Vanhempana syyllistyminen alkaa jo raskausaikana. Tai jopa ennen sitä. Vahingoittiko joku nuoruuden hölmöily lisääntymiskyskyäni? Entä voiko se vaikuttaa jotenkin tulevaan sikiöön? Ja entäs sitten kun olin jo raskaana, mutten vielä tiennyt sitä. Treenasin varmaan liian kovaa, söin sushia ja join skumppaa, äh pilasin koko vauan heti ensimerteillä – näitä ajatuksia tulee meille kaikille.

Koko raskausajan sitä voi halutessaan löytää vikaa omasta tekemisestään vaikka päivittäin. Siis aivan typeriä asioita, mistä syyllistää itseään. Kuten että, seisoin tupakanhajussa bussipysäkillä = myrkytin vauvan, kierähdin unissani vatsalle = liiskasin vauvan, en tänäänkän soittaut Mozartia vatsan läpi kohtuun = estän vauvaani kehittymästä fiksuksi. Lista on loputon.

Eikä itsensä syyllistäminen missään nimessä lopu lapsen syntymään – sittenhän se vasta kunnolla alkaa. Omien ajatusten lisäksi ulkoiset paineet pusertavat päivittäin ihan arkisissa tilanteissa. Milloin tosissaan joku kanssamatkustaja saattaa alkaa sättimään, kuinka ratikassa ei kannattaisi matkustaa ruuhka-aikana lapsen kanssa ja milloin se syyllistäminen on vain ihan omassa päässä.

Etenkin tuoreena vanhempana sitä on todella herkillä kaikelle. Ja herkkänä sitä ottaa itseensä. Sitä saattaa ajatella olevansa huono äiti, koska ei ilmoittanut lastaan vauvauintiin ja rattaatkin ovat vanhat, parhaat päivänsä nähneet, jousitus ihan huono ja varmaan se vaikuttaa nyt negatiivisesti lapsen motoriseen kehitykseen.

Kaikki tämä kumpuaa suuren suuresta rakkaudesta ja halusta olla maailman paras vanhempi omalle lapselleen. Syy kaiken syyllistymisen takana on siis hyvä, mutta käytännössä se toimii vain itseään vastaan. Päivittäin voisikin miettiä vaikka yhden asian, missä mielestään vanhempana onnistui, vaalia sitä ja olla ylpeä siitä. Eikä murehtia niitä isossa kuvassa pieniä juttuja, jotka ei nyt välttämättä mennyt ihan niin nappiin. Omia standardeitakin voi ehkä olla syytä miettiä uusiksi – ei ole aina paha mennä sieltä mistä aita on matalin.

Yhteiskunnan ja median luomat paineet täydellisestä vanehmmuudesta eivät varsinaisesti auta näiden ajatuksien kanssa. Mutta aivan liian usein me mietimme sitä, että mitä muut meistä ajattelevat tai miten meidän kuuluisi toimia. Vahempana ne energiat kannattaisi suunnatta jonnekin ihan muualle, kun muiden ihmisten mielipiteiden murhetimisieen tai pahimmillaan ulkopuolisille todisteluun. Ja sanoessani näin, silti minäkin sorrun edelleen välillä etenkin tuohon jälkimmäiseen.

Olen kymmenenvuotisella äitiysurallani kokenut järjettömän määrän syyllistymistä, juurikin niiden ulkoapäin tulevien paineiden takia. Koko sen ajan olen myös aktiivisesti taistellut sitä tunnetta vastaan. Harvoin minulle on nimittäin suoraan kukaan oikeasti sanonut, että olet huono äiti kun keräsit yli kaksikymmentä raskauskiloa, koska et mennyt puistoilemaan sateessa, koska unohdit varata ajan neuvolaan, koska jätit siivoamatta ja tilasit pizzaa, koska lapsellasi on taas korvatulehdus, koska sekoitit lapsen päivärytmin ja nyt hän sai väsymyksen takia raivarit…

Toki olen jotain ikäviä tilanteitakin on äitiysvuosiin mahtunut, enkä taatusti ole kuvitellut niitä kaikkia veemäisesti lauottuja kommentteja tai närkästyneitä katseita. Osan olen onneksi pystynyt kuittaamaan olankohtautuksella, mutta osa on vaikuttanut pitkäänkin ja niiden vuoksi olen joskus jopa jännittänyt tiettyjä tilanteita jo etukäteen.

