MUN ELÄMÄ, MILLOIN SIITÄ TULI NÄIN…

30/06/2016

Processed with VSCO with hb2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb2 preset

Viikko sitten sain uutisen, jonka alan tajuamaan oikeastaan vasta nyt. Silti edelleen koko ajatus tuntuu jotenkin oudolta. Minä pääsin kouluun. Minusta tulee opiskelija. Ja ennenkaikkea, minusta tulee journalisti. Tai jotain sellaista.

Jatko-opiskelut ovat lykkääntyneet oikeastaan parista syystä. Ensinnäkin, blogin kanssa on ollut niin hyvä meininki ja töitä sen puolesta riittänyt enemmän kun tarpeeksi. Mielessä on ollut myös pari isoa projektia, jotka olisivat tarvinneet paaaljon aikaa ja töitä toteutuakseen. Ja viimeiseksi, ehkä se suurin syy, en ole ollut ihan varma, että mihin sitä sitten loppujen lopuksi tahtoisin edes opiskelemaan. Onko muka kolmekymppisenä jo pakko tietää, että miksi isona tahtoo?

No, oikeastaan en tiedä sitä vieläkään, mutta suunnilleen kuitenkin. Journalismin opiskelua aloin itseasiassa miettimään vasta viime talvena. Sitä ennen olin muutaman vuoden pyöritellyt mielessä muunmuassa visuaalista markkinointia ja kulttuurintuotantoa. Luulen, että se, etten ollut kuitenkaan ihan varma näistä, vaikutti alitajuisesti minuun siten, että muunmuassa unohdin vuosi sitten hakea näihin kouluihin ajoissa. Silloin se toki vähän harmitti, mutta nyt ymmärrän että se oli onni. Näin sen kuuluikin mennä.

Nuorena haave-ammattini olivat näyttelijä, uutisankkuri ja lento-emäntä. Kun ylä-asteella tajusin, että uutistenlukijat olivat toimittajia, ei se enää kiinnostanutkaan. Mielikuvani toimittajasta kun silloin oli silmälasipäinen, muistilehtiö kädessä ja pitkä kamelinruskea trenssitakki päällä paikasta toiseen juokseva mies. Näyttelijän urakin jäi vain harrastetasolle. Päätin siis tähdätä matkailu-alalle ja valmistuinkin merkonomi-matkaliluvirkailijaksi. Lento-emännän hommat kuitenkin jäivät, kun sain vikana opiskeluvuotena vakkaripaikan hotellin respasta ja pääsin sitä kautta myös opiskelemaan töiden ohella hotelli-alan esimiehen tutkintoa. Kerran kuukausipalkalle päästyäni ei takaisin opintotuille siirtyminen enää houkutellut.

Kolme vuotta hotellielämää riitti. Parikymppisenä minulla oli burnout ja vatsahaava. Tykkäsin siitä että minulla oli vastuuta ja tiesin olevani hyvä työntekijä. En kuitenkaan tykännyt siitä bisnesmaailmasta, missä ahkeraa työntekijää ei arvostettu vaan jossa johtoporras ahnenhti vain lisää ja lisää euron kuvat silmissä. Välittämättä työntekijöiden hyvinvoinnista. Siinä työssä ei myöskään ollut mitään mahdollisuuksia olla luova tai toteuttaa itseään millään tavalla. Päätin vaihtaa suuntaa. Kuvaamataidonopettaja voisi olla kiva ammatti, ajattelin.

Niinpä hyppäsin tuntemattomaan, otin loparit ja siirryin opiskelemaan Taikin avoimeen kuvataidekasvatusta. Samaan aikaan tein sijaisuuksia koulunkäyntiavustajana sekä opettajana. Minua pyydettiin vakituisesti erääseen kouluun, jossa tein vuoden verran töitä kehitysvammaisten lasten kanssa. Se oli hyvin antoisaa ja opettavaista. Samalla se opetti minulle myös sen, ettei se maailma ollut minua varten.

Samoihin aikoihin aloin odottamaan esikoistani. Halusin siirtyä raskauden takia kevyempiin tehtäviin ja päädyin erääseen ammattikorkeaan opintoneuvojan ja sihteerin hommiin ennen äitiyslomani alkua. Kaapon ollessa reilun vuoden ikäinen aloin kirjoittamaan tätä blogia. Ja tässä sitä sitten ollaan.

Viime vuonna kävin taas muutamalla avoimen yliopiston kurssilla, jotka olivat osana visuaalisen markkinoinnin tutkintoa. Niistä yleispätevistä markkinoinnin kursseista ei kuitenkaan jäänyt mitään uutta käteen ja oikeastaan turhauduin vain lisää. Parasta mitä saatoin tehdä, oli antaa itselleni aikaa. Ja onneksi tajusin tehdä niin. Tai ainakin luulen niin. Toivottavasti en tule tosiin aatoksiin opiskelujen alkaessa.

Bloggaamisen myötä olen tutustunut yhä lähemmin toimittajan ammattiin, tutustunut journalisteihin ja luonut suhteita mediataloihin. Toimittajan työ, ja ennenkaikkea sen monipuolisuus, on auennut yhä enemmän ja alkanut siten myös kiinnostamaan kunnolla.

