Optimistisesti tosiaan päivät, vaikka voihan tässä perjatteessa mennä vielä pari viikkoakin ennen kun vauva syntyy. Näin uudelleensynnyttäjänä olin aivan varma siitä, että tämä kolmas lapsi kyllä syntyisi hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa. Tiedän tottakai sen, että lapsi syntyy kun syntyy, eikä siihen mitkään poppaskonstit auta – mutta mikä ihme kestää!?

Viimeisen reilun viikon kroppani on sanonut minulle, että ihan kohta. Selvästi vähän kipeämpiä supistuksia ja polttoja on tullut, mutta hyvin satunnaisesti. Olen ollut ihan järjettömän huonolla tuulella – joka enteilee kuulemma lähestyvää synnytystä. Minua on oksentanut – joka enteilee kuulemma lähestyvää synnytystä. Olen nukkunut huonosti – joka enteilee kuulemma lähestyvää synnytystä. Ja olen nukkunut myös hyvin – joka sekin kuulemma enteilee lähestyvää synnytystä. On bongaitu limpatulppaa ja jopa käyty sairaalassa käyrillä vauvan liikkeiden vähentymisen vuoksi – kaikki nämäkin enteilevät muuten sitä synnytystä! (mikä on tosi jännä juttu, kun laskettu aika on kahden päivän päästä)

Piinavaksi tilanteen tekee juuri se, kun en pysty itse saamaan asiaa pois mielestäni. Kokoaja sitä kuulostelee omaa kroppaansa ja olojaan. On jatkuvasti vähän varpaillaan, että joko nyt? Ja samaan aikaan olen ihan luovuttanut että tämä syntyisi ikinä täältä. Siinä ei paljoa kohduta muiden lohkaisut siitä, miten ”kukaan ole ikinä jäänyt sinne asumaan, eh heh”. Molemmat pojat ovat syntyneet neljä päivää ennen laskettua aikaa, miksi tämä ei?

Pikku lisästressi on myös vauvan koosta. Kerroinkin että sain vasta muutama viikko kuulla raskausdiabeteksestäni ja että minulta mitattiin nyt vasta ensi kertaa myös sf-mitta, joka nykyään huitelee jossain ihan pilvissä. Silti en saa neuvolasta lähetettä painokontrolliin, en edes diabeteshoitajalle. Ja viime neuvolakäynnilläni terkkakin oli sitä mieltä, että ei se sokereiden mittailu nyt niin tarkkaa ole jos menee vähän yli. Ja kun kerta olen jo aiemmin synnyttänyt niin hyvin sieltä mahtuu vähän isompikin vauva tulemaan. Tämä on varmaan ihan totta, mutta halusin siti tietää ja varautua jos näin on. Lisäksi myös raskaudiabetes voi käsittääkseni vaikuttaa istukan toimintaan, joten olisi mieltä helpottavaa jos nämä asiat edes tarkistettaisiin. On myös kummallista miten paljon käytännöt vaihtelevat nevoloittain ja sairaaloittain. Jossain muualla raskautta ei edes päästettäisi yliaikaiseksi minun tilanteessani, nyt vaan mennään ja katsotaan kuinka käy.

Toisaalta meillä ei vieläkään ole todellakaan asiat täällä valmiina vauvaa varten. Ei ole vaippoja tai pakattua sairaalakassia, saatika mitään hoitopöytiä tai vimosen päälle sisustettua vauvan nurkkausta. Ehkä tämä tyyppi onkin sitten vähän vaativampi tapaus, eikä meinaakkaan tulla ennen kun mobile kiikkuu katosta ja sänky on pedattuna.

Kuten mainitsinkin, näihin piinapäiviin kuuluu ilmeisen yleisesti tuo huonotuulisuus. On ihan käsittämätöntä miten kärttyinen voinkaan olla. Äsken huusin radiolle (joka olin itse hetkeä aiemmin laittanut päälle), että OLE JO HILJAA! Meni vähän myös tunteisiin, kun lapsi yksi päivä kysyi että ”äiti, miksi olet niin vihainen”, kun räpätin siitä MITEN NE LEGOT KUULUU SIIVOTA (he kuitenkin sentään siivosivat)! Onneksi saan nämä viimeiset päivät viettää ihan yksinäni kotona, voin rauhassa raivota ärsyttävälle itsestään päälle menevälle liesituulettimelle ja paskalle pussilakanalle jossa ei ole käsiaukkoja.

Piiiii-naaaaaa-vaaaaa.

Perjantaina neuvolassa sain vasta raskausviikolla 37+1 kuulla sairastavani raskausdiabetesta. Koko alkuraskauden minulle on sekä neuvolassa että lääkärärissä sanottu, ettei tässä kolmannessa raskaudessa minun täydy mennä sokerirasitustestiin. Sillä raskausdiabetestä ei ole aiemmissakaan raskauksissa ollut, olisi hyvin epätodennäköistä että sitä olisi nytkään. Lisäksi hyperemeesipotilaita ei sinne myöskään mielellään laiteta, sillä testit epäonnistuvat yleisesti oksentamiseen.

Kuitenkin tuossa toukokuussa, juuri ennen Espanjan reissuamme, neuvolan terkka päättikin, että minun olisi sittenkin hyvä mennä testiin. Kuitenkaan aikoja testiin ei ollut kun vasta palattuamme matkalta, tällöin olin jo raskausviikolla 32.

