YÖ SAIRAALASSA

18/11/2017

Niinhän siinä sitten kävi, että edellisen kaikki on mennyt niiiin hyvin-postauksen jälkeen aloin voimaan huonosti. Mikään ruoka tai juoma ei pysynyt sisällä, ei oikeastaan edes maistunut, ja kaiken kruunasi kovat vatsakarampit, päänsärky ja lopulta myös kuume. Makasin horkassa peiton alla ja kun minulla ei ollut edes voimia soittaa lääkäriin tajusin, että nyt viimeistään olisi sen aika – ennen kun menen huonompaan jamaan. Seuraavana aamuna meillä olisi nimittäin aikaisin lähtö parin tunnin ajomatkan päässä olevalle kentälle ja siitä lentäen Bangkokiin. En ollut edes pakannut vielä.

Sain tilattua lääkärin hotellille ja toivoin että saisin häneltä jotain lääkettä nestetasapainon palauttamiseen. Yllätys olikin suuri kun turkimuksen jälkeen meidät passitettiinkiin amulansiin ja ilmoitettiin että minun pitäisi olla tiputuksessa ainakin yksi yö, ellei jopa enemmänkin. Nappasin pojille iPadin mukaan ja sitten mentiin.

Aluksi sairaalassa kaikki tämä tuntui ihan hätävarjelun liitoittelulta, mutta yöllä kun kuumeeni nousi neljäänkymppiin ja vatsakrampit vain pahenivat, olin tyytyväinen siitä että olin hakeutunut hoitoon ajoissa. Tässä vaiheessa toivoin kyllä myös monta kertaa että voisin teleportata itseni suoraan kotiin. On tosi kurjaa sairastaa ulkomailla, varsinkin tuolaisessa ei niin kovin modernissa sairaalassa ja vieläpä yksin lasten kanssa.

Olin pyytänyt lääkäriä tulemaan jo viiden aikaan aamulla katsomaan, joskos voisin päästä pois ja voisimme jatkaa matkaa suunitellulla tavalla. Onnekseni voikin jo paljon paremmin. Olin saanut tiputuksessa myös antibiottia suoraan suoneen ja lääkäri epäilikin minulla olevan likaisesta ruuasta tai vedestä tullut suolistotulehdus. Sain luvan lähteä sillä ehdolla, että hakeutuisin heti uudestaan lääkäriin jos oloni menisi yhtään huonommaksi tai ei kohentuisi parin päivän sisällä.

Saimme ambulanssilla kyydin takaisin hoteillille jossa minulla oli puoli tuntia aikaa pakata kaikki tavaramme. Respassa autokyytimme kentälle jo odottelikin ja kahden tunnin matka ilmastoidussa vanissa menikin yllättävän hyvin. Lentokentällä aloin voimaan vähän huonommin, mutta sain sielläkin onneksi juotua elekrtolyyttijuomia, joten pysyin ihan voimissani. Myös puolentoistatunnin lentomatka meni hyvin ja sain siellä jopa syötyäkin vähän.

Taksimatkalla hotelliin kaikki alkoi kuitenkin mennä huonommin. Matka kesti noin 45 minuuttia, josta oksensin puolet. Molemmat lapset olivat onneksi juuri nukahtaneet, muuten hekin olisivat alkaneet yrjöämään. Osaksi huono-oloni juhtui ihan normaalista matkapahoinvoinnista ja siitä, että autoon porotti aurinko, ulkona oli 33 astetta lämmintä eikä autossa ollut lainkaan ilmastointia.

Onneksi hotellimme täällä Bangkokissa on ihan super ihana. Meillä on tälläinen vaatimaton 70 neliön yhden makkarin sviitti, joten lapset touhusivat omiaan olkkarissa, kun minä makasin illan sängyssä. Onneksi sängystä ja täältä 25. kerroksesta on ihan mielettömät näkymät joelle. Täällä kelpaa sairastaa kun jopa kylpyammeessa on oma tyyny. Muutenkin on jotenkin helpompi olla kipeänä täällä ”sivistyksen” keskellä. Autenttisessa Thaimaalaisessa saaritunnelmassa bambuhökkeiden keskellä oli ihanaa juuri niin kauan kun oli itse terveenä.