Nykyään syyllistän itseäni kiireestä ja väsymyksestä. Siitä, että nämä asiat estävät minua olemaan täysillä läsnä. Tiedostan myös, että olen asettanut itselleni liian korkean riman. Tahtoisin olla lempeä, huolehtivainen, rauhallinen, ymmärtäväinen ja rakastava, läsn oleva äiti, jota lapset aikuisenakin muistelevat lämmöllä. Samaan aikaan haluan pysyä kelkassa työmarkkinoilla, tehdä kokajan enemmän ja paremmin, kehittyä, oppia, ottaa selvää ja olla mukana edelläkävijänä. Vaimonakin haluan pistää parastani, olla sellainen huoleton ja hymyileväinen vastarakastunut, mitä olin tavatessamme – kun ei ollut vielä kahden vuoden univelkoja taakkana.

Ja niin minä varmasti olenkin, mutta en tietenkään kokoaikaa. Tiedostan, ettei se ole mahdollista, mutta silti. En haluaisi olla se stressaantunut äiti, joka puskee päätänsä jostain välistä päivittäin. Joinain päivinä vähemmän ja joinan taas enemmän.

Mutta kun piti varata se lapsen hammaslääkäri, vastata wilma-viesteihin, tutkia mikä talvihaalari on ominaisuuksiltaan paras ja etsiä se oikeassa koossa parhaaseen hintaan kätettynä, koska pitää kuluttaa vastuullisemmin, selvittää välikohtausta koulussa, pitää keksiä terveellistä, itsetehtyä ja lähituotettua ruokaa lapsille, tehdä töitä että voi ostaa niitä sikakalliita pähkinöitä, jotta lapset saavat laadukkaita rasvahappoja, osallistua whatsapp keskusteluun koulun myyjäisistä, tyhjentää asianpesukone, keksiä lahja kaverisynttäreille, viedä lapsi oikeana päivänä ja oikeaan aikaan synttäreille, muistaa sirkuskoulun jouluesityksen muuttunut päivämäärä, etsiä oikeanväriset vaatteet esitykseen, vertailla eri bambuhammasharjoja, ottaa puheeksi naapurin haukkuva koira, yrittää pysyä kartalla mitä maailmalla tapahtuu, siivota jälleen kerran kaikki sirpaleet lapselta pudonneesta ja rikkoutuneesta lasista, koornidoida yhteislahjaa synttäreille, muistaa se hiton vessapaperi, tiskiaine ja ommella ne kestovanulaput.

Ei kukaan sanonutkaan että vanhemmuus olisi aina helppoa. Mutta siitä voi edes yrittää tehdä helpompaa, olemalla ihan ensiksi armollisempi itselleen. Siinäkin täytyy löytää juuri itselle oikea tapa. Jollekin se voi olla valmiin ruoan tilaaminen kotiin, jotta arkisten arkareiden määrä vähenee, toiselle taas hikilenkki yksin räntäsateessa, jotta jaksaa taas paremmin hermostumatta.

Tärkeää on osata sulkea korvat siltä syyllistävältä ääneltä omassa päässä. Eikä herranjumala ainakaan miettiä, että mitä joku ulkopuolinen tästä tai sinusta ajattelee. Siitä miten pitäisi tehdä – etenkin jos kyse on jostain väärinpäin puetuista sukkahousuista tai hätälounaaksi ostetusta hodarista. Niistä ei tule miinuspisteitä, eikä kukaan muu kun sinä niitä varsinkaan laske. Ne eivät arvota sinua vanhempana. Olet juuri hyvä noin.

Mistä hölmöstä sinä olet vanhempana syyllistynyt tai tuntenut huonomuutta? Haastan sinut kertomaan ja kysymään kavereiltakin. Jaetaan näitä ajatuksia (kommenteissa tai omassa somessa), jonka jälkeen osataan toivottavasti vain nauraa niille ja elää vähän rennommin.

#mistäminäsyyllistyin

Hektisen ja raskaan viikon sekä (jälleen) huonosti nukuttujen öiden jälkeen, tämä kaunis syysviikonloppu tuli todellakin tarpeeseen. Koko sana ruuhkavuodet tuntuu jo loppuunsa kulutetulta ja aiheuttaa itsessäni pelkkiä vilunväristyksiä. Ei kuitenkaan käy kieltäminen, että tässä elellään varmasti oman elämän kiireisintä ja stressaavinta vaihetta.

Vaikka isommat lapset ovat jo isoja ja omatoimisia, vie päivästä hirveän ison osan harrastuksiin ja koulumatkoihin liittyvä logistiikka, yhteydenpito opettajiin ja toisiin vanhempiin, puhumattakaan kaikenmaailman välikausikuorihanskojen ja uusien talvikenkien metsästämisestä. Siihen päälle täytettävät lomakkeet, päivän ruokien sekä välipalojen miettiminen sekä toteutus jonka jälkeen pitäisi vielä yrittää olla läsnäoleva vanhempi joka kyselee kuulumisia, auttaa läksyissä, tekee täi -ja hammaspesutarkistuksen, kasvattaa ja lukee iltasadun. Ainiin ja sitten olisi vielä tuo taapero, oma parisuhde, koti, työt ja oma elämä (no viimeisintä ei kyllä oikeasti nyt juuri ole).

