Tulin äidiksi melkein 12 vuotta sitten, mutta kun reilu kaksi vuotta sitten sain kolmannen lapseni, ensimmäisen tyttären, tapahtui sisälläni jotain uutta. Vaikka jokaisen lapsen kohdalla mieleni on vallannut pelottavat ajatukset ja huoli lapsesta, tämä oli jotain ihan uutta. Sen lisäksi että päässäni pyöri pelottavia skenaarioita siitä, mitä kaikkea lapselle voisikaan tapahtua (onnettomuus, tulipalo, kidnappaus..), ensimmäistä kertaa pelkäsin lapseni puolesta hänen sukupuolensa vuoksi. Mitä kaikkea kauheaa hänelle voisikaan elämässään sattua, koska hän on naispuolinen.

Samalla oman tyttären saaminen avasi muistojen padot, mieleen tulvi kaikki ne kerrat kun minua kohtaan on toimittu väärin, kun olen joutunut väheksytyksi, alistetuksi, ahdistelluksi, näkymättömäksi tai silmätikuksi koska olen tyttö tai nainen. Miten minusta on oletettu asioita vain sukupuoleni vuoksi tai miten pelottaviin, uhkaaviin ja ahdistaviin tilanteisiin olen joutunut sen vuoksi. Se pelko, että oma tyttäreni olisi joskus samoissa tilanteissa, tuntui kun kovalta iskulta suoraan palleaan.

Siksi myös naistenpäivä on tärkeä päivä. Epätasa-arvon vuoksi maailma on todistetusti myös ihan oikeasti monelta eri kantilta tarkastettuna hengenvaarallinen paikka meille naisille. Kiinnostavaa (ja turhauttavaa) dataa tästä löytyy esimerkiksi Näkymättömät naiset -tietokirjasta. Meillä naisilla on myös taloudellisesti heikompi asema sekä myös monelta eri kantilta heikompi työelämäasema, naisiin kohdistuu lisäksi valtavasti seksuaalista härintää ja väkivaltaa – ja paljon paljon kaikkea muuta väärää, vähättelevää ja epäoikeudenmukaista.

Suurimmat ongelmat ovat syvällä yhteiskuntamme rakenteissa. Tasa-arvoisen maailman saavuttamiseksi on yritysten johtoon että poliittisten päättäjien paikoille onkin saatava lisää naisia ja epäkohtia sekä ratkaisuja tuotava esille. Myös median tulisi tuoda entistä enemmän naisten eri kirjoa esille ja näyttää, että naiset kuuluvat kaikkialle. Naistenpäivä on hyvä muistutus sille, vaikka kerta vuodessa ei tietenkään riitä.

Omassa kuplassani ja omasta mielestäni naistenpäivä ei ole kaupallistunut liikaa ja muuttanut merkitystään sukupuolten tasa-arvon puolustamisesta vain yhdeksi niistä päivistä kun annetaan kukkia ja suklaata. Vaikka sain minä myös niitä pinkkejä ruusuja aamulla (mistä olen iloinen). Omassa lähipiirissäni ihmiset sukupuoleen katsomatta kuitenkin ovat feministejä ja tasa-arvon kannattajia ja myös tekevät töitä sen eteen, toivottavasti vuoden jokaisena päivänä perhe-elämässä, töissä, vapaa-aikana sekä poliittisesti.

Tunnistan siis sen, että tässä asiassa olen hyvin etuoikeutettu ja koen asian vain omasta vinkkelistäni. Olen valkoinen cis-heteronainen enkä todellakaan kohtaa maailmaa samalta viivalta kaikkien naisten kanssa. Olen siinä viivalla paaaljon paljon edellä, jos verrataan vähemmistöihin, kuten värillisiin ja rodullistettuihin naisiin, transnaisiin tai vaikkapa vammaisiin naisiin. Ja silti koen näin paljon täysin perusteltua pelkoa tyttäreni sukupuolen vuoksi. Meidän tasa-arvoistamisessa on vielä valtavasti työtä ja marginaalivähemmistöjen osalta vielä enemmän ja siksi meidän pitää pitää yhtä, viettää naistenpäivää ja nostaa kerta toisensa jälkeen näitä ikäviä epäkohtia esille.

Kukkia, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia kaikille naisille!