Tänä aamuna yöunien jälkeen olo on jo onneksi parempi ja sain jopa jotain syödyksi tuolla parhaimmalla hotelliaamupalalla mitä olen ikinä nähnyt. Kaikki Aasialainen ruoka tosin ällöttää, ja luulen että joudun kiertämään ne vielä vähän aikaa kaukaa, mutta saa täältä onneksi myös hyviä croissantteja ja vesimelonia :D

Sairaalan joutumiminen yksin lasten kanssa reissatessa olikin ehkä se suurin huolenaiheeni – mutta nyt sekin on tapahtunut ja siitä on selvitty! Pojat ovat olleet niin uskomattoman reippaita ja ymmärtäväisiä että meinaan ihan liikuttua. Maailman parhaat reissukaverit! <3


ALL GOOD

16/11/2017

En voi uskoa tätä, mutta meidän reissu alkaa jo lähenemään loppuaan. Tai no vielä viisi päivää, mutta tätä menoa menee vain hujaus ja ollaankin jo koneessa matkalla kohti kotia. Blogi on ollut reissun ajan paljon hiljaisempi mitä olin alunperin suunnitellut. Olisi teille ihan kauheasti kerrottavaa ja pää pursuaa erilaisia postausideoita, mutta vitsit että tuo aurinko, kuumuus, uiminen ja kaiken ihemettely väsyttää niin, että illalla kun pääsen tähän koneen ääreen ei silmät yksinkertaisesti vaan pysy auki.

Tänään minulla on mennyt koko iltapäivä ja ilta siihen, kun olen yrittänyt etsiä meille edullisia lentoja ja hotellia Bangkokista. Ja samaan aikaan soimannut itseäni siitä, että miksi en vaan varannut niitä kaikkia jo aiemmin. Monen mutkan ja hotellin raivostuttavan hitaan netin rämpyttämisen jälkeen nekin on nyt vihdoin hommattu. Tutustuin tänään Hollantilaiseen perheeseen ja he kertoivat olleensa kolme yötä asumassa laivassa, josta he vain kävivät snorklaamassa aamusta iltaan. Aloinkin jo miettimään että joskos mekin menisimme meidän viimeisiksi päiviksi sellaiseen, mutta toisaalta on kiva kokea myös Bangkokin vilinä. Eikä kotimatkakaan ole sitten yhtä pitkä, kun osa matkaa tulee taitettua jo perjantaina. Ensi maanantaille meille jää sitten enää kaksi pitkää lentoa.

Tänne Koh Lantalle reissaaminen ominpäin olikin tosiaan aikamoinen urakka. Lennot minulla oli aluksi siis vain Dohassa tehtävän välilaskun kautta Bangokiin. Välissä oli muistaakseni kolmisen tuntia, ja vaikka olen aika ajatellut että lasten kanssa suorat lennot ovat helpommat, niin jatkossa ehdottomasti välilaskulla jos mahdollista! Oli tosi kiva päästä jaloittelemaan ja purkamaan energiaa leikkipaikalle muutamaksi tunniksi lentojen välissä. Lähdimme matkaan lauantai-aamusta. Ensimmäinen lento kesti reilun viisi tuntia ja toinen kuusi. Dohassa jatkolentoome lähti kahdeksan aikaan paikallista aikaa. Toisen lennon aikana yöllä yritimme nukkua mahdollisimman paljon, mutta eiköhän vieremme sattunut kaveriporukka, jotka nauttivat mielummin ilmiasesta drikkitarjoilusta kun nukkumisesta. Olo olikin aika töttöröö kun Bangokissa olimme paikallista aikaa seitsemän aikaan aamulla.

