KAUHUKOKEMUS – VAUVAN KANSSA RAVINTOLASSA

7/07/2019

Tämä ei ole ensimmäinen, ei toinen, eikä edes kolmas kerta, mutta pakko silti kirjoittaa jälleen tästä aiheesta. Oli nimittäin taas sellainen pudotus Etelä-eurooppalaisesta ravintolakulttuurista tähän meidän Suomen menoon. Kyseessä siis aihe; lapset ravintolassa.

Oman kokemukseni mukaan, ainakin Helsinki on tehnyt iiiison harppauksen lapset sallivassa ravintolakulttuurissa (tai ehkä itse ei myöskään asiaa enää samalla tavalla jännitä tai hävetä liikkua nyt jo isompien lasten kanssa), mutta vielä on tehtävää.

Suomessa vallitsee omituinen kulttuuri, jossa osa ihmisistä on oikeasti siltä mieltä, etteivät lapset kuulu ravintoloihin. Jotkut ovat sen verran hölliä, että sallivat lapsiperheiden käyvän päiväsaikaan jossain ketjumestoissa – kunhan mieluiten pysyttelevät omana laumanaan siellä leikkipaikan tuntumassa.

Mikä ero meren toiselle laidalle, jossa ravintolaan astuessasi vastassa on iloinen puheensorina, pöydät täynnä seurustelevia perheitä ja parhaimmassa tapauksessa tarjoilija nappaa ensitöikseen vauvasi syliinsä, jotta itse pääset tutkimaan rauhassa ruokalistaa. Kukaan ei katso pahalla vaikka kello lähenesi nukkuma-aikaa ja rennossa ympäristössä myös lapset tuntuvat käyttäytyvän paremmin.

Etenkin tuoreille vanhemmille lapsen kanssa ravintolaan, ihan vain päiväsaikaan, meneminen on usein aika suuri kynnys. Suurin osa siitä pelosta ja epävarmuudesta johtuu ajatuksesta, että miten muut ihmiset suhtautuvat. Mitä jos lapsi ääntelee, kaataa vahingossa jotain tai pahimmassa tapauksessa kiukuttelee tai itkee? Apua jos lapsesta lähtee ravintolassa ääntä!

Lasten kanssa sitä on muutenkin todella herkillä ja syyllistää jo ihan itse itseään tarpeeksi. Ei siihen tarvitse enää muita tuomitsemaan. Itse olen kokenut pikkulapsielämässä todella rankaksi ainakin sen sosiaalisen ummion, johon yhtäkkiä päätyy lapsen saadessaan. On vain helpompi jäädä kotiin, vaikka kaikille tekisi todella hyvää päästä ihmisten ilmoille.

Me olemme meidän Espanjan-reisuamme lukuunottamatta, käyneet todella vähän missään vauvan kanssa (saatika sitten kahdestaan). Olikin ihana kun mieheni ehdotti, että menisimme tässä yksi arki-ilta hänen kaverinsa intiimille pienelle sisäpihakeikalle tuttuun, rentoon ravintolaan.

Saapuessamme ravintolaan, paikalla oli vain kourallinen ihmisiä muutamassa pöydässä – pääosin tuttaviamme. Meno oli rentoa ja rauhallista, ihmiset söivät tai nautiskelivat kesäisiä drinkkejään keskenään jutellen. Levyjä soittamassa ollut kaverimme tuli heti moikkaamaan ja ihastelemaan uutta vauvaa.

Kuitenkin varmuudeksi, ihan vain ettemme olisi kenenkään tiellä tai häiritsisi liikaa, otimme pöydän terassin reunasta, nurkasta joka sijaitsi kiinni olevan baaritiskin päässä.

