TULLINIEMELLÄ

28/08/2017

Terveisiä syksyisestä Hangosta! Vietettiin koko laajentunut perheemme viikonloppu siellä Anopin huomassa. Olemme tässä seurustelumme ja avioitumisemme aikana toki myös pikkuhiljaa tutustuneet toistemme sukulaisiin. Se on ollut ajoittain itselleni aika jännittävääkin, sillä aina sitä toivoo että kaikki tykkäisivät toisistaan ja tulisivat hyvin juttuun.

Etenkin puolison äidin kanssa sitä olisi mielummin lämpimät kun kylmät välit. Pojilla ja äideillä on nimittäin yleensä ihan omanlainen suhteensa ja tuoreena tyttöystävänä sitä voi tuntea tarvetta todistella olevansa hyvä ja toivoa hyväksyntää joskus vähän liiaksikin. Viimeistään nyt kuitenkin tämän viikonlopun aikana minulle vahvistui, että niin minut kun Kaapo ja Elviskin on ottettu erittäin lämpimästi ja sydämellisesti mukaan osaksi sukua, juuri sellaisina kun olemme. On tärkeää voida olla ihan oma itsensä, sillä samoin kun puolisonkin kanssa, toivottavasti myös muiden uusien sukulaisten kanssa kehittyy koko loppuelämän kestävä hyvä suhde.

Samalla kun meillä oli oikein ihana viikonloppu, oli ilmassa myös haikeutta. Surua ja murhettakin. Syksy oli vahvasti läsnä ja viimeistään nyt oli selvää että kesä on takana päin. Pihan kukkaloisto oli hiipunut ja mereltä käyvä tuuli toi mukanaan syksyistä tuoksua. Oli myös huolta läheisistä, itsellä isoja päätöksiä tehtäväksi sekä pohdintaa siitä kuinka olla toisen tukena vaikena aikana, silloinkin kun ei oikeastaan voi tehdä tai auttaa mitenkään. Vinttikammarissa, hiljaisuudessa ja raikkaassa meri-ilmassa, maistui kuitenkin hyvin uni. Kroppa sai levätä ja mielikin oli onnellinen niistä kaikista ihanista hetkistä rakkaiden ihmisten kanssa.

Onneksi lähdimme, vaikka kaupungissakin meillä olisi ollut vaikka mitä tekemistä. Teki hyvää päästä rahoittumaan luonnon helmaan ja tutustumaan vähän paremmin uuteen anoppiin. Tulliniemen henkeä salpaavan kauniilla rannalla, tuulen pyörittäessä hiuksia pystyi hetkeksi unohtamaan kaiken, olla vaan ja tuntea merituulen hymyilevillä kasvoillaan. Muistaa se, että vaikka meillä kaikilla on omat taakkamme ja huolemme, meillä on myös todella paljon hyvää, onnea ja rakkautta.


TOUKOKUUSSA

1/06/2017

– varasin kaverimatkan Nizzaan
– söin jäätelöä kesän ekalla piknikillä
– ratsastin reppuselässä
– tanssin reppuselässä
– nukuin ehkä viisi yötä yksin
– pahoitin ajattelemattomuuttani kaverini mielen
– sain ihan hirveän rakkulan uusista kengistä
– käytin ihan liian kireitä farkkuja, mutta kun pylly näyttää nissä niin hyvältä
– rakastuin suomenruotsalaiseen (lol)
– join shampanjaa puun katveessa
– näin esikoiseni ensimmäisen teatteriesityksen
– söpö poika pyysi treffeille eikä minua kiinnostanut yhtään
– kuuntelin Drakea kirkon alttarilla
– söin elämäni parasta parsaa Baskeri & Bassossa
– join punaviiniä sateessa
– käytin valkoisia crocseja
– kävin aamu-uinnilla sumun keskellä
– itkin silmäni kahdeksi päiväksi turvoksiin
– aloin seurustelemaan
– join kuohuviiniä kuumailmapallojen alla
– istutin Kaapon koulun kasvimaalle lanttua
– sain aamupalalähetyksen
– tein lähes kaikki rästiin jääneet koulutehtävät yhden iltapäivän aikana
– sometin tosi vähän, mutta aloin taas snäppäämään vähän enemmän
– matkustin Porschella
– tein itselleni uuden tatuoinnin
– kävin Ikeassa ja ostin ainoastaan pienen paketin tusseja
– kokkasin elämäni ensimmäistä kertaa risottoa
– kasvatin säärikarvojani sokerointia varten
– työnsin vauvaa vaunuissa
– join tequilaa pokaalista
– ostin elämäni kalleimmat sneakerit (ei ne mistä tuli rakkula)
– olin tosi onnellinen