Hyvää naistenpäivää – ihan kaikille. Tasa-arvo ja feminismi ovat puhututtaneet viime vuosina taas enemmän naistenpäivän yhteydessä, mikä on hyvä. 8. maaliskuuta vietettävä kansainvälinen naistenpäivä onkin alun perin julistettu YK:n toimesta vuonna 1975 naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päiväksi. Silti erilaisten naistenpäivien historia ylettyy paljon pidemmälle. Sen juuret ovat sosialismissa ja siihen liittyi muun muassa vaatimuksia naisten äänioikeudelle, työoikeudelle, oikeudelle ammattikoulutukseen sekä työsyrjinnän lopettamiseen. Naistenpäivä liittyi lisäksi rauhanliikkeeseen, jossa naiset protestoivat myös sotaa vastaan.

Naistenpäivää, jonka me tunnemme, alettiin viettämään 90-luvun alussa. Perinteen mukaan naistenpäivänä miehet kunnioittavat äitejään, vaimojaan, tyttöystäviään, työtovereitaan ja muita läheisiä naisia kukilla tai muilla pienillä lahjoilla. Jossain maissa päivällä on yhtä vankka asema kuin äitienpäivällä. YK järjestää edelleen vuosittain naistenpäivän konferenssin, jonka tarkoituksena on edistää naisten oikeuksia ja naisten mahdollisuuksia osallistua sosiaalisiin, poliittisiin ja taloudellisiin prosesseihin.

Mutta ne kukat ja suklaat sekä hyvän naistenpäivän toivotukset – niistä on tullut viime vuosina iso poru. Sillä me haluamme tasa-arvoa, emme kukkia. Itse ymmärrän ja toisaalta en ymmärrä asiasta loukkaantumista. Naistenpäivä on hyvä muistutus tasa-arvosta ja naisten oikeuksista, joiden pitäisi toki toteutua vuoden ihan jokaisena päivänä. Jos virallisena naistenpäivänä muistetaan kukilla ja nostetaan siinä samassa esille tärkeitä aiheita, ovat ne kukat mielestäni vain ihana ekstra.

Sitten toisaalta, ymmärrän sen vitutuksen, kun pomo tarjoaa naistenpäiväleivoksen, vaikka oikeasti haluaisi vain saada samaa palkkaa mieskollegoiden kanssa. Puhumattakaan kaikista muista naisiin kohdistuvista epäoikeudenmukaisuuksista. Paljon ollaan menty jo eteenpäin asioissa, mutta edelleen on paljon muutettavaa.
Minusta tuntuu pahalta, kun näen somessa suoranaista haukkumista ja lyttäämistä, että olipas taas tyhmä se ja sekin mies kun toivottivat iloisesti hyvää naistenpäivää ja antoivat suklaata. Että eivätkö ne pässit tajua miten meitä naisia sorretaan edelleen ympäri maailman. Toivottavasti ymmärtävät, mutten usko että se suklaarasia on silti keneltäkään pois. Yleensä myös positiivisella asenteella sanonut asiat menevät paremmin perille. Voi vaikka kiittää suklaista ja ehdottaa, että vielä parempi fiilis tulisi jos jatkossa ne suklaarahat lahjoittaisi vaikka jollekin naisten asemaa parantavalle taholle.

Tasa-arvosta puhuessa meidän naisten tulisi muistaa tosiaan pitää arvossa ihan oikeasti myös toisamme. En ole koskaan nähnyt samanlaista alas lyttäämistä ja syyllistämistä mitä toinen nainen toiselle tekee. Naisten asema on edelleen monessa asiassa heikko ja naiset joutuvat kokemaan alentavaa ja eriarvoista kohtelua. Valitettavan usein saamme kokea juuri sitä toiselta naiselta. On vaikea saada aikaan tasa-arvoa jos emme pysty yhdessä, yhteisrintamana, toisiamme tukien ja toistemme saavutuksista ylpeinä ollen sitä vaatimaan. Siinä kohtaa jotkut kukkaset ovat pieni murhe. (Lue myös Miksi nainen on susi toiselle?)

Minä itse tulen hyvin tasa-arvoisesta perheestä, olen kasvanut veljieni keskellä eikä suhteissani ole myöskään ollut epätasa-arvoisuutta tai vaikkapa perinteisiä miesten ja naisten rooleja. Naista on aina arvostettu ja oikeastaan huushollissa on enemminkin vallinnut sellainen mehiläispesä-tyylinen järjestys. Ehkä se voi myös olla syynä, miksi en osaa nähdä naistenpäivän kukkakimppua huonona asiana, vaikka se ei myöskään ole asia mitä todellakaan odotan saavani (sillä saan jotain huomaavaista oikeastaan joka päivä muutenkin). Olen myös aina työskennellyt naisvaltaisilla aloilla tai työpaikoilla, jossa naiset määräävät. Ymmärrän, että olen tässä suhteessa onnekas moneen muuhun verratessa ja ehkä ajatusmaailmaani saattaa kuulostaa jollekin naivilta.