Ja samaan aikaan isommatkin ovat oikeasti vielä aika pieniä. He tarvitsevat äitiä ja minä heitä. Joku voisi sanoa, että tuon ikäinen osaa ja pärjää jo monessa asiassa itsenäisesti – ja se on aivan totta, mutta mielestäni ei kuitenkaan vielä aina tarvitse.

Joka tapauksessa, oli ihana kun viikonloppu oli kiireettömyydessään ihan arjen vastakohta. Tai tuli meillä eilen vähän kiire veljeni synttäri-illalliselle, mutta siitäkin huolimatta että suunniteltua tekemistäkin oli molemmille päiville, tuntui kaikki ihanan rennolta – ja kivalta. Sillä, että unohdin kokonaan toisen lapsen lauantaisen harrastuksen ja päätin etukäteen edes olla yrittämättä tehdä jotain työjuttuja jossain välissä, saattoi olla osuutta asiaan.

Nämä syksyn upeat värit, aurinko ja hiusten pesun skippaminen pipon ansiosta olivat kuitenkin varmasti pääsyy kiireettömään viikonloppufiilikseen (ja eilinen dinneri kaikista rakkaimpien kanssa). Ruuhkavuodet tai ei, olen silti niin onnellinen noista kolmesta – vaikka välillä tuntuu pää räjähtävän (ja äidin perse repeävän – kuten isommat vitsillä sanovat jos meinaan hermostua).

Lasten ulkotakit ja housut saatu Polarn O Pyretiltä

Menin tuossa yksi päivä katselemaan Aarrekidin uutta mallistoa heidän nettikauppaansa. Meni yllättävän kauan, kun, jotenkin tutun oloisia, kuvia katsellessani tajusin niissä olevan omat lapseni! Hahaha, hups.

Näiden kuvaukset olivat muistaakseni viime keväänä, joten onhan niistä jo aikaa. Nämä ovat aina kivoja muistoja itselle, mutta varmaan myös pojille. On myös mielenkiintoista itse seurata vierestä, miten he suhtautuvat tuntemattomaan kuvaajaan ja ympärillä hääräävään stailaajaan. Kuvat on muuten ottanut ihana Sergei Pavlov ja stailannut Anna Pirkola.

Aarrekidin syksyn kuosit on suunnitellut myös aina niin ihana Pia Keto. Tuo Garden-kuosi onkin ehkä monelle tuttu muutaman vuoden takaa. Paljon pidettyä printtiä kuulemma toivottiin lisää ja nyt siitä tuli tuo uusi väri. Snakes on taas ihan uusi, kivan leikkisä raitakuosi. Ja oma henkilökohtainen suosikkini. Olettekin ehkä jo bongailleet sitä aiemmista kuvistani?

Pojat ovat olleet perjantaista saakka isällään ja tässä olisi vielä muutama päivä ennen kun minun viikkoni taas alkaa. Pitkästä aikaa on ollut heitä ihan järkyttävä ikävä. Siis sellainen ettei oikein pysty keskittymään mihinkään ja mahasta ottaa. Tämä syksy on ollut niin kamalan kiireinen, että sellaista yhteistä laatu-aikaa on ollut ihan liian vähän. Nyt sitten kotona ollessa katselen vähän väliä vain heidän kuviaan ja hakailen heitä takaisin. Täytyy toivoa ettei koulusta tule hirveästi tehtäviä taas viikonlopuksi, olisimme nimittäin kaikki sellaisen täysin kiireettömän yhdessäolon tarpeessa.

Ja hei, koska uskon että moni teistä on ihastunut noihin Aarrekidin uutuuksiin yhtä paljon kun minä, sain teille alennuskoodin! Koodilla MINTTU20 saatte -20% koko valikoimasta su 13.11. saakka! 🙂 

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

En voi uskoa, että sen lisäksi, että tämä viikko on lopuillaan myös syyskuu päättyy. Ihan totta, mitä hittoa, juurihan se alkoi. Syyskuu on mennyt niin vauhdilla ohi, että ihan tosissani alan epäillä että olenko nukkunut sen ohi tai menettänyt muistini. Kuukausi on ollut ihan hullu ja onhan sitä tultu juostua pienessä ja välillä vähän isommassa stressissä tukka putkella.

