Piti kirjoittaa postaus ylläolevalla otsikolla jo vuoden alussa, kun päätimme pistää kuopuksen päiväkotikuviot uusiksi. Sitten tulikin yllättäen lisää uusia kuvioita ja hups – melkein viisi kuukautta vierähti niin, etten päivittänyt blogia ollenkaan. Kahdentoista vuoden blogihistoriani aikana, en ole tainnut koskaan pitää kahta viikkoa pidempää taukoa täältä. Eli moi vaan pitkästä aikaa!

En melkein muistanut mistä painikkeesta uutta postausta aloitetaan kirjoittamaan, saatikka keksinyt mistä nyt piiiitkän kirjoitustauon jälkeen edes aloittaisin. Aloitetaan siis vaikka ihan alusta, siitä mistä alunperinkin piti, eli päiväkodin vaihtamisesta.

Olen puhunut ja kirjoittanut päiväkotien huonosta tilanteesta useasti jo ennen kun oma lapsemme edes aloitti päivähoidon. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä, mekin saimme omin nahoin kokea, millaista hoito on kun henkilökuntaa ei vaan ole tarpeeksi ja ne jotka siellä vielä sinnittelevät, työskentelevät äärirajoilla. Niin moni tärkeä ja itsestäänselväkin asia meni päivästä toiseen pieleen, eikä meillä ollut muuta mahdollisuutta kun etsiä uusi päiväkoti.

Meillä kävi tuuri ja lähellämme olevasta yksityisestä päiväkodista järjestyi nopeasti paikka. Ehdimme käydä siellä tutustumassa juuri ennen joulua ja vuodenvaihteessa iskeneen koronan jälkeen sitten heti aloittamaan. Olimme itseasiassa miettineet alusta saakka tätä päiväkotia, mutta sen korkeiden kuukausimaksujen (julkisen puolen hintoihin verraten) ja suppeiden aukioloaikojen vuoksi päädyimme hakemaan vuosi sitten hoitopaikkaa muualta.

Päiväkodin vaihtaminen tuntui meistä aika suurelta jutulta ja sopeutuminen täysin erilaiseen paikkaan hyvin erilaisine käytäntöineen jännitti. Olin mukana pehmeässä laskussa lähes koko ensimmäisen viikon, mikä oli ihanaa, sillä pääsin kunnolla näkemään millainen uusi paikka oli, sekä tutustumaan niin henkilökuntaan että ryhmän lapsiinkin. Hoitopaikan vaihdon myötä perheeseemme tuli kaivattua turvaa, rauhaa ja seesteisyyttä. Olemme päivä päivältä tyytyväisempiä päätökseen, vaikkakin vain 8,5 tuntia päivässä auki oleva ja koko kesän suljettu päiväkoti tuo taas uudenlaiset haasteensa arkeen.

Paikkaa hakiessa emme kuitenkaan nähneet tätä niin kovaksi ongelmaksi. Teinhän minä kotona töitä ja työni yksityisyrittäjänä on hyvin joustavaa – minä voisin siis olla hyvin päävastuussa hoitoon viemisistä ja ennenkaikkea hakemisista. Pitkiin kesälomiin olin jo tottunut isompien lasten kanssa. No problem siis, paitsi että….

Viikko ennen päiväkodin aloitusta sain puhelun – minulle tarjottiin kokopäiväistä työtä! Puhelu ei tullut ihan puskista, olimme käyneet asiasta aiemmin syksyllä jo keskustelua, mutta oli se silti aika yllätys. Tunsin yrityksen entuudestaan melko hyvin, ihannoin sen arvoja ja meinkejä ja alakin oli sellainen, mikä on aina kiinnostanut ja josta tahtoisin oppia lisää. Viiden päivän ankaran pähkäilyn ja keskustelujen jälkeen allekirjoitimme työsopimuksen. Tästä sitten vasta alkoikin ihan uudet kuviot ja syy, miksi blogikin jäi itsellenikin vähän yllätykseksi tauolle.

Niin ihanaa, innostavaa ja inspiroivaa kun uusi työ ja sen aloittaminen olikaan, oli se samalla ihan hurjan uuvuttavaa. Olin ”käynyt töissä” viimeksi vuonna 2009, jonka lisäksi halu näyttää heti kykyni ja osaamiseni oli suuri. Pelkästään uudenlaiseen rytmiin opettelu, uusien ihmisten tapaaminen ja sosiaalinen kanssakäyminen veivät ihan mehut. Vaikka homma oli tuttua, oli lähes kaikki kuitenkin ihan uutta. Puhumattakaan siitä, että elimme pimeää ja raakaa vuodenaikaa. Olin työpäivien jälkeen aina ihan rättipoikkipuhki.

