En ole vieläkään kunnolla esitellyt uutta polkkatukkaani, vaikka se toki onkin joissain kuvissa täällä ja instan puolella vilkkunut. Palaan siihen vielä paremmin, mutta sitä ennen muistellaan vähän menneitä! Aloin itse selaamaan vanhoja hiuskuviani, kun halusin nähdä mikä olikaan se lähtötilanne silloin, kun rupesin kasvattamaan omaa väriäni.

Äitini on kampaaja ja olenkin saanut aikoinaan sävyttää hiukseni ensi kertaa noin kymmenvuotiaana. Siitä lähtien hiukseni ovat lähes poikkeuksetta olleet aina värjätty. Olen kokeillut vaikka mitä. Hiukseni ovat olleet todella lyhyet ja todella pitkät, sekä kaikkea siltä väliltä. Värjäykset ovat olleet pääosin onneksi suhteellisen luonnollisia aina, mitä nyt pahimpaan Spice Girls faniaikaan ne olivat samalaiset kun Gerillä sekä joskus myös aivan mustat. Värjäysten ja leikkausten lisäksi minulla on ollut kaksi kertaa permis – sellaista ihan pientä afrokiharaa.

Sen lisäksi, että kävin äitini liikkeellä laittamassa tukkaani, teimme kavereiden kesken toistemme hiuksile myös kaikenlaista. Välillä ne onnistuivat, välillä eivät. Olen leikannut itselleni otsatukan ja katunut sitä heti jälkeenpäin niin lukemmattoman kerrat – myös vielä ihan aikuisiällä. Muistan eritysen hyvin yhden kerran, kun olin kaverillani yökylässä. Päätimme tuttuun tapaamme vähän freesata hiuksiamme ja minä leikata itselleni otsahiukset. Tottunein elkein tartuin saksiin ja napsaisin – tällä kertaa kuitenkin ihan liikaa. Otsahiukset jäivät vain muutaman sentin mittaisiksi. Noh, onneksi ne kasvoivat nopeasti.

Blogin kuvia taaksepäin selatessa muistinkin, että minulla oli sen alkuaikoina takaa ihan lyhyeksi leikattu, edestä vähän pidempi tummanruskea tukka. Sitä ennen minulla oli ollut pitkät punaiset hiukset, jotka uudestaan kasvatin ja joilla olinkin aika pitkään. Aina toki värjäystyyli välillä vaihtui.

Kunnes nelisen vuotta sitten tartuin taas itse fiskarseihin ja pätkäisin polkan (sitä piti kyllä käydä siistimässä kampaajalla). Sen jälkeen olenkin viihtynyt polkassa tosi hyvin, kunnes tosiaan aloin kasvattamaan omaa hiusväriäni sekä siinä samalla sitten hiuksiakin.

Nyt minulla on taas polkka ja se on kyllä ehdottomasti oma suosikkini. Omasta väristänikin tykkään, vaikka samaan aikaan tuo kylmä vaalea noista ylläolevista kuvista on mielestäni myös tosi ihana. Se on samalla ollut kaikista vaikein väri, kun sitä piti ylläpitää ties millä tuotteilla, jonka lisäksi jatkuva vaalennus myös lopulta pilasi hiukseni.

Kaikenlaisia tyylejä sitä onkin mahtunut ihan muutamaan vuoteen vielä näin aikuisiälläkin. Nyt tuntuu ihan todella vapauttavalta, kun väri on vain omaa – ei tarvitse miettiä juurikasvun jatkuvaa värjäämistä. Sen lisäksi olen vähentänyt hiusten suoristamista ihan radikaalisti. Ennen kun suoristin hiuksiani vähintään kerran päivässä, joskus useamminkin. Nyt teen sitä ehkä korkeintaan kerran kuussa. Myös erilaisten hiustuotteiden ja ylipäätään kemikaalien käyttäminen on ihan itselläni ihan minimissä. Mutta tämän hetkisistä hiuksista paremmin lisää pian omassa postauksessaan!

Mikä kuvan tyyleistä on teistä kivoin ja mikä taas ei sovi mielestänne minulle yhtään?

Itseasiassa otsikoin postauksen jo aiemmin, tämän pitäisi olla että HIUKSET TOISSAPÄIVÄNÄ, ne eivät nimittäin ole enää pitkät!

