Sain vihdoin päätökseen kauan mielenpäällä olleen kariutuneen ihmissuhteen, kävin pitkästä aikaa Tinder-treffeillä, harmittelin kun yhdestä mukavasta pojasta ei ole kuulunut ja päätin laittaa viestiä yhdelle toiselle kivalle pojalle. Kaikki tämä yhden päivän aikana.

Olen ollut yli kolme vuotta sinkku. Yhtä rakastumista, paria ihastumista tai kiinnostumisista ja kymmenistä treffeistä huolimatta, en voi sanoa edes tapailleeni kunnolla ketään tänä aikana. Näinä aikoina ei ole vaikeaa tavata ja tutustua uusiin ihmisiin. Se mikä on vaikeaa, on tavata sellainen ihminen jonka kanssa kiinnostumiset ja odotukset käyvät yksiin. Usein se menee niin, että se kenestä et ole kiinnostunut on kiinnostunut sinusta ja harmiksi myös toisinpäin.

Ei ole helppoa olla sinkkuna, joka tahtoisi löytää elämäänsä toisen ihmisen. Se ei nimittäin kuulemma löydy etsimällä, mutta toisaalta ei se tule kotoakaan hakemaan. Näin olen kuullut, etenkin monen niin kovin tietävän jo parisuhteessa olevan ihmisen suusta. Joten mitä sitten tehdä? Odotella? Entäs kun on odottanut kolme vuotta? Kannattaako odottaa vielä seuraavat kolme? Vai vaan lukittautua konvehtirasian ja viinipullon kanssa vaahtokylpyyn ja hyväksyä tuo karmea kohtalo yhteiskunnan hyljeksimänä ikisinkkuna?

Lisähaastetta omaan tilanteeseeni tuo kaksi lasta, koiranpentu sekä se etten ole laiha parikymppinen blondi. Okei, olen myös aika huono viestittelijä enkä tykkää pakeista, joten harvoin ehdotan edes mitään näkemistä kenellekkään. Miesmakuni on myös melko suppea, joten näistähän on sitten hyvä lähteä liikkeelle sinkkumarkkoille!

Siitä miten järkyttävää on, että niin monet miehet pelkäävät lapsia eivätkä anna eden mahdollisuutta näyttää millainen ihminen olen, sen jälkeen kun kuulevat että minulla on lapsia, en edes nyt jaksaa jauhaa. Siitä saisi yhden jos toisenkin (kiukkuisen) postauksen aikaiseksi.

Tylsä oletus on myös se, että sinkut ovat jotenkin epätoivoisia. Usein sinkkuus nähdään negatiivisena asiana. Miksi se että haluat parisuhteen ”sen oikean” ihmisen kanssa on epätoivoista? Mielestäni on enemminkin parempi ettei tyydy mihin tahansa. Ja jos saan nyt paljastaa, ei se sinkkuna olo ole kotona pieruverkkareissa jäätelönsyöntiä ja romanttisille komedioille itkemistä yksin sohvannurkassa. Se ei myöskään ole joka viikonloppu muiden sinkkukavereiden kanssa klubilla käymistä ja säätämistä yhden illan juttujen kanssa.

Vaikka yksinäisiä hetkiä on, ovat viimeiset kolme vuotta olleet yksiä elämäni parhaimpia. Minulla on ollut todella paljon aikaa itselleni. Tiedättekö, sille tyypille joka vain ja ainoastaan voi saada sinut onnelliseksi. Ollaan sen kanssa hengailtu tosi paljon ja tutustuttu entistä paremmin toisiimme. Ollaan tehty tosi paljon sellaisia juttuja mistä tykätään. Ollaan koettu, nähty ja ylitetty itseämme tavalla jota tuskin olisi tapahtunut jos siinä olisi ollut vielä joku toinen hääräämässä. Joka jolle pitäisi selitellä extemporejuttujaan, joku jonka tunteet ja halut pitäisi ottaa huomioon, jonka kanssa sovitella aikatauluja ja kinata että mistä tilataan sunnuntaipizzat.

Silti olisi pikkuhiljaa kiva että olisi joku jonka kanssa vaikka pyöriä leffavuokraamossa, joku joka valitsisi ihan outoja irtiskarkkeja yhteiseen pussiin ja joku jonka paidalle kuolaamiseen havahtuisi leffan lopputekstien aikana. Jotain muuta kun pelkkää netflixiä ja chillaamista, pliis.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.