Nyt reilun neljän kuukauden jälkeen voisi sanoa, että elo alkaa tasoittua. Alan päästä kiinni uudenlaiseen rytmiin ja tapaan työskennellä sekä löytää juuri sen oman tapani tehdä uutta hommaani. Saan kokoajan lisää itseluottamusta kun näen niin omaani, että koko tiimin ja työyhteisömme yhdessä tekemää tulosta.

Heti kun viikonloppuna nappaamani flunssa hellittää, tavoitteena olisi saatua ympättyä myös sali & uintihommat pitkän tauon jälkeen takaisin päiviin. Tuntuu, että nyt töiden ja kodin ulkopuoliselle elämälle alkaa taas olla energiaa. Nelisen kuukautta siinä totutellessa siis meni.  Muutama viikko sitten aloin taas myös miettimään myös bloggaamisen jatkamista. Tuntuu, että nyt on hyvä hetki taas jatkaa.

Meni varmaan pari kuukautta, kun en edes muistanut koko blogia. Oli myös ihana huomata, että poissaollessani täällä oli kuitenkin ollut elämää ja osa jo ihmettelikin, minne olin kadonnut. Tuntuu tosi kivalta olla takaisin, vaikka postaustahti varmasti pysyy melko malttillisena jatkossakin.

Ja jottei elo kävisi tasoittumiskaudenakaan aikana tylsäksi, niin uusia kuviota on tulossa vielä lisää. Me muutamme! Emme tosin vielä milloin, sillä uutta kotia ei ole vielä löytynyt. Asunnon etsintä käy kuitenkin tällä hetkellä kuumana, mikä on kieltämättä nyt enemmän stressaavaa kun innostavaa. Sormet ja varpaat ristissä että pian tärppäisi ja että syksyllä oltaisiin jo uudessa ihanassa kodissa viettämässä tavallisen tasaista arkea, ilman suuria uusia mullistuksia.

Etenkin Helsingin varhaiskasvatuksen huono tilanne on ollut esillä mediassa viime viikkoina. Eikä ihme, sillä jopa kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Nasima Razmyar kuvali varhaiskasvatuksen tilannetta hiljattain korttitaloksi, joka voi pian romahtaa.

Puhuin itse kaupungin huonosta päiväkotitilanteesta ensi kerran jo vuosi sitten, kun asia tuli perheellemme ajankohtaiseksi ja tutustuin paremmin aiheeseen. Samoihin aikoihin kotihoidontuen päälle tulevaa Helsinki-lisää leikattiin entisestään. Samainen apulaispormestari perusteli leikkauksia tuolloin sillä, että näin saadaan maahanmuuttajataustaiset äidit nopeammin töihin. Ajatus oli varmasti hyvä, mutta koska jo tuolloin päiväkotipaikoista oli alueellisesti pulaa sekä henkilökuntaa liian vähän, olisi mielestäni ollut aluksi ollut tärkeämpää korjata tämä epäkohta, kun sysätä entistä enemmän lapsia jo ylikuormittuneeseen tilanteeseen.

Tilanne on huonontunut vuodessa lisää, jopa sijaisista huutava pula

Ja nyt vuotta myöhemmin tilanne on totta tosiaan entistä vaikeampi. Vuosi sitten lokakuussa varhaiskasvatuksen opettajia puuttui Helsingissä 448, tämän vuoden elokuun tilastojen mukaan varhaiskasvatuksen opettajia puuttui jo noin 750, tarkoittaen että yli 30 prosenttia tehtävistä oli hoitamatta tai tehtävää hoiti koulutuksellisesti epäkelpoinen tekijä. Lastenhoitajia elokuussa taas puuttui noin 460.

Monissa päiväkodeissa koetaan hätää, kun töihin ei saada riittävästi päteviä työntekijöitä tai edes sijaisia. Kuormittunut ala ei houkuta uusia työntekijöitä, vanhat uupuvat ja lähtevät. Kun aiemmin päiväkotien stressitekijöinä on ollut vaihtuvat sijaiset, nykyään on se, ettei sijaisia ylipäätään ole.

