AU NATUREL – MELKEIN

18/09/2017

Näissä kuvissa olen meikitön ja hiukset laittamatta, eli täysin luonnollinen – vaiko sittenkään?

Olen aina ollut luonnollisuuden puolestapuhuja. Mielestäni esimerkiksi meikittömät kasvot ovat kauniimmat kun paksun pakkelin alla olevat. Kauneus on kuitenkin katsojan silmissä ja tämä on vain minun mielipiteeni. Samaan aikaan mietin, että olenko vähän tekopyhä ajatusteni kanssa.

Sillä vaikka näissä kuvissa olen luonnollisimmillani, on minulla kuitenkin tatuointeja, vaalennetut hiukset, värjätyt kulmat ja kestotaivetuetut ripset. Lisäksi kasvoillani käytän hedelmähappokuorintaa sekä ihon väriä tasoittavaa seerumia. Poistan ihokarvani, syön rusketusta edistäviä kapseleita ja jestas, minulle on hiljattain tehty iso plastikkakirurginen toimenpide (vaikkakin terveyssyistä). Ei kuulosta enää niin kovin luonnolliselta eihän?

Mutta mitä sitten? En ole kuitenkaan tatuoinut kasvoihini pisamia tai uusia kulmia, ottanut täyteaineita, muokannut piirteitäni, minulla ei ole pidennyksiä, lisäkkeitä – mitään ylimääräistä. Mutta edelleen, mitä sitten vaikka olisin? Kenen asia on sanoa että luonnollisuus olisi parempi? Missä menee luonnollisuuden raja ja kenen oikeus se on määrittää?

Ihmisiä arvotetaan nykyään mitä kummallisimmilla tavoilla, liittyivätpä ne sitten vaikkapa vanhemmuuteen, koulutustasoon tai ruokavalioon. Teit niin tai näin, niin aina jonkun toisen mielestä toinen tapa olisi parempi. Sama pätee luonnollisuuteen ja muihin ulkonäköasioihin.  Myönnän kuitenkin tähän samaan syssyyn, että olen myös itse välillä sortunut yhtä mustavalkoiseen ajatteluun.

Lopulta kuitenkin vain meillä itsellämme on väliä. Eli vastaus mitä sitten kysymykseen on että ei mitään. Sillä ei ole mitään väliä että oletko ikinä värjännyt hiuksiasi vai käytätkö viidettä vuotta putkeen pidennyksiä. Sillä ei ole mitään väliä että käytätkö vain huulirasvaa vai teetkö tunnin countouria. Sillä ei ole mitään väliä, niin kauan kun se tuntuu sinusta hyvältä ja oikealta ja teet asioita itsesi vuoksi, etkä muiden.

Olen blogissa puhunut vuosien ajan itsensä hyväksymisestä ja rakastamisesta. Se ei kuitenkaan sulje pois itsestään huolta pitämistä. Kampaajalla käynnillä voi olla suuri muutos mielialan parantamiseen, vaikka hyväksyisikin itsensä myös maantienharmaamanavarpusena. Itsestään voi pitää huolta monella tavalla, ja kannattaakin. Se voi olla vaikkapa lenkillä käyntiä, lempimusiikin kuuntelemista, terveellisesti syöntiä tai häiritsevien silmäpussien poisto. Elämänlaatua voi parantaa pienillä arkea helpottavilla asioilla eikä siihen ole muilla mitään sanottavaa – oli se sitten luonnollista tai ei. Ja joskus se voi vaatia paljon isommankin operaation.

Kävin reilu pari viikkoa sitten Töölöläisessä Hoitola Impressessä YUMI-ripsienkestotaivutuksessa. Ihan siitä syystä että halusin leikkaukseni jälkeisenä aikana näyttää edes vähän freesimältä. Tiesin etten tulisi meikkaamaan ja kulkisin päivät pitkät vain kotona pyjamassa. En tehnyt sitä kenenkään muun kun itseni takia, ihan vaan että minulla olisi kivempi olla. Koen että myös tällaisilla pienillä asioilla voi olla vaikutusta paranemisprosessiini. Ja uskonkin että sillä on ollut.

Tämän ripsitaivutuksen myötä päätimme Impressen kanssa aloittaa blogiyhteistyön, jossa minä käyn testailemassa heidän hoitojaan ja raportoin niistä sitten teille. Seuraavaksi menen elämäni ensimmäiseen hampaiden valkaisuun. Samalla jatkan oman luonnollisen hiusvärini kasvattelua.  Ja samaan aikaan kylppärin kaapissa odottelee muutaman pesun kestävä oranssi suoraväri… Ihan vaan koska haluan, koska se saa minut hyvälle mielelle ja näin ollen tekee minulle hyvää – luonnollista tai ei.

ps. Olen tykännyt tuosta kestotaivutuksesta tosi paljon, se on pysynyt hyvänä laitosta saakka ja sen kuuluisi kestää noin kaksi kuukautta. Ihan mahtava vaihtoehto tälläisille suoraripisisille jotka eivät kuitenkaan tahdo syystä tai toisesta ripsipidennyksiä laittaa. 


HEI HEI TISSIT

3/09/2017

MINTTU, SULLA ON TISSIT! huusi luokkakaverini liikuntatunnin jälkeen koulun pukkarissa. Olimme kolmannella luokalla, eli yhdeksänvuotiaita. Minulle oli kasvanut tissit huomaamattani. Kaverini kutsuivat niitä luumuiksi ja yhdessä sitten ihmettelimme niitä, kunnes pikkuhiljaa muutkin kaverit alkoivat omaan tahtiinsa kehittymään. Minä olin kuitenkin aina se jolla oli isot tissit.

Samoihin aikoihn taisin sitten saada myös ekat rintaliivini. En muista kummat oli ensin, äitini Lippulaivan Lindexistä ostamat, pienimmät mahdolliset löytynyneet vaaleankeltaiset push upit, vai isäni silloisen vaimon ostamat myrkynvihreät Björn Borit. Kummin vaan, sen jälkeen olen pitänyt rintaliivejä aina. En muista milloin, mutta jossain vaiheessa tissit olivat jo niin isot että jouduin alkaa käyttämään pehmeitä liivejä myös öisin.

En ole ikinä pitänyt isojen rintojen takia saamastani huomiosta ja koko aikuisiän olen kärsinyt niistä myös fyysisesti. Minulla on ollut selkäkipuja, niskakipuja, rintarangan jumeja, kovia päänsärkyjä, lihasjumien aiheuttamaa tinnitusta, liivien olkainten jättämät kuopat olkapäillä sekä huono ryhti. Raskausaikana ja imettäessä rinnat kasvoivat valtaviksi. Niin suuriksi että esikoisen kanssa imetys ei onnistunut. Urheilu isojen tissien kanssa on ollut myös haastavaa ja kivuliasta. Juostessa minun täytyy pitää ei vain yksiä, eikä kaksia, vain kolmia liivejä päällekkäin. Esimerkiksi jooga ei onnistu, sillä joissain asennoissa kirjaimellisesti tukehdun tisseiheni.

Olen jo pitään oppinut pukeutumaan niin että tissien kokoa ei välttämättä ihan hahmota. Käytän suurimmaksi osaksi minimaizer-mallisia rintaliivejä, jotka saavat tissivarustuksen näyttämään muutamaa kuppia pienemmältä. Normaali kokoni on siis 75H. Käytän yleensä niin korkeita kaula-aukoja ettei rintavakoa näy, mikä tuo myös illuusion pienemmistä rinnoista. Nykyään osaan jo hahmottaa heti rekistä että mitkä vaatteet mahtuvat päälleni ja mitkä eivät, mutta voi niitä vuodatettuja hikikarpaloita, kyyneliä ja kirosanoja kun pukukopissa MIKÄÄN ei mahdu tissien kohdalta. Ja vaikka vaatteiden osto nykyään sujuu (vaikka toki paljon rajoituksia on), niin esimerkiksi alusvaatteita tai uikkareita ei meinaa löytää. Ei ainakaan mitään kivoja.

Ulkonäköseikoista ja suppeasta alusvaatevalikoimasta huolimatta suurin murheeni isojen tissien kanssa on kuitenkin ennenkaikkea se, että ne vaikuttavat toiminnallisesti. Eli estävät minua tekemästä asioita ja aiheuttavat kipua. Kymmenisen vuotta olen haaveillut tissien pienentämisestä kunnes reilu pari vuotta sitten aloin selvittämään asiaa paremmin.

Mietin asiaa siis todella pitkään ja tämän vuoden alussa sain vihdoinkin vietyä asiaa eteenpäin. Olin selvittänyt että myös julkisella puolella rintojen pienennystä, eli reduktioplastiaa, tehdään – kunhan vain kriiterit täyttyvät. Kriteereinä leikkaukseen pääsyyn on tietty pistemäärä, joka koostuu lähinnä rintojen koosta mutta sen lisäksi täytyy olla myös näitä fyysisiä sekä toiminnallisia oireita. Lisäksi painoindexin täytyy olla alle 30, eikä saa tupakoida.

