TOIVO

4/02/2017

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 preset

”Jos musta tulis isona Presidentti, niin tekisin ainakin säännön että ihmisten pitäisi pitää huolta toisistaan ja maapallosta. Ja ettei delfiineitä saa nostaa merestä selfieitä varten.”

Maailman meno hirvittää. Joka aamu avaan netin ja pelkään, että mitähän nyt taas. Sama ahdistus tuntuu olevan kaikilla ystävilläni. Joka päivä saa pelätä, että pian tapahtuu taas jotain peruuttamatonta. Pelottaa, millaisen maailman jätämme jälkipolvillemme.

Toisaalta nuo fiksut lapset ja nuoret tuovat ainakin vähän uskoa siihen, että toivoa vielä on. Toivottavasti emme pilaa tätä maapalloa ihan täysin, ja että viimeistään sitten he saavat hommat niin sanotusti hallintaan. He tulevat vielä ihmettelemään, että mitä hel****tiä heidän vanhempansa ja isovanhempansa oikein ajattelivatkaan. Tai jos 7-vuotias ihmettelee sitä jo nyt, kertoo se jo valitettavan paljon.

Vaikka uutiset ahdistavat ja pelottavat, toivoa on. Ainakin haluan uskoa niin.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MODERNI PÄIVÄKIRJA

24/10/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with 4 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with a5 presetProcessed with VSCO with a5 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with 5 preset

Yritin tässä juuri muistella että kuinka monta vuotta olen ollut Instagramissa. Ehkä neljä tai viisi. Sinä aikana siellä on tullut julkaistua yli kolmetuhatta kuvaa. Blogia olen kirjoittanut pian kuusi vuotta. Blogikirjoituksia näyttäisi olevan kasassa reilut 1500 kappaletta. Snapchattiä taas olen käyttänyt aktiivisesti ehkä puolisentoista vuotta. Siellä snäppitulos on yli 10 000. Facebookista sitten puhumattakaan.

Teiniajoilta minulla ei ole yhtäkään päiväkirjaa tallella. Tavallaan se harmittaa, tavallaan taas ehkä ihan hyvä 😀 On kuitenkin kiva pitää nyt vähän modernimpaa lukua elämästään. Tykkään käydä aina välillä juurikin vaikka instasta katselemassa että mitäs sitä olinkaan tehnyt ja kauhistelemassa että ONKO TOSTAKIN JO SATANELJÄTOISTAVIIKKOA!?

Aina välillä kuitenkin mietin, että mitäs vaikka kolmenkymmenen vuoden päästä? Edelleenkö nämä muistot ovat silloin tallessa? Mitäs jos blogi joskus vahingossa katoaa taivaan tuuliin tai insta lakkaa olemasta? Toisaalta, ne parhaat muistot elävät toivottavasti mielessä ja sydämessä mukana. Mutta olisi kiva sitä jättää jälkeensä jotain konkreettista lapsille, lapsenlapsille ja lapsenlapsenlapsille.

Olisi ihanaa jos olisi aikaa, tai viitseliäisyyttä, kirjoittaa käsin ja kehittää valokuvia. Toisaalta nekin voivat yhtä hyvin tuhoutua tai hävitä siinä missä digitaaliset tallenteetkin. Kai se on vain ihmisellä joku sisäänrakettu tarve jättää muistoja itsestään? Mites te muut, kirjoitatteko päiväkirjaa tai tallennatte muistoja jollain muulla tavalla?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MISSÄHÄN MÄ OLISIN?

13/10/2016

adidas 4Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with f2 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERA Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with a5 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with s3 presetProcessed with VSCO with c1 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with t1 presetskidit risteily 3rajala lahettilas 37bobles 10OLYMPUS DIGITAL CAMERAProcessed with VSCOcam with 2 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERArajala minttu 3

Välillä sitä tulee mietittyä, että missä mä nyt olisin, jos en olisi silloin eräänä tammikuisena iltana, kohta kuusi vuotta sitten, perustanut tätä blogia. Sitä en tule ikinä tietämään, mutta sen tiedän varmasti, että se oli yksi elämäni parhaimpia ja merkittävimpiä päätöksiä. Tai siis oikeastaan ihan hetkellinen päähänpistohan se oli.