Henkilöstöpalveluita, eli sijaisia tarjoavan Seuren raportin mukaan esimerkiksi elokuussa oli kolmen viikon jakso, jonka aikana suomenkielisiin päiväkoteihin olisi tarvittu keskimäärin 416 sijaista päivässä, mutta saatu vain 283 sijaista. Ruotsinkielisellä puolella tilanne on vielä vaikeampi.

Lakisääteinen hoitajamitoitus uhkaa jäädä toteutumatta

Myös me olemme huomanneet tämän. Lapsemme aloitti elokuussa päiväkodin täytettyään kolme vuotta. Viimeisten kuukausien aikana olemme saaneet päiväkodista kolme tai neljä kertaa viestin, jossa pyydetään pitämään lapsi kotona tai edes lyhyempi päivä hoidossa henkilökuntavajeen vuoksi. Myös päiväkodin aukioloaikoja on supistettu väliaikaisesti. Joistain päiväkodeista on soitettu vanhemmille kesken päivän ja pyydetty hakemaan kotiin. Eräänä maanantaina meille tuli ilmoitus, että siitä eteenpäin päiväkoti on auki koko viikon vain klo 8-16:30, normaalin 6-17:30 sijaan. Vanhempia on pyydetty levittämään sanaa myös avoimista työpaikoista.

Ja jos työssä käyvät vanhemmat ovat vaikeassa tilanteessa näiden erikoisjärjestelyiden kanssa, niin voimme vain kuvitella miten vaikeaa henkilökunnalla on sumplia päivittäin henkilökunnan riittämättömyytä, soitella sijaisia ja työskennellä alimiehityksellä. Vaikea tilanne heijastuu tottakai myös lapsiin.

Oman lapsemme ryhmässä on 12 0-3 vuotiasta lasta. Syksyllä ryhmään kuului opettajan lisäksi kaksi hoitajaa, mutta syksyn aikana molemmat hoitajista ovat lopettaneet. Kahden täyspäiväisen hoitajan tilalle on toistaiseksi onnistuttu palkkaamaan vain yksi osa-aikainen hoitaja. Muutoin mennään joko toisesta ryhmästä lainaamalla, vaihtuvilla sijaisilla tai alimiehityksellä.

Viime viikolla tuli taas viesti, jossa kerrottiin että sairaustapausten vuoksi koko päiväkodissa työskentelee vain kolme vakituista työntekijää ja sijaisia on saatu rekryttyä ainoastaan viisi. Jokainen lapsiryhmä joutui siis selviämään läpi päivän merkittävällä alimiehityksellä, joista yli puolet olivat sijaisia. Yhtä ryhmää pyöritettiin pelkästään sijaisten voimin. Ja tämä on siis vain tämän yhden päiväkodin tilanne, mutta ei missään nimessä mitenkään erikoinen. Kaikkialta kuulee näitä samoja kertomuksia.

Helsinki-lisän leikkaaminen kasvatti 1-vuotiaiden lasten määrää päiväkodeissa

Helsinki-lisän leikkaamista kaikilta yli 1-vuotialta perusteltiin vuosi sitten sillä, että kaikilla lapsilla on oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja että maahanmuuttajataustaisten lasten pääsy kotihoidosta varhaiskasvatuksen piiriin vähentää eriarvoistumista. Tuolloin esimerkiksi Lapsiasiainvaltuutettu kuitenkin epäili, että jo valmiiksi pienituloisilta vanhemmilta lisästä leikkaaminen ei ole ratkaisu, vaan johtaisi enemmänkin siihen, että monet vain sinnittelisivät vain entistä pienemmällä tuella.

Nyt tarkasteltuna, tuen leikkaamisen jälkeen kasvua päiväkodin aloittaneissa lapsissa on ollut ollut, mutta ainut alue jossa kasvua ei ole tapahtunut on Itä-Helsinki, jossa asuu suhteutettuna eniten maahanmuuttajataustaisia perheitä. Kiristystaktiikka ei siis ole toiminut eriarvoisuuden vähentämisessä ja maahanmuttajataustaisten naisten työllistämisessä.