Minä otin ihan aluksi yhteyttä terveyskeskukseen johon sain ajan lääkärille muutaman viikon päähän. Tässä vaiheessa lääkäri arvioi hoidon tarpeen sekä tekee pisteytyksen. Jos hänen mielestään aihetta on, kirjoittaa hän lähetteen kirurgin arvioon. Kun kirurgi saa lähetteen hän vielä tekee päätöksen että onko henkilö ylipäätään edes sopiva arvioon, lähete saattaa tulla bumerangina myös takaisin. Minä sain täydet pisteet ja lähetteeni meni läpi. Sain muutaman kuukauden päähän ajan kirurgille. Tapaamisessa minut tutkittiin uudestaan, haastateltiin sekä kerrottiin leikkauksesta ja etenkin kaikista siihen liittyvistä riskeistä. Kun kirurgi oli varmistanut että olen soveltuva leikkaukseen ja ymmärrän varmasti mihin olen ryhtymässä, minut laitettiin leikkausjonoon. Tämän jälkeen minun piti käydä vielä mammografiassa ja usein samassa myös rinnat tutkitaan ultra-äänellä.

Hoitotakuu tämänkaltaisissa kiireettömissä leikkauksissa on kuusi kuukautta. Eli sen sisällä pitäisi päästä leikkaukseen. Kunnissa joissa on pienemmät jonot prosessi voi käydä nopeamminkin. Ilmoitin myös että olen valmis tulemaan nopeallakin aikataululla peruutuspaikalle, mutta sitäkin sain lopulta odottaa lähes sen puoli vuotta. Nimittäin reilu viikko ennen häitä minulle tarjottiin peruutusaikaa häitä edeltävälle päivälle. En sitä kuitenkaan ottanut vastaan, mutta pian sainkin uudestaan uuden ajan – ja se aika on ylihuomenna!

Torstaina kävin sitten vielä viimeisissä verikokeissa, valokuvauksessa, hoitajan haastattelussa sekä tapaamassa minut leikkaavaa kirurgia. Maanantai-aamuna vuosikausien toiveeni käy toteen ja saan toivottavasti jättää kertaheitolla hyvästit kaikille ikäville kivuille ja säryille. Pääsen urheilemaan paremmin ja heittämään pois kaikki jättikokoiset ja paksuolkaimiset mummorintsikkani. Kaksikymmentävuotta olen käyttänyt rintsikoita, jopa päivin ja öin, ja tulevaisuudessa voin toivottavasti jopa lähteä ulos kokonaan ilman liivejä. Wuhuu!

Leikkaus on melko iso ja komplikaatioriskejäkin siihen liittyy. Myös parantuminen jännittää kovasti. Leikkauksessa tehdään rintoihin ankkurin muotoiset viillot ja nännin paikka myös siirtyy. Muutos tulee olemaan siis iso, samoin kun toipuminenkin. Uskon sen kuitenkin olevan vaivan arvoista. Olen perehtynyt hyvin leikkaukseen, lukenut siitä ihan valtavasti ja keskustellut monen sen läpikäyneen naisen kanssa. Tutkimusten mukaan tämä leikkaus on ykkössijalla mitä tulee potilaiden tyytyväisyyteen sekä elämänlaadun kohentumiseen leikkauksen jälkeen. Joten senkin suhteen olen hyvin positiivinen. Leikkauksessa poistetaan rintakudosta, joka myös laskee huomattavasti rintasyövän riskiä.

Syyskuun blogi saattaa siis olla normaalia hiljaisempi, mutta voi myös olla että selviän ilman sen kummempia kompikaatioita ja olen täällä päivittelemässä vanhaan tuttuun tahtiin. Jotain postauksia olen myös kirjoitellut jo ennakkoon ja hääkuvia nyt ainakin on vielä ihan hirmuiset pinot.

En tiedä tulenko leikkauksesta sen suuremmin kertomaan, mutta jos siitä herää jotain kysymyksiä tai olet miettinyt samaan projektiin ryhtymistä niin saa ilman muuta laittaa kommentteja ja kysymyksiä!


MENKKAVALLANKUMOUS

29/06/2017

Mietin tänään koko päivän uimassa ollessamme, miten ihanaa onkaan, kun ei ole vuoteen tarvinnut juurikaan häiriintyä kuukautisista tai ainakaan jättää mitään asioita tekemättä niiden takia. Vuosi sitten nimittäin hankin kuukupin.

