HEI ME MUOVAILLAAN

1/06/2017

Kaupallisessa yhteistyössä Hasbron Play-Doh muovailuvahojen kanssa, me pistettiin poikien kera pystyyn kokkipaja. Olen itse vähän huono osallistumaan lasten leikkeihin, eikä perinteinen paperi, sakset, liima -arskartelukaan ole ikinä tuntunut ihan omalta jutulta, mutta muovailu sen sijaan yhdistää koko perhettä.

Tykkään muovailuvahasta monesta eri syystä. Ensinnäkin se on ihanan helppo ja sopii kaiken ikäisille. Lisäksi se ei sotke ja se on tosi helppo siivota pois. Mutta ennenkaikkea, muovailuvahalla vaihtoehdot ovat loputtomat. Muovailuvahalla voi tehdä ihan mitä vaan, loihtia erikoisia eläimiä, muotoja, kirjaimia tai kuten me tällä kertaa, järjestää Italialaiset illallisjuhat.

Itseäni alkoi jo lapsena kiehtomaan muovailuvaha myös erilaisten telkkarista tulleiden animaatioiden vuoksi. Teininä tuli kavereiden kanssa myös tehtyä muutama stop-motion elokuva muovailuvahan avulla. Nykyisin muovailuvahan ihanan vieno marsipaaninen tuoksu vie edelleen mennessään niihin lapsuuden muistoihin. Pojatkin komensivat minua, että lopeta jo se purkkien nuuhkuttelu!

Meillä oli tosiaan pieni kokkailupaja Play-Doh Kitchen Creation –sarjan tuotteiden kanssa. Aluksi tehtiin erilaisia pastoja koneiden avulla, mutta pian italialaistyyppinen suunitelmamme jo alkoikin rönsyilemään. Eikä siinä mitään, kivaa vaan kun kaikki saavat päästää mielikuvituksensa valloilleen! Muovailu onkin parhaimmillaan leikkimistä ja yhdessäoloa sekä erilaisten asioiden oivaltamista.

Ruokapöytäämme valmistui avaruusspaghetin, zombieporkkanoiden sekä karkilta maistuvien kalafileiden lisäksi muunmuassa maailman paras avocadohampurilainen, kuusta tehdyt ranskalaiset sekä kameleonttitortellineja. Lisää hauskuutta yhdessä tekemiseen toivat Play-Dohin keittiövälineet, kuten hella josta oikeasti kuuluu paistamisen ääntä. Pastakonetta, lautasia ja leikkuulautoja oltiin hyödynnetty fiksusti niin, että samalla niissä on erilaisia muotteja, kuten kasviksia. Myös nuo vahojen värit ovat ihan mielttömiä, neon keltaista, punaista ja oranssia, vau!

Muovailu näytti vievän meidät kaikki ihann mukanaan ja oli tosi ihana istua, höpötellä ja hassutella yhdessä ja välillä sitten hetkeksi keskittyä ja syventyä sinne omaan mielikuvitusmaailmaan. Lopuksi toki syötiin. Ensi kerralla meinataan kokkailla sushia!