Tämän lisäksi laadukas varhaiskasvatus ei toteudu tällä hetkellä monissakaan päiväkodissa, vaikka työntekijät tekevätkin kaikkensa haastavissa oloissa. Monessa paikassa päiväkoti on henkilökuntapulan vuoksi vain lasten säilytyspaikka. Me kysyimme lapsemme päiväkotiryhmän toimintasuunnitelmaa. Eli esimerkiksi minä päivänä on musiikkia, milloin jumppaa yms. Saimme vastauksen, ettei sellaista suunnitelmaa nyt ole, ”me vain selviydymme” vastattiin.

Oma mielipiteeni Helsinki-lisän leikkaamiseen on käynyt jo aiemmin selväksi, se lisää jo valmiiksi hyvin pienillä rahasummilla selviytyvien lapsiperheiden ahdinkoa ja nimenomaan tällöin mielestäni vain lisää eriarvoistumista. Pieni, alle kolmevuotias ei tarvitse ”laadukasta varhaiskasvatusta”, jos vanhemmilla on halu hoitaa häntä kotona ja kotioloissa on kaikki hyvin. Varsinkaan kun päiväkotien tilanne on ollut pitkään vain huono ja pahenee kokoajan. Sen sijaan varhaiskavastuksen taakkaa pitäisi nimenomaan helpottaa mahdollistamalla vanhempien olemisen kotona lasten kanssa ja hyödyntämällä esimerkiksi kaupungin kerhotoimintaa, jossa on tällä hetkellä hyvin vähän lapsia.

Helsinki-lisän lakkauttamista perusteltiin vuosi sitten myös säästösyillä. Lisän leikkaamisen arvioitiin tuovan viiden-seitsemän miljoonan euron säästöt vuodessa. Samaan aikaan Helsinki oli tehnyt (koronavuotena 2020) lähes 500 miljoonan voiton. Lapsista, nuorista, perheistä, varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta leikkaaminen on hyvin lyhytnäköistä ja tulee myöhemmin kalliiksi. Mutta hei, kuulutellaan silti vaan niitä synnytystalkoita.

Pelkoa, huolta ja epävarmuutta

Pelkään päiväkotihenkilökunnan jaksaminen puolesta ja pelkään ennenkaikkea lasten puolesta. Henkilökunnan työskentely äärirajoilla ja siitä seuraavat tunnereaktiot ja turvattomuus heijastuvat lapsiin. Monet lapset eivät tunne alati vaihtuvia hoitajiaan ja kutsuvat kaikkia yleisesti vain aikuisiksi. Normaalisti iloinen ja reipas lapsemme itkee aamuisin, ettei halua mennä päiväkotiin. Usein kun olemme hakeneet iltapäivällä lapsemme hoidosta, paikalla ei ole enää ketään henkilökunnasta, joka tietäisi miten lapsemme päivä on omassa ryhmässään mennyt, onko hän nukkunut tai miten hän on syönyt.

Tottakai päiväkodissamme on myös paljon hyvää, kuten kuuluukin olla, ja arvostamme kovasti koko henkilökunnan tekemää työtä. Tämä kritiikki ei tietenkään kohdistu heihin vaan ylemmille tahoille. Meillä vanhemmilla on kuitenkin oikeus vaatia sitä mikä lapsillemme kuuluu, eli laadukasta varhaiskasvatusta ja turvallinen ympäristö. Siksi itse vaadin vaka-henkökunnalle parempia työoloja, lisää henkilökuntaa ja korkeampaa palkkaa.

Budjettineuvotteluissa esitettin lisää rahaa kasvatukseen ja koulutukseen, palkankorotukset jakautuvat monille eri aloille

Viikko sitten Helsingin valtuusto kokoontui keskustelemaan ensi vuoden budjetista ja vaikea vaka-tilanne nostettiin kokouksessa näkyvästi esille. Kokouksessa nähtiin myös äänekäs mielenosoitus, hyvä! Kokouksen jälkeen, uudessa budjettiesityksessä luvataan ensi vuodelle lisää rahaa kasvatukseen ja koulutukseen, 550 euroa per lapsi. Apulaispormestari iloitsi, että tämän ansiosta voidaan vihdoin palkata lisää henkilökuntaa alalle. Hienoa, että rahaa tulee lisää, mutta itse ihmettelen edelleen, mistä tätä henkilökuntaa nyt pikaisesti palkataan kun vanhatkin paikat ovat täyttämättä?

