LIFE IS TOO SHORT

29/07/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Elämä on liian lyhyt siihen, ettei joka päivää eläisi täysillä. Ihan liian lyhyt, että ei pysähtyisi extempore pyörereissulla vaikkapa juoksemaan skeittirampille. Liian lyhyt ettei pistäisi itseään likoon ja hyppäisi välillä tuntemattomaan tai lähtisi mukaan jännittäviin juttuihin.

Alkuvuodesta osallistuin Rajala Ambassador kisaan, jossa etsitään uutta valokuvauksen lähettilästä. Kisa on tähän mennessä vienyt minut mm Tavastian bäkkärille Roope Salmisen kanssa, Amsterdamin seksimuseoon, yöksi suolle karhujen keskelle ja tällä viikolla Turun saaristoon wakesurfaamaan. Luvassa on vielä ainakin yksi tai kaksi osakilpailua. Saas nähdä mitä meille seuraavaksi keksitään!

Jokaisen kilpailun ajaksi olemme saaneet myös eri kamerat käyttöön. Uuteen kameraan opettelu on ollut samalla mielenkiintoista mutta myös turhauttavaa. Onneksi joka kerta kun uusi kamera on alkanut ärsyttämään, olen kuitenkin oivaltanut miten hieno tilaisuus tämä onkaan.

Tällä kertaa saimme käyttöömme Sonyn A6300 kamerat. Osaan aina todella huonosti kertoa teknisitä ominaisuuksista. Minulle kun tärkeintä on kuvaamisesta tuleva fiilis ja tietysti se, että saako kameralla hyviä kuvia vai ei. Välillä näitä kameroita testaillessa kivojen kuvien saaminen on ollut työn ja tuskan takana, eikä se ole itselleni yhtään sitä mitä valokuvauksella haen. Tämän Sonyn kanssa alku on ollut esimerkiksi viime kertaa pehmeämpi, enkä ainakaan vielä ole ihan täysin tuskastunut tähän. Ajattelinkin nyt vain jatkaa kuvailuja, tällä kertaa kun kamera onkin taas sen kokoinen, että sitä jaksaa raahata menoissakin mukana. Alkufiilis uudesta kalustosta on siis ihan hyvä + !

Elämä, ja etenkin kesä, on myös liian lyhyt siihen, ettei nyt lähdettäisi pihalle vesi-ilmapallojen kanssa. Muistakaa hullutella ja elää täysillä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

FIILIKSIÄ UUDESTA KAMERASTA

1/06/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Olenkin jo muutamaan otteeseen kertonut kisaavani Rajalan Ambassador 2016 tittelistä. Meitä on yhteensä kuusi hyvin erilaista luovan sisällön tuottajaa ja tarkoituksenamme on kisan aikana suorittaa erilaisia tehtäviä. Jokaisen isompaan kuvaustehtävään saamme meille osoitetun kaluston käyttöön, nyt kolmannella kierroksella saimme testiin Nikonin D750 järjestelmäkamerat muutamalla eri linssillä.

Viimeisin tehtävämmehän oli kuvata karhuja Suomussalmella. Ja tällä kertaa, poiketen kahdesta edelliskerrasta, emme saaneet tutustua kameroihin ollenkaan ennen kisan alkua. Se oli vaan kamerat kouraan ja metsään.

Vaikka käytönnössä teitää miten kamera toimii, on jokainen merkki ja mallikin erilainen. Kuva ja värit piirtyvät vähän eri tavalla mutta sen lisäksi jokainen nappi ja säätö on ihan eri paikassa. Voin ehkä paljastaa, että muutama ärräpää lensi suusta, ennen kun sain ensimmäiset karhut tallennettua muistikortille.

Uutta kameraa käyttöön ottaessa en itse ole yhtään sellainen tyyppi, että lukisin ensin jotain ohjeita. Itseasiassa en ole yhdenkään kisakameran manuaalia edes avannut. Tykkään siitä kun toiminnot saa opetella itse. Se onnistumisen tunne, kun saa vihdoin sen hyvän kuvan, on silloin paljon parempi. Ja muutenkin olen aina ollut sellainen, että opin paljon paremmin tekemällä.

Tämän Nikonkin kanssa en kuitenkaan yrityksistä huolimatta ole päässyt ihan kavereiksi. Karhusafarilta tuli tosi hyviä kuvia, mutta siltikään reissun jälkeen ei ole oikein tehnyt mieli tarttua siihen. Kamera on lähinnä kummitellut hyllyllä ja katsonut minua tuomitsevasti kun olen kuvaillut mielummin luottokamerallani.