Vielä en tiedä tuleeko minusta perinteinen tomittaja tai missä mediassa ja miten haluan tehdä töitä. Mutta uskon, että nelivuotisen koulun aikana sekin hahmottuu. Ja hienointa olisi päästä kokeilemaan eri juttuja mahdollisimman monipuolisesti. Tällä hetkellä nimittäin kiinnostaa kaikki printtimediasta telkkariin ja radioon, uutisten toimittaminen aina politiikasta lifestyleen, kuvajournalismi, tutkiva journalismi, you name it!

Nyt kun alan pikkuhiljaa tajuamaan mihin olen ryhtymässä, on innostuksen lisäksi mielessä myös vakavempia mietteitä. Kuten, miten käy blogin, entäs jos sen tekemiseen ei riitä enää aika? Ja miten siinä tilanteessa sitten toimeentulo? Opiskelijaelämä kahden pienen lapsen kanssa yksin ei kuulosta kovin hohdokkaalta. Niin ja sitten ne todella vakavat aiheet. Kuten, että miten ihmeessä osaan olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Siis kahdeksalta aamulla pulpetin ääressä!? Viimeksi kun minulla on ollut säännölliset työajat vuonna 2008. Niin tärkein, eli pääsiköhän se yksi pääsykoikeissa ollut söpö poika myös opiskelemaan ja onkohan se sinkku.

Kävi miten kävi, tylsäksi tätä elämää ei voi ainakaan sanoa. Aina tulee jotain. Eikä ikinä voi tietää mitä. Välillä ihanaa ja välillä kamalaa. Parasta vaan ottaa kaikki vastaan ja katsoa että minne sitä päätyy.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

AURINKO AURINKO

11/02/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tietysti on ihanaa kun aurinko vihdoin taas paistaa ja pitkän ja pimeän talven jälkeen valoa taas riittää. En edes muistanut mihin kaikkiin asuntomme kolkkiin ne auringonsäteet uloittuivatkaan. Auringosta saa energiaa, uutta puhtia, ideoita ja hirveän vimman päälle tehdä kaikkea uutta. Samaan aikaan se on todella väsyttävää.

Oikeasti, olen ihan poikki. Kevään ja auringon myötä tulee myös hirveästi kaikkea tekemistä ja jos jokaisesta auringonsäteestä ei nauti täysillä tai käytä hyödyksi, tulee kaiken päälle vielä huono-omatunto. En turhasta yleensä stressaa, mutta nyt en oikein voi muuta. Stressi muutosta ja kaikesta siihen liittyvästä on sekoittanut ihan koko kropankin. Tässä on kuulkaa tehty raskaustestiä ja epäily syöpää ja vaikka mitä, kunnes tajusin että tosiaan kaiken takana on stressi. Ja tuo ihana aurinko jostain syystä vain pahentaa sitä.

Oma tapani paeta stressiä ja alati kasvavaa tehtävälistaa on nukkuminen. Ja se onneksi onnistuu. Oikeastaan vähän liian hyvinkin. Nukkuessa pääsee hetksi lepuuttamaan väsynyttä mieltä, mutta samalla menee tehokasta puuhailuaikaa hukkaan. Ja sekös taas stressaa lisää. Mutta yritän olla itselleni vähän armollinen, jos tuntuu että herkkä mieli ei enää kestä tavararöykkiöitä niin saan sitten luvan pitää aivot narikkaan, vaikka niiden päikkäreiden avulla.

Toivottavasti ette ota tätä valitusvirtenä. Itsehän olen muuttoni järkännyt, uudessa kodissa odottaa vielä lattioiden maalaus operaatio ja olen haalinut vielä hirveästi kunnostettavia huonekaluja tähän kaiken päälle. Niin ja muuttoa edeltäviksi viikoinlopuksi on toki vielä reissut toisiin kaupunkeihin. Ja tulevatpa ne koulun pääsykoetehtäätkin juuri sopivasti tähän samaan. Ainiin ja avoimen kurssi alkaa kaksi päivää ennen muuttoa. Niin ja oliko meillä joku omakin elämä ja arki tässä samassa, pitääkö mun silti pestä pyykkiä, siivota, tehdä töitä ja ruokaa tämän kaiken keskellä? Mutta en siis valita. Halusin kirjoittaa tästä siksi, että varmasti joku muukin tunnistaa itsessään saman. Onko se nyt kevätväsymys vai mikä. Se on jännä, kun valoa ja aurinkoa on odottanut ja sitten kun se vihdoin tulee, se onkin väsyttävä ja raskas asia. Tai juuri sen auringon ja kevään koittaessa halii innoissaan itselleen hirvästi uutta tekemistä, tai pyöräyttää koko kodin ylösalaisin ja sitten huomaakin ettei energia riitäkkään.

Enpä olisi uskonut että stressi saa koko kropankin näin sekaisin. Ei ihme että muuttoa kutsutaan yhdeksi elämän stressaavimaksi asioiksi. Enkä ikimaailmassa olisi uskonut että ihana rakas aurinko saa olon näin väsyneeksi. On tämä elämä vaan kummallista, aina vaan se jaksaa yllättää. Onneksi kuitenkin tästä kaikesta seuraa jotain hyvää. Pitää vaan muistaa että kaikki on meillä ihan tosi hyvin ja ihania asioitahan nämä ovat. Saadaan ihana uusi koti ja minä pääsen vihdoin opiskelujen ohessa tapamaan uusia ihmisiä ja jumppaamaan aivoja.

Onko muillakin keväyväsymystä ilmassa tai vaikuttaako kevätaurinko teihin väsyttävästi?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.