Mutta kuten sanottu, paljon on vielä tehtävää ja korjattavaa niin meillä Suomessa kun muualla maailmalla. Siksi meidän mielestäni pitääkin keskittyä suurempaan kuvaan ja olla tuhlaamatta liikaa ajatuksia ja energiaa pikkuasioihin, kuten niistä kukkakimpuista vouhkaamiseen. Meidän pitää huoli omista oikeuksistamme, avata suumme ja kertoa kokemastamme epäoikeudenmukaisuudesta, kannustaa ja tukea toisiamme, myös sukupuoleen tai sukupuolettomuuteen katsomatta. Meillä kaikilla on oikeus tasa-arvoon vuoden jokaisena päivänä, naisten-, miesten- ja toivottavasti pian virallistettuna muunsukupuolistenkin päivänä.

Kuva: Minna Sipinen Photography

Johan oli aikakin Suomen siirtyä askelta lähemmäksi sivistysvaltiota. 1.3.2017 jää historiaan siitä, että siitä lähtien myös samaa sukupuolta olevat voivat solmia virallisesti avioliiton. Olipa aikakin! Voin vain kuvitella jälipolviemme ihmettelevän asiaa, yhtä lailla kun me vaikka ihmettelemme miten naisten saivat äänioikeuden vasta paljon miesten jälkeen. Onneksi kaiken kurjuuden keskellä maailma muuttuu myös parempaan suuntaan.

Olen kyyneleet silmissä tänään seurannut somesta tuttavieni ja tuntemattomien rakkaudentäyteisiä kirjoituksia. Voin vain kuvitella miten pahalta tuntuu, kun yhteiskunta ei suostu tunnistamaan rakkauttasi ja miten hienolta tuntuu, kun se vihdoin sen tekee.

Sydämmelisesti siis onnea kaikille tänään ja tulevaisuudessa naimisiin menneille ja meneville. Samoille, erille ja mille vain sukupuolille. Ihana rakkauden päivä! 💜💙💚💛💖

_{Ylläolevalla kuvalla osallistuttiin muutama vuosi sitten mukaan taisteluun tasa-arvoisen avioliitto-oikeuden puolesta.}

Lasten oikeudet ovat olleet meillä täällä kotona puheenaiheena koko viime viikon. Kaapolla oli koulussa elämänkatsomuksen tunneilla ollut puhetta näistä ja eilen olikin kansainvälinen lasten oikeuksien päivä. Tässä vielä muistutuksena YK:n kirjaamat lasten oikeudet. Niiden lukeminen ajoittain tekee hyvää ihan meille kaikille ja muistuttaa, sillä näitä hyvinkin yksinkertaisia asioita ei aina tule mietittyä.

1. Lapsen tulee saada nauttia kaikkia tässä julistuksessa määriteltyjä oikeuksia. Nämä oikeudet kuuluvat poikkeuksetta jokaiselle lapselle yhtäläisesti ja erottamatta katsomatta hänen tai hänen perheensä rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä taikka muusta johtuvaan asemaan.

2. Lapsen tulee saada nauttia erityistä suojelua ja hänelle tulee lainsäädännöllä tai muulla tavoin suoda edellytykset ruumiillisesti, henkisesti, moraalisesti, sielullisesti ja sosiaalisesti terveeseen ja normaaliin kehitykseen vapaissa ja ihmisarvon mukaisissa oloissa. Säädettäessä tätä tarkoittavia lakeja lapsen etujen tulee olla tärkeimpänä näkökohtana.

3. Lapsella tulee syntymästään lähtien olla oikeus nimeen ja kansalaisuuteen.

4. Lapsen tulee saada nauttia sosiaalista turvaa. Hänen tulee saada kasvaa ja kehittyä terveenä. Lapsen ja hänen äitinsä on sen vuoksi saatava erityistä hoitoa ja huolenpitoa siihen luettuna asianmukainen hoito ennen ja jälkeen synnytyksen. Lapsella tulee olla oikeus asianmukaiseen ravintoon, asumiseen, virkistykseen ja lääkintähuoltoon.

5. Lapsen, joka on ruumiillisesti, henkisesti tai sosiaalisesti vajaakykyinen, tulee saada erityistä tilansa edellyttämää erikoishoitoa, -kasvatusta ja -huolenpitoa.

