TIISTAINEN YLÖSNOUSEMUS

3/04/2018

Havahduin joskus sunnuntaina siihen, että tässähän on ollut kiva pätkä vapaata. Kevät on ollut jotenkin tosi kiireistä aikaa, päivät ovat täynnä menoja ja vain suhahtaneet ohi. Tuntuu, etten ole viikkokausiin voinut rauhoittua ja olla tekemättä mitään. Ainakaan niin, ettei päässä pyörisi tuhat ja yksi tekemätöntä asiaa.

Työn täyteisen kevään lisäksi paljon tekemistä aiheuttaa edelleen kotimme. Ihan uskomatonta että olemme asunneet tässä nyt jo neljä kuukautta. Uskomatonta siinä mielessä, että täällä näyttää edelleen siltä kun olisimme kantaneet kamamme sisään vasta viime viikolla.

Tavarat hakevat edelleen paikkaansa ja monen monta laatikkoa on edelleen purkamatta, sillä niille ei vain ole mitään paikkaa. Osku on ollut myös kahden kodin ”loukussa” myös nämä viimeiset neljä kuukautta. Hänen kaksiossaan kun tehtiin putkiremppaa ja siellä oli vielä vintti ja kellari, ja osa asunnostakin, täynnä hänen tavaroitaan. Remontti valmistui kuukausi sitten ja työpäivien jälkeen hän onkin touhunnut paljon siellä. Joten tässä on ikäänkuin ollut vielä toinen, kuukauden kestänyt muutto perään. Sekin on toki nostanut stressitasoja itse kullakin.

Pääsiäisenä asunto oli vihdoin valmis vuokralaiselle ja nyt meillä on enää setvittänämme tämä asunto, sekä kaksi aivan täynnä olevaa kellarikomeroa. Niin ja Oskun levyt pitäisi myös kantaa evakosta tänne meille. Ne tuntuvat onneksi ihan pikkujutuilta kaikkeen aiempaan verrattuna.

Kun pääiäinen koitti, en aluksi edes tajunnut että sehän on nyt. Pojat olivat isällään, joten me saimme vaan olla kahdestaan – tekemättä juuri mitään. No käytiin me kaupassa ja tehtiin ruokaa, mutta muuten lähinnä vaan maattiin sängyssä sarjoja katsellen.

Vaikka suklaasta ja Pashasta tykkäänkin, en ole ikinä ollut mikään pääsiäis-ihminen. Meillä ei ole sen kummempia traditioita sen suhteen, joten sain ihan hyvillä omillatunnoin olla tekemättä mitään siihen liittyvää. Ja vitsit että teki hyvää.

Jos olisin tajunnut tässä olevan tällainen pitkä viikonloppu, olisin ehkä yrittänyt suunitella jotain reissua. Mutta oikeasti loppupeleissä paras näin, omassa sängyssä on aina paras ja saimpas pitkästä aikaa myös nukuttua yhden kokonaisen yön heräämättä kertaakaan.

Tänä aamuna oli vähän takkuista herätä arkeen ja lähteä viemään poikia kouluun. Kuitenkin ratikkapysäkillä, auringossa istuskellessa ja aamuteetä hörppien tajusin että tämäkin on aika hyvä. Ihana aloittaa uusi viikko akut latautuneina, ihan uudenlaisella energialla.


USKO JO!

19/04/2017

Kuten jutuistani on voinut viimeisen puolen vuoden sisällä huomata, täällä ollaan menty aika tukka putkella. Joulun alla oli tarpeesen tullut pieni breikki, ja sitten mentiin taas. Pää, keho, mieli – kaikki ovat yrittäneet ohimennen kuiskailla, että nyt pitäisi vähän relata. Jos olisin epämieluisassa työssä tai opiskelut eivät kiinnostaisi, olisin jo varmasti lopettanut jomman kumman. Mutta kun halu tehdä on niin kova.

Useasti pienellä paineella sitä työskentelee muutenkin tehokkaammin. Mutta siinä vaiheessa, kun aloin olemaan tosi hajamielinen ja stressaamaan sen takia taas vähän lisää, tiesin että nyt aletaan mennä vähän äärirajoilla. Alkuvuodesta sain hyvinvointivalmennukseen liittyen mittarin, joka mittasi muunmuassa untani sekä stressitasoja. Jo silloin sain kuulla, että nyt mennään reippaasti punaisen puolella ja tulokset olivat jopa vähän huolestuttavia. Stressiä oli paljon, unta ja palautumista liian vähän. Viikot olivat raskaita ja vklopun huvit välillä vielä raskaampia. Tiesin eläväni vähän niinkun velaksi, mutta lohduttelin itseäni, että kesällä sitten relaisin ja lataisin akkuja.

