Niuppanauppa, Niunau, Niuppeli, Niuppis, Niuppanaattori, Niuppaliino, Oolematotto, Oolematontto, Oottomootto, Tonttoniitto, Tonttoliino, Tonttomontto, Tonttonaattori, Toottonootto, Tonttonontto, Tontto, Töttönen, Pömppis, Pömppö, Möttönen – rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta lupasin juuri itselleni, että tämän viikkoon meneessä ilmoitetaan vihdoin vauvan nimi maistraattiin. Mutta tärkein toki ensin, tänään olen miettinyt ristiäisten väriteemaa ja etsinyt inspiraatiokuvia kakuista.

Meidän vauvalle päätettiin nimi ennen kun hän oli edes olemassa. Itseasiassa se lyötiin lukkoon ennen kun me vanhemmat olimme tunteneet toisiamme edes vuorokautta – osittain toki vitsillä, mutta tässä sitä nyt ollaan.

Kun vauva ultra-äänessä varmistui tytöksi nimi vanhvistui. Vauvaa alettiin ajattelemaan sillä nimellä ja osalle tuleva nimi jo paljastettiinkin. Tässä muutamien viikkojen aikana vauvan toista nimeä miettiessä aloimme kuitenkin tykästyä myös yhteen toiseen etunimeen. Emme ole ihan vielä päässeet yhteisymmärrykseen uuden nimen kirjoitusasusta, mutta jatkan vielä neuvotteluja.

Minulla ei kuitenkaan ole mikään kiire nimetä vauvaa, emme edes vielä tiedä että kastetaanko hänet vai pidetäänkö nimiäiset. Kummejakaan emme ole vielä kysyneet. Tämä on itselleni ihan normaalia ja enemmän ihmettelen niitä ihmisiä jotka ovat askarrelleet ristiäiskutsut jo ennen kun vauva on edes syntynyt.

Kaapon ja Elviksen kohdalla nimet päätettiin myös vasta kun oli ihan pakko. Useampi kuukausi siinä meni ja siltikin minulla kesti jonkin aikaa ennen kun osasin alkaa kutsumaan heitä nimillään – tai ehkä juuri siksi. Todella pitkään kutsuin heitä ihan vain vauvaksi – kuten nyt tätä uusintakin tulokasta.

Mielestäni siinä on jotenkin ihanan hellyyttävää kutsua vauvaa vauvaksi. Siinä että hän on vielä niin pieni, ettei hänellä ole vielä nimeä. Olen nyt jo ihan huonona siitä, ettei meillä ole enää sinä ihan pikkuista vastasyntynyttä vaan vauvamme on jo ihan tuollainen iso kunnon vauva! Mutta vauva vielä kumminkin.

Olen huomannut, että mitä enemmän lapsia, sitä kauemmin heitä haluaa pitää vauvoina. Ensimmäisen kanssa sitä aina kovasti odotti uusia kehitysvaiheita, kuten että hän alkaisi liikkumaan, syömään kiinteitä ja juttelemaan. Tokan kannsa homma olikin jo aivan päinvastainen – kun oikeasti ei ole mikään kiire ja onhan se paljon helpompaa niin. Tietysti silloin sitä oli myös omakohtaisesti kokenut sen kaikkien hokeman ”aika menee todella nopeasti, kohta se lapsi menee jo kouluun”.

Toki rakkaalla lapsella on monta nimeä ja vauvallammekin vaikka kuinka paljon lempi -ja hellyyttelynimiä,
ihanin niistä kuitenkin on ihan vaan se Vauva.

Jos loppuvuodesta tuntui olevan babyshowereita joka viikonloppu, niin nyt ollaan päästy sitten juhlimaan urakalla syntyneiden vauvojen uusia hienoja nimiä. Viime viikonloppuna oli vuorostaan ystäväni Miian pojan, Voltin, vuoro. Tapani mukaan tuli taas kyynelehdittyä, mutta tällä kertaa ei sentään jännittänyt niin paljon kun viimeksi, sylikummina ollessani.

Juhlissa oli kaunis vihreä teema ja tuo Tapanilan puutaloalueen keskeltä nouseva vanha kivikirkko tosi kaunis. Itsehän en kirkkoon kuulu, mutta en koe niissä käymistä millään tapaa kiusalliseksi. Varsinkaan näin ihanissa tapahtumissa. Kirkosta löytyy myös iso liikuntasali, jossa kaikki lapsivieraat saivat juosta ja pelata sählyä. Ihanan rento tunnelma ja aivan perheen näköiset juhlat.

En meinannut oikein keksiä mitään lahjaa, sillä tiesin vauvalla olevan varmasti jo yllinkyllin vaatteita ja leluja. Ehdotinkin sitten, että ottaisin juhlissa kuvia ja koostaisin niistä lahjaksi valokuvakirjan. Niin harvoin tulee kuvia enää teetettyä, joten ehdotukseni otettiin ilolla vastaan. Alan ehkä jatkossakin tarjoamaan tätä lahjaideaa!

Omasta vauva-arjesta alkaa olemaan jo todella kauan aikaa. Oikeastaan vähän ihmeissäni kuuntelin kahvipöydässä muiden pienten lasten vanhempien tuskailuja päiväuni -ja ruokailuajoista sekä muista pikkulapsiaikaan liittyvistä asioista. Miten se maailma voikaan tuntua jo niin vieraalta. En meinannut edes osata pitää vauvaa sylissä! Pystyn nykyään niin samaistumaan niihin ”all my friend are having a baby and im just like..”- meemeihin, jossa muilla on sylissään vauva ja sitten sillä yhdellä ikisinkulla hellässä syleilyssä skumppapullo.