Myös palkkakehitysohjelmasta on ollut budjettiesityksen jälkeen puhetta, siihen on alustavasti varattu nyt viisi miljoonaa. Palkkakehitysohjelman tarkoituksena on lisätä kaupungin houkuttelevuutta työnantajana ja korottaa palkkoja niillä aloilla, joilla on rekrytointihaasteita. Päätös jakaa ensi vuonna viiden miljoonan euron edestä palkankorotuksia ei ole kuitenknaan mitenkään ainutlaatuinen. Ihan samankaltaisia palkankorotuksia on tehty edellisvuosinakin, noin 4,5–5 miljoonaa euroa vuodessa.

Vielä ei ole kuitenkaan yksilöity mille aloille rahoja jaetaan, sillä tarkemmat keskustelut rahojen kohdentamisesta käydään vielä myöhemmin lautakunnissa. Potille on paljon jakajia, sillä vaikea tilanne on myös esimerkiski sairaan -ja vanhustenhoidossa sekä peruskouluissa. Mitkään budjettiesityksen asioista eivät ole myöskään vielä lopullisia, vaan lopullisen budjetin hyväksyy vielä kaupunginvaltuusto myöhemmässä kokouksessaan loppuvuodesta.

Parannus on tapahduttava pikaisesti että pitkäjänteisesti

No mitä me vanhemmat sitten voimme tehdä? Ainakin tuoda epäkohtia ja omia huolia esille etenkin ylemmille tahoille. PITÄÄ ÄÄNTÄ! Olla yhteydessä kaupunginvaluutettuihin, kansanedustajiin, siihen ihmiseen ketä itse äänestit viime kuntavaaleissa. Lisää yhteydenottoja tarvitaan myös ammattiliittoon ja työsuojeluvaltuutetuille. Pitää vaatia toimia ja parannuksia. Myös aloituspaikkoja yliopistoihin ympäri Suomen on lisättävä. Vaikka varhaiskasvatuksen hätä on nyt vihdoin kunnolla kuultu, pitää parannuksia vaatia niin kauan kunnes asiat konkreettisesti paranevat.

Suosittelen lukemaan instagramista Varhaiskasvatuksen kertomuksia -tilin kuvauksia päiväkodin arjesta henkilökunnan kertomana, todella raastavaa luettavaa. Olen lisännyt myös oman ig-profiilini kohokohtiin viimeisen vuoden mittaan aiheeseen liittyvät storyt, ne löytyvät sieltä Varhaiskasvatus-nappulaa painamalla.

Näkyvä keskustelu aiheesta on tärkeää, siksi pyydänkin teitä osallistumaan ja kertomaan omia kokemuksia kommentteihin sekä jakamaan tapoja, joilla mielestänne vaikeaa tilannetta voitaisiin pikaisesti korjata?

Lähteet & uutislinkit:
Varhaiskasvatuksen työvoimapula syvenee
Varhaiskasvatuksen tilanne Helsingissä on niin huono, että sen pelätään romahtavan
Tilanne uhkaa muuttua katastrofaaliseksi
Näin päiväkodeissa kierretään lakia – Sadat ammattilaiset kertoivat puuttuvista hoitajista, ylisuurista ryhmistä ja sijaisilla kikkailusta
Helsingin seudulla on jo päiväkoteja, joihin kukaan ei hae töihin – Ammattilaiset huolissaan lapsista
Helsinki rikkoo jo melkein lakia varhaiskasvatuksessa
Helsinki leikkaa pienten lasten vanhemmilta yli 200 euroa kuussa
Kotihoidontuen rajut leikkaukset lisäävät lapsiperheköyhyyttä Helsingissä
Kriittinen tilanne Helsingissä: Jopa puolet ruotsinkielisistä lapsista voi jäädä ilman päiväkotipaikkaa omalla kielellä
Helsingin yli viiden miljoonan euron palkkapotille riittää jakajia
Näin Helsinki panostaa lapsiin ensi vuonna
Uupuneilta lastenhoitajilta tulee yhteydenottoja ammattiliittoon nyt viikottain – Hoitaja pahimmillaan yksin jopa 21 lapsen kanssa

+ koti pysyy helpommin siistinä
+ saa tehdä päivisin töitä rauhassa
+ lapsen vastustuskyky ehkä paranee
+ lapsi saa uusia ystäviä
+ ruotsin puhuminen on vahvistunut
+ lapsi on oppinut uusia lauluja
+ pääsee maistamaan uusia ruokia