Ruokamme tulivat, keikka alkoi ja tapahtui juuri se ikävä juttu mitä eniten olimme etukäteen pelänneet – vauva ei halunnut istua rattaissa samalla kun me söimme. Hän alkoi venkoilemaan ja protestoimaan pienellä kitinällä haluavansa pois (tai oikeastaan ruokamme), joten mies otti vauvan syliinsä ja meni sisälle toisten kavereidensa luokse, jotta minä ja kaikki muut saisimme syödä rauhassa ja kuunnella keikkaa.

Terassi alkoi pikkuhiljaa tulla täydemmäksi ja samassa aiemmin suljettu ollut baaritiski myös ulkona avattiin. Söin rauhassa itsekseni, kun yhtäkkiä huomasin yhden tarjoilijoista tulevan minua kohti kovaa vauhtia ämpäri kädessään. Nostamatta katsettakaan minuun, hän raivasi itselleen tien pöytämme ja sen vieressä olevien rattaiden ohi potkimalla rattaat sivuun, ruokapöytäämme vasten.

Toisessa kädessäni veitsi, toisessa haarukka ja suu täynnä ruokaa en ehtinyt reagoimaan tilanteeseen mitenkään. Tuntui, että kaikki terassilla kääntyvät katsomaan minuun. Kävi juuri se mitä en olisi halunnut käyvän, aiheuttaa hämminkiä tai häiriötä sen vuoksi, että olen tullut ravintolaan lapsen kanssa.

Tunsin kasvojeni helahtaneen aivan punaisiksi, siirsin hieman pöytää että vaunuja, jotta ohitsemme mahtuisi varmasti kulkemaan kunnolla ja jatkoin syömistä tärisevin käsin.

Hetken kuluttua tilanne kuitenkin toistui. Tarjoilija mahtui tällä kertaa kävelemään aivan hyvin pöytämme ohi, mutta potkaisi silti tahalleen ohi menessään vaunuja, niin että kiikkerä terassinpöytä hailahti, lennättäen ruokaa ja juomaa pitkin pöytää.

Ja taas koko terassi kääntyi katsomaan. Istuin vaan siinä nolona, hämmentyneenä ja vihaisena. Minulta harvoin menee ruokahalu, mutta nyt tuntui etten voisi syödä enää yhtäkään suupalaa saatika juoda viiniäni loppuun. Miten joku henkilökuntaan kuuluva ihminen voi toimia noin?

Jätin kaikki tavarat siihen ja menin sisälle. Itkua pidätellen kerroin miehelleni ja sattumalta juuri hänen kanssaan jutelleelle yhdelle paikan omistajalle tapahtuneesta. Mieheni kävi hakemassa rattaat ja muut tavaramme sisälle.

Keikka oli edelleen käynnissä kun rupesimme heti tekemään lähtöä. Yksi toinen henkilökuntaan kuuluvasta, mutta ilmeisesti sillä hetkellä vapaalla olevasta työntekijästä tuli pahoittelemaan tilannetta omasta puolestaan. Samoin yksi toinen tuttu jätti keikan kesken ja tuli kysymään, että olihan minulla kaikki ok. Sen verran ikävältä tilanne oli näyttänyt muidenkin mielestä.

Ravintola oli sisältä aivan tyhjä, kaikkien ollessa sisäpihan terassilla kuuntelemassa keikkaa. Jäin odottamaan ulko-ovelle miestäni, kun samainen tarjoilija käveli ohitseni. Kysyin häneltä todella ystävälliseen ja asialliseen sävyyn, etteikö vastaavanlainen tilanne olisi voinut mennä paljon mukavammin meille molemmille, jos hän vain olisi pyytänyt minua siirtäämän vaunut pois hänen tieltään. En edes saanut juttuani loppuun, kun hän ylimielesesti käänsi minulle selkänsä sanoen, ettei häntä kiinnosta muiden ihmisten tarpeet, hän tekee kaiken vain niin mikä on paras hänelle itselleen.

