IKÄVÄ IMEMÄÄN PIRTELÖÄ

28/11/2017

Thaimaan reissussa yritettiin syödä mahdollisimman Thaimaalaista ruokaa, mutta etenkin kaikki rannalla olevat paikat olivat selvästi suunnattu vähän enemmän turisteille. Kyllähän niistäkin toki sai perinteistä Thaikkuruokaa, mutta valitettavasti täytyy sanoa, että olin monesti vähän pettynyt ruokiin. Ehkä se oli vain huonoa tuuria, mutta yli puolet kerroista ruoka oli väärä tai osittain väärä tai sitten en vain pitänyt mausta. Myöskin kasvisruokaa oli tosi heikonlaisesti, yhdestäkään paikasta ei saanut tofua tai mitään vastaavaa ja lihaa tungettiin annoksiin vaikka kuinka pyysin ilman.

Syötiin muutaman kerran myös tienvarsikärrystä ja niissä olikin usein parhaimmat pöperöt. Kuumassa säässä meille kuitenkin maistui eniten ihan vain hedelmät sekä raikkaat smoothiet ja tuoremehut, joita sai lähes joka kadunkulmasta (tai no saarella on lähinnä vain yksi katu, mutta sen varrelta).

Myöskin näissä ei muuten niin hyvissä ravintoloissa smoothiet, mehut ja pirtelöt olivat kuitenkin tosi herkullisia. Kerroinkin aiemmin että aamupalalla (joka oli hotelleissamme tosi hyvä ja monipuolinen) tankattiin ja päivän aikana muuten juotiin vain parit pirtelöt kunnes söimme uudestaan vasta illalla pimeän tullen. Muutamana iltana ostettiin myös kaupasta vain leipää ja purkkinuudeleita, mutta jopa lapsille Nalle Puhin kuvalla markkinodut nuudelit olivat niin tulisia, etten edes itse meinannut pystyä syömään niitä.

Noissa turisteille tarkoitetuissa rantaravintoiloissa oli kuitenkin niin kiva istuskella (tai makoilla patjoilla) ja katsella merelle sekä ihastella auringonlaskua, ettei muutaman pennin kalliimmat hinnat haitanneet ollenkaan.

Ruoka oli todella halpaa, jopa kalliimmissa paikoissa. Minun oli tarkoitus laskea koko matkan aikana käyttämämme rahat ja katsoa paljonko ruokaan meni. Menin kuitenkin sekaisin laskuissa, unohdin että olin piilottanut rahaa useampaan paikkaan sekä hukkasin kuitteja. Villi veikkaukseni on että sen reilun kahden viikon aikana rahaa syömisiimme meni noin sata viisikymmentä euroa. Ei mielestäni kovin paljoa. Käytiin kuitenkin parit kerrat myös vähän kalliimissa paikoissa ja syötiin pitkän kaavan mukaan alkudrinkkejä ja jälkkreitä myöten.

Aloitin tänään sokerilakon ja ai hitsit kun tuli yhtäkkinen ja kova ikävä takaisin rannalle imemään Pina Coladaa.


MÖKKI RANNALLA – IHANIN HOTELLI

24/11/2017

Kuvasin etenkin matkamme ensimmäisenä päivinnä lähinnä videoita ja nyt vasta huomasin, ettei meidän ekasta hotellistamme ole juurikaan kuvia, mutta ehkä näistä saa jonkinlaisen käsityksen. Sainkin jo tuolloin heti instagramin videoiden kautta ihan hirveän määrän kyselyjä, että mikä ihana paikka hotellimme oikein olikaan – siellä kun sitä tosiaan näkyi enemmän. Ensimmäiset viisi yötä vietimme siis Koh Lantan vilkkaimmalla rannalla, Long Beach Chalet nimisessä resortissa.

Hotellin etsiminen, etenkin melko viime tingassa, olikin paljon vaikeampi tehtävä mitä olin etukäteen kuvitellut. Majapaikalla kun on itselleni ainakin suuri merkitys viihtyvyyteen. Joku voisi olla eri mieltä ja sanoa, että huoneessahan käydään vain nukkumassa, mutta kyllä me ainakin vietimme paljon aikaa myös ihan vain hotellilla – jos emme huoneessa niin ainakin sen melko välittömässä läheisyydessä.