Tässä kuussa on ollut niin paljon kaikenlaista menoa ja reissua, että normaali viikko-viikko vuoroasumissyteemikään ei ole ollut meillä poikien isän kanssa käytössä. Molemmat ollaan joustettu toistemme menojen mukaan, ja onneksi ollaan voitu tehdä niin. Ihan uudenlainen arki on vaatinut totuttelua, eikä niitä omia juttuja ole aina ollut yhtä helppo sovittaa siihen. Hektisten viikkojen vastapainoksi, minulla on tainnut olla melkeen jokainen viikonloppu syyskuussa ihan vain itselleni. Viime viikonloppuna pojat ottivat ja lähtivät porukassa synttärimatkalle Tanskaan Legolandiaan. Vähän kateellisena ja haikeana katselin täällä koko viikonlopun kuvaterveisiä.

Tänään sitten otettiin niin iistisi kun mahdollista. Koulutehtävien deadlinet vähän tosin jyskyttävät mielessä, mutta niin ne ovat tehneet koko kuukauden. Onneksi fiilis opiskeluista on edelleen tosi hyvä, ellei jopa vähän parempi. Illalla en kuitenkaan halunnut niitä ajatella. Perjantaimme sujuikin parhaalla mahdollisella tavalla, pakastepizzan ja netflixin parissa. Tuntui että me kaikki olimme pienen aivojen nollauksen tarpeessa ja tämä on ehdottomasti yksi parhaista tavoista.

Huomenna taas mennään, kun luvassa on synttärilahjan ostoa, poikien kaverisynttärit, syyshousujen metsästystä, ystävän kihlajaiset ja tuparit. #ruuhkavuodet Kuulostaako tutulta?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Ruuhkavuodet, kyllä te tiedätte. Juostaan tukka putkella päiväkotiin, töihin, harrastuksiin, vanhempainiloihin ja jossain välissä olisi kiva syödäkkin, pitää koti suht siitinä ja viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Tai ihan vaikka nukkua.

Tässä vuoden aikana olen keksinyt muutamia tapoja joilla vähän helpottaa pahinta kiirettä. Kuten ostamalla puolivalmiita eineksiä silloin kun kokkaamiselle ei vain yksinkertaisesti ole aikaa, yhdistää lenkkeily ja lasten päiväkotiin vieminen, vastata sähköposteihin julkisilla matkustaessa, tilaamalla viikon ruoat kotiinkuljetuksella, siivoamisen sijasta pahoitella sotkua vieraiden tullessa kylään ja käyttämällä ihan liikaa kuivashampoota. Niin ja välillä vain kärräämällä kasan pyykkiä pesulaan.

Pesulapalvelun käyttö ei nimittäin ole pelkkää luksusta extreme-tilanteissa, vaan aidosti perheen arkea helpottava ja itseasiassa kohtuuhintainen palvelu. Parilla kympillä voi pesettää lasten pyykkikasan kerralla ja välttää pyykkirumban, tai viedä vaikka kaikki liinavaatteet sinne kerralla ja saada ne takaisin vielä ihanan sileinä. Ja kun meillä pesula vielä sijaitsee kauppamatkan varrella, ei siihen tuhlaudu edes ylimääräistä aikaa.

Viime viikolla vein pesulaan perheemme villaiset talvitakit sekä matot. Sellaisia juttuja mitä edes kotikonstein en saisi pestyä kun suurella vaivalla. On jotenkin paljon helpottavampaa valmistautua tulevaan talveen kun tiedän että takit odottavat nyt kaapossa puhtaina ja raikkaina. Se helpottaa vähän tulevaa talvivaaterumbaa. Tulisipa joku vielä käymään läpi kaikki hanskat, huivit ja pipot sekä pistämään liian pienet kirpparille.

Koska tiedän että lähes teillä kaikilla on siellä sama tilanne, aikaa ei todellakaan ole liikaa, niin ilolla arvon teidän kesken 100 euron arvoisen lahjakortin SOL Pesulapalveluille. Voittaja voi siis käydä kippaamassa esimerkiksi vain pari pykkikorillista vaatteita pesuun tai pesettää vaikka omia kestosuosikkejaan tai lasten talvihaalarit. Kuvittelin aiemmin pesulapalveluiden käytön kalliiksi, mutta oikeasti sitä se ei ole.

Arvonnan lisäksi kannattaa käydä katsastamassa SOL:in Ruuhkavuodet kunnialla-haaste, jossa palkintona muunmuassa spa-päivä ja leffailta perheen kesken.

Osallistu siis 100 euron lahjakortin arvontaan kertomalla kommenttikenttään joko oma vinkkisi ruuhkavuosia helpottamaan tai mitä veisit pesulaan pesetettäväksi. Arvonta-aika on maanantaihin 29.9 saakka.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.