SE RAKKAUSJUTTU

24/05/2017

Muutama viikko sitten kävelin heräilevän kaupungin halki vieressäni ihminen joka oli jotain muuta, kun kukaan aikoihin. Jotain niin paljon enemmän. Ihminen joka sai minut tuntemaan suurta onnea ja kauneutta. Joka sai tuntemaan itseni maailman ihanimmaksi ja jolle haluaisin olla vähintään yhtä ihana. Sinä aamuna ymmärsin, miksi olen ollut neljä vuotta ja viisi kuukautta yksin. Koska aiemmin kenenkään muun kanssa ei ole tuntunut siltä. Niin oikealta, niin vahvasti. Tiesin aina, ettei yhtään vähempään kannata tyytyä, enkä tyytynyt. Tuona aamuna aika pysähtyi, oikeastaan koko maailmani pysähtyi. Kaikki oli niin selvää ja sain sen tunteen, jota olin koko tämän ajan odottanut tulevaksi. Ja vähän enemmänkin.

Myöhemmin aloin kuitenkin järkeilemään. Osaanko, pystynkö, mitä tämä nyt on ja mihin tämä johtaa? Toisena päivänä annoin vaan mennä satasella ja seuraavana taas painoin jarrua. En halunnut, että homma menee liian vakavaksi, ja olin helpottunut kun sovimme, että antaa kaiken mennä vain omalla painollaan. Molempien tunteet kuitenkin voimistuivat ja vietimme kaiken mahdollisen ajan yhdessä. Kun olimme erillään tunsin ikävää, mutta silti jostain syystä pyristelin vastaan. En oikein tiennyt miksi. Vaiheilin ja lopulta jopa satutin häntä pahasti. Oli tosi lähellä, että melkein pilasin koko jutun.

Mutta samalla kun melkein menetin tämän ihmisen, kaikki tunteet ja ajatukseni selkenivät. Tajusin, että kaikki se epävarmuus olikin johtunut omista pelostani. Menettämisen pelosta. Olin pyristellyt vastaan, jotten saisi siipeeni niin pahasti. Olisin halunnut hypätä täysillä mukaan, mutta minua oli pelottanut ja jännittänyt, että se kaikki ihana loppuu juuri kun olen kiintynyt liikaa.  Alitajuisesti ajattelin kai, että jos homma ei mene liian vakavaksi ei toisen menettäminenkään tunnu niin pahalta.

Elämää ei voi hirveästi suunnitella, tai koskaan tietää miten se menee. Joten ihan turha sitä on myöskään alkaa pelkäämään mahdollisia epäonnistumisia jo etukäteen. Etenkin jos vierelläsi on ihminen joka saa sydämesi pakahtumaan, joka avaa maailman sinulle ihan uudella tavalla, jota ikävöit niin että fyysisesti sattuu, jonka silmissä näkyy koko universumi ja jonka kanssa yksinkertaisesti vain haluat olla. Silloin pitää vaan antaa mennä.

Joten tässä sitä nyt ollaan. Sydänsilmäemojina hölmö hymy korvissa. Se aiemmin mainitsemani ei liian vakava rakkausjuttu on ihan rehellinen rakkausjuttu. Juttu, jonka tekisi mieli vain vaalia itsellään, mutta silti samaan aikaan kailottaa koko maailmalle. Tämä teksti on kai jotain siltä väliltä. Minulla on rakkausjuttu ja se on just nyt maailman paras juttu.