FESTARIKESÄ ALKOI

13/06/2017

Panikoin koko viime viikon, että minkähänlaisissa sade -tai toppavarusteissa sitä joutuisi kesän ekoille festaireille varustautumaan. Säätiedotus ei lupaillut hyvää, mutta viikonlopun lähestyessä ennustus alkoikin näyttämään jo vähän paremmalta, ja loppujen lopuksi saimmekkin festaroida lämpimissä ja aurinkoisissa kesätunnelmissa.

Sideways järjestettiin nyt kolmannen kerran Helsingin Teurastamolla ja samoin tämä oli myös itselleni kolmas kerta siellä. Sen lisäksi että festareilla oli jälleen ihana tunnelma, hyviä esiintyjiä, kivan värikästä ja monipuolinen ruoka -ja juomatarjonta, kaiken kruunasi se, että omaan sänkyyn pääsi nukkumaan pyörällä huristaen muutamassa minuutissa. Meinaan siitä syystä tänäkin vuonna keskittyä vain kotikaupungin festaritarjontaan, vielä olisi edessä ainakin VISIO sekä Flow.

Teurastamo alueena toimii festareille tosi hyvin. Vanhassa tehdasmijöössä on tunnelmaa, sopivasti rosisuutta ja hienoja ykistyiskohtia. Punatiili, sininen taivas ja Vallilan kanssa yhteistyössä festareille teetetyt värikkäät kuosit toimivat kauniisti yhteen. Oli ihanaa, hassua ja hauskaa, ja kiva kun niin moni teistä lukijoista kävitte moikkaamassa!


SIDEWAYS

19/06/2016
Kommentit pois päältä artikkelissa SIDEWAYS

Processed with VSCO with s3 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERAProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 preset

Takana ihana festariiviikonloppu, joka kylläkin jäi omalta osaltani vain yhteen päivään. Kastuin sadetakista huolimatta perjantain loppuillasta aivan litimäräksi ja lauantaina lämpimässä peiton alla ikkunasta koko päivän jatkunutta myrskyä katsellen, sänky ja uudet oitnb jaksot veivät lopulta voiton.

Todella suuri arvostus niille, jotka lauantainakin jatkoivat festaroida hymyssä suin. Samoin Sidewaysin järjestäjille, jotka saivat ihan järkyttävästä kelistä huolimatta festarit jatkumaan. Lauantain keikkojen missaamisen lisäksi harmitti se, ettei omalla osallistumisella päässyt näyttämään kiitosta kaikesta työstä mitä Fullsteamin väki festareiden eteen teki. Kiitos kuitenkin ja ensi vuonna taas uudestaan!

Pejantaina sain kuitenkin nauttia iloisesta tunnelmasta ja hyvistä keikoista. Kahdeksan aikaan illalla alkanut sade ei tuntunut haittaavan ketään, vaan se toi ennemmin vielä vähän lisää tunnelmaa. Siellä sitä oltiin kaikki yhdessä sään armoilla, sadetakkeinemme, kurahousuinemme ja kumpparit jalassa. Kaikki yhtä muodikkaina. Yhtä iloisina.

Stöön keikan aikaan sade vain yltyi. Samalla kun aurinko laski. Näytti aika hienolta.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

FESTARIETKOT

1/07/2015
Kommentit pois päältä artikkelissa FESTARIETKOT

imageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimage INDIEDAYS JA J.P CHENET YHTEISTYÖKAMPANJA

Kerroinkin jo aiemmin että vietettiin tyttöjen kanssa muutama viikko sitten kesän ekaa festariviikonloppua.Lauantaina kokoonnuttiin meille etkoilemaan brunssin merkeissä. Sillä pitäähän sitä ennen pitkää festaripäivää tankata hyvin. Jokainen toi tai teki brunssipöytään jotain ja etkojuomana meillä toimivat pinkki J.P. Chenet Sparkling Rosé Ice Edition Demi-Sec sekä valkoinen J.P. Chenet Ice Edition Demi-Sec.

Raikas ja pirteä rosékuohuviini jäiden kera tarjoiltuna sopi aurinkoiseen kesäpäivään täydellisesti. Sen mansikkainen tuoksu ja puolikuva maku maistui hyvin meille kaikille. Kuohuviini sopi yhteen niin suolaisten ruokien, kuin makean jälkkärikakunkin kanssa. Vaikka kuohari nyt sopii melkein mihin tilaisuuteen tahansa, oli etenkin tuo pinkki ihan nappivalinta näille etkoille.

J.P. Chenet Sparkling Rosé Ice Edition on Alkon tilausvalikoiman viini. Monet Alkon myymälät kuitenkin pitävät näitä tilausvalikoiman tuotteita myös hyllyissään, mutta tarvittaessa saat lisätietoa lähimmästä Alkon myymälästä. Tuo tilaaminenhan on tosi kätevää ja helppoa ja viinit maksetaan vasta noudettaessa.

Meillä oli niin hauskat etkot että melkein tekisi mieli järjestää vastaavia brunsseja vaikka joka viikonloppu. Meidän brunssipöytä notkui sellaisista herkuista että! Oli monenlaista kalaa, savustettuja katkarapuja, itsetehtyä näkkäriä, croissantteja, salaatteja, hedelmiä, juustoja, tsatsikia, hummusta ja tosiaan jälkkärinä ihana gluteiiniton mudcake. Toimi tosi kivasti se, että jokainen toi jotain valmista tai ainekset johonkin ruokaan mukanaan. Ei jäänyt liikaa hommaa yhden ihmisen vastuulle.

Itse odottelen myös kesän muita festareita, Ruisrock tänä tänä vuonna väliin, mutta ensi kuussa mennään ainakin Turussa H2Ö festareilla käymään, myöhemmin ehkä Lappeenrannassa HCLPR:ssä ja kesän päättää sitten taas paljon odotettu Flow. Näin vanhempana juurikin täällä Helsingissä tapahtuvat festarit ovat suosikkeja – pääsee yöksi aina nukkumaan omaan sänkyyn. Ja noissa muissakin kaupungeissa kutsuu sitten hotellin lakanat, telttailuajat kun ovat jo kaukana takanapäin. Silloin pääsee myös vähän paremmin panostamaan festarityyliin. Inspiraatiota kesän tuleville festareille pääset muuten kurkkaamaan TÄÄLTÄ.

Tämän postauksen kommentointi on uuden alkoholilainsäädännön mukaisesti suljettu, saa kuitenkin tykkäillä :-)

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.