IKÄVÄ VANHAAN

29/04/2018

Olen aina ollut vähän sellainen, että muutos pelottaa ja pysyisin mielummin vaan vanhassa tutussa ja turvallisessa. Oli kyse sitten ratikkalinjojen muuttumisesta tai siitä kun elämä menee eteenpäin. Jo teini-ikäisenä katselin koulun jälkeen valokuva-albumeita ja kyynelehdin ikävää siihen kun olimme veljeni kanssa pieniä ja sekä vanhan kotimme keittön tapettia. Samaan aikaan on kuitenkin ihanaa, että elämä menee eteenpäin. Vaikka onkin haikeaa kun omat lapset kasvavat, kuitenkin yksi elämän hienoimmista asioista on nähdä kuinka he oppivat uutta ja menestyvät elmässsä. Enkä itsekään oikeasti jaksaisi kokoajan junnata vaan samassa.

Kun alkuvuodesta muutimme perheen kasvamisen vuoksi isompaan asuntoon, aloