MENKAT, MOONIKSET JA MONSKUT

27/11/2016

 

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Yhteistyössä Vuokkoset

Olen todella onnellinen ystäväpiiristäni, jossa voimme jutella mistä asioista tahansa. Oli kyse vaikkapa seksistä, ehkäisystä tai kuukautisista, niistä voi jutella ihanan avoimesti ja kiusaantumatta.

Omassa nuoruudessani kaikki info murrosiästä ja kuukautisista tuli lähinnä koulun terveystiedon tunnilta ja kaverin isosiskon Regina-lehdistä. Joten kavereilla oli suuri merkitys, kun näitä asioita ihmeteltiin. Nykyisin netistä löytyy kaikki maailman tieto, mutta koen edelleen, että ihmisten kesken asioista puhuminen on silti edelleen yhtä tärkeää.

Vaikka koen että pystyn kuukautisista puhumaan ystävieni kanssa, koen silti että asia on kuitenkin yleisesti edelleenkin aika tabu. Enkä oikein ymmärrä miksi. Viimeisen muutaman kuukauden sisällä kaksi tuttavaani on sanonut minulle, että kuukautisista puhuminen on heistä noloa ja kiusallista. Ja minä senkun taas saatan kailottaa isoon ääneen ensikokemuksiani kuukupista. Tai tägätä instaan kuvia häshtägillä #menkat.

Omat kuukautiseni alkoivat muistaakseni 11-vuotiaana. En yhtään enää muista miten asiasta kerroin äidille tai minkälaisia tunteista se herätti. Muistan kuitenkin todella selvästi kun kaverini kuukautiset alkoivat. Se oli heidän naisvoittoisessa perheessään oikea ilon ja juhlan aihe. Hänelle leivottiin kakku ja pidettiin bileet! Minusta se on hieno tapa osoittaa nuorelle, että tämä uusi ja varmastikin hämmentävä asia ei missään nimessä ole mikään nolostelun aihe, päinvastoin.

Kuukautiset ovat luonnollinen osa elämää ja niihin liittyy niin paljon muutakin kun vain NE päivät. Kuukautiset eivät ole vain meidän naisten juttu, vaan jokainen naisten kanssa tekemissä saava mieskin saa niistä tavalla tai toisella osansa. Helpompaahan se on sitten kaikille, että luonnollisesta asiasta voi puhua avoimesti ja turhia punastelematta. Vai mitä te olette mieltä?

Yksi parhaimmista ystävistäni alkoi hiljattain seurustelemaan. En itse tuntenut tätä uutta poikaystävää juurikaan entuudestaan, mutta kun näin hänen tuovan muutaman viikon seurustelun jälkeen ystäväni pyynnöstä hänelle paketin kuukautissuojia, tiesin heti että kyseessä on hyvä tyyppi. Itse olen myös omille lapsilleni kertonut kuukautisista kun he ovat noita hassuja pieniä aikuisten vaippoja ihmetelleet. Vastauksesksi olen saanut pienen olan kohautuksen, että jaahas, ja sitten ollaankin siirrytty jo muihin aiheisiin. Eli jospas kuukautiset eivät enää noille jälkipolville olisikaan jatkossa mikään tabu. Toivon näin!

Hyvää tietoa kuukautisista löytyy Vuokkosten sivuilta, facebookista sekä instagramista. Siellä on erilaisia tietopaketteja niin nuorille kun vanhemmillekin. Lisäksi myös itse yrityksestä ja heidän arvoistaan. Vuokkoset on vuonna -78 perustettu suomalainen perheyritys jonka kulmakiviä ovat kotimaisuus, ympäristövastuu, ihoystävällisyys ja korkea laatu.

Vuokkoset uudistivat hiljattain ohuet siteensä, ja ne ovat nyt entistä ohuempia ja imukykyisempiä. Tuotteet valmistetaan Suomessa ja kaikki ympäristövaikutukset on otettu tarkasti huomioon tuotteiden valmistuksessa. Ohutside-sarjasta löytyy erilaisiin tarpeisiin sopivat Normal, Normal Wings, Long Wings ja Night Wings -tuotteet. Niille on myönnetty Allergia – ja Astmaliiton tunnus, eli ne eivät sisällä hajusteita tai muista yleisesti ärsyttäviä tai herkistäviä aineita, joten näin ollen ne sopivat myös herkkäihoisille.

Minulla olisi teille arvottavana Vuokkosten iso tuotepaketti. Millä nimellä te kutsutte kuukautisia? Olen välillä kuullut niin hassuja sanoja ja sanontoja, joten kootaanpas ne kaikki mahdolliset tähän alle! Kaikki muillakin hauskoilla tarinoilla saa osallistua. Kommentoimalla osallistut siis Vuokkosten tuotepaketin arvontaan. Arvonta päättyy su 4.12.

LIFIE yhteistyössä Vuokkoset

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.