Onneksi tässä tapauksessa kyse oli vain yhden tarjoilijan toiminnasta, eikä se ole missään nimessä kyseisen ravintolan linjauksen tai arvojen mukaista. Tarjoilija on mitä ilmeisemmin ihan vaan mulkku, oli kyse sitten aikuisista tai lapsista. Ehkä hän olisi samalla tavalla potkaissut edessä seissyttä aikuista asiakastakin, ken tietää. Mutta ei tuo kerta ainakaan helpottanut sitä jännitystä mennä lapsen kanssa uudestaan ravintolaan, päinvastoin. Mikä on ihan tosi suuri harmi!

Siitäkin huolimatta ettei ruokailutilanteemme onnistunut haluamallamme tavalla, oli meillä kaikilla ollut oikein mukavaa ennen tätä välikohtausta. Näimme kavereita joita emme enää muuten oikein tule näkeneeksi erilaisten elämäntilanteiden vuoksi ja heistä puolestaan oli ihana vihdoin tavata lapsemme. Tällaiset tilanteet ovat ääärimmäisen tärkeitä kun muuten vauvavuotena (ja usein sen jälkeenkin) tulee homehduttua lähinnä vain kotona.

Niin aikuisilla, lapsilla kun kokonaisilla perheillä on oikeus käydä kodin ulkopuolella, myös kuulua ja näkyä siinä missä pelkästään aikuisista koostuvilla seurueillakin. Toistan uudelleen jo aiemmissa postauksissani kirjoittamia tekstejä, mutta tämä on tärkeää!

Siinä missä aikuisellakin, lapsellakin on oikeus saada elämyksiä, kokemuksia, nähdä ja tutustua uusin paikkoihin ja asioihin. Samalla myös vanhemmalla on oikeus viettää aikaa ja tehdä asioita perheensä kanssa. Kuten vaikka käydä ravintolassa syömässä jos he niin haluavat.

Lapset kuuluvat ravintoloihin, julkisille paikoille ja kulkuvälinesiin, kauppaan, museoon… ihan siinä missä aikuisetkin. Ravintoloissa lapsia pitäisi arvostaa enemmän asiakkaina, ei pelkästään asiakkaan mukana tulevan ylimääräisenä vaivana.

Lapset oppivat tekemällä, kokemalla ja esimerkkiä seuraamalla – myös ravintolakultuurin ja etiketin. Suodaan me tämä heille, se on oikeastaan velvollisuutemme. Sanomattakin selvää, että pidetään tässäkin asiassa maalaisjärki mukana, eikä mennä täysin sopimattomiin paikkoihin tai aikoihin lasten kanssa.

Muutenkin minusta on tärkeää näyttää jälkipolvillemme mallia uudenlaisesta, vastuullisemmasta kuluttamisesta, jossa raha käytetään palveluihin, laadukkaseen ruokaan ja elämyksiin – eikä tavaraan.

Tästä postauksesta tuli kamalan pitkä ja silti voisin puhua tästä aiheesta vielä vaikka mitä. Sen kuitenkin haluan nyt ainakin vielä sanoa, tai enemminkin rohkaista teitä kaikkia perheellisiä ihmisiä käymään enemmän kahviloissa, ravintoloissa ja missä vain julkisissa paikoissa.

Tehdään lapset näkyviksi ja vaaditaan myös heille arvostusta ja oikeutta, oli kyse sitten erikoisesta ja hienosta ympäristöstä, kauppareissusta tai bussimatkasta. Ei itse pelätä, hävetä tai jännitetä liikaa näitä tilanteita.

Minkälaisiin ikäviin ravintolakokemuksiin te olette joskus törmänneet lasten kanssa? Entäs hyviin, niitäkin olisi kiva kuulla! Noissa postauksen alussa olevien vanhempien juttujen kommenttiosioissa on muuten tosi hyvää keskustelua myös aiheesta, jos kiinnostaa käydä lukemassa. Aivan relevantteja juttuja, vaikka itse postauksista on jo monta vuotta aikaa.


