei liika ahtaus ainakaan ahdista. Valkealle ja simmppelille pohjalle on sitten helppo tehdä vaikka mitä, jos sisustustyyiä haluaa jossain vaiheessa muuttaa.

Olenkin aiemmin esitellyt vähän tarkemmin jo olohuoneen sekä keittiön, pohapiirustus löytyy täältä ja auttaa ehkä hahmottamaan vielä vähän enemmän.

Eteinen on varmaankin kotimme ahtain ja pimein kolkka, ja siksi olenkin halunnut pitää sen mahdollisimman tyhjänä. Siinä auttaa eteisen yhteydessä oleva vaatehuone/komero jonne onnekseni mahtuu siististi kaikki kengät, ulkovaatteet ja muu sälä. Lapsetkin opetin heti alusta saakka siihen, että he riisuvat kenkänsä ja takkinsa aina suoraan sinne. Joten jos lattialla pyörii ylimääräisiä tavaroita, ne ovat useinmiten minun. Mietin jopa tuon söpön vanhan naulakonkin irroittamista, mutta vieraille on kuitenkin hyvä olla paikka takeille ja kasseille.

Pitkään mietin myös jotain säilytyshommaa eteisessä normaalisti sälitettäville tavaroille, kuten avaimille, aurinkolaseille yms pikkutavaralle. En vain oikein ollut varma että millaisen haluaisin ja sinä aikana näille kaikille on löytynyt jo luonnolliiset muut paikat. Eli sellaisellekkaan ei ole enää tarvetta.

Maton kanssa tuskailin myös pitkään. Kaikki testaamani käytävämatot olivat jotenkin hölmöjä ja lopulta tuo, alunperin ulko-oven edustalla rapun puolella ollut, perus-eteismatto päätyi tuohon. Saa nähdä lähteekö se joskus vaihtoon, toisaalta tässä tapauksessa käytännöllisyys saattaa voittaa ulkonäön. Tuo on nimittäin superhelppo pitää puhtaana, eikä se liu’u eikä liiku ärsyttävästi, kuten kaikki muut matot tahtoivat tehdä. NUDin peruslamppu mustavalkoisella johdolla on myös vanhan kodin peruja.

Uusi hankinta on kuitenkin tuo Iittalan plektra-jakkara. Valkoiseksi kuultomaalattu vanerijakkara on juuri täydellisen korkuinen kengännauhojen solmimiseen ja lasten pukemiseen (senkin aika koittaa taas pian, hyrrr). Kyllä se penkki vaan kuuluu sinne eteiseen, vaikka yritinkin pärjätä ilman. Ja paljoa muuta siellä ei sitten olekkaan, vielä kerran kiitos ja ylistys eteisen komerolle. Niin paitsi tuo pupupeili! Se on h&m homen lasten puolelta.

Eteinen siis jatkaa samaa pelkistettyä ja valkoista linjaa. Mutta jännä, että siitä huolimatta sekin on jotenkin ihan meidän näköinen. Varsinkin niinä päivinä kun en ole jaksanut siivota… ;-D

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.	 	Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

2H+K 77m2

17/03/2015

pohjapiirustus minttu

Tiedän että moni haluaisi nähdä kuvia uudesta asunnostamme, mutta malttakaa vielä hetki! Sain tänään viimeisen maalikerroksen makkarin lattiaan. Se on ollut nyt viikon tyhjillään ja tulee olemaan vielä toisenkin viikon kuivumisen takia. Sen sijaan kaikki makkarin kalusteet, sekä suurinosa olkkarin tavaroista, ovat sitten keittiössä. Olohuoneessa ollaan taas pidetty leiriä, ollaan siellä patjoinemme vielä ”retkellä” hetken. Instasta voi käydä vähän kurkkimassa, muutamia kotikuvia kuitenkin löytyy jo sieltä.

Tässä sensijaan sitten kotimme pohjakuvaa. Uusi kotimme on tosiaan isohko läpitalon kulkeva kaksio. Asuntomme sijaitsee talon eteläpäädyssä, kuusiasuntoisen rapun ylimmässä kerroksessa ja ainut seinänaapurimme on tuossa keittiön pitkän seinän puolella. Muutaman vuoden jälkeen lähes keittokomeron kokoisessa keittiössä kokkaamisen jälkeen on ihanaa kun pitkästä aikaa on taas tilaa. Ikkunan alla meillä tosiaan on, jo muutamassa postauksessa näkynyt, ruokapöytä sekä tuolla pitkällä seinällä Lundian kaappi. Oma makkari jäi haaveeksi vaan, mutta suunnitteilla on ennen kesää rakennuttaa itselleni parvi, joka tulisi osittain tuohon toisen vaatehuoneen päälle.

Kuten olen aiemminkin kertonut, sisustuksen kanssa aion ottaa sen verran iisisti että tunnustelen rauhassa mikä sopisi minnekkin, enkä tee hätiköityjä päätöksiä. Pikkuhiljaa siis. Värimaailma pysyy kuitenkin varsin hillitynä ja pastellisena, myös makkarista aion jättää pois aiemmin poikien huoneessa vallanneen keltaisen. Kuulostaa ehkä näin kirjoitettuna persoonattomalta, mutta tiedän että tästä tulee niin meidän näköinen. Vaikka tavallaan tekisi mieli vaan laittaa kaikki kerralla kuntoon, olen huomannut että omalla kohdallani toimii juurikin sellainen pyörittely ja mietiskely. Saa ainakin sitten semmoista josta tykkää vielä usemmankin vuoden jälkeen.

Mutta tältä siis näyttää uusi kotimme paperilla, huoneet ovat korkeat, ainakin 3,5 metriä, kylppärissä yli neljä metriä. On leveää ikkunalautaa, ruutuikkunaa, narisevia lattialistoja, vanhoja kaksoisovia ja toimiva pönttöuuni. Ei kai sitä ainakaan vähempää 1899 rakennetusta talosta voisi odottaakkaan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.