Tykkään simppelistä ja yksinkertaisesta ja sitä tämä möhkäle ei kyllä ole. Pro-tason kameralla saa kyllä hienoja kuvia, mutta kuvien ottamisen pitää mielestäni tuottaa myös hyvää fiilistä, ja sitä en itse tästä kamerasta saa. Hyvin sekavien säätöjen sekä alkeellisen appin lisäksi minua häiritsee järjestelmäkameran paino. 105mm linssin kanssa tämä kun painaa 1,6kg. Se on 1,2 kg enemmän kun mikrojärkkärini. En vaan osaa, painavan kameran kannattelu ei tunnu kivalta eikä sitä todellakaan tee mieli ottaa mukaan vaikkapa ulos.

Kisan aikana on ollut hauska huomata, miten erilaisia me kaikki Ambassadorit olemme. Se näkyy myös kamera-arvosteluissa. Kun itse rakastuin viime tehtävässämme käytettyyn kameraan, eivät muut olleet ihan yhtä vakuuttuneita. Luulen että tämän kanssa voi taas olla toisin päin. Mutta siksi minusta onkin kiva, että meitä on kuusi erilaista, eri taustaista ja eri juttua tekevää kuvaajaa. Se on tosi arvokasta myös kuluttajille, jotka etsivät itselleen uutta kameraa. Kattavista ja eri tyyppisten kuvaajien kamera-arvosteluista löytää helpommin sen omia tarpeitaan palvelevan kameran.

Vaikka fiilikset tästä kyseisestä kamerasta ei ole ihan huipussaan, yritän silti nyt käyttää sitä aktiivisesti – edes sitten kotona. Tämä on nimittäin tosi hieno tilaisuus itsellenikin tutustua erilaisiin kalustoihin, merkkeihin ja kehittyä sitäkin kautta kuvaajana.

Jos teille muuten tulee jotain kuvaamiseen liittyvää kysyttävää tai postaustoiveita, vaikka lapsikuvaukseen, niin otan mielelläni niitä vastaan!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

JOS METSÄÄN HALUAT MENNÄ NYT

16/05/2016

Processed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 preset

Koin viime viikonloppuna yhden elämäni ikimuistoisimmista reissuista. Matkustimme nimittäin Rajalan Ambassador porukalla kahdeksansadan kilometrin päähän Venäjän rajalle karhuja kuvaamaan. Oli kuulemma maailmanlaajuisesti tiedossa, että tuolla Martinselkosessa näkee karhuja aivan varmasti. En silti voinut kuvitellakkaan mitään näin hienoa. Karhuja oli nimittäin ihan hirveästi. Parhaimmillaan seitsemäntoista karhua samaan aikaisesti muutaman metrin päässä mökistämme.

Karhunkatselupaikoille kävelimme ensin metsässä reilun puolentoista kilometrin matkan. Kuitenkin jo heti ensimmäisenä päivänä yksi karhu tallusteli vastaamme jo heti metsäpolulla. Ja päästessämme mökille, pihassa odotteli jo muutama karhu. Kävelimme hitaasti sydämet pamppaillen (ja onnelliset virneet naamalla) niiden ohitse ja mökissä ryntäsimme heti ikkunaan. Mökeissä oli ikkunoiden lisäksi paljon avoimia luukkuja, joista mahtui työntämään vaikka pään ulos.

Toisen yön vietimme pienen pienissä kojuissa suolla. Sielläkin karhuja riitti, ei niin paljoa kun edellisessä paikassa, mutta täällä ne tulivat vielä lähemmäs. En tule varmaankaan ikinä unohtamaan hetkeä, kun kuvasin luukusta lähestyvää isoa karhua. Hän päättikin tulla katsomaan, että mikä on homman nimi. Käveli suoraan luokseni. Hiljensi vauhtia entisestään ja tuijotti minua suoraan silmiin noin käden mitan päästä. Vau. Voin kertoa, että vaikka karhut eivät muuten pelottaneet, tästä tilanteesta otetut kuvat ovat aika tärähtäneitä. Saattoivat nimittäin kädet vähän täristä :D

Oli hienoa nähdä karhuja niiden luonnolisessa elinympäristössä. Yksinäiset tallustajat olivat kaikki todella rauhallisia ja hellyyttäviä nallukoita. Olisi tehnyt mieli vain mennä halailemaan ja rapsuttelemaan niitä. Pentujen kanssa kulkevat äitikarhutkin olivat pääosin ihan lungeja, mutta niistä kyllä huomasi, että he todella pitävät huolta ja vahtivat pentuja ja sekä reviiriään enempi. Muutama, lähinnä viime vuotisten pentujen, painiottelukin nähtiin. Mutta muuten pääosin karhut vain tallustelivat, makoilivat ja etsivät ruokaa.

Niin ja tuli samalla reissulla toki bongattua muitakin eläimiä, kuten poroja, hirvi, kettu ja erilaisia lintuja. Mutta nuo karhut… Aivan uskomattomia, upeita eläimiä. Ei voi kun taas ihmetellä, että mihin kaikkeen tämä bloggaaminen minua välillä viekään.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.