Bangokissa meidän piti vaihtaa kenttää ja olinkin psyykannut poikia etukäteen, että siellä meillä ei olisi hetkeäkään hukattavaksi. Pääsimme onneksi lapsiperheenä jonon ohi passintarkastukseen ja oikean bussinkin löysimme yllättävän hyvin. Kukaan ei myöskään oksentanut tai muutenkaan protestoinut tulikuumassa, tunkkaisessa, hyppivässä, pomppivassa ja nykivässä bussissa, jolla kesti aika tarkkaan tunnin päästä toiselle kentälle. Tässä kohtaa pakka olisi voinut hajota totaalisesti, mutta onneksi pojat todistivat olevansa raudankovia reissumiehiä juuri silloin kun sille oli oikeasti tarvetta.

Toiselta kentältä meillä oli vielä puolentoista tunnin lentomatka Krabille, jonne olin tilannut paikallisesta matkatoimistosta meille yksityiskyydin Koh Lantan saarelle. Kentällä meitä odotti kuski ja pääsimme ilmastoidulla luxus-vanilla noin kahden tunnin (sisälsi myös autolauttamatkan) kestäneen matkan suoraan hotellillemme. Kuljetus oli vähän normaalia kalliimpi sillä meitä oli vain kolme, mutta ihan mielelläni maksoin parikyppiä extraa kaiken sen reissaamisen jälkeen.

Reilu 26 tuntia myöhemmin kotootalähdön jälkeen olimme siis perillä. Kun näin valkoisen hiekkarannan, tunsin kirkkaan turkoosin veden lämmön ja sain käteeni kookospirtelön samalla kun ihastelin yhtä upeimmista auringonlaskuista pystyin todeta sen kaiken olleen tuon reissaamisen arvoista.

Perillä pääsimme heti kivasti kiinni paikalliseen aikaan, ollaan itseasiassa oltu aikamoisia aamuvirkkuja! Aurinko täällä laskee jo kuuden aikaan illalla, joten on ollut kiva myös aloittaa päivä silloin kuuden jälkeen aamulla kun aurinko nousee. Kuumuuteenkin ollaan totuttu tosi hyvin, vaikka öisinkin täällä on sellaiset 28 astetta lämmintä.

Tällä hetkellä olemme toisessa majoituspaikassamme, sillä varasin meille kaksi eri paikkaa – jotta ehtisimme kokea mahdollisimman paljon. Vaikka ollaankin oltu paljon rannalla ja altaalla, niin ollaan koluttu paikkoja, rekteilty ja koettu paljon muutakin. Saarena tämä on kuitenkin aika suuri, mutta ollaan vedetty tämä jopa muutamaan kertaan päästä päähän. Suurimmaksi osaksi ollaan joko kävelty läheisiin paikkoihin tai menty taksilla tai tuktukilla. Mopo olisi täällä kätevin, ja vaikka monet turistitkin ajalevat täällä lapset kyydissä niin siihen minä en ole kyllä uskaltanut. Liikenne täällä rauhallisella saarellakin on tosi hurjaa, ja en ole edes ikinä ajanut mopoa tai skootteria. Mutta ehdottomasti se olisi helpottanut vähän eloa täällä.

Olenkin saanut etenkin instan puolelle jo paljon erilaisia toiveita postauksiin täältä saarelta – muutama on jo jopa varannut matkankin tänne nähtyään videoita paikasta. Ainakin meidän ekasta majapaikasta olisi tarkoitus postata pian, mutta jos tulee jotain muuta mieleen niin laittakaa ihmeessä kommenttia!

(Tämän kirjoitettuani itselleni iskikin sitten ihan kunnon turisti-ribbe ja tässä juuri olen tilaillut lääkäriä käymään hotellilla. Tästäkin huolimatta edelleen kaikki hyvin, onneksi on vakuutus, ilmastointi ja pojille ipadi) :D