Vaikka ulkona oli tänään sateista ja harmaata, meidän aamupalapöydässä paistoi aurinko. Eipä sitä näköjän välillä tarvitse piristykseksi kuin vähän väriä. Kaiken harmauden keskellä tuoremehukarahvi tuntui hohkaavan valoa ja lämpöä koko huoneeseen. Vitamiinit tulivat kyllä viikon sairastelurupeaman jälkeen tarpeeseen, jospa tästä sitten päästäsiin siirtymään kohti energisempää eloa.

Heti huomenna maanantai-aamusta arki starttaa meillä neuvolalla ja tapaamisella lapsen opettajan kanssa. To do-lista on täyttynyt kaikenlaistsesta tylsästä, kuten veroasioista ja kirppiskamojen selvittelystä, mutta oikeastaan odotan jo kaikkea tätä ihan innolla. Ihana päästä taas arkeen kiinni. Ajattelin myös metsästää kukkakaupasta sesongissa nyt olevaa, kirkkaan keltaisena kukkivaa Mimosaa. Energistä alkavaa viikkoa kaikille!

Syyskuun alussa kerroin perheemme kiusallisesta vaivasta, meille oli tullut ensimmäisen kerran ikinä täitä. Täit olivat yksi kauheimmista, inhottavimmista, ällöttävimmistä jopa noloimmaista vaivasta minkä tiesin. Ja nolo se tuntuu olevan monen muunkin mielestä. Täit kuulemma vain yleistyvät vuosi vuodelta, mutta harvoin sitä kuulee kenenkään oikeasti kertovan, että heillä on niitä ollut.

Kun täihavainto meillä ensi kertaa tehtiin, taisin mennä jonkinlaiseen pieneen shokkitilaan. Toimin kun robootti. Pistin kaikki käytössä olleet petivaatteet, pyyhkeet, tyynyt ja peitot pesuun. Samoin kun pehmolelut, vaatteet, sohvanpäälliset ja jopa pienet matot. Kaikki takit, pipot, huivit, hanskat. Ne mitä ei voinut pestä laitoin pakkaseen ja imuroin. Lasten isän kotona tehtiin sama. Kaikkien hiukset kammattiin ja käsiteltiin täishampoolla. Kaksi kertaa päivässä kammattiin ja kolmen päivän päästä koko operaatio toistettiin. Ja sitten taas kolmen päivän päästä.

Viikon päästä täitä kuitenkin löytyi taas. Koko homma tehtiin uusiksi. Lasten molemmissa kodeissa. Meni taas vähän aikaa, kunnes täitä tuli taas. Ja taas, ja taas ja taas.

Lukuisista kehoituksista huolimatta, ilmeisesti joku tai jotkut oppilaista tulivat täisinä kouluun. Myöskään iltapäiväkerhossa olevaa käytäntöä, jossa oppilaat laittavat kaikki piponsa samaan koriin, ei ilmeisesti saatu muutettua. Täikausi käynnistyi myös päiväkodilla.

Neljä kuukautta olemme nyt taistelleet täitä vastaan. Alkuviikosta niitä löytyi taas. Tässä ajassa erilaisiin täishampoisiin on palanut rahaa yli 400 euroa. Olen ostanut uusia lakanoita, uudet tyynyt, peitot sekä patjojensuojukset. Oma tukkani on huonommassa kunnossa kuin ikinä. Päänahkani on todella kuiva, vaikka olen itselleni shampoota käyttänyt vain muutaman kerran.

Olemme siinä pisteessä, että joudun pian tekemään jotain mitä en yhtään haluaisi. Eli ajelemaan lapseni kauniit, paksut ja pitkät hiukset pois. Tekisi varmaan ihan hyvää näille omillekkin katkelleille kaksihaaraisille.

Saatiin sitten kerralla kaikkien näiden täittömien vuosien edestä sitten tätä piinaa. Kivasti näin muutenkin kaikista kiireisempään ja stressaavampaan elämäntilanteeseen mitä tähän mennessä on ollut. Ennen täit pelottivat ja ällöttävät. Nykyään ne vain vituttavat. Vituttavat niin paljon, että olen meuhkannut niin kotikoulusta kun siitäkin, että menen itse henkilökohtaisesti joka aamu koululle tutkimaan kaikkien oppilaiden päät.

Täit ovat kiusallinen ja nolo vaiva joo. Mutta mielummin niistä reilusti puhuu ja hoitaa asian, kun aiheuttaa tällaista piinaa levittämällä niitä. Onhan se noloa mennä sinne apteekkiin ostamaan sitä shampoota tai ilmoittaa opettajalle vaivasta. Nolompaa on kuitenkin olla hoitamatta sitä vaivaa. Täitä voi tulla kenelle tahansa, eivätkä ne ole merkki epäsiisteydestä tai mistään muustakaan. Niitä vain voi tulla, kuten vaikka flunssa.

Minuakin on nolottanut. Viimeksi kun tästä neljä kuukautta sitten kirjoitin, puhun siitä että täi-asian kanssa kannattaa olla avoin. Siltikään en ole itse tästä juuri puhunut. Tiedän että se aiheuttaa ihmisissä inhoreaktion ja saa pään heti kutisemaan pelkästä ajatuksesta.

En ole itseltäni täitä löytänyt, mutta päätäni kutittaa päivittäin. Kiinnitän siihen aivan liikaa huomiota ja välillä mietin, että kehtaanko vaikkapa raapia päätäni julkisesti. Viime yönä näin unta, jossa kampasin hiuksistani mustia, torakan kokoisia täitä pois. Tämä piina on todella jättänyt jäljen.