Hotellia valitessa kriteereitäni oli, että huone näyttäisi kivalta sekä kylppäri olisi siisti, se sijaitsisi kivalla alueella, kävelymatkan päässä olisi ravintoloita, hotellissa tulisi olla uima-allas eikä siellä saisi olla valkosia muovituoleja. Halusin myös että hotelli olisi suht pieni ja persoonallinen ja että siellä olisi hyvä aamupala.

Monta iltaa selasin hotelleja sekä kuvia ja arvosteluja niistä. Perinteisten hotellien bookkaussivustojen lisäksi kokemuksia luin TripAdvisiorista sekä etsin ihan paikkahaulla sekä tägiellä kuvia instagramista. Pikkuhiljaa minulle alkoi hahmottua mille alueelle tahtoisin ja minkälaista ja minkä hintaista tarjota siellä olisi.

Vaikka hotelleja saarelta paljon ja moneen hintatasoon löytyikin, olin yllättynyt että meidän kriitereitämme vastaavia (edes jotenkin järkevän hintaisia) oli vain muutama. Myös koska olin niin viime tingassa, oli monessa paikassa jo täyttä tai ainakin ne edullisimmat huoneet menneet.

Alusta saakka olin ihastellut tätä ihan hiekkarannalla sijaitsevaa resorttia, joka koostui nimensä mukaan tuollaisista pienistä mökeistä. Osa sijaitsi vehreässä puutarhassa ja osa sitten ihan rannalla. Rannan mökeissä osassa oli vielä oma kylpyamme maaterassilla. Paikka oli ihan liian kallis ajattelemaani budjettiin, mutta en saanut sitä mielestäni.

Lopulta päätin että hitto, mennään sinne edes osaksi reissua – niin ihanalta se näytti. Ja onneksi mentiin. Löysin vielä jostain hyvän tarjouksen ja olisinkin mielelläni ollut tuolla lopulta koko reissun, mutta tämäkin oli sitten loppupäivät täynnä. Onneksi saimme asua siellä edes ensimmäiset viisi yötämme.

No mikä teki tästä paikasta sitten niin erityisen ihanan? Meillä oli mökki rantanäkymällä ja olihan se vain niin luksusta käppäiltä omalta terassilta suoraan perhmoiselle hiekalle tai istua terassilla (huoneeseen kuuluvaa ilmaista, huom) kokista hörppien ja kuunella meren pauhetta. Huoneemme ei ollut eritysen suuri, mutta se oli kaunis ja käytönnöllinen. Aatojen ääneen oli ihana aamulla heräillä tunnelmallisen hyttysverkon alta.  Hotelliin kuului kaksi uima-allasta, toinen rannalla ja toinen puutarhassa. Koko hotellin alue oli todella hienosti hoidettu ja siellä oli paljon kivoja yksityiskohtia sekä kasveja ja kukkia. Hyvänä yksityskohtana kaikilla teraisseilla oli myös oma suihku, jossa hiekkaiset jalat oli mukava pestä ennen sisälle menoa.

Koko viitenä päivänä olimme hotellin ainut lapsiperhe, joten pojat saivat todellakin osansa henkilökunnan huomiosta. Ja henkilökuntaa hotellilla muuten oli tosi paljon ja kaikki olivat todella ystävällisiä. Huonesiivojaat taiteilivat päivittäin uudet hauskat pyyhe-eläimet sängyllemme ja toivat pojille extraherkkuja huoneeseen. Vaikka hotelli oli ihan täynnä, oli tunnelma niin altaalla kuin rannallakin hyvin hilajinen – miltein unenomainen. Etenkin päiväsiakaan ihmisiä oli aina vain ihan muutama.