Blogi on antanut niin paljon. Ystäviä, harrastuksen, kokemuksia, elämyksiä, ammatin, suunnan tulevaisuudelle. Siitä on tullut tapa ilmaista itseään, jakaa ajatuksia, saada vertaistukea. Tämä blogi merkitsee monessakin mielessä minulle todella paljon. Olen kiitollinen että päivästä toiseen tulette lukemaan juttujani, katselemaan kuviani ja tykkäilette tai kommentoitte niitä. En voisi olla onnellisempi, että rakas harrastus on vähän kuin vahingossa muuttunut kokopäiväiseksi työksi, ammatiksi. Tai että sen ansiosta vihdoin keksin, mitä haluan isona tehdä.

Välillä myös mietin, että miksi te tosiaan luette tätä? En ole ikinä jaksanut kiinnostua mistään hakukoneoptimoinneista, lukijamäärien kasvattamisesta tai ylipäätään osannut ajatella tätä euron kuvat tai menestys silmissä. Olen tehnyt tätä täysin omalla tyylilläni, rehellisesti, sydämellä. Olen ilostuttanut, ärsyttänyt, naurattanut, itkettänyt, onnistunut, mokannut, aiheuttanut kohuja, ollut tylsä. Blogi on elänyt mukana elämässä, samoin kun minä. Ja tässä sitä nyt ollaan.

En osaa yhtään sanoa missä olen taas kuuden vuoden päästä. Tai mikä on blogin tilanne silloin. Mutta sen tiedä, että aion jatkaa samaa omaa linjaani jatkossakin. Opiskelujen takia blogi on nyt siirtynyt jaetulle ekalle sijalle, mutta nyt muutaman kuukauden näiden kahden kanssa tasapainoilu on mennyt mielestäni suhteellisen hyvin. Tuleva talvi tuo toki taas omat haasteensa kuvaamisen suhteen, kun päivässä on vain muutama tunti valoa. Mutta eiköhän me tästäkin selvitä.

Edelleen alkuviikon kannustavat kommentit lämmittävät mieltä. Sain samalla myös konkreettisen muistutuksen siitä, että tämä blogi on myös tärkeä teille. Ja se jos joku on aivan mielettömän ihana kuulla. Sillä niin paljon kun teen tätä itselleni, teen tätä myös teille. Ilman teitä ei tätä blogiakaan olisi enää olemassa.

Blogini on myös ehdolla Inspiration Blog Awardseissa yhdeksi inspiroivimmimmaksi blogiksi. Tänä vuonna kaksi blogia palkitaan yleisö -sekä lukijaäänestyksen perusteella Indiedays, Lifie sekä Foodlover kategorioissa. Kiitos siis jo paljon etukäteen, jos jaksatte käydä antamassa äänenne! Blogeja äänestyksessä on PALJON ja ne löytyvät aakkosjärjestyksessä tai haun kautta. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan 5 kpl kahden hengen lippupaketteja gaalaan, olisipa hauska törmätä siellä!

Kuten kaikki tiedämme, on tärkeää saada palautetta työstään ja etenkin sitä hyvää palautetta tulee annettua ihan liian vähän. Vielä siis kerran, kiitos teille kaikista tsemppaavista viesteistä, kun fiilikseni oli todella maassa. Ja kiitos siitä kun olette siellä, käytte lukemassa ja tulette kadulla nykimään hihasta. Kiitos kiitos kiitos <3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.


MUN ELÄMÄ, MILLOIN SIITÄ TULI NÄIN…

30/06/2016

Processed with VSCO with hb2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb2 preset

Viikko sitten sain uutisen, jonka alan tajuamaan oikeastaan vasta nyt. Silti edelleen koko ajatus tuntuu jotenkin oudolta. Minä pääsin kouluun. Minusta tulee opiskelija. Ja ennenkaikkea, minusta tulee journalisti. Tai jotain sellaista.

Jatko-opiskelut ovat lykkääntyneet oikeastaan parista syystä. Ensinnäkin, blogin kanssa on ollut niin hyvä meininki ja töitä sen puolesta riittänyt enemmän kun tarpeeksi. Mielessä on ollut myös pari isoa projektia, jotka olisivat tarvinneet paaaljon aikaa ja töitä toteutuakseen. Ja viimeiseksi, ehkä se suurin syy, en ole ollut ihan varma, että mihin sitä sitten loppujen lopuksi tahtoisin edes opiskelemaan. Onko muka kolmekymppisenä jo pakko tietää, että miksi isona tahtoo?

