STYLE YOUR SOFA

19/12/2017

Kaupallinen yhteistyö Ellos

Yllätin itsenikin ja tein toissa keväänä villin ratkaisun – ostin vihreän sohvan. Siis v i h r e ä n. Toki siihen saa vaihdettua myös halutessaan päälliset, mutta paljon edullisempaa ja mielestäni myös hauskempaa on stailata sohvaa aina välillä ihan vain erityylisillä ja värisillä tyynyillä ja muilla tekstiileillä. Vihreä sohva onkin tuonut kivasti väriä muuten hyvin vaaleaan huoneeseen, mutta juuri tekstiileillä siitäkin saa halutessaan hyvinkin harmonisen kokonaisuuden.

Olkkarin tunnelma muuttuu kumman paljon kun muutamaan tyynyyn vaihtaa päälliset, heittää sohvalle uuden viltin tai muuttaa sohvapöydän paikkaa. Ihan uutta ilmettä saa myös vaikkapa sänkykatoksella, joka sopii mielestäni myös tosi ihanasti sohvan päälle. Sen alle on ihana rauhoittua lukemaan ja nyt joulun aikaan ripustaa vielä jouluvalot sisälle lisää tunnelmaa luomaan.

Rakkauteni pellavaisiin tekstiileihin jatkuu edelleen. Muutaman vuoden olen nukkunut vain ja ainostaan pellavalakanoissa, mutta huomannut villityksen levinneen myös kodin muihin tekstiileihin. Ellokselta löytyykin paljon todella ihania täyspellavaisia tuotteissa, monessa eri hintaluokassa.

Tykästyin todella paljon noihin Candice-tyynynpäälisiin, joita saa monessa eri värissä. Meiltä löytyy niin khakinvihreä että kitinharmaa päällinen. Kauniina yksityiskohtana näissä tyynyissä on alla olevat solmittavat nauhat. Pellavaa ei mielestäni tarvitse silittää, vaan se näyttää ihanan rennolta ja eläväiseltä vähän ryppyisenä.

Minimalistisen ja skandinaavisen tyylin rinnalle olen huomannut pikkuhiljaa haalineeni myös vähän boheemimpaa tyyliä. Tässä raikkaan vaaleassa hapsullisessa ja BCI-puuvillasta valmistetusta Noma-tyynyssä yhdistyy mielestäni kauniisti molemmat tyylit. Tämä tyyny onkin nykyään yksi suosikkitavaroistani kotona.

Sohvalla kuuluu etenkin näin talvella olla tottakai myös viltti. Kesällä tämän voi heittää vaikka myös sängylle päiväpeitoksi tai muuten vaan antamaan uutta ilmettä sohvalle, tai suojaamaan lapsi -tai eläinperheessä sitä. Meidän viltti on pellavainen Hannelin-torkkupeitto. Peittoa saa myös todella monessa eri värissä. Siinä on kauniin eläväinen pinta sekä lyhyet hapsut päissä. Samaa sarjaa sohvalta löytyy myös samassa beigessä sävyssä oleva Hannelin-pellavatyyny, johon on tehty sama rypytyskäsittely kun peittoonkin. 

Tiedän ettei nyt joulukuussa vielä saa puhua lähestyvässä keväässä, mutta on se myönnttävä että tulevien muuttosuunnitelmien ja pikkuhiljaa lisääntyvän valon ansiosta sisustustaminwn kiinnostaa taas enemmän. Uuden vuoden vaihteen jälkeen on ihana alkaa keventää kotia tuoda sinne lisää raikkautta pienillä muutoksilla.

Elloksen runsaasta valikomasta löytyykin lukemattomien erilaisten sohvatyynyjen ja tyynynpäälisten, vilttien, sohvapöytien, mattojen, julisteiden ja muiden olohuoneen koristeiden lisäksi paljon todella kivoja sohvia. Muutenkin Elloksen nettikauppa on tosi helppokäyttöinen ja selkeä. Vaikka eri tuotteita on runsaat määrät, löytyy rajaamalla kategoriat juuri ne tuotteet mitä oli etsimässä. Myös saman tyylisten tuotteiden ehdottaminen on mielestäni mahtava keksintö, olen löytänyt sitä kautta erimerkiksi juurikin tuon lempparini Noma-tyynyn, jollaista en olisi osannut muuten etsiä.

