VUODESSA EHTII AIKA PALJON

14/03/2018

Facebook muistutteli muutama päivä sitten, että olemme olleet mieheni kanssa siellä kavereita nyt tasan vuoden. Noin vuosi sitten tapasimme pikaisesti siis ekaa kertaa, mutta juttumme ei ihan vielä sielloin lähtenyt käyntiin, vaan vasta muutamaa kuukautta myöhemmin. Voisi siis oikeastaan sanoa, että ALLE vuodessa ehtii aika paljon.

Nyt olemme nimittäin naimisissa, sisustamme yhteistä kotia ja loppukesästä meille syntyy lapsi. Mitäs sitä aikailemaan kun tietää mitä tahtoo ja etenkin sen, että kenen kanssa.

Välillä tuntuu ihan järjettömältä olla tässä pisteessä. Ihan hullun rakastuneena ja onnellisena. Vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan mitään tällaista. Kumpikaan meistä ei olisi. Molemmat olimme olleet useamman vuoden sinkkuina ja päässet jo siihen pisteeseen, että yksin oli hyvä olla. Hyvin onnellisia niinkin, mutta onhan tämä ihan eri maailma verrattuna siihen.

Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, kimalteleva sormus nimettömässä, maha pystyssä, molempien astiat sulassa kaaoksessa keskenään keittiön kaapeissa ja keskellä olohuoneen lattiaa seisovat eilen ostetut vaunut. Joka toinen viikko vietämme suuruusperheen elämää ja joka toinen viikko olemme kahdestaan. Vielä hetken.

On käsittämättömän ihanaa herätä joka aamu rakkaimpansa vierestä, kun lähes viisi vuotta heräsin yksin. No toki lapset olivat usein kömpineet väliin, mutta heiltä saatava huomio ja läheisyys on toki erilaista. Mutta ehhkä myös siksi minulla oli niin hyvä yksin, ilman puolisoa. Sillä minulla oli kuitenkin rakkautta jaettavana yllinkyllin lapsilleni. Nyt rakkautta on vaan kaksin verroin enemmän.

Olen iloinen että uskalsin hypätä tähän kaikkeen, tuntea täysillä ja antaa vain sen viedä. Tuskin olisin voinut muutakaan. Olisi hirveä vanhana katua sitä, ettei uskaltanut elää täysillä ja katsoa mihin se kaikki vie. Olemme kokeneet yhdessä jo vaikka minkälaista. On ollut iloja, suruja ja meidän omat vaikeutemme. Kaikki se kuitenkin hitsaa meitä yhä enemmän kiinni toisiimme.

En kyllä ikimaailmassa olisi kuvitellut päätyväni tähän tilanteeseen vuoden päästä. Ihan naurattaakin pelkkä ajatus. Siellä tanssilattian reunalla kun juttelin tämän tyypin kanssa, jonka yhteinen kaverimme oli minulle hetkeä aiemmin esitellyt, ei olisi juolahtunut millään mieleeni, että juhlisin naimisiinmenoamme samassa paikassa vielä samana kesänä, vaikka mukavalta hän vaikuttikin.

Mutta eihän sitä totisesti voi ikinä tietää että mihin elämä vie, silti aika hullua että se vei vuodessa tähän. Ihanan hullua.


TAHDON

27/07/2017

Jokainen ihminen, suhde ja rakkaustarina on erilainen. Joskus voi olla vaikea ymmärtää toisten päätöksiä jos ei ole ollut samassa tilanteessa. Ja aika harva on ollut juuri me, juuri nyt. Kukaan ei ole kokenut tätä ihan samaa mitä me kaksi olemme kokeneet toistemme kanssa.

Kun me tapasimme tuntui kuinka kaksi toistaan erotettua maailmaa olisivat vihdoin kohdanneet uudestaan. Emme koskaan tapailleet, säätäneet tai käyneet treffeillä. Me vain olimme yhdessä heti ja kokoajan. Rakastuimme heti. Kaikki mitä olimme ikinä ajatelleet tai toivoneet tapahtuvan kääntyi päälaelleen, sillä kumpikaan ei ikinä olisi voinut kuvitella mitään tällaista tapahtuvan. Mitään näin vahvaa ja syvää ja koskettavaa.

Se mitä yhdessä koemme ja tunnemme tuntuu hyvin pyhältä ja henkilökohtaiselta. Tuntuu usein että sitä pitää vaalia, sillä tämä on vain meidän kahden oma juttu. Samaan aikaan haluamme kuuluttaa koko maailmalle miten onnellisia olemme. Olemme suunnitelleet kotimme ikkunoihin kylttejä jotka julistavat ohikulkijoille TÄÄLLÄ ASUU RAKKAUS.

Välillä rakkaus on niin voimakasta että se vetää vakavaksi. Sen lisäksi että tämä on maailman hienoin, ihanin ja hauskin juttu, olemme todella tosissamme. Niin tosissamme, että halusimme naimisiin. Joten me menimme. Eilen, 26.7.2017, sanoimme toisillemme tahdon.


OLLAAN NYT VÄHÄN TÄLLEE

8/06/2017

Ihan sellaista tässä mietin, että miten kaikki vastarakastuneet saavat tehtyä esimerkiksi työnsä ja koulujuttunsa, katsottua sarjansa, vastattua ystäviensä viesteihin, siivottua kotinsa tai muistettua ylipäätään yhtään mitään. Olisin varmasti myös jo menehtynyt nälkään, ellei tuo tekisi maailman parasta ruokaa.

Meidän molempien lapset ovat mökillä, joten mikäs tässä vain haahuillessa, silmiin tuijotellessa, rantsussa makoillessa tai yhteistä tulevaisuutta sadepäivänä suunnitellessa. Ollaan just se maailman ällöttävin rakastunut pariskunta joka ei nää tai kuule mitään muuta. Eikä haittaa yhtään.