Jatkuvaa miettimistä, että mitä syödään, sitten että tätä ruokaa tuli nyt ihan liikaa ja lopuksi että riittääköhän tästä nyt varmasti kaikille tarpeeksi
Aamuisia ja iltaisia leivänpahhtimen pommppauksen ääniä
Leluista ja astioista muodostuvia asetelmia pöydillä
Pyykinpesukoneen jatkuvaa hurinaa
Keskellä olkkaria nököttävä pyykkiteline
Haaveilua ihan omasta kylpyhuoneesta
Kaikkialle syntyviä kasoja, vaatteimyttyjä ja pikkusälää taskujen pohalta
Jatkuvaa käsien pesua
Kolmelle eri aikaan lähtevälle koululaiselle heippojen sanomista
Kolme kertaa viikossa pikkuisen kerhorepun pakkaamista
Jokailtaista uuden lukkarin tarkistamista ja herätysten asettamista
Viestejä lapsilta että saanko mennä kaverille, saako lisää peliaikaa, saako olla vielä vähän kauemmin ja että mä lähden nyt kotiin
Viestejä mieheltä että tehdäänkö vaihto kohta leikkipuistossa, kumpi käy kaupassa tai muistithan avaimet
Viestejä kavereilta että ei haittaa vaikka unohdit vastata edelliseen, täälläkin kauhea kiire kokoajan, nähtäispä pian ja oispa viiniä
Aina yksi peijakas banaanikärpänen jossain
Lattialla lojuvia eriparisukkia
Kylppärin patterilla vuorotellen kuivumassa kumisaappaat tai uikkarit
Hetkellistä kummallista hiljaisuutta ja seesteisyyttä
Painimatseja, naurua, kiljuntaa ja juoksuaskeleita
Hammastahnaa kummallisissa paikoissa
Pieni haikeus taakse jäävästä kesästä, iloinen odotus saapuvasta syksystä
Helpottavasti kovaa vauhtia täyttyvä työkalenteri
Helpottavasti muuten tyhjä perhekalenteri
Ylähyllyille turvaan nostettuja lego-rakennelmia
Haaveita siitä, että pääsisi taas tekemään enemmän sisustuspostauksia
Vitamiinien tankkausta ja jatkuvaa oman olon tarkkailua
Sohvatyynyjen alle haudattuja Aku-Ankkoja ja leikkihedelmiä
Aku-Ankkoihin uppoutuneita lapsia (yhdessä mytyssä sohvan nurkassa)
Yrityksiä mennä ajoissa nukkumaan
Yrityksiä lopettaa sokerin syönti
Pilvet upeiksi värjäävien auringonlaskujen ihailua iltapuuron äärellä
Haleja, pusuja ja silityksiä
Petaamattomia sänkyjä
Loppuun asti viemistään odottelevia projekteja
Hammaspesuja, iltasatuja ja nukkumaan peittelyä
Onnea, onnellisuutta, kiitollisuutta (ajoittaisesta hermojen kiristelystä huolimatta)

Arki = elämä

Pääsimme juhlistamaan kahden kesken, ilman lapsia, hääpäiväämme ensimmäisen kerran sitten naimisiinmenon. Hääpäivämme oli tänä vuonna sunnuntaina, mutta aloitimme sen vieton jo lauantai-iltapäivästä pyöräilemällä Sörnäisissä sijaitsevaan hotelliin, jonka olimme varanneet kahdeksi yöksi. Hääpäivän vietossa tärkeimmältä tuntui rento yhdessäolo ja pieni irtiotto tavallisesta koti-arjesta.

Oli ihana viettää kaksinkeskistä aikaa vanhoilla kulmilla, niin että kaikki oli helposti kävelymatkan päässä. Kallion ihmisvilinä ja hulina, aurinko ja puheensorinan täyttämät terassit saivat olon tuntumaan siltä, kun olisi ollut jossain vähän kauempanakin lomalla.