Minkäslaisia sisustushaaveita tai suunnitelmia teillä on alkuvuodeksi? Kaipaako sohva muutosta? Entäs mitä tykkäätte, toimiiko mielestäni tuo sänkykatos myös sohvan päällä?


STAILAUSHAASTE

13/11/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAhobby hall stailasu minttu mäntysalo mami go gohobby hall stailaus minttu mani go go 5OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Osallistuin muutama viikko sitten Blogger´s Inspiration Dayssä Hobby Hallin stailaushaasteeseen. Jutun ideana oli siis se, että paikalle oltiin tuotu iso kasa Hobby Hallin uutuustuotteita ja bloggareilla sitten 10 minuuttia aikaa stailata niillä mieleisensä makuuhuone.

Itselläni oli ehdottomasti joulu mielessä stailausta tehdessäni, muttei se ihan perinteinen punaisene tonttulakanoneen ja tähtilamppuineen, vaan enemmänkin sellainen rauhallinen talviaamu. Tiedättekö sellainen hidas, harmooninen ja rento tunnelma. Juodaan teetä peiton alla ja katsellaan auringossa kimmeltäviä lumihiutaleita ikkunasta. Siinä on samalla jotain ylellisestä, kun ei ole kiire minnekkään.

Ja jos rehellisiä ollaan, kymmenen minuuttia tuollaisessa tilanteessa on ihan hitsin lyhyt aika, eikä siinä ehdi sen kummemmin miettiä tai suunnitella. Kuhan sulloo peittoa lakanaan ja heittelee tyynyjä sängylle. Kymmenien silmäparien samaan aikaan tujottaessa ja kuvatessa. Jokatapauksessa tykkään kyllä lopputuloksesta, se on ehkä pikkasen romattinen jos vertaa normaaliin tyyliini, mutta kivan raikas ja rosoinen silti. Vai mitä tykkäätte?

Suosittelen käymään katsomassa muidenkin 17 bloggaajan stailaukset TÄÄLTÄ. Äänestäjien kesken arvotaan ihana palkinto, joka sisältää flanelliruutupussi -ja aluslakana setin kahdelle sekä kaksi Iittalan Taika-mukia (arvo 118e). Ja äänestetyimmän stailauksen tekijälle on luvassa myös ihan huippupalkinto, nimittäin stailauspäivä Hobby Hallilla. Joten senkin puolesta kannattaa käydä antamassa ääni suosikkibloggaajalleen 🙂 Suoraan minun stailaukseen pääsee TÄSTÄ.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MEIDÄN PÄIVÄPEITOT (JA ALENNUS)

31/10/2013

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä on poikien kerrossängyssä ollut noin vuoden Beditin vetoketjulliset zipit-päiväpeitot. Olen tykännyt niistä kovasti, sillä sänky on lapsenkin helppo pedata ja petivaatteet pysyvät sen alla paikoillaan ja puhaina vaikka sängyllä leikitäänkin paljon. Omassa sängyssäni päiväpeitto on ollut kesästä saakka. Sänky toimii päiväsaikana sohvana, joten mikään muu vaihtoehto ei siinä varmastikkaan olisi niin hyvä kuin tämä.

Kaikki peittomme ovat valkoisia, ja väri onkin ollut toimiva. Se on pysynyt puhtaana, sillä niistä voi huolettomammin poistaa tahroja tujuillakin aineilla, ilman värien haalistumisen pelkoa. Poikien peittoihin hankin piristystä turkoosin värisillä vetoketjuilla. Jos valkoinen väri alkaa joskus kyllästyttämään voi peittoihin hankkia pelkät uudet kannet. Niitäkin saa erilaisilla kuvio ja- värivaihtehdoilla.

Blogin kautta on vielä muutaman päivän ajan mahdoillista tulla mukaan kimppatilaukseen, jonka kautta kaikista Beditin peitoista saa -20% alennuksen. Ale on voimassa tämän viikon loppuun, eli sunnuntaihin 3.11 saakka. Jos siis peitto kiinnostaa niin laita viestiä mamigogo.at.bellablogit.fi. Vastailen tietysti myös mielelläni peittoja koskeviin kysymyksiin omasta kokemuksestani 🙂

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista ja Pinterestistä.