TOUKOKUUSSA

31/05/2018
Kommentit pois päältä artikkelissa TOUKOKUUSSA

Toukokuussa olen:

– Käynyt uimassa Kumpulassa ja Stadikalla
– Pyöräillyt niin paljon joka paikkaan kun mahdollista
– Alkanut vihdoin vähän tajuamaan keskuspuiston reittejä
– Ollut menemättä sokerirasitustestiin (kun ei ollut aikoja)
– Saanut ainakin pari kertaa aamupalan sänkyyn
– Ilmoittanut viimeinkin kuopuksen kouluun
– Juonut ekaa kertaa kahvia sitten joulukuun
– Ottanut hietsussa aurinkoa pikkupikkubikineissä
– Ostanut kirjan sen kannen värin perusteella
– Kärsinyt ihnottavista selkä, lonkka -ja liitoskivuista
– Käynyt kaksi kertaa Linnanmäellä
– Viettänyt yksivuotistapaamispäivää
– Rahoittunut vähän vauvan vaatehankintojen kanssa
– Painikoinut sitä että vauva syntyy pian ja kaikki on ihan kesken
– Käynyt lääkärissä hakemassa lentoluvan
– Ollut hetken aikaa ihan järjettömän kateellinen niille jotka pääsevät tänä kesänä VUMeihin
– Valvonut lähes koko yön koska oli niin ikävä
– Saanut paljon fläsäreitä viime kesästä ja järjettömästä rakastumisesta
– Vanhingossa onnistunut värjäämään hiukset kevyesti pastellisella persikkahoitoaineella kirkkaan punaisiksi
– Kulkenut puolialasti koska pukeminen on niin vaivalloista
– Käynyt myymässä kirppiksellä
– Tuskastunut kaupassakäyntiin
– Huomannut raskaushuuruissani pukeutuneeni hammaslääkäriksi


EIHÄN TÄLLE VOI KUN NAURAA

10/05/2017

Vielä yksi tiukka mielipide liittyen säähän ja valittamiseen. Eli siihen, että asioista joihin ei millään voi vaikuttaa, on mielestäni aivan turha valittaa. Mikä ihme saa ihmisen levittämään negatiivista fiilistä ympärilleen valittaessaan säästä? Vaikea uskoa, että se ainakaan helopottaisi oloa?

Kyllähän minäkin mielummin istuisin vaikkapa rannalla siemailemassa kuohuviiniä kun toppatakista huolimatta jäädyttäisin perseeni vielä toukokuussa ulkoillessa.

Keskitän huomioni kuitenkin mielummin siihen, miten kauniilta hiljaa alas leijailevat isot lumihiutaleet näyttävät. Siihen kuinka siistiä ja ihmeellistä on, kun sää muuttuu hetkessä. Sitä kuinka hienolta näyttää kun taivas on puoliksi musta ja puoliksi täysin kirkas. Sitä kuinka saan katsoa lapsen onnea, hänen nähdessään ensi kerran kunnon raekuuron. Sitä millaista on juosta melkein pissat housussa nauraen suojaan niskaan putoavaa taivasta. Huomatakseen taas hetken päästä, että aurinko paistaa taas.

Ei negatiivisus auta asioissa joille emme voi yhtään mitään. Silloin voi korkeintaan nauraa, kuten Pekka Pouta.