Jos siis ihmettelette kun olen kertonut olevani stressaantunut… Kovasti odotellaan joululomaa ja megapakkasia. Ja kauhulla sitä, kun tämä epidemia alkaa uudestaan keväällä 😀

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Huhuhuhuhuhuhuh. Tiedättekös mitä. En ole varmaan ikinä ollut niin kipeä, mitä viime päivinä. Sunnuntai-iltana, ihan yhtäkkiä, iski kauhea infulenssa. Ihan hirveä tauti. Monta kertaa meinasin lähteä päivystykeen, koska luulin kuolevani. Opetin Kaapolle miten soitetaan hätänumeroon, koska oikeasti tuntui että nyt se on menoa. Hyi. En kuitenkaan lähtenyt. Koska en pystynyt. Olin niin kipeä. Niin kipeä etten jaksanut edes katsoa OC:tä, voitteko kuvitella!

Nyt tuntuu että alan olla jo voiton puolella, enkä kolkuttelevani taivaan porteilla. Luulenpa, että tästä lähin alan ottamaan aina infulenssarokotteen, vaikka tähän saakka olenkin pitänyt sitä huuhaana.

Seuraavaksi sitten ihmettelen että mitäs tämän kodin kanssa. Sen lisäksi etten ole ikinä ollut noin kipeänä, en ole ikinä nähnyt kotiamme näin sotkuisena. Sairastaessani täällä kotona on kokoajan samaan aikaan elänyt nimittäin lapset ja koira. Olen tosi iloinen miten isoja ja itsenäisiä pojat jo ovat, vaikkakaan aamupalasotkujen siivoaminen ei ihan vielä kuulukkaan heidän vahvuuksiinsa.

Suurena apuna on toki ollut myös perheeni ja ystävät. Milloin kukakin on sujattanut oven raosta ruokakassin tai käynyt viemässä koiraa ulos. Naapuri on kuskannut poikia päiväkotiin ja takaisin. En tiedä mitä olisin tehnyt ilman näitä ihmisiä. Sitä tuntee olonsa niin onnekkaaksi, jopa ”kuolinvuoteellaan” maatessa, kun on näin rakkaita ihmisiä ympärillä auttamassa.

Muutama päivä menee varmaan vielä voimia keräillessä, mutta aika ihanaa kun tänään olen jaksanut jo mm istua sohvalla! Wuhuu! Jos vain mitenkään mahdollista, älkää sairastuko tähän!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Eilen iltapalapöydässä Kaapo ihmetteli vuotavaa korvaansa. Ja todentotta, se olikin vuotanut hurjasti! Sitä se muutamia päivä kestänyt, mennyt ja tullut, kuume ja lämpöily oli siis enteillyt. Korvatulehdus. Muistelin Kaapon maininneen jotain korvastaan jo viime viikolla, mutta koska ei ollut kipua valitellut en osannut yhtään aavistaa. Kaapollahan oli ihan kamala, muutaman vuoden korvatulehduskierre, joka kuitenkin loppui seinään pari vuotta sitten putkituksen ja nielurisojen poiston jälkeen. Tämä on itseasiassa toinen korvatulehdus sen jälkeen, vaikka putket ovatkin jo aikaa sitten pudonneet.

Ei siinä auttanut sitten muu kun aamusta soitella lääkäriaikaa. Tällasina päivinä sitä huomaa miten hankalaa olla yksin aikusena lasten kanssa, mutta hienostihan se lopulta meni. Kaapo halusi ehdottomasti jäädä kotiin odottamaan siksi aikaa kun vein Elviksen tarhaan. Aiemmin jos vain jompikumpi on sairastanut, on logistiikan kannalta helpointa ollut pitää molemmat kotona. Minua vähän jännitti, sillä edestakaiseen reissuun meni melkein puoli tuntia, mutta hyvin oli jo niin iso poika täällä sen aikaa pärjäillyt.

Lääkärissä ei sitten mennytkään ihan yhtä hyvin. Ei muuten, mutta hän oli reilusti yli tunnin myöhässä, jonka aikana molemmat kyllästyimme moneen otteeseen odotteluun. Myöhästymisen syy paljastui myös vihdoin lääkärille päästessämme. Hän oli tosi ihana. Rauhassa tutki ja kyseli, ei mitään nopeaa likuhihnameininkiä jota valitettavan usein joutuu kiireisellä terveysasemalla kokemaan.

Apteekin, palkinto-mäkkärin ja pikaisesti uusien talvikenkien oston jälkeen ehdimme vielä kotiin hetkeksi hengähtämään ja välipalaa syömää ennen kun lähdimme hakemaan Elviksen päiväkodista. Ei siis mikään löysä rokulipäivä rennosti kotosalla, vaikka maanantaisaikku saatta siltä kuulostaa. Tai no jos sitä 20 minuutin lukutaukoa sohvannurkassa ei lasketa.

Toivottavasti antibiotit ja korvatipat tehoavat, eikä tästä ala uutta tulehduskierrettä. Onneksi korva ei sentään ole kipeä eikä muita oireita ole. Seuraavaksi sitten odottelen vesirokkoa jota kuulemma päiväkodissa on ollut liikkeellä…

Ollaankos teillä sairasteltu, vai pysytty toistaiseksi terveinä?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.