Lauantain alku-illan ravintolavarausta lukuunottamatta emme olleet tehneet mitään sen tarkempia suunnitelmia, vaikka vaihtoehtoja toki oli sitäkin enemmän. Haluttiin kuitenkin mennä fiiliksen mukaan ilman aikatauluja.

Meidän nahkahäiden(!) viettoon kuului lopulta illallallinen italialaistyylisesti, auringonlasku kattotreassilla, pyöräilyä kesäyössä, piipahdus saaressa kaverin megasynttäribileissä, myöhään nukkumista hotellin lakanoissa, pyöräily toiseen saareen, rannalla oloa ja meressä uimista, muutamia kaverikohtaamisia, taivaallisen hyvää ruokaa ulkona live jazz-bändin soittaessa vieressä, kuuman kesäpäivän fiilistelyä, sipsiä ja jäätelöä sängyssä, pari leffaa ja tietysti paljon rakkautta.

Löysin tämän blogihaasteen ehkä viikko(?) sitten ja innoissani heti kopsasin sen ja aloin täyttelemään. Blogista, josta haasteen nappasin, ei selvinnyt haasteen alkuperäistä tekijää ja muutaman kysymyksen jälkeen aloinkin jo ihmettelemään, että onpas vähän outo haaste ja hassuja kysymyksiä.

Myöhemmin sain kuulla, että tämä haaste onkin lähtenyt Karoliinan blogista ja kaikki kysymykset ovat tulleet ig-seuraajilta. Mikä selittää ja tämän kun tietää, onkin haaste aika hauska! Haasteeseen on siis koottu kaikki tulleet kysymykset ja siksi ne yhdessä tuntuivat aluksi muodostavan vähän erikoisen kokonaisuuden.

Blogihaasteet on hauskoja ja pitkän tauon jälkeen on kiva, että niin moni on ottanut tähänkin osaa. Minäkin! (Kännykällä tosin naputellen, mikä on erittäin haastavaa, mutta toivottavasti pahimmat autocorrect-mokat sain seulottua pois).

Kuinka usein..

Vaihdat lakanat? Parin viikon välein, mutta tarvittaessa useamminkin. Minulla on pellavaiset lempilakanat joita haluaisin vain käyttää, mutta olen alkanut heltymään siihen, että mieheni saattaa pedata sänkyyn mitkä vain lakanat. Kunhan on puhtaat lakanat.

Vaihdat pyyhkeet? Hmm, viimeistään kun pyyhe menee jonkun kanssa sekaisin. Minulla saattaa olla parhaillaan kolme pyyhettä käytössä ja silti onnistun unohtamaan ottaa yhtäkään niistä mukaan suihkuun. Yritän hakea harmoniaa kodin sisustukseen esim sillä, että kaikki pyyhkeet ovat suht samanlaisia. Silloin näitä sekaisin menoja sattuu aika helposti. Mutta sanotaan nyt vaikka että kerran viikossa.

Peset hiukset? Joka päivä. Aiemmin pesin 2-3 kertaa viikossa ja tahtoisin päästä takaisin siihen. Olen viime viikkoina yrittänyt pidentää pesuväliä, mutta heikoin tuloksin. Rasvaiset hiukset saavat koko oloni tuntumaan ällöltä enkä nykyisin käytä myöskään kuivashampoita kuten joskus. Tässä varmaankin syy lyhyelle välille. Olisi kiva löytää luonnonmukainen, hajuton ja tummille hiuksille sopiva kuivashampoo, joka ei olisi painepakkauksessa.

Soitat isälle/äidille? Aika harvoin. En ole muutenkaan mitään soittelijatyyppiä. Harvoin soitan kenellekkään. Äiti soittaa ehkä pari kertaa viikossa. Mutta viestejä laitan ehkä kerran viikossa ja äiti varsinkin soittelee useastikin viikon aikana.

Näen vanhempiasi? Vaihdellen. Mun isä asui monta vuotta ulkomailla, silloin ei tietenkään nähty kun kerran, pari vuodessa. Nyt ollaan nähty ehkä kerran kuussa, kun asuvat edelleen vähän kauempana. Äiti asuu lähellä, joten vähän useammin hänen kanssaan, parin viikoin välein vähintään.