No, oikeastaan en tiedä sitä vieläkään, mutta suunnilleen kuitenkin. Journalismin opiskelua aloin itseasiassa miettimään vasta viime talvena. Sitä ennen olin muutaman vuoden pyöritellyt mielessä muunmuassa visuaalista markkinointia ja kulttuurintuotantoa. Luulen, että se, etten ollut kuitenkaan ihan varma näistä, vaikutti alitajuisesti minuun siten, että muunmuassa unohdin vuosi sitten hakea näihin kouluihin ajoissa. Silloin se toki vähän harmitti, mutta nyt ymmärrän että se oli onni. Näin sen kuuluikin mennä.

Nuorena haave-ammattini olivat näyttelijä, uutisankkuri ja lento-emäntä. Kun ylä-asteella tajusin, että uutistenlukijat olivat toimittajia, ei se enää kiinnostanutkaan. Mielikuvani toimittajasta kun silloin oli silmälasipäinen, muistilehtiö kädessä ja pitkä kamelinruskea trenssitakki päällä paikasta toiseen juokseva mies. Näyttelijän urakin jäi vain harrastetasolle. Päätin siis tähdätä matkailu-alalle ja valmistuinkin merkonomi-matkaliluvirkailijaksi. Lento-emännän hommat kuitenkin jäivät, kun sain vikana opiskeluvuotena vakkaripaikan hotellin respasta ja pääsin sitä kautta myös opiskelemaan töiden ohella hotelli-alan esimiehen tutkintoa. Kerran kuukausipalkalle päästyäni ei takaisin opintotuille siirtyminen enää houkutellut.

Kolme vuotta hotellielämää riitti. Parikymppisenä minulla oli burnout ja vatsahaava. Tykkäsin siitä että minulla oli vastuuta ja tiesin olevani hyvä työntekijä. En kuitenkaan tykännyt siitä bisnesmaailmasta, missä ahkeraa työntekijää ei arvostettu vaan jossa johtoporras ahnenhti vain lisää ja lisää euron kuvat silmissä. Välittämättä työntekijöiden hyvinvoinnista. Siinä työssä ei myöskään ollut mitään mahdollisuuksia olla luova tai toteuttaa itseään millään tavalla. Päätin vaihtaa suuntaa. Kuvaamataidonopettaja voisi olla kiva ammatti, ajattelin.

Niinpä hyppäsin tuntemattomaan, otin loparit ja siirryin opiskelemaan Taikin avoimeen kuvataidekasvatusta. Samaan aikaan tein sijaisuuksia koulunkäyntiavustajana sekä opettajana. Minua pyydettiin vakituisesti erääseen kouluun, jossa tein vuoden verran töitä kehitysvammaisten lasten kanssa. Se oli hyvin antoisaa ja opettavaista. Samalla se opetti minulle myös sen, ettei se maailma ollut minua varten.

Samoihin aikoihin aloin odottamaan esikoistani. Halusin siirtyä raskauden takia kevyempiin tehtäviin ja päädyin erääseen ammattikorkeaan opintoneuvojan ja sihteerin hommiin ennen äitiyslomani alkua. Kaapon ollessa reilun vuoden ikäinen aloin kirjoittamaan tätä blogia. Ja tässä sitä sitten ollaan.

Viime vuonna kävin taas muutamalla avoimen yliopiston kurssilla, jotka olivat osana visuaalisen markkinoinnin tutkintoa. Niistä yleispätevistä markkinoinnin kursseista ei kuitenkaan jäänyt mitään uutta käteen ja oikeastaan turhauduin vain lisää. Parasta mitä saatoin tehdä, oli antaa itselleni aikaa. Ja onneksi tajusin tehdä niin. Tai ainakin luulen niin. Toivottavasti en tule tosiin aatoksiin opiskelujen alkaessa.

Bloggaamisen myötä olen tutustunut yhä lähemmin toimittajan ammattiin, tutustunut journalisteihin ja luonut suhteita mediataloihin. Toimittajan työ, ja ennenkaikkea sen monipuolisuus, on auennut yhä enemmän ja alkanut siten myös kiinnostamaan kunnolla.