Hankintaa edelsi noin vuoden pähkäily, mikä nyt tuntuu ihan naurettavalta. Olin kuullut että kuukuppi on vaikea, epämukava ja oikean koonkin tietäminen todella hankalaa. Vielä muutama vuosi sitten pidin kuukuppia outona, vähän pelottavana hippien hömpötyksenä. Lopulta aloin kuitenkin kiinnostua siitä juurikin sen ekologisuuden vuoksi, mutta mieleeni ei todellakaan tullut se, että tämä suomalainen keksintö voisi oikeasti olla näin elämänlaatua parantava asia. Ei sitä turhaan kutsuta kuukautissuojien vallankumoukseksi.

Mikä siis on kuukuppi? Se on lääketieteellisestä silikoonista valmistettu pehmeä kuukautissuoja jota voi käyttää aina uudestaan ja uudestaan. Kuppi taitellaan ja asetetaan paikoilleen (oikeasti se on tosi helppoa) ja sitä voi käyttää turvallisesti 12 tuntia yhteen menoon. Kuppi tyhjennetään ja huudellaan joka jälkeen se on taas valmis käyttöön. Kuppi ei vuoda, ei valu, eikä tunnu. Se kestää uimisen, urheilun ja kesäfestarit.

Ensimmäiset kerrat kuukuppia laittaessa saattavat olla jännittäviä. Parhaiten oman tavan oppiikin vain kokeilemalla. Tärkeää on yrittää rentoutua ja löytää hyvä asento, esimerkiksi pöntöllä istualteen, jolloin kupin saa työnnettyä kunnolla viistosti ylös. Kun kuppi on paikoillaan se avautuu itsestään ja siihen syntyy alipaine. Jos kupin laittaminen jännittää, kannattaa harjoittelu ajoittaa ennen kuukautisia, niin homma ei ole niin sotkuista. Apuna voi käyttää vaikka liukastusvoidetta.

Ennen kuukupin käyttöä luulin että se vedetään kupissa olevasta antennista pois, mutta antennin takoitus on vain löytää kuppi. Kuppi poistetaan samalla tapaa kun asetetaankin, rentoudutaan ja painetaan kyppi kasaan, jolloin alipaine katoaa ja kupin saa vedettyä helposti ulos. Etenkin tässä voi alussa tulla vähän paniikki ja tuntua, ettei kuppia saa ulos. Jos näin käy, kannattaa pitää vaikka pieni tauko ja yrittää hetken päästä uudestaan. Avainsana tässä on rentoutuminen ja parin onnistuneen kokeilukerran jälkeen homma varmasti onnistuu, ei huolta.

Vuoden päivät kuukuppia käyttäneenä en ole välttynyt myöskään kommelluksilta, vaikka käyttökokemukset suurimmaksi osaksi ovatkin olleet postitiivisia. Muutaman kerran olen asettanut kupin huonosti niin, että pissalle mennessä ei olekkaan pissaa tullut, sillä kuppi on jotenkin painanut ilmeisesti virtsatietä. Koska kuppi on niin huomaamaton, olen myös kaksi kertaa unohtanut sen yli vuorokaudeksi. Toisella kerralla se alkoi vuotaa vähän yli, toisella kerralla ei tapahtunut mitään. Kuukupin kanssa on myös se kiva puoli, ettei samanlaista tulehdus tai myrkytysvaaraa ole, kuten tampoonien kanssa. Tuota yhtä unohtumisesta johtunutta ylivuotamista lukuunottamatta vuotoja ei ikinä ole ollut, vaikka kuukautiset olisivat olleet kuinka runsaat tahansa.

Parasta kuukupissa on mielestäni sen helppous. Se että kuppi tarvitsee tyhjentää vain kaksi kertaa vuorokaudessa on jo ihan mieletön plussa. Esimerkiksi viime vuoden Flow-festarit menivät ihanasti, kun ei joka bajamaja-käynnillä tarvinnut säätää tai miettiä jotain siteiden tai tampoonien vaihtoa.

Mielestäni kuukautisista puhutaan jotenkin oudon vähän huomioon ottaen että on vuosi 2017, mutta esimerkiksi juuri kuukupin ansioista jo onneksi vähän enemmän. Kuukuppi on ihan mieletön keksintö ja vieläpä Suomalainen! En yhtään tiedä kuinka laajalle se on jo maailmalla levinnyt, mutta erityisesti toivoisin sen tulevan esimerkiksi kaikenlaisiin avustuspaketteihin joita kehitysmaissa tai katastrofialueilla jaetaan. Kuukautiset ovat suuri tabu monessa paikkaa ja tämä auttaisi edes vähän naisia jo valmiiksi vaikeissa paikoissa ja tilanteissa.

Kuukuppi on muuttanut elämääni, mites teillä? Onko kuppi jo tuttu ja olisiko teillä lisää jotain käytännön vinkkejä aloittelijoille?

Kuvat Lunette x Monki