PARASTA PICNIC-SEURAA
& UUDET PINAATTILELUT

2/06/2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Picnicin kanssa
Postaus sisältää arvonnan!

Kun lapset saavat kaupungilla ollessamme valita ruokapaikan, saa minut hyvin usein iloiseksi se, ettei valinta useinkaan kohdistu pikaruokahampparipaikkaan, vaan he yleensä haluavat kahvilaan uuniperunalle! Olemmekin käyneet lasten kanssa Picnicissä lukemattomat kerrat sen jälkeen, kun äitikaverini joskus vuosia sitten vinkkasi heidän lastenateriastaan.

Edullisen, maistuvan ja terveellisen lasten uuniperuna-annoksen rinnalle Picnic lanseerasi hiljattain uuden lasten aterianpinaattiletut! En usko olevani kovinkaan väärässä väittäessäni, että pinaattilelut ovat niin lasten kun aikuistenkin suosikkeja.

Vanhemmuuden yksi henkilökohtainen meriitti monelle onkin saada lapset syömään pinaattia. Ehkä se juontaa juurensa omasta lapsuudesta, koska ainakin meille tuputettiin pinaattia sillä perusteella, että siitä saa voimaa – Kippari-Kallekin syö pinaattia! Ja tottahan se on, pinaatti on varmaan yksi terveellisimmistä ruoka-aineista ja helppo tapa lapsen tutustua siihen on lettujen muodossa.

Picnicin pinaattiletut ovat tehty käsin kotimaisista luomu raaka-aineista. Rapeareunaisten pinaattilettujen oheen lapsi voi valita lisukkeen uuniperuna-annoksestakin tutuista vaihtoehdoista, kuten erilaisista juustoista, lohesta, hernehummuksesta, soijapavuista, kananmunasta tai vaikka avokadosta. Lisukkeita lasten annokseen voi toki lisämaksusta ottaa halutessaan useampiakin. Lisukkeen lisäksi lelutut tarjoillaan persilja-valkosipulikermaviilikastikkeen sekä tuoreen babypinaatin kanssa. Lasten ateriaan kuuluu tuttuun tapaan myös juomaksi joko pillimehu tai lehmänmaito sekä jälkkäriksi keksi (jonka aika monessa paikassa saa halutessaan vaihtaa myös jäätelöön). Annoksen hinta on 5,90.

Hienoa että Picnic on panostanut erityisesti lapsille suunnatussa ateriassa kotimaisuuteen sekä luomuun. Kiva yksityiskohta on myös se, että vaihtoehtoja eri makuvariaatioihin on paljon. Se tuntuu ehkä pikkujutulta meille aikuisille, mutta lapsi tuntee itsensä tärkeäksi kun saa itse valita annoksen kokoamisessa niin moneen eri asiaan.

Hyvä myös ettei lapsia aliarvioida, tarjoamalla niitä iänikuisia einesnakkeja ja ranskalaisia. Huomaan ainakin omissa lapsissani myös halun syödä terveellisesti, kunnollista ja maistuvaa ruokaa. Toki välillä voi herkutellakin, mutta korvapuusti kahvilassa maistuu lastenkin mielestä paremmalta terveellisen aterian päälle, kun rasvapommin jälkeen.

On kiva, kun koko perhe voi nauttia terveellistä ja hyvää ruokaa samassa paikassa, vaikkapa kaupungilla asioimisen lomassa. Itse tykkään myös uuniperuna-annoksesta, kuten myös monista Picnicin salaateista sekä smoothieista. Lapsille on usein tärkeää myös tuttuus ja turvallisuus. Siksi ehkä ketjupaikat ovat niin usein perheellisten suosiossa – tietää mitä saa ja mikä lapsille maistuu.