Huonehintaamme kuului myös aamiainen, joka syötiin tietysti myös ihan rannan tuntumassa. Aamuapala oli todella hyvä ja runsas ja söimmekin siellä itsemme aina niin täyteen, että tarvitsime seuraavan kerran kunnon ruokaa vasta auringon laskiessa illalla. Hotelliin kuului myös toinen ravintola, josta kuvia onkin näkynyt myös täällä blogin puolella. Hiekalla olevasta ravintolasta me lähinnä ostimme smoothieita ja pirtelöitä ja joimme niitä lököillen joko hiekalla olevilla sohvilla, säkkituoleilla tai riippumatoissa.

Hotellin sijainti oli myös siinä mielssä hyvä, että vieressä olevalla päätiellä oli ihan minutin kävelymatka ruokakauppaan, automaatille, pesulaan… Ravintoiloita löytyi myös monenlaisia, niin rannalta kun päätien puoleltakin. Long Beach on nimensä mukaisesti saaren pisin ranta, muistaakseni noin kolme-neljä kilometriä. Sen kerrotaan olevan myös kaikista vilkkain. Matkan aikana kävimme myös monilla muilla rannoilla ja tämä oli mielestäni kivoin siinä mielessä, että sen vieressä oli hyvä majailla, sillä kaikki tarvittava löytyi kävelymatkan päästä. Ranta oli myös sopiva lapsille, ei kovin äkkisyvä, eikä kiviä kuten saaren monilla muilla rannoilla on. Ja saari itsessään, etenkin rannat, ovat todella rauhallisia, lähes autioita – joten villkaalla rannalla tarkoitetaan tässä nyt sitä että siellä saattaa törmätä myös muihin ihmisiin.

Auringonlaskut saaren jokaisella rannalla olivat joka ilta ihan mielettömiä. Pimeää tuolla tuli iltaisin jo kuuden jälkeen, mutta onneksi jokaisesta huoneesta löytyi myös taskulamppu. Iltaisin rannalta olikin hauska bongailla erilaisia rapuja taskulampun valossa. Kylmä ei tullut edes öisin, alin lämpötila taisi koko kaksiviikkoisen aikana olla 28 astetta.

En yleensä ole sellainen ihminen joka tahtoisi lomallaan aina samaan paikkaan ja samaan hotelliin, mutta jos tuonne Ko Lantalle vielä menen niin ehdottomasti tähän hotelliin! Ensi kerraksi täytyy myös opetella ajamaan mopolla niin pystyy kokemaan saarta vielä paremmin.

Tästä hotellista jatkoimme viikoksi matkaa Chaw Ka Cher Tropic nimiseen paikkaan, mutta tämän ekan hotellin jälkeen se tuntui vähän mitäänsanomattomalta. Allas-alue sekä ulkona oleva kylpyhuone olivat sen paikan parhaat puolet, sekä iltaisin kurnuttavat sadat sammakot. Mutta koko sen viikon kaipasin takaisin tänne ensimmäiseen paikkaamme.


SEIKKAILUPÄIVÄ

22/11/2017

Meidän koko matkamme oli kyllä yhtä suurta seikkailua päivästä toiseen, mutta yksi näistä päivistä oli vähän yli kaikkien. Lähdimme nimittäin tutkimaan lähisaaria pitkähäntäveneen kyydissä yhdeksi päiväksi.

Kaikenlaisia opastettuja ja valmiiksi suuniteltuja retkiähän tuolla Koh Lantalla riittää. Retkiesitteitä on kaikkialla. Vaikka saarella asuu paljon paikallisia, niin myös turismi on siellä hyvin vahvassa osassa. Eikä ihme, sillä saarilla pääsee tuntemaan hyvin paikallisen elämän ja luonto tuolla on ihan mielettömän kaunista – siis ihan oikeasti henkeäni salpasi useaan otteeseen kun näin omin silmini sen kirkkaan turkoosin veden ja vedestä kohoavat kalliot, valkoisen hiekan, värikkäät kalat ja korallit sekä taivaalla liitelevät kotkat.