Käyt leffassa? Pari kertaa vuodessa, eli aivan liian vähän. Kävisin leffassa mielelläni ainakin muutaman kerran kuukaudessa, mutta tässä elämäntilanteessa (kun vessaankaan ei ehdi silloin kun haluaisi) leffassa käynti on siellä prioriteettilistan aika häntäpäässä.

Föönaat hiukset? Joitain muutamia kertoja vuodessa. Olen tietoisesti vähentänyt hiusteni käsittelyjä, ja jättänyt föönaamisen että suoriatmisen lähes kokonaan pois. Viime kuussa tosin föönäsin huikeat kaksi kertaa, kun en halunnut lähteä märillä hiuksilla ulos.

Putsaat lattiakaivot? Tarpeen vaatiessa. Mulla lähti pitkään synnytyksen jälkeen todella paljon hiuksia, jolloin vähintään kerran kuukaudessa piti suihkun lattiakaivo tyhjentää. It’s a nasty job but somebody has to do it.

Käyt metsässä? Just tulin. Kerran viikossa ehkä. Asutaan lähellä isoa metsää ja siellä tulee käppäiltyä aika usein. Aiemmin kuljin kaksi kertaa päivässä sen läpi, sillä lapsen eskari sijaitsi toisella puolen metsää.

Käyt suihkussa? Kerran tai kaksi päivässä. Ja aivan liian pitkissä ja kuumissa. Paitsi jos käyn useamman kun kerran, niin se toinen on pika. Joskus minulla oli tapana juoda aamukahvi suihkussa, mutta olen päässyt siitä tavasta eroon.

Sanot läheisille, että rakastat heitä? Joka päivä sata kertaa.

Tarkistat kuivakaapin sisällön? Hahahhahah. Ehkä muuttojen yhteydessä tulee käytyä läpi.

Peset vessan? Jotain pintaa sieltä vähintään kerran viikossa puunaan, myös mies siivoaa tottakai.

Puhdistat liesituulettimen? Jaaa, jotain kerran pari vuodessa ehkä.

Syöt noutoruokaa? Usein joka viikko, vähintään. Kaksikaan kertaa ei ole vielä erikoisen paljon. Lähes vihaan kaupassa käyntiä, mutta viime aikoina olen yrittänyt enemmän tsempata että ennakoida ja ostaa kaappeihin ja pakkaseen hätävararuokaa.

Valehtelet? En mitenkään pahasti valehtele, mutta silloin tällöin lasten kanssa täytyy turvautua pieniin valkoisiin valheisiin tai liioitteluun. Kuten, että jos liukuportaissa pelleilee ja kaatuu, niin naama irtoaa.

Riitelet suhteessa? Meidän perheessä tunteet leiskuvat, eikä myöskään riidoilta vältytä. Minusta on aina jotenkin ihan käsittämätöntä, etteivät jotkut parit muka riitele koskaan. Mulla menis hermot jo siihen ja aloittaisin riidan, jos toinen ei ikinä riitelisi mun kanssa! Pari kertaa kuukaudessa varmaan riidellään niin että sitä voi riitelyksi sanoa. Yleensä nämä jutut menevät väsymyksen piikkiin, eikä aiheet ole mitään sen vakavampia.

Sheivaat? Kainalot sheivaan ehkä kerran viikossa, vähän tilanteen mukaan. Muuten epiloin ja käyn sokeroinnissa. Mutta etenkin näin syys/talviaikaan menee monta kuukautta, tai jopa koko talvi ilman.

Vaihdat hammasharjan? Parin kuukauden välein vaihdan oman ja lasten hajaspäät.

Käyt kirjastossa? Tosi vaihdellen. Talvisaikaan yleensä enemmän ja useimmiten lasten kanssa.  Joskus säännöllisemmin kerta viikkoon ja sitten saattaa taas tulla kuukauden paussi. Käyn kirjastossa myös vain printtaamassa, jos tarvitsen jokin paperin.

