SISARUSTEN VÄLISESTÄ MUSTASUKKAISUUDESTA

26/03/2019

Miten pojat ovat ottaneet uuden pikkusiskon vastaan? On kysymys, jota minulta kysytään edelleen usein. Ihan mielettömän hyvin, vastaan. Joskus meinaan vastata, että paremmin kun olisin voinut ikinä kuvitellakaan, mutta sitten muistan, ettei minulla itse asiassa ollut mitään epäilyksiä asian suhteen edes etukäteen.

Luottamus mustasukattomuutta kohtaan juontaa varmaankin juurensa siitä, kun aikoinaan Kaapon ja Elviksen kanssa kaikki meni niin älyttömän hyvin. Kaapo oli kaksivuotias tullessaan isoveljeksi, ja olin kuulut äitikavereilta jos jonkinmoisia kauhutarinoita isosisarusten mustasukkaisuuksista. Tuolloin minua varoiteltiin, etten esimerkiksi voisi seuraavaan pariin vuoteen jättää lapsia hetkeksikään kahdestaan, että vanhempi löisi, purisi, tukistaisi, heittelisi leluilla, herättäisi kiusallaan – ja mitä vielä, nuorempaa. Kun ikäero vähän tasoittuisi, alkaisi pienempi antamaan samalla mitalla takaisin ja tätä taistelua sitten jatkuisi vuosikaudet.

Mitään sellaista ei meillä kuitenkaan tapahtunut. Vaikka Kaapo oli touhukas tapaus, on hän ollut pienestä saakka myös omalla tavallaan hyvin rauhallinen sekä äärimmäisen empaattinen. Hän otti heti hoivaavan ja huolehtivan isoveljen roolin. Ja samanlainen luonne hänellä on edelleen, hän on rauhallinen mietiskelijä, jopa murehtija, joka ajattelee aina toisia.

Pojille syntyi nopeasti syvä, lämmin ja läheinen suhde. He saavat tukea, kannustusta ja turvaa toisistaan. On hellyttävää, miten he kutsuvat toisiaan iso- ja pikkuveljeksi.

Elvis taas on luonteeltaan enemmän sellainen hälläväliä-tyyppi. Toki empaattisuutta häneltäkin löytyy, mutta hän usein selättää asiat olankohautuksella. Tämä luonteenero tuli selvästi esille esimerkiksi silloin, kun jouduimme luopumaan koirastamme. Kaapo suri silloin paljon, suree edelleen, Elvis taas ymmärsi paremmin asian järkevän puolen ja hyväksyi sen. Tai kun pojat leikkivät pienten serkkujensa kanssa, Kaapo jaksaa leikittää ja hoivata heitä tuntikausia. Elvistä jaksaa kiinnostaa hetki tai kunnes joku vahingossa nipistää ja siirtyy sitten puuhaamaan omiaan.
Ja vaikka Elvis oli meidän vauva pitkään, oli hän sentään päässyt siitä roolista jo aikaa ennen kun sitten pikkusisaresta tuli tieto. Toki ajankäyttö, kolmen lapsen huomioiminen ja koko perheessä tapahtuva suuri muutos olivat etukäteen jännittäviä asioita. Mutten missään vaiheessa edes osannut pelätä mitään mustasukkaisuuskohtauksia.

Myyllä on siis ikäeroa Kaapoon yhdeksän vuotta ja Elvikseen melkein seitsemän. Olen ollut aiemminkin sitä mieltä, että kaikki ikäerot ovat hyviä, ja olen sitä edelleenkin. Mikään ei ole toistaan parempi. Tottakai sisaruusdynamiikka ja suhteet voivat kehittyä erilaisiksi, riippuen kuinka paljon ikää sisaruksilla välissään on, mutta näihin asioihin vaikuttaa myös moni muu seikka.

Kun Myy syntyi, pystyi pojista huokuvan pyyteettömän rakkauden ja huolehtimisen tuntea ja nähdä heti. He ottivat pikkusiskon avosylin vastaan ja perheeseemme. Pojat ymmärsivät, että pienen vauvan tarpeisiin pitää vastata heti ja että nyt aluksi on aika, kun heidän täytyy osata odottaa. Tämän lisäksi heistä on ollut ihan mielettömän suuri apu. Myös poikien bonusveli, jolla ikäeroa Myyhyn on tasan neljätoista vuotta, on näyttänyt iloitsevan pikkusiskostaan yhtä lailla ja ollut isona apuna, muun muassa hakemalla melkein keskellä yötä kaupasta lisää korviketta vauvalle.