– aamuisin aikainen herätys ja kiire
– enemmän kipeänä
– alan stressaamaan päiväkodista hakua jo pari tuntia etukäteen (saanko työt valmiiksi / ehdinkö ajoissa)
– aamulla pitää osata ennakoida koko päivän sää pukeutumisen vuoksi
– lapsi ei saa niin paljon huomiota, mihin on tottunut
– päiväunille nukahtaminen päiväkodissa hankalaa = kotona väsynyt
– kaikilla, etenkin alussa, kauheasti t u n t e i t a
– hoitajat ja sijaiset vaihtuvat paljon, eikä sijaisia aina edes saa
– vaatteet / huivit / hanskat jatkuvasti kateissa (löytyneet lopulta aina)

Meidän kuopus oli isän kanssa kotihoidossa viikkoa vaille kolmevuotiaaksi asti. Tein itse samaan aikaan kotona töitä, eli saimme perheenä viettää paljon aikaa yhdessä. Viimeisen vuoden ajan lapsi kävi muutaman kerran viikossa kerhossa, jossa hän oppi toimimaan ryhmässä saman ikäisten lasten kanssa. Vaikka lapsemme on hyvin aktiivinen, ei meistä tuntunut missään vaiheessa ettemmekö saisi tarjottua hänelle tarpeeksi virikkeitä kotihoidossa. Ulkoiltiin paljon, leikittiin, taiteiltiin, kuunneltiin musiikkia, tanssittiin, luettiin ja oltiin läsnä.

Ajatus päiväkotiin siirtymisestä on ollut aina mielessämme ristiriitaisena. Jos kotihoitoa tuettaisiin rahallisesti myös yli kolmevuotiaaksi, olisimme varmaankin jatkaneet edelleen samaan malliin. Vaikka töihin ja aikuisten pariin oli mukava palata, lasten parissa työskentelevävästä isästä tuntui aluksi nurinkuriselta viedä oma lapsi hoitoon, jotta voisi hoitaa toisten lapsia. Ja sitten taas toisaalta, omien töideni kannalta oli helpottavaa saada vihdoin parempi työrauha, vaikka itsestäni lapsen hoitoon laittaminen ei tunnu siitäkään huolimatta vielä täysin oikealta.

Arvostamme hurjasti varhaiskasvattajien ja hoitajien tekemää työtä haastavissa työoloissa, mutta itsestäni tuntui, ettei reipas ja omatoiminen lapsemme olisi jäänyt kotihoidossa (ja kerhossa) mistään paitsi vielä vähään aikaan. Päinvastoin.

Päiväkoti kuitenkin alkoi 1,5 kuukautta sitten. Minusta tuntuu edelleen jatkuvasti, ettei tämä ole ideaalein tilanne, mutta sopeudumme. Päiväkoti on varmasti hyvä paikka ja lapsi tuntuu viihtyvän siellä, vaikka hänkin olisi omien sanojensa mukaan mielummin kotona. Aamujen vastusteluiden jälkeen hän juoksee pihalle halamaan hoitajia ja aina olemme saaneet hakea kotiin iloisen lapsen, jolla on ollut päiväkodissa kiva päivä. Kotipäiviäkin on ollut, sairastelun takia ja joskus muuten vaan. Myös hoitopäivät olemme saaneet pidettyä suht lyhyinä.

Päiväkodin aloitus on siis tuonut meille konkreettista helpotusta arkeen ja omiin töihin, mutta henkisesti se onkin ollut edelleen yllättävän vaikeaa. Mitenkäs teillä muilla on lähtenyt päiväkoti käyntiin?

Meidän oli tarkoitus aloittaa päiväkodin harjoittelu tällä viikolla, mutta nuha iski ja jouduimme tottakai lykkäämään aloitusta. Omien työkuvioidemme takia järjestely ei kuitenkaan sekoittanut suunnitelmia sen kummemmin, vaan oikeastaan oli aika ihanaa viettää vielä muutama kesäpäivä yhdessä kotona.

Harjoittelu meidän oli tarkoitus toteuttaa päiväkodin toiveesta hyvin pikkuhiljaa, ensimmäisinä päivinä aamu-ulkoilua ryhmän kanssa vanhempi mukana, sitten vasta sisälle menolo ja lunaalle asti oloa. Myöhemmin vasta ilman vanhempaa ja päikkäreille jääntiä. Reippaan luonteensa vuoksi uskon, että voidaan kuitenkin melkein heti hypätä ihan normaaliin rytmiin, toki lyhyemmillä päivillä.