Isomalla porukalla tuolla matkaileva voisi vuokrata veneen ja kuskin päiväksi, ja mennä juuri sillä aikataululla niille saarille mille tahtoisi, mutta itse koin helpommaksi varata meille valmiin retkipaketin. Koska en varannut sitä hotellin tai matkatoimiston kautta, sain neuvoteltua meille suoraan sähköpostin kautta vielä pienen alennuksenkin.

Lähdimme matkaan samana aamuna, jona myös vaihdoimme hotelliamme, joten meidän piti ottaa kaikki tavaramme mukaan. Ensimmäiset sydämentykytykset saikinkin jo heti alussa, kun jännitin että olisivatko auton katolle ilman sen kummempaa kiinnittämistä heiteyt matkalaukkumme enää siellä kun pääsisimme satamaan. No, olivathan ne!

Ajelimme puolen tunnin verran Koh Lantan Old Towniin jossa siirryimme veneeseemme. Meitä retkelijöitä oli yhteensä parisenkymmentä, joista Kaapo ja Elvis ainoat lapset. Olin onneksi ottanut mukaan pojille omat snorkkelit, sillä sellaisia ei heille veneessä ollut. Ensimmäinen etappimme olikin noin tunnin ajon jälkeen snorklaus suoraan veneestä. Olin varautunut siihen, etteivät pojat ehkä uskaltaisi tulla kaloja kuhisevaan veteen, mutta molemmat olivatkin ihan tosi reippaita ja rohkeita. Elvis jopa putosi veteen melko korkealta, liukkaissa veneen tikkaissa – mutta ei ollut moksiskaan.

Snorklailun jälkeen siirryimme paljon odotetulle etapille, nimittäin Emerald Cave laguunille. Tämä paikka ei ulkoapäin eroa mitenkään muista vedestä nousevista kalliolohkareista, mutta sen sisälle pääseekin uimalla pimeän ahtaan luolan läpi.

Saimme pelastusliivit päälle ja sitten lähdimme seuraamaan otsalampulla varustunutta opastamme. Aluksi luolassa riitti vähän päivänvaloa ja sen tippukivimäisillä seinämillä oli tuhansittain kiinnittyneitä ja osittain kai kivettyneitä simpukoita. Pikkuhiljaa valo loppui ja tunneliin tuli pilkkopimeää. Aallot hakkasivat luolan sinämiin aiheuttaen aavemaista ääntä. Olin ihan varma että pojille tulisi paniikki, joku rupeaisi itkemään tai haluaisi pois – mutta ei, molemmat olivat aivan innoissaan!

Pikkuhiljaa valo alkoi taas kajastamaan ja yhtäkkiä edessämme siinsi turkoosina hohtava matala laguuni. Oli ihan mieletöntä uida pimeästä pelottavasta luolasta keskelle sellaista paikkaa, se ei tuntunut melkein todelliselta. Pientä valkeaa hiekkarantaa ja lähes kuumaa vettä ympäröivät korkealle nousevat kallioseinämät, jotka olivat aivan täynnä viidakkomaista kasvillisuutta. Keerotaan, että aikoinaan merirosvot ovat käyneet piilottamassa aarteitansa tänne.

Laguuni on nykyisin turistien suosiossa ja sinne saapuikin jatkuvasti letkassa lisää porukkaa. Osa ihmisistä vain istui vedessä ja ihmetteli ja ihasteli sitä taianomaista paikkaa. Pojat olivat aivan innoissaan ja leikkivät ja kahlasivat ihanassa sileäpohjaisessa vedessä. Pian meidän olikin aika jo jatkaa matkaa takaisin luolan kautta veneelle.

Ajelimme taas toiseen paikkaan snorklaamaan suoraan veneestä. Viihdyimme poikien kanssa lähes tunnin vedessä kaikenlaisia pieniä kaloja ja merisiilejä ihmetellen. Oppaat heittivät lähellemme vesimelonin paloja, jotka houkuttivat ihan hirveät määrät kaloja lähellemme. Elvistä jopa näykkäsi yksi kala jalasta, mutta ei hän siitäkään paljoa välittänyt. Olin edelleen aivan ihmeissäni (sekä ylpeä) miten molemmat olivat niin rohkeita ja reippaita, vaikka päivä oli pitkä ja fyysisestikin rankka.