Rasituskoe meni hyvin ja selvisin kun selvisinkin siitä oksentamatta. Jäin ohjeen mukaisesti odottelemaan mahdollista yhteydenottoa ja kävin vielä omakannastakin katsomassa tuloksia heti seuraavana päivänä, mutta niitä ei siellä vielä silloin ollut. Koska kukaan neuvolasta ei ottanut yhteyttä, pystyin olettamaan että tulokset olivat hyvät tälläkin kertaa.

Elelin siis viime perjantaihin saakka tyytyväisesti kuvitellen että kaikki on kunnossa, kunnes ajattelin vielä tällä neuvolakäynnillä varmistaa asian. Ja kaiveltuaan tuloksiani kävikin ilmi että yksi arvoista, ensimmäinen paastoarvo, oli yhden pykälän koholla ja tästä pamahti samantien raskausdiabetesdiagnoosi. Kaksi viikkoa ennen laskettua-aikaa. Terveydenhoitaja pahoitteli kovasti ettei kukaan ollut ollut yhteydessä tuloksista, hänkin oli siellä sijaisena ja ilmeisesti kesälomien takia tässä oli käynyt joku virhe.

Minä toki huolestuin heti ensimmäisenä siitä, että vauva olisi ns. sokerivauva, eli hyvin isokokonen. En missään vaiheessa raskautta ole saanut minkäänlaista paino-arviota, lääkärineuvolassa ylilääkäri ei ultratessa edes osannut sanoa miten päin vauva on, koosta nyt puhumattakaan. Sf-mitta, eli kohdun korkeuskin minulta mitattiin tällä käynnillä jostain syystä vasta ensimmäistä kertaa. Se oli keski -ja yläkäyrän välissä.

Sain ohjeet sokereiden kotimittaukseen sekä syömiseen. Ohjeet ruokailun suhteen olivatkin sitten melko höllät. En nyt muutenkaan puputa juurikaan sokeriherkkuja vaan herkuttelen enimmäkseen smoothieilla tai täysmehuilla. Onneksi appelsiinimehunkin juontia olen ihan tarkoituksella vähentänyt jo aiemmin. Kuulemma myöskään satunnaista, kerran viikossa tapahtuvista sokeriherkuista ei ole haittaa. Muuten me syödäänkin monipuolisesti ja paljon kasviksia, joten ehkä alkuhuoleni siitä, että olen omilla syömisilläni kasvattanut liikaa vauvaa olikin aivan turha. Lisäksi mitä myöhemmin ymmärsin, niin raskausdiabetes ei automaattisesti myöskään tarkoita isoa vauvaa vaikka sokeria ja hiilareita olisikin syönyt, kuten olin luullut.

Pyynnöistä huolimatta en pääse mihinkään tarkistamaan vauvan kokoa, raskauttani ei seurata mitenkään yhtään tiiviimmin, vaan seuraava neuvolakäyntikin on vasta kolme päivää ennen laskettua aikaa. Täytyy sanoa että luottoni neuvolaamme ei tällä hetkellä ole mitenkään kovin korkea.

Nyt olen perjantai-aamusta saakka mittaillut vereni sokeriarvoja ahkerasti. Yksikään arvo ei ole onneksi ylittynyt ja niiden mukaan kaikki on kunnossa. Itseasiassa Suomessa nuo arvot ovat yleisesti paljon tiukempia. Eli jos esimerkiksi asuisin Ruotsissa, niin tuloksillani olisin saanut vielä ihan puhtaat paperit. On toki hyvä että äidin ja vauvan vointia seurataan, vaikka omalla kohdallani tästä kaikesta jäi vähän outo fiilis.

Nyt kun olen vähän lueskellut enemmän aiheesta huolenikin on hälventynyt. On kuulemma hyvin yleistä että raskausdiabetes tulee loppurakaudessa, kun keho alkaa käymään niin kovilla. Etenkin kun omalla kohdallani kyse oli vielä niin pienestä ylityksestä, mikä mitä ilmeisemmin johtui siitä, että olin vain syönyt mittausta edeltävänä iltana liian vähän.

Raskausdiabetekseen tulee toki suhtautua vakavasti, mutta itseään siitä on turha syytellä, sillä se voi puhjeta kenelle tahansa ikään, ruokailutottumuksiin ja painoon katsomatta. Toki monet asiat vielä altistavat sille, mutta yleisesti sille ei vain voi mitään. Ihan vain ruokavaliolla ja liikunnalla hoidettava raskausdiabetes ei onneksi paljoa vaadi, mutta varmasti siihen lääkehoitoonkin tottuu. Onneksi raskausdiabetes kestää nimensä veroisesti vain sen raskauden ajan.

Ensimmäisessä raskaudessa olisin varmaan ollut todella huonona tästä, itkenyt ja syyttänyt itseäni. Nyt kun Oskukin oli sitä mieltä, että olen syönyt raskausajan pääosin terveellisesti ja herkutellut yllättävän vähän, niin pystyn ottamaan tämän diagnoosin vastaan olankohautuksella. Tuntuu oikeastaan jopa hassulta sanoa että minulla olisi raskaudiabetes, kun ainoastaan se yksi luku on ollut yhden yksikön liian korkea ja kaikki muut sen jälkeen alle viitearvojen. Mutta tulipa sitten tällainenkin jännitysmomentti vielä tähän loppuun!

Muita kohtalontovereita joilla on todettu radi vasta myöhäisillä viikoilla? Minkä kokoisia vauvoja teille syntyi ja olivatko vauvan sokerit syntymän jälkeen millaisia? Onko joku muuten päässyt Helsingissä potilashotelliin radi-tuomiosta huolimatta?