6. Lapsi tarvitsee kehittyäkseen tasapainoiseksi yksilöksi rakkautta ja ymmärtämystä. Hänen tulee saada kasvaa, mikäli mahdollista, vanhempiensa huolenpidon ja vastuun alaisena, ja joka tapauksessa ilmapiirissä, jossa hän saa tuntea hellyyttä sekä moraalista ja siveellistä turvallisuutta; varhaisiässä olevaa lasta ei saa erottaa äidistään kuin poikkeustapauksessa. Yhteiskunnan ja viranomaisten velvollisuutena on osoittaa erityistä huolenpitoa niille lapsille, jotka ovat vailla perheensä turvaa ja riittäviä toimeentulomahdollisuuksia. On suotava, että suurten perheiden lasten ylläpitoa helpotetaan valtion avustuksin ja muulla avustustoiminnalla.

7. Lapsella on oikeus saada koulutusta, jonka ainakin alkeisasteella tulee olla maksuton ja pakollinen. Hänen tulee saada koulutusta, joka edistää hänen yleissivistystään ja suo jokaiselle yhtäläisen mahdollisuuden kehittää kykyjään, yksilöllistä arvostelukykyään sekä moraalista ja sosiaalista vastuuntuntoaan tullakseen hyödylliseksi yhteiskunnan jäseneksi. Lapsen koulutuksesta ja ohjauksesta vastuussa olevien on johtavana periaatteena pidettävä lapsen parasta; ensisijaisesti tämä vastuu kuuluu lapsen vanhemmille. Lapsella tulee olla riittävät mahdollisuudet leikkiin ja virkistykseen, jotka olisi ohjattava palvelemaan samoja päämääriä kuin koulutuskin. Yhteiskunnan ja viranomaisten tulee pyrkiä edistämään mahdollisuuksia tämän oikeuden nauttimiseen.

8. Lapsen tulee aina ja kaikissa olosuhteissa olla ensisijalla suojelua ja apua annettaessa.

9. Lasta on suojeltava kaikelta laiminlyönneiltä, julmuudelta ja väärinkäytöltä. Häntä ei saa missään muodossa saattaa kaupankäynnin kohteeksi. Lasta ei saa ottaa työhön ennen asianmukaista minimi-ikää, missään tapauksessa häntä ei saa panna työhön eikä sallia hänen ryhtyä työhön, joka saattaisi olla hänen terveydelleen tai koulutukselleen vaaraksi taikka haitata hänen ruumiillista, henkistä tai moraalista kehitystään.

10. Lasta tulee suojella sellaisilta toiminnoilta, jotka saattavat kasvattaa hänessä taipumuksia rodulliseen, uskonnolliseen tai muunlaiseen syrjintään. Häntä on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuteen, kansojen välisen ystävyyden, rauhan ja yleismaailmallisen veljeyden hengessä sekä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään.

Nämä ovat meille suomalaisille suurimmaksi osaksi varmaan aika itsestäänselvyyksiä, eikä niitä tosiaan tule sen kummemmin mietittyä.

Näiden lisäksi mielestäni yksi erittäin tärkeä asia on antaa lasten olla lapsia. Leikkiä, riehua, oppia, sekoilla, kokeilla rajojaan turvallisesti. Lapsia ei saa kohdella kuin he olisivat vain minikokoisia aikuisia. Lapset ovat lapsia ja heillä on oikeus myös käyttäytyä sen mukaan. Itse yritän pitää tämän aina mielessä. Etenkin sillon kun hermot ovat vähän kireällä 😀

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Katsoin muutamia vuosia sitten Thomas Balmèsin dokumenttielokuvan Babies / Vauvat. Dokumentissa seurataan neljän vauvan ensimmäistä ikävuotta syntymästä ensiaskeliin eri puolilla maapalloa. Vaikka sen jo valmiiksi tiesinkin, niin koin valtavaa liikutusta ja rakkautta rinnassani, huomatessani miten kaikki nämä neljä vauvaa olivat synnyinpaikastaan huolimatta niin samanlaisia. He kasvoivat, kehittyivät, leikkivät, oivalsivat, liikkuivat, jokeltelivat ja harmistuivat kaikki ihan samalla tavalla. Omat lapseni ovat olleet myös aivan samanlaisia saman ikäisinä. Kansalaisuudesta, ulkonäöstä tai perhetaustasta huolimatta olemme kaikki samanlaisia, eli yhtä tärkeitä ja arvokkaita.