Uutuus pinaattilelut maistuivat molemmille pojille tosi hyvin – itse asiassa niin hyvin, etten minä edes ehtinyt pyytää maistiaista. Kaapo otti lisukkeeksi vakkarinsa fetajuuston, Elvis puolestaan halusi tällä kertaa lettunsa kananmunalla. Myös tuo lettujen kanssa tajoiltava kastike on heidän suurta herkkuaan ja lautasensa he putsasivatkin putipuhtaiksi vielä salaattini kanssa tulleiden leivänpalojen avulla.

En itse aina ole kovin ahkera tekemään kotona ruokaa ja siksi pojat ovat jo pienestä saakka tottuneita ravintola- ja kahvilakävijöitä. Olemme myös matkustelleet aika paljon kolmistaan ja reissaamiseen kuuluu miltei päivittäinen kahvilassa käynti. Nyt kun perheemme on kasvanut lyhyessä ajassa yhteensä kolmella uudella jäsenellä, ovat tällaiset kolminkeskiset kahvilakäynnit ihanaa ja tärkeää laatu-aikaa meille.

ARVONTA!  Kerro missä seurassa sinä mieluiten viettäisit Picnic-hetken ja olet mukana yhden 5o euron Picnic-lahjakortin arvonnassa. 
Arvonta päättyy 9.6. 


YKSI RESEPTI – KAKSI RUOKAA

3/12/2016
Kommentit pois päältä artikkelissa YKSI RESEPTI – KAKSI RUOKAA

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Näissä kuvissa näkyy  vain yksi ruoka, mutta tästä helposta linssikeitosta saa myös erittäin hyvän pastakastikkeen. Tein tämän havainnon oikestaan ihan vahingossa, kun eräs päivä keittelin ison kattilallisen keittoa. Olen vähän huithaipeli mitä noihin ruokaostoksiin tulee, ja ajattelin kerrankin tehdä ison satsin jotain edullista ruokaa jota riittäisi sitten useammalle päivälle. Keitosta tuli mielestäni todella hyvää, mutta kuinka ollakaan, lapsille se ei maistunut yhtään.

Yritykseni ruokalaskun pienentämisestä ei siis onnistunut alkuunkaan, sillä meillä oli monen litran kattilallinen keittoa jota lapset eivät suostuneet syömään.

Seuraavana päivänä päätin kuitenkin yrittää vielä yhtä kikkaa. Keitin spaghettia, sekoitin  keittoa joukkoon ja pistin ketsuppia päälle. Se oli menestys! En missään vaiheessa kertonut mitä ruoka sisältää. Paitsi syömisen jälkeen, kun olin ensin saanut lukemattomia kehuja siitä, kuinka hyvää ruoka oli. Sitten vähän kaikkia nauratti.

Aion siis jatkossakin tehdä tätä ruokaa, itselleni keittona ja lapsille sitten pastan kanssa. Tässä vielä ison kattilallisen resepti:

HERKULLINEN LINSSIKEITTO/PASTAKASTIKE

Tarvitset:

1,5 l (yrttimaustettua) tomaattimurskaa
0,5 l vettä
oliiviöljyä
3 porkkanaa
2 isoa sipulia
5 valkosipulinkynttä
400g punaisia linssejä
3 rkl turkkilaista jogurttia
mausteeksi suolaa, pippuria ja kuivattua ruohosipulia

Pilko sipulit ja kuulota öliviiöljyssä. Lisää noin puolisen litraa vettä ja ripaus suolaa. Pilko porkkanat ja lisää ne joukkoon, anna kiehua hetki. Huuhdo linssit ja lisää joukkoon tomaattimurskan kanssa. Mausta ja lisää tarvittaessa vettä. Anna kiehua vielä hetki miedolla lämmöllä. Soseuta keitto sauvasekottimella tai blenderissä. Tarjoa halutessasi turkkilaisen jogurtin ja persiljan kanssa tai pastalla, ketsupilla ja parmesaanilla.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.