Seitsemään kuukauteen on mahtunut yhdet harmistuneet itkut siitä, kun välillä aikani ja huomioni ei ole riittänyt pojille samalla tavalla kun ennen. Sekin harmitus on osattu kohdistaa oikein minuun, eikä vauvaan. Mitään mustasukkaisuutta ei siis ole ollut, vain lisää pelkkää onnea ja rakkautta. Voi meitä onnekkaita!


4 H + K – MEIDÄN KODIN POHJAPIIRUSTUS

5/08/2018

Moni teistä on kysellyt meidän uuden asunnon pohjapiirustusta ja ylipäätään ollut utelias meidän kodista. Me tosiaan muutimme isompaan asuntoon jo alkuvuodesta, mutta blogissa uutta kotia ei ole edelleenkään ihan hirveästi näkynyt. Meillä on vielä aika isoja juttuja kesken, kuten makuuhuoneemme vaatesäilytys, uusi sohva, molemmat ruokapöydät, muutaman seinän maalaaminen sekä poikien huoneen seinähyllykkö, joten minusta ei ole tuntunut luontevalta esitellä ns. keskeneräistä kotia.

Kun muuttaa toisen ihmisen kanssa asumaan yhteen, kodin sisustaminen on vähän hitaampaa. Ainakin meillä. Kahden kodin tavaroiden yhdistäminen ja molempien makujen mukaisten huonekalujen löytäminen ottaa aikansa, emmekä ole myöskään halunneet tehdä mitään hätiköityjä ratkaisuja. Toisaalta osa näistä hankinnoista on venähtänyt valmistajien pitkistä toimitusajoista johtuen. Ja yksi ruokapöytä meillä kävikin jo pyörähtämässä, mutta se ei ollutkaan täydellinen joten pistin sen jo eteenpäin.

Meidän uusperheen koti on kooltaan 93 neilömetriä, asunto sijaitsee 50-luvulla valmistuneen kolmikerroksisen talon ylimmässä kerroksessa ja kulkee koko talon läpi. Makuuhuoneita täällä on yhteensä kolme, joista kaksi ihan normaalikokoista ja yksi pienempi. Uutta kotia etsiessä ehdoton kriteeri meillä oli se, että siellä tulisi olemaan kaksi vessaa – jotka meillä nyt siis on.

Asunnossa on valmistunut juuri ennen muuttoamme kylpyhuone -sekä keittiöremontti. Keittiö meillä on melko kapea käytävän mallinen, jonka perällä on tilaa vain pienelle pöydälle. Isompi ruokapöytä onkin meillä sitten olohuoneessa josta löytyy myös takka sekä kulku pienelle parvekkeelle.

Meidän makuuhuone on olohuoneen yhteydessä ja omaa rauhaa saa sulkemalla pariovet. Edellisessä kodissa makkari oli ihan kylpyhuoneen vieressä ja nyt onkin ihanaa kun ei herää siihen jos joku käy yöllä vessassa.

Kotimme sijaitsee puiston laidalla, eikä lähellä ole ollenkaan autoteitä, joten korkeintaan täällä välillä häritsee ulkoa kantautuva puudelin haukunta tai sunnuntaisin pauhaavat kirkonkellot. Tykkään myös kovasti asuntomme valoisuudesta ja siitä, että kaikista ikkunoista näkyy lähinnä vain puita. Olemme kaikki viihtyneet tosi hyvin uudessa kodissa ja kaupunginosassa. Naapurit tulivat nopeasti tutuiksi ja mikä parasta, lapsille täällä on paljon saman ikäisiä kavereita.

Saas nyt nähdä mikä huone saadaan ensimmäisenä siihen kuntoon, että viitsin tehdä siitä ihan oman postauksensa. Toki nyt kotia on näkynyt pitkin vuotta täällä blogissa kuvien taustalla, mutta kyllä jo sormet syyhyäisi päästä vihdoin tekemään ihan rehellisiä sisustuspostauksiakin.