Minut on pienestä saakka opetettu olemaan reilu ja hyvä ja hyvä kaveri. Ja tiedättekös miten tämä opetus on tapahtunut? No, sillä tavalla miten lapset muutenkin parhaiten oppivat. Esimerkillä. Minulle ei ole tullut mieleenkään arvostella, haukkua, kiusata tai lokeroida ihmisiä vaikkapa heidän ihonvärinsä perusteella. Koska vanhempanikaan eivät tehneet niin. Lapset eivät ole ennakkoluuloisia, ennen kun heidät opetetaan olemaan.

Olen kokenut olevani onnekas saadessani varttua monikulttuurisessa koulussa. Olen päässyt matkustelemaan ja innolla oppinut minulle vieraista kulttuureista. On suuri rikkaus saada ympärilleen erilaisia ihmisiä ja päästä näkemään sen oman pienen kuplan ulkopuolelle. Vaan huomatakseen sen, että erilaisuudesta huolimatta meillä kaikilla on loppupeleissä aivan samat tarpeet ja haaveet. Elää onnellisena, rakastaa ja tulla hyväksytyksi omana itsenämme.

Vanhemmalla iällä olen valitettavasti päässyt myös näkemään ja kokemaan kiusaamista ja rasismia. En kuitenkaan olisi uskonut, että ennakkoluulot ja toisten ihmisten kohtelu on tällä mallilla vielä 20 vuotta myöhemmin. Olen ollut järkyttynyt viimeaikaisista maahanmuuttoon ja pakolaisiin liittyvistä keskusteluista ja tapahtumista. On käsittömättömän vaikea ymmärtää miten ihminen voi kohdella toista ihmistä niin huonosti. Miten aikuiset voivat uhata jopa lapsia, vain siksi että he tulevat erilaisista oloista, kulttuurista tai näyttävät erilaiselta kun he itse. Miksi edelleen vuonna 2016 on niin vaikea käsittää että suomalaisuus ei tule pelkästä vaaleasta tukasta ja sinisistä silmistä? Tai sitä miksi ihminen haluaa selviytyä, pysyä hengissä ja paeta sodan jaloista? Tai etenkään sitä miksi vaikeassa tilanteessa olevaa kanssaihmistä pitäisi auttaa ja tukea? Toivoisit varmasti samaa itsellesi ja lähimmäisillesi?

Lasten ei ole vaikea tajuta näitä. Nämä asiat ovat heille itsestäänselvyyksiä. Siis ennen kun he kuulevat vihapuhetta tai kokevat rasismia. Kukaan lapsi ei synny ennakkoluukoisena. Haluammeko että lapsemme joutuvat kuitenkin elämään ennakkoluuloisessa maailmassa? Maailmassa jossa erilaisia ja heikompia sorretaan ja pelätään. Maailmassa jossa suvaitsevaisia, toisia auttaville ihmisille toivotaan pahaa. Maailmassa jossa viha vaan kasvaa ja jossa lähimmäisen rakkautta ei enää lopulta ole.

Olen miettinyt paljon mitä omalta osaltani voin asialle tehdä. Toki antaa lapsilleni samanlaista hyvää esimerkkiä mitä itse olen saanut. Puuttua väärin kohteluun jos sellaista näen, puolustaa, auttaa sen minkä pystyn. Nämä tuntuvat kuitenkin niin pieniltä jutuilta tämän hetkiseen maailmanmenoon verrattuna. Mutta oikeasti ei se ole pientä. Se ei ole pientä jos me kaikki teemme niin. Jos me kaikki muistaisimme että olemme tärkeitä, arvokkaita ihmisiä. Ja näyttäisimme sen. Viha kasvattaa vihaa, mutta menee se onneksi toisinkin päin. Minulle on opetettu pienenä että toista tulee kohdella niinkun tahtoisin itseään kohdeltavan. Saman olen opettanut lapsilleni. Pieni juttu, mutta äärimmäisen tärkeä.

Eilen pistimme pystyyn perhebloggaajaporukalla Vanhemmat Rasismia Vastaan sivuston. Haluamme tällä kiinnittää huomiota rasismin vastaiseen taisteluun ja kannustaa teitä kaikkia siihen mukaan. Katkaistaan vihdoin tämä vihan ja pelon kierre, annetaan lapsillemme arvokasta esimerkkiä ja puututaan rasismiin jos sitä kohtaamme. Voitte jakaa omia ajatuksianne, kokemusksianne ja idoitanne somessa tägillä #vanhemmatrasismiavastaan. Mitä me voimme tehdä, jotta kaikilla lapsillamme olisi hyvä olla, mahdollisuus elää tasa-arvoisesti ja rakastaa itseään sekä toista tällä yhteisellä maapallolla?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.