Vielä en tiedä tuleeko minusta perinteinen tomittaja tai missä mediassa ja miten haluan tehdä töitä. Mutta uskon, että nelivuotisen koulun aikana sekin hahmottuu. Ja hienointa olisi päästä kokeilemaan eri juttuja mahdollisimman monipuolisesti. Tällä hetkellä nimittäin kiinnostaa kaikki printtimediasta telkkariin ja radioon, uutisten toimittaminen aina politiikasta lifestyleen, kuvajournalismi, tutkiva journalismi, you name it!

Nyt kun alan pikkuhiljaa tajuamaan mihin olen ryhtymässä, on innostuksen lisäksi mielessä myös vakavempia mietteitä. Kuten, miten käy blogin, entäs jos sen tekemiseen ei riitä enää aika? Ja miten siinä tilanteessa sitten toimeentulo? Opiskelijaelämä kahden pienen lapsen kanssa yksin ei kuulosta kovin hohdokkaalta. Niin ja sitten ne todella vakavat aiheet. Kuten, että miten ihmeessä osaan olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Siis kahdeksalta aamulla pulpetin ääressä!? Viimeksi kun minulla on ollut säännölliset työajat vuonna 2008. Niin tärkein, eli pääsiköhän se yksi pääsykoikeissa ollut söpö poika myös opiskelemaan ja onkohan se sinkku.

Kävi miten kävi, tylsäksi tätä elämää ei voi ainakaan sanoa. Aina tulee jotain. Eikä ikinä voi tietää mitä. Välillä ihanaa ja välillä kamalaa. Parasta vaan ottaa kaikki vastaan ja katsoa että minne sitä päätyy.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

JOKIN MITÄ EI VOI JÄTTÄÄ HUOMISELLE

8/05/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Vaikka minulla asuukin lähes puolet suvusta Espanjasta, emme ole alunperin sieltä kotoisin. Jostain olen kuitenkin perinyt sinne hienosti sopivan mañana-asenteen. Välillä oma rentous jopa ärsyttää. Etenkin silloin kun pyykkikori pullistelee ja edelliset pyykit ovat kuivumassa telineessä toista viikkoa. Kun kaikki haarukat ovat likaisena koneessa ja aamupala-astiat edelleen illalla pöydässä. Kun postiluukusta tipahtaa muistutus sähkölaskusta ja hammaslääkärin tarjous umpeutua, ennen kun ehdin varata ajan. Lenkillekkin piti lähteä… Toisaalta rentous on myös hyvä juttu. Kiireisen arjen rullatessa eteenpäin on helpottavaa, että jotain asioita voi vaan siirtää huomiselle. Tai ylihuomiselle. Tuntematta liikkaa huonoa-omaatuntoa näistä. Joitain asioita ei kuitenkaan kannata siirtää.

Olen mukana Indedaysin ja Fennian Henkivakuutuksen kampanjassa ja henkivakuutus on ehdottomasti sellainen asia, jonka ottamista ei kannata lykätä. Ikinä ei tiedä mitä elämä tuo eteen.

Vanhempana sitä on lastensa tärkein ihminen, olivat lapset sitten isoja tai vaikkapa jo aikuisia. Äitiys on välillä myös aikamoista murehtimista ja usein itselleni tulee ainakin ajatus, että mitäs lapsille käy jos minulle sattuisi jotain? Mitäs jos sairastun, vammaudun tai kuolen? Mikään rahasumma ei tietysti poista surua, mutta henkivakuutuksesta saatu korvaus auttaa lapsia jatkamaan ja turvaamaan heidän tulevaisuuttaan. Pysyvän työkyvyttömyyden turva on erityisen tarpeellinen pienten lasten vanhemmille sekä työssäkäyville henkilöille, joille työkyvyttömäksi joutuminen tarkoittaisi rajua tulotason laskua. 

Siivoushommat voi siis siirtää myöhemmällekkin, henkivakuutus kannattaa ottaa heti. Fennian laskurilla voi vakuutuksen hinnan käydä laskemassa helposti. Vakuutuksen tilaaminen on myös todella vaivatonta, sillä siihen ei tarvita yhtäkään paperia tai konttorikäyntiä.

Kertokaapas, Onko teillä Henkivakuutus jo hankittuna? Jos ei, niin miksi? Kaikkien vastaajien kesken arvotaan 50 euron lahjakortti Stockmannille.

Nyt otan jätskikipponi ja linnotaudun sunnuntain kunniaksi sohvannurkkaan. Pyykkihommat saa jäädä huomiselle.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.