Lähestyvä päiväkodin aloitus on herättänyt monenlaisia tunteita, samaan aikaan ollaan jo odotettu sitä ja samalla muutamaa viikkoa vaille kolme vuotta kotihoidossa olleen lapsen päiväkodin aloittaminen on myös tosi haikeaa ja tuntuu luopumiselta jostain ihanasta ja tärkeästä.

Ehkä myös siksi nämä viimeiset kotihoitopäivät ovat olleen eritysen ihania. Sitä on ollut itsekin ihan kunnolla läsnä, halunnut tehdä kaiken mahdollisen yhdessä, olla lähellä, rauhassa ja kiireettömästi. Ennen kun yhteinen arki yhtäkkiä muuttuu ihan toisenlaiseksi kun tähän asti.

Niin siinä vain kävi, että saimme päiväkotipaikan yhdestä toivomistamme paikoista. Se ei ole aivan lähin, mutta ruotsinkielinen ja vaikutti nopealla tutustumisella tosi kivalta. Tähän päiväkotiin oli kuulemma lähes mahdotonta päästä (emmekä mekään viime talvena ekalla hakukerralla päässeet), mutta tänä syksynä sieltä vapautui ennätyksellisesti lähes 20 paikkaa uusille lapsille.

Kun päiväkotipaikkapäätös reilu kuukausi sitten postiluukusta yllättäen tipahti, vilkaisin päätöstä jo valmiiksi pettyneenä, kunnes mieheni huomautti, että kyseessä olikin juuri se paikka jota olimme kovasti toivoneet. Luulin päätöksen tulevan vasta kesällä, emmekä olleet edes ehtineet soittamaan päiväkodin johtajalle tai yrittäneet vaikuttaa asiaan mitenkään, joten olin jo valmiiksi varma, ettei paikkaa taaperolle sieltä löytyisi. Mutta tällä kertaa löytyi ja mikä parasta, myös tuttu kerhokaveri aloittaa syksyllä samassa ryhmässä.

Koronan vuoksi päiväkotiin ei päässyt sisälle tutustumaan, eikä myöskään päiväkodin normaalisti tekemää kotikäyntiä ja perheeseen peremmin tutustumista tapahdu. Päiväkodin pihalle kuitenkin päästiin ja sisätiloja oli mahdollista katsella Teamsin välityksellä järjestetyssä esittelyssä.

Kävimme siis eräs aamu pihalla juttelemassa päiväkodin johtajan kanssa ja saimme samalla tavata myös tulevan ryhmän opettajan ja toisen hoitajista. Taapero meni heti muiden lasten kanssa leikkimään ja maalaamaan vesiväreillä ja oli heti osa porukkaa.

Päiväkodin aloitus elokuussa toki vähän jännittää, mutta tosi vähän ja enemmin hyvällä tavalla. Vaikka lapsi jäisi varmasti mielellään jo ekana päivänä päikkyyn yksin koko päiväksi, aloitamme rauhassa. Ensimmäisinä päivinä olemme yhdessä vain pihalla muutaman tunnin mukana leikkimässä ja loppuviikosta lapsi jää sinne aluksi noin puoleksi päiväksi itsekseen. Alussa, kun virallinen harjoitteluaika on päättynyt, pidämme silti päivät vielä vähän lyhyempinä.

Ollaan mietitty myös kokonaan lyhyempää viikkoa, niin että pitäisin itse yhden vapaapäivän viikossa lapsen kanssa kotona. Mutta katsotaan ensin miltä tavallinen päiväkotiviikko kaikista tuntuu. Näin vanha lapsi ei onneksi välttämättä enää saa kaikkia päiväkodissa kiertäviä flunssia, mutta varmuudeksi ei ehkä oteta arkivapaita heti, jos alkuun sattuukin paljon sairastelua ja sen vuoksi muutenkin kotona oloa.

Onkos siellä muita, joiden päiväkotiura alkaa syksyllä? Entä miten kävi hakemienne paikkojen kanssa? Helsingin huonosta päiväkotitilanteesta kirjoittelinkin keväällä ja olen edelleen ihan äimän käkenä ja kiitollisena, että tällä kertaa onni päiväkotilotossa vihdoin potkaisi meitä.