Kunnes sitten eilen, aivan ilmoittamatta, iski niin kova vatsakipu, että jos olisin pystynyt liikkumaan tai puhumaan, olisin soittanut itselleni ambulanssin. Päivystyksessä lääkäri oli aivan varma, että kyseessä on vatsahaava. Muutaman tunnin tarkkaamossa lepäilyn jälkeen kipu helpottikin siihen tarkoitetuilla lääkkeillä. Koska lääkkeet auttoivat ja hemoglobiinikin oli hyvä, minua ei kiidätetty traumapolille tähystykseen, vaan kutsu sinne tulee lähipäivinä. Jossa sitten dignoosikin varmistuu.

Lääkeiden lisäksi sain tiukan määräyksen välttämään kahvia sekä stressiä. ”Ei yhtään stressiä!” Eilen ja tänään olenkin sitten vain levännyt. Ja stressannut niistä kaikista tekemättä jääneistä tehtävistä. Huoh.

Pieni (verrattuna siihen edelliseen) vatsakipu ja jatkuva ällöttävä, etova pahoinvointi ovat kuitenkin pitäneet huolen siitä, että sängystä en ole vuorokauden aikana juurikaan noussut. Mielessä olen kuitenkin jo raivannut tilaa kalenteriin ja jopa perunut muutaman työjutun sekä yhden kevään kurssin. Pakko.

Herranjestas, vaikka kuinka työ tai koulu olisikin mielenkiintoista, niin omalla terveydellä ja jaksamisella ei kannata leikkiä. Ei työn jälki liian stressaantuneena ole edes hyvää. Kun mieli ja keho sanoo että rauhoitu, niin kannattaa uskoa. Jälkiviisaana on helppo olla, mutta mielummin edes näin.

Nimim. Varoittava esimerkki-86


HAVAINTOJA HYVINVOINNISTANI

3/04/2017

Kaupallisessa yhteistyössä LähiTapiolan kanssa, aloitin alkuvuodesta heidän uudessa hyvinvointivalmennuksessaan. Kerroinkin silloin, että sain ihan alkuun FirstBeat mittarin, joka mittasi muun muassa liikkumistani, untani sekä stressitasoja sekä palautumista. Tulokset analysoitiin ja käytiin läpi asiantuntijan kanssa.

Mittauksessa kävi läpi, että liikun ihan hyvin, mutta unen ja sen sen aikaiseen palautumiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Tavoitteisiini kirjattiin siis, että opettelisin rauhoittamaan illat, menemään ajoissa nukkumaan sekä kiinnittäisin huomiota myös päivän aikana tapahtuviin pikku breikkeihin.

Hyvinvointivalmennukseen kuuluu myös oma Personal Trainer, jota olen tässä vuoden aikana tavannut nyt kolme kertaa. Edessä on vielä viimeinen tapaaminen, jossa käydään menneitä kuukaisia läpi ja tarkistellaan tuloksia.

PT Sami on ihan huipputyyppi, ja joka tapaamisen jälkeen mieleni on ollut tosi positiivinen ja motivaatio liikkumiseen korkealla. Olen joskus aiemmin saanut kuntosalijäsydeen kautta personal trainerin ja se kokemus oli oikeastaan aivan päinvastainen. Samin kanssa ollaan keskitytty siihen, että liikkuminen on kivaa ja tuntuu hyvältä. Ollaan yhdessä mietitty ja kokeiltu. Olen saanut sitä kautta kannustusta, eikä missään kohti olla puhuttu mistään laiduttamisesta tai muusta negatiivisesta, vaan hyvän olon ja mielen kautta lähestytty asioita.

Tapaamisen lisäksi olen siis saanut ihan oman treeniohjelman salille sekä viikkokohtaisen ohjelman, johon on yhdistetty vielä lenkkeillyä. Jokainen on viikko on vähän erilainen, välillä on iisimpiä viikkoja ja välillä mennään sitten vähän kovempaa. Parasta tiestysti olisi, jos PT tulisi joka kerta hakemaan minut kotoa lenkille, koska välillä on ollut aivan liian helppoa olla myös lähtemättä. Mutta tässäkin pääasia on se, että tekee edes joskus jotain.