Olen miettinyt hiusten leikkaamista jo pitkään ja matka tähän pisteeseen on ollut aika pitkä. Vaalensin hiukseni viimeisen kerran elokuussa 2017, jonka jälkeen päätin, että aion kasvattaa oman värini kokonaan takaisin. Ja nyt 18 kuukautta myöhemmin hiukset olivat vihdoin kasvaneet niin paljon, että pääsin kampaajan penkkiin.

Hiukseni menivät useista vaalennuksista todella huonoon kuntoon, iso osa päällishiuksista katkesi ihan kokonaan. Niinpä oman värin kasvattaminen oli oikeastaan ihan välttämätöntä.

Koko kasvattamisajan olen pitänyt hiuksiani pääosin kiinni, joten hiukset ovat kasvaneet pituutta vähän salaa. Muutamia kuukausia sitten tajusin itsekin, että hiukset ovat todella pitkät. Niitä on tässä muutaman vuoden aikana napsaistu ihan vähäsen muutamasti, mutta halusin itse leikata ne kunnolla vasta sitten, kun saan ne kokonaan oman värisiksi.

Raskausaika ei sinänsä vaikuttanut hiusteni kuntoon, mutta hormonitoiminnan takia hiuksia lähti todella vähän, joten niistä tuli entistä paksummat. Annoin siis vain hiusten kasvaa ja nautin paksusta ponnaristani.

Odotin kauhulla synnytyksen jälkeistä hiustenlähtöä. Kun hiuksia ei koko raskausaianka juurikaan lähde, kuten niitä normaalisti lähtee, tuntuu synnytyksen jälkeen sulkakato ihan hirveältä.

Sanotaan, että hormonitoiminta alkaa tasaantua muutama kuukausi synnytyksen jälkeen, jolloin myös useimmilta alkaa hiukset silloin lähtemään. Itse kuvittelin jo säästyneeni tällä kertaa tältä, mutta muutama kuukausi sitten se kuitenkin alkoi.

Yhtäkkiä meillä oli koko kämppä täynnä hiustuppoja, tyyny aamuisin ihan hiuksissa ja suihkun lattiakaivo jatkuvasti tukossa. Yksi veto harjalla päästä ja harja oli täynnä. Irtohiusten määrä näytti toki myös dramaattisemmalta, kun hiukset olivat niin pitkiä. Yhtäkkiä aiempi paksu ponnarini tuntui enää laihalta liurulta.

Monet sanoivat minulle. että älä leikkaa hiuksiasi! Pitkät hiukset olivat kyllä hienot, mutta mielestäni itselleni sopii kuitenkin vähän lyhyempi malli. Se keventää kivasti.

Olisin halunnut kasvattaa hiuksiani vielä vähän, jotta kaikki aiemmin vaalennettu hius saataisiin pois. Samalla halusin kuitenkin pitää tukan sen verran pitkänä, että saisin sen pienelle ponnarille. Olin myös ajatellut lahjoittaa hiukseni järjestölle, joka valmistaa niistä peruukkeja syöpähoitojen vuoksi hiuksensa menettäneille lapsille. Silloin niiden pitää olla vähintään 17 senttiä pitkät.

Eilen hiukset sitten leikattiin – kampaajan mukaan hiuksista lähti 25 senttiä! Hius oli valitettavasti niin huonokuntoista, ettei sitä kannattanut kuitenkaan lahjoitettavaksi antaa, mutta ai vitsit kun olo koheni. Nyt minulla on ihanan pirtsakka polkka!

Ennen leikkaamista sain tosiaan ihan hirvittävän määrän viestejä, joissa minua tiukasti kiellettiin leikkaamaan hiuksiani. Ymmärrän kyllä, sillä onhan pitkä tukka näyttävä. Itse kuitenkin olen kohta kaksi vuotta suunnitellut ja odottanut hiusteni leikkaamista ja kokonaan omalla hiusvärillä olemista.

Voi olla, että jossain vaiheessa kasvatan takaisin uudestaan pitkät hiukset, hyväkuntoisina ja värikäsittelemättöminä.

Omalla hiusvärillä oleminen on ollut ihan tosi vapauttavaa. Muutama ensimmäinen kuukausi oli hankalaa. Luulin myös aluksi, että oma värini on ihan harmaa. Nopeasti kuitenkin oma väri alkoi erottumaan, kun pituutta tuli lisää.

Ihaninta on ollut kuitenkin jatkuvasta värjäyskierteestä poispääseminen. Samalla aloin muutenkin vähentämään hiusteni käsittelyä alkaen tulemaan jopa ihan sinuiksi pörröisen pehkoni kanssa.

