KOKO PERHEEN JOULULAHJAVINKIT

7/12/2017

Kaupallinen yhteistyö ELLOS

Joulu se tulla jolkottaa ja eilen meilläkin aukesi täällä joulupukin pajan sivukonttori, kun pistin ensimmäiset lahjat pakettiin. Minusta on ihana muistaa läheisiä jouluna edes jollain pienellä paketilla. En kuitenkaan halua antaa mitään turhaa ja jouluun kuuluukin mielestäni mielummin käytännölliset paketit, kun hyödytön tavara ja kulutushysteria.

Meillä on ainakin tässä joulun alla kiire ihan muutenkin, joten helpoiten lahjahankinnat tekeekin mielestäni netin kautta. Parasta on vielä se, jos mahdollisimman suuren osan saa samasta paikkaa. Kyseltyäni perheeltä vähän joululahjatoiveita kokosinkin muutaman lahjavinkin myös teille Elloksen valikoimasta.

Iso osa meidän kuusen alta löytyvistä paketeista on yleensä pehmeitä. On jotenkin ihanan perinteistä niin antaa kun saadakin sukkia, alusvaatteita tai uusi pyjama. Ellokselta löytyy omasta mallistostaan paljon pehmoista puuvillaa. Isommille pojille tilasin monipakkauksessa olevia boxereita sekä minun ihan pakko tilata myös tuollaiset todella mukavan näköiset ja lahjatoivelistassa olleet pyjamahousutValikoimasta löytyy perhmoisia juttuja lasten koosta saakka koko perheelle.

Elloksella on todella hyvät valkoimat myöskin erilaista kosmetiikkaa ihon -ja hiustenhoidosta meikkeihin. Yksi valikoimaan kuuluvista merkeistä on Shiseidon Men, jonka juuret ovat apteekkimaailmassa ja ihonhoidossa. Valikoimaan kuuluu ihon kuntoa edistäviä ihonhoitotuotteita tehokkaista täsmätuotteista ihoa hellävaraisesti kosteuttaviin voiteisiin.

Kosmetiikkapuolelta miehen pakettiin lähti hemmotteleva shaving cream, ihoa rauhoittava hydro master gel sekä väsymyksen merkkejä estävä eye shooter silmänymärysgeeli. Teinipojalle taas epäpuhtauksiin auttava cleansin foam sekä nuoren rasvaiselle iholle sopiva moisterizing emulsiovoide. Sporttiselle pojalle ensimmäiseksi parfyymiksi ajattelin sopivan Adidaksen raikkaan Born Today tuoksun.

Lasten lahjalista on tänä vuonna lyhyt ja ytimekäs. Uuden toimivan kännykän lisäksi pojat toivovat legoja sekä lautapelin. Ellokselta löytyi noita myös omaa silmää kovasti mielyttäviä värikkäitä irtopaloja, joiden kanssa rakentaessa vain mielikuvitus on rajana. Myöskään tuollaista rakennusalustaa meillä ei ollut, joten klikkasin samaan pakettiin myös sen.

Erilaisia lautapelejä ja muita leluja Ellokselta löytyy myös vaikka kuinka paljon. Itse päädyin lopulta tilamaan koko perheelle sovivan Monopoly Juniorin. Siitä onkin ollut meillä jo aiemmin puhetta ja lapset ovat tällä hetkellä myös hyvin kiinnostuneita laskemisesta ja rahasta, joten tämä on varmasti ihan nappivalinta.

Elloksen nettikaupasta tilaaminen on kätevää selkeiden ja toimivien nettisivujen ansiosta. Laajasta valikoimista on helppo selata tuotteita tuoteryhmittäin ja erilaisilla filttereillä rajaamalla. Siellä on myös jatkuvasti paljon hyviä tarjouksia aina ilmaisesta kujetuksesta ensikertalaistilaajan isoihin alennuksiin.

Mitäs teillä on perhe lahjaksi toivonut ja onko jo lahjoja hankittu?


4 – MAINIO

4/12/2015

Lahjakortti

Kotimainen Mainio on hauska, mukava ja personaalinen lastenvaatemerkki 100% luomupuuvillasta. Mainion vaatteissa yhdistyy kiva ulkonäkö, helppohoitoisuus sekä meneviinkin leikkeihin sopiva design. Lastenvaatteiden lisäksi Mainiolta löytyy myös pieni naisten -ja kodin mallisto. Mainion vaatteita on blogissa aiemminkin vilkkunut poikien päällä, tykkään sekoitella heidän erilaisia kuoseja keskenään.

Neljännessä luukussa arvon Mainion 50 euron lahjakortin. Lahjakortti on voimassa 6kk, joten sillä voi shoppailla joko heti joulun jälkeisestä alesta tai säästellä kevään uutuuksien varalle. Ja taas suosittelen ehdottomasti katsastamaan myös Mainion nettikaupan joululahjojen varalta. Ja löytyy sieltä joulun pyhiksi pienemmillekkin vaikkapa ihania tonttuasuja!

Osallistu Mainion lahjakortin arvontaan kommentoimalla alle. Kaikkien joulukalenterin luukkujen arvonta päättyy 23.12 klo 23.59. Voit osallistua jokaisen luukun arvontaan yhden kerran. Levitä joulumieltä ja muista jakaa myös kavereille!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

3 – IVANA HELSINKI

3/12/2015

mami go go joulukalenteri ivana helsinki

Ivana Helsinki on nykyään yksi ihan ehdoton Suomi-ikoni. Tunnistettavana elementtinä Paola Suhosen suunnittelussa ovat pysyneet modernit raikkaat printit. Myös kansainvälisessä mediassa Ivana Helsingin tyyli on saanut hyvin huomiota ja se onkin ollut ensimmäisenä pohjoismaisena yrityksenä Pariisin muotiviikon päänäytöksissä sekä New Yorkin muotiviikkojen näytöskalenterissa. Ivana Helsinki tekee nykyään myös paljon muuta kun pelkästään vaatteita, muunmuassa elokuvia! Myös yhteistyömallistoja muiden yritysten kanssa on ollut. Printtejä on näkynyt niin design-sammutuspeitteissä kun coca-cola pullon kyljessäkin.

Joulukalenterin kolmannessa luukussa arvon Ivana Helsingin Wildwood pussilakanasetin. Settiin kuuluu kaksi oranssia pussilakanaa ja kaksi tyynyliinaa. Satiinipuuvillaisten sydämien keskellä maistuu varmasti uni. Kannattaa kurkata verkkokauppaa muutenkin sillä silmällä, aika paljon tarjouksia ja kivoja juttuja taas niihin paketteihin sinne kuusen alle!

Osallistu Ivana Helsingin Wildwood pussilakanasetin arvontaan kommentoimalla alle. Kaikkien joulukalenterin luukkujen arvonta päättyy 23.12 klo 23.59. Voit osallistua jokaisen luukun arvontaan yhden kerran. Levitä joulumieltä ja muista jakaa myös kavereille!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.