Hyvinvointivalmennukseen kuuluu myös muutaman kerran viikossa sähköpostiin tulevat uutiskirjeet, jossa kerrotaan vaikkapa ravinnosta, unesta ja muista terveyteen liittyvistä asioista. Samoin treeniohjelma löytyy myös sähköisenä ja mallivideoiden kera.

Ensimmäisessä tapaamisessa tehtiin myös kehonkoostumusmittaus. Vielä viimeinen mittaus on edessä ja uskon kyllä lukemien olevan parempia ensimmäiseen kertaan verrattuna. Siinä etenkin lihasten ja rasvan määrä kiinnostaa, ei sinänsä vaikkapa se paljonko painan.

Yhteistyön myötä järjestimme myös lukijaillan, yhdessä samaan valmennukseen osallistuneiden Jennyn ja Nadjan kanssa. Oli tosi hauska tavata kasvokkain lukijoita ja yhdessä vähän miettiä myös näitä hyvinvointiin liittyviä asioita. Kaikki saivat halutessaan myös mennä kehonkoostumusmittaukseen, ja jokainen taisi siinä käydäkin. Minä testailin sillä aikaa uutta ”värinäpetiä”, jonka tarkoitus oli joko rentouttaa tai palauttaa. Makoilin siinä varmaan kymmenen minuttia jonka jälkeen meille tarjottiin vielä terveellinen iltapala. Voin kertoa, että voin kyllä tosi hyvin sen jälkeen! Samalla kun söimme Sami piti meille rennon luennon hyvinvointiin liittyen.

Osallistuminen hyvinvointivalmennukseen on vahvistanut sitä käsitystä, että hyvinvointi ja siihen satsaaminen ei ole mitään rakettitiedettä. Arjen pienet valinnat ovat iso osa kokonaisuutta. Koko elämää ei siis tarvitse kertaheitolla muuttaa, vaan tehdä asioita joista pitää ja ottaa niitä osaksi tavallista arkea. Valita se omena suklaapatukan sijaan, mennä rappusia hissin sijasta ja niin edelleen. Ja jos sitä välillä ”repsahtaa”, ei se ole maailmanloppu, sillä se on vain pieni osa siitä muuten hyvästä kokonaisuudesta. Eikä kaiken tarvitse aina olla niin vakavaa!

Omat tavoitteeni valmennuksen myötä olivat paremmat yöunet, vähemmän stressiä ja säännöllinen ateriarytmi. Tavoitteet ovat käyneet välillä toteen, välillä eivät. Mutta kyllä sanoisin, että olen nukkunut paremmin ja kiinnittänyt huomiota myös siihen, että muistaisin sen syömisen päivän mittaan – enkä vasta illalla. Hektisessä elämänvaiheessa se on useasti helpommin sanottu kun tehty, mutta annan itselleni ainakin kasipuol yrittämisestä. Jouduin laittamaan lähes kaikki isoksi käyneet housuni kirppikselle, joten kai tässä on edes vähän jotain oikein tehty.

Omat neuvoni voisivatkin olla, että kännykkä pois reilusti ennen nukkumaanmenoa, unirytmin säilyttäminen myös viikonloppuna, helppojen välipalojen ostaminen valmiiksi kotiin ja laukkuun, liikunnan merkkaaminen kalenteriin sekä reipas vedenjuonti. Näillä pärjää jo pitkälle.

Itse jatkan ainakin saliohjelmaa kun pääsen vihdoin tänään uudelle salille, vanhan yllättäen pistäessään ovensa säppiin. Ja samoin tuo aikaisin nukkumaan meno (ja aikaisin herääminen) toivottavasti jäävät päälle, vaikka vähän mummomaiselta se välillä tuntuukin. Yritän vältellä liikaa stressiä tai ainakin pysähtyä useammin relaamaan, kun elämä tuntuu liian hektiseltä.

Olisi kiva kuulla, että miltä teistä tämä muutaman kuukauden valmennus on teille antanut? Oletteko saaneet jotain vinkkejä tai mitä muita ajatuksia olisi näistä postauksista herännyt? Sen tiedän, että ainakin yksi teistä tilasi koko toimistolleen tuon samaisen FirstBeat mittauksen tätä inspiroituneena.