Peset peitot ja tyynyt? En kauhean usein. Ehkä kerran vuodessa, mutta pakkasella tulee tuuleteltua useammin ja tyynyihin minulla on erikseen sellaiset suojaliinat, jotka pesen vähän useammin.

Syöt herkkuja? En mä muuta syökään, koska kaikki hyvä ruoka on mun herkkua ja tykkään lähes kaikesta. Olen nautiskelija. Sokerijuttuja olen tietoisesti vähentänyt, mutta pari kertaa viikossa tulee sorruttua suklaaseen tai lapsilta jääneisiin karkkeihin.

Soitat anopille? En tosiaan soittele kovinkaan paljoa, yleensä vain pakon edessä. Anopin kanssa tulee viestiteltyä, keskimäärin kerran viikossa. Nyt hän just laittoikin viestin ja kertoi tekevänsä omenasosetta.

Peset rintsikat? Sitten kun ne haisee tai on mennyt hikisiksi, eli noin 1-3 käyttökerran jälkeen.

Leivot? Vain kun on ihan pakko, eli en koskaan. En kestä leipomisesta syntyvää sotkua / tiskiä, myöskään reseptien tarkka noudattaminen ei sovi suurpiirteiselle luonteelleni.

Siivoat jääkaapin? Ei tähänkään ole mitään rutiinia. En kovin usein, mutta silloin kun on tarpeellista. Mun jäljiltä sinne jää aika usein jotain jämiä vanhentumaan, mutta toisaalta saatan pyyhkäistä hyllyjä yms aika tiuhaankin tahtiin.

Käyt puntarilla? Raskaana ollessa ja joskus harvoin uimahallissa. Viimeksi kävin kesäkuussa, sitä ennen edellisvuoden syksyllä.

Komennat miestäsi? En kestäisi jos joku (taaperoa lukuunottamatta) komentaisi minua, enkä todellakaan myöskään komenna puolisoani (eikä sille mitään tarvetta). Toiveet esitetään pyytämällä, ehdottamalla ja joskus ehkä myös vähän narisevaan äänensävyyn.

Syöt irtokarkkeja? Aika harvoin, vaikka tosi paljon niistä tykkäänkin. Mä aina vähän menetän kontrollini irtishyllyllä, olikohan se heinäkuussa kun viimeksi ostin irtiksiä (koko perheelle) ja pussi painoi yli 900 grammaa.

Vierailet isovanhempiesi luona? Tässä just istun mummon kanssa sohvalla parhaillaan, se täyttää ristikkoa. Mutta aivan surullisen liian harvoin. Molemmat isoäitini ovat olleet ainoat elossa olevat isovanhempani lähes koko ikäni. Välillä nähdään enemmän, mutta viime vuosina yhä vähenevissä määrin. Se on surullista, etenkin kun syy harvoille näkemisille on itsestä kiinni.

Peset pyykkiä? Koneellisen kerran tai pari kertaa viikossa, sekään ei oikein lukeudu lempihommiini. Mieheni pesee yleensä vähintään koneen päivässä.

Käyt hammaslääkärissä? Olen yrittänyt käydä vuoden välein, nyt on pitänyt taas monta viikkoa varata aika. Olen ajatellut yrittää hoitaa lapsesta saakka olleen (ja silloin hoito keskeytyi) ja nyt aika paljon vaivaavan purentavian julkisen puolen kautta. Sormet ristissä!

Käyt kaupassa? Joskus tuli käytyä kauapassa pahimmillaan kolme kertaa päivässä. Nykyisinkin kaupassa joku käy melkein joka päivä. Pitäisi suunnitella enemmän ja tilata ostokset suoraan kotiin, sillä kaupassa käyminen ja päivittäinen ruokien miettiminen on tosi rasittavaa. Lisäksi meidän molemmat ihan lähipikkukaupat on totaalisen surkeita.