Viimeinen etappimme oli Koh Ngain lähes autio saari, jossa myös söimme lounaan. Ruokailun jälkeen jokainen hommaili omiaan ja valkealla paratiisirannalla oli ihanan raukea ja pysähtynyt tunnelma. Vesi tuntui täälläkin lähes liian kuumalta ja minä keskityin lähinnä kokikseeni sekä poikien leikkien seuraamiseen. Maisemat rannalta olivat huikeat. Kauempana merellä näkyi ukkosmyrksy, joka maalasi taivaan epärealistisen siniseksi.

Kotimatkalla kaikki oli ihan sinistä ja utuista, arvelin että sade ehkä osuisi myös kohdallemme, mutta yhtäkkiä olimmekin ihan keskellä kovinta kaatosadetta jota olen koskaan kohdannut. Aluksi se oli huvittavaa, mutta kun vene ei tuntunut pääsevän eteenpäin, moottori savutti ja jokainen aalto otti ikävästi vatsanpohjasta huomasin puristavani molempia poikia kainaloihini rystyset valkoisina. Huomasin että muutkin matkustajat alkoivat vakavoitumaan, kun vettä tuli aivan täysillä kun saavista ja salamat välkkyivät ympärillä. Katoksesta huolimatta olimme kaikki aivan litimärkiä.

Päivän suurin seikkailu olikin lopulta itse kotimatka ja tarkemmin ottaen laivasta poispääsy. Päästääksemme laiturille meidän piti ensin kiivetä aalloissa hyppivästä veneestä vieressä olevaan toiseen veneeseen. Koska satoi niin rankasti, ei eteensä edes meinannut nähdä. Toisesta laivasta meidän piti vielä kiivetä omistuisia ruostuneita metallitankoja pitkin simpukoilla vuorautuneille, vanhoille, osittain murentuneille betonirappusille. Minulla oli kainalossani varmaan viisikymmentä kiloa litimärkänä painanut iso kangaskassimme ja yritin vain olla putoamatta veteen samalla kun katsoin epäuskoisena miten Elvistä vain heitettiin edessäni mieheltä toiselle ylös laiturille.

Laiturilla meitä odotti auto, jossa olivat sisällä myös matkatavaramme. Koska auto oli täysi, pääsivät pojat kuskin kanssa etupenkille, mutta minä sain mennä taakse avolavalle. Sade alkoi pikkuhiljaa hellittämään mutta sydän vielä hakkasi aivan täysiä. Samalla kuitenkin nauratti. Auto kaahasi ihan hirveää vauhtia, kenelläkään ei toki ollut turvavöitä ja tielle hyppäsi eteen milloin ankkoja, milloin, vuohia, yksi apina ja mopoja joita näytti ekalla silmäyksellä ajavan vain pikkulapsi. Mutta olihan siellä takana sitten koko muukin perhe kyydissä.

Kun illalla kävelimme täydellissä pimeydessä vilkkaan autotien laitaa kilometrin lähimmälle ruokakaupalle sammakoiden hyppiessä jaloissamme pystyin vain toteamaan, että aikamoinen seikkailu. Muita mieleenpainuvia juttuja matkan aikana oli myös se kun törmäsimme lehmälaumaan matkalla uimarannalle ja yksi vasoista lähti seuraamaan meitä, toki yö sairaalassa oli myös ihan oma seikkailunsa, samoin kaikki paikasta toiseen matkustaminen ja kulkuneuvosta toiseen ehtiminen, eksyminen sivupoluille jonnekkin metsään sekä kansallispuistossa viidakossa käppäily. Noh, koko reissu oikeastaan.

Moni on kehunut sitä miten rohkea olen ollut kun lähdin yksin lasten kanssa matkaan, minä puolestaan olen kuitenkin todella otettu ja ylpeä siitä, miten mahtavia, reippaita, uteliaita, rohkeita, elämänjanoisia ja ennakkoluulottomia poikia minulla olikaan matkassa mukana <3