Yritän pian laittaa kuvaa uudesta lyhyestä tukasta, mutta sitä ennen vielä kerran nämä pitkät (ja vähän märät ja ölyiset). Nyt näitä katsoessa tuntuu ihan uskomattomalta, miten kauan jaksoinkaan olla tuon pitkän ja värjäyksestä vahingoittuneen hiuksen kanssa.

Vau mitä kommentteja sain viimeisimpään hiuspostaukseen. Niin kauniisti niin moni sanoi, että menin itse ihan sanattomaksi. Kiitos näin yhteisesti kaikille. Mietin siis että mitä ihmettä nyt seuraavaksi tekisin tukalleni, mutta moni oli sitä sitä mieltä että EI MITÄÄN. Voin iloksenne kertoa, mielipide huomioitu ja tällä hetkellä viimeisimpään on muutos vain tyvikasvun piiloon värjääminen. Eli mitään en sitten tehnyt sille.

Äitini taas eilen kysyi, että ajattelinko että voisin taas kasvattaa pitkät hiukset. Olen muutaman kerran asiaa miettinyt, mutta tullut siihen tulokseen, että polkkamittainen sopii paljon paremmin. Mutta äitini kommentti jäi kyllä mietityttämään. Siksi päätinkin kaivella vähän vanhoja kuvia muutamalta viime vuodelta. Mitäs te sanotte?

Blogia ihan alkuajoista seuranneet ehkä muistavat myös ihan lyhyen tumman tukkani. Sellaistakin olisi kiva kokeilla pitkästä aikaa, mutta lyhyt malli on vaan niin kamalan työläs. Pitää miettiä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Kerroin viime viikolla että meidän pojilta leikattiin hiukset. Tämä oli ollut mielessä pitkään, mutta pojat itse halusivat itse pitää pitkät hiuksensa. Oikeastaan minäkin halusin, mutta lopulta alkoi ärsyttämään kun KAIKKI sanoivat poikia tytöiksi. Jopa reissussa ollessamme lentokoneessa lentoemäntä väitti minulle vastaan että ei, eivät he ole poikia vaan tyttöjä. Muutenkin Espanjassa ihmiset eivät millään voineet käsittää että pojillakin voi olla pitkät hiukset, he jäivät rannalla tuijottamaan suu auki jos huomasivat että nuo pyllyt paljaana lulkevat pitkätukat ovatkin poikia. Kaapo sanoi hienosti että ”ei haittaa vaikka mua luulaan tytöksi, sanon niille että olen poika”, mutta jossain vaiheessa hänkin alkoi puhumaan että voisi sittenkin ottaa lyhyet poikahiukset.

Kaapon hiuksia onkin jo leikattu useasti, ja suurimman osan elämästään hän onkin ollut lyhytyttukkainen. Elviksen hiuksia taas ei ole ikinä leikattu. Kun huomasin vuosi sitten että ihanat korkkiruuvikiharat kasvavat pois ja tilalle tulee suoraa tukkaa, en vain raaskinut leikata niitä. Molemmilla pojilla on todella paksu tukka ja etenkin Elviksen kiharoissa on ollut todella kova työ. Kylvyn jälkeen perhkon selvittämisessä saattoi mennä jopa lähemmäs kaksi tuntia.

Kampaamokäynti vakkaripaikassamme, Punavuoren Katjamariatemissa, meni tosi kivasti. Itseasiassa itse olin lähes kokoajan jossain muualla, sillä omatkin hiukseni leikattiin ja värjättiin samaan aikaan. Kaapo halusi ihan lyjyen tukan, koneella ajettuna. Vähän kone rupesi jännittämään, mutta hienosti iPadin voimalla hän siitä selvisi. Elvis taas istui tuolissaan kun vanha tekijä, vaikea uskoa että se oli eka kerta.

Lasten kanssa kampaamokäyntiin kannattaakin varatutua juurikin jollain pelillä ja esim pienellä herkulla jonka voi luvata vaikka palkinnoksi tai samalla syötäväksi. kampaamokäynnistä kannattaa etukäteen myös jutella lapsen kanssa ja vähän käydä läpi että mitä tulevan pitää.

Mä en ole itse vielä ihan täysin tottunut poikien uusiin hiuksiin, etenkään Kaapon ihan lyhyisiin (vaikka itse se tykkää niistä kovasti), mutta kyllähän ne nopeasti kasvaa… 😉

Mites teillä muilla on kampaamokäynnit lasten kanssa menneet? Olisiko jotain vinkkejä antaa muille?

Kiitos vielä Katjamarianteamin tytöille!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.