Peset ikkunat? Meillä kävi ikkunpesijä viime syksynä ja se oli sellainen farssi, etten edes jaksa alkaa kertoa. Kolmannen käynnin jälkeen osa ikkunoista oli edelleen ihan tuhruisia. Sen jälkeen parvekkeen oven lasia lukuunottamatta ei ikkunoita ole pesty. Olisivat kyllä sen tarpeessa. Itse en hommaan jaksa lähteä, eli palkkaan pesijän, jahka senkin joskus saan aikaiseksi.

Vaihdat sukat? Saatan kyllä käyttää samoja sukkia muutamaankin päivänä, mutta en ihan putkeen. Kesällä en käytä juurikaan sukkia (tai sitten vain sellaisia avokassukkia, kun olen kengät jalassa) ja kotona olen yleensä myös ilman tai käytän ”kotisukkia”, joten ne eivät likaannu kovin nopeasti.

Olet eri mieltä miehen kanssa? Mitään kovin suuria näkemyseroja meillä ei ole, toki joistain ehkä vähän enemmän, mutta pääpiirteittäin olemme kyllä aika samaa mieltä usein – ainakin tärkeimmistä asioista. Parhaimmillaan ”erimielisyydestä” syntyy hyviä keskusteluja ja saa avarrettua omaa näkökulmaa tai oppii jotain uutta.

Siivoat? Joka päivä siivoan jotain ja pitkin päivää. Meillä on miehen kanssa tosi erilaiset siivoustottumukset ja ennenkaikkea tavat (minä olen meistä se sottapytty) ja siivoaminen onkin yksi niistä aiheista, joka saa tunteet välillä vähän leiskumaan – mutta yleensä osataan vaan nauraa tälle.

Tarkistat toimiiko palovaroitin? En koskaan, kyllä se ilmoittaa. Tai itseasiassa, joskus saatan jäädä katsomaan, että vikahtaako siinä se valo.

Peset autosi? Meillä ei ole autoa. Käytiin kyllä pesemässä yhdessä meidän naimiisiin menon jälkeisenä päivänä lainassa ollut hääauto. Eli ehkä vastaus voisi olla, että aina kun menen naimisiin.

Käyt läpi vaatekaapit ja muut kaapit? Vaatekaappioperaatio on odottanut jo pitkän aikaa, toivottavasti ihan lähipäivinä saan sen tehtyä. Pari kertaa vuodessa tulee käytyä läpi omat ja lasten vaatteet. Kylppärin kaapit tarpeen vaatiessa, ehkä kerran vuodessa yms.

Siivoat lääkekaapin? Tämäkin menee siihen pakolla muuton yhteydessä kategoriaan. Meidän lääkekaappi on tällä hetkellä ihan kamalassa kaaoksessa ja sen läpikäynti on ollut to do listallani jo pitkään.

Puhdistat hiukset harjasta? Heti harjaamisen jälkeen. En mitenkään kammoksu irtohiuksia, mutta tuntuisi vähän ällöltä jättää ne vain siihen. Mulla on käytössä varrellinen Tangle Teaser, ehkä harjan mallillakin on vähän väliä, kun siitä ne saa pois niin helposti.

Siinä se! Mitä muuta tahtoisit tietää minusta?

Minulta on muutamaan kertaa toivottu postausta siitä, miltä tuntuu aloittaa kaikki alusta, eli saada vauva kun isommat lapset ovat jo – no, isoja? Kun on jo päästy kuluttavien yöheräilyiden yli, lapset ovat omatoimisia ja itsellä on taas oma elämä. Miltä tuntuu kun se kaikki taas viedään? Ja ennenkaikkea, kannattaako siihen kakkavaipparumbaan ylipäätään ryhtyä enää uudestaan?

Lapsen saaminen on aina jännittävä ja jopa pelottava ajatus, halusi sitä kuinka paljon tahansa. Oli lapsia entuudestaan tai ei. Sanon itse aina, että täysin oikeaa ja täydellistä aikaa tai hetkeä lapsen saamiselle tulee tuskin koskaan. Koska se jännittää, sitä myös helposti löytää omasta elämäntilanteestaan aina jotain syitä, jotka ovat lapsen saamista vastaan. Edelleenkin, vaikka kuinka paljon lasta haluaisikin.

Olen myös sitä mieltä, että mitä vanhempana lapsen saa, sitä vaikeampaa se on. Silloin on jo niin selvät sävelet omasta elämästä ja on tottunut tietynlaiseen elämäntyyliin, että muutos on pelottavan suuri. Toki sitten taas nuorempana tuntuu, että koko maailma odottaa, pitäisi elää ja kokea, eikä silloin halua sitoutua liiaksi. Ja sitähän se vanhemmuus juuri on, sitoutumista. Oman kokemuksen mukaan kuitenkin, sitten kun se (pelottava) päätös on tehty ja lapsi on siinä, ei sitä muuta haluakaan kun sitoutua siihen, ihan täysillä.

Ikäeroa vanhimman ja nuorimman lapseni välissä on yhdeksän vuotta. Miehelläni, jolla myös on etuudestaan lapsi, ikäero on huimat 14 vuotta. Olen itse saanut lapseni ollessani 23, 25 ja 32 vuotias. Jokaista lasta olen halunnut jo etukäteen ihan järjettömän paljon, mutta viimeisimmän kohdalla olen pelännyt ja epäröinyt eniten.

Pelkäsin juuri eniten siksi, että tiesin millaista vauvan saaminen on. Miten se muuttaa kaiken, parisuhteen, ysstävyyssuhteet, perhedynamiikan, minut – kaiken. Samalla myös tiesin, miten paljon kaikkea ihanaa siitä seuraa, joten päätimme olla rohkeita.

Millaista se sitten on käytönnössä ollut? No, tottakai univelka tuntuu paljon kuormittavammalta kun kymmenen vuotta sitten. Kahden lapsen jälkeen luulisi, että kolmannen kanssa sitä on paljon itsevarmempi – mutta samat epävarmuuden tuntemukset ne puskivat tälläkin kertaa. Toisaalta, nyt sitä pystyy paremmin ja varmemmalla otteella tekemään monet ratkaisut juuri niinkuin itse tuntuu parhaalta, eikä noudattaa orjallisesti vaikkapa neuvolan välillä vanhanaikaisia ohjeita.

Kerroinkin aiemmin kesällä yhdessä postauksessa, että ennen kun tapasin mieheni olin lähes viisi vuotta yksin. Tai siis, joka toinen viikko yksin ja joka toinen viikko kolmisin lasteni kanssa. Siinä ajassa ehti muodostua aika paljon kaikenlaisia omia juttuja ja tapoja, mutta ennenkaikkea siitä tuli normi. Että oma elämäni oli juuri sellaista.

Sitten viiden vuoden jälkeen kaikki muuttui yhtäkkiä ihan kertaheitolla. Ihan kaikki. Enää ei ollutkaan vain meitä kolmea, vaan porukkaan tuli lisää sekä uusi aikuinen että uusi isompi lapsi. Muutettiin uuteen kotiin, uuteen kaupunginosaan ja vuoden päästä syntyi vielä vauva. Joka toinen viikko meitä onkin nyt kolme ja joka toinen viikko kuusi.

Että jo vauvaa ennen meillä muuttui muutenkin kaikki ja sitten vielä ”vähän” lisää. Muutos meni mielestäni kaikkien kohdalla kuitenkin ihan hyvin, vaikka välillä onkin absurdia ajatella, että reilu kaksi vuotta sitten elin vielä ihan täysin eri elämää.

Tottakai arki ja elämä olisi helpompaa ja seesteisempää jos perheessä olisi lapsina vain omatoimiset koululaiset ja joka toinen viikko vain kaksi aikuista. Kuitenkaan mikään seesteisyys maailmassa ei voisi korvata sitä isoveljien onnea ja ylpeyttä, kun he saavat nähdä pikkusiskonsa kehittyvän ja oppivan uusia taitoja. Mitkään pitkään nukutut viikonloppuaamut eivät korvaisi sitä rakkauden määrää, mitä uusi perheenjäsen saa ja antaa.

Monet sanovat, että lapset kannattaa ”hankkia” kaikki samaan syssyyn, samoilla univeloilla. Ja onhan se käytännöllisempääkin, kun kaikki vauvantarvikkeetkin löytyvät jo valmiiksi kotoa ja omat hormonit ovat valmiiksi vielä sekaisin. Monet myös sanovat, että siinä se kaksi menee samassa kun yksi ja niin edelleen. Tässä kohtaa olen kyllä vahvasti eri mieltä.

Koen kyllä, että lasten saaminen pienellä ikäerolla oli ainakin henkisesti helpompaa itselleni, kun nyt vähän isommalla ikäerolla. Sitä kun ehti saamaan oman elämän takaisin ja yhtäkkiä sitä onkin taas ihan kiinni ja toisen armoilla pikkuvauvapyörityksessä. Mutta jopa sen oman vapauden menetys ei ole tuntunut niin vaikealta, kun se, ettei parisuhteelle ole jäänyt jurikaan aikaa. Se on ollut itselleni varmaan vaikein juttu tällä kertaa.

Toisaalta on ollut ihanaa, kun on saanut olla rauhassa vauvan kanssa isompien ollessa koulussa – vähän kun saisi uudestaa esikoisen. Ja miten sitten taas isommat sisarukset ovat voineet alusta saakka myös osallistua vauvanhoitoon. Nykyään vauvan voi jättää heidän hoitonnsa vaikkapa suihkun ajaksi tai lähettää pojat kauppaan pitkän kauppalistan kanssa. Paljon siis myös hyvää, vaikka aikamoista sirkusta tuntuu monet päivät olevankin.

Lisäksi, nyt kun omakohtasesti on saanut kokea sen kaikkien toitottaman ”aika menee niin nopeasti, nauti nyt kun ovat vielä pieniä”-mantran, sitä myös tietää, että kohta tuo vauva on jo iso koululainen ja menee omia menojaan. Sitten meilläkin on taas aikaa tehdä enemmän omia aikuisten juttujamme. Tätä aikaa tulee vielä useat kerrat ikävä.

Eli vastaus kysymykseen, miltä tuntuu aloittaa kaikki alusta: Hullulta, pelottavalta, mutta aivan ihanalta.

Tämän viikon arkikuva kuvaa kaikkea muuta kun arkea. Takana on nimittäin yksi loppukesän kokokohdsta, Flow festivaali. Tänä vuonna ei kuitenkaan vedetty tuttuun tapaan täyttä kolmea päivää, vain pelkkä lauantai. Silti festarifiilis oli mitä parhain koko viikonlopun – ja oikeastaan jo koko sitä edeltävän viikon.

Mikä teki viikonlopusta ihan erityisen, oli se, että saimme juhlia festarieta mieheni kanssa. Olimme ensimmäistä kertaa yhdessä ulkona sitten vauvan. Ja se oli ihanaa.

Voisin kertoa festarieden maagisesta tunnelmasta, keikoista, ihoteipillä paikatusta rintaliivien katkenneesta kaarituesta ja kaikesta siitä, mutta vaikka kuinka ihana Flow onkaan, tärkeintä ja mieleenpainuvilta oli yhdessäolo. Niin yhdessä kavereiden kun mieheni kanssa.

Paras hetki oli kuitenkin kotiinpaluu. Kun pyöräilimme kahdestaan hikisinä ja onnellisina halki yöllisen Helsingin. Ilmassa tuoksui samaan aikaan loppuppukesä ja pian koittava syksy.

Kaikki tuntui ihan siltä kun ennenvanhaan. Siltä kun usein pyöräilimme aamun sarastessa juhlista kotiin. Tosin tällä kertaa noin viisi tuntia aiemmin kun yleensä tuolloin.

Melkein hullua, miten joku niin pieni juttu voikin tuntua niin tärkeältä. Samalla se oli hyvä muistutus siitä, että vaikka aika perheen ja lasten kanssa on ihanaa, on tosi tärkeää ottaa aikaa myös kahdestaan. Ihan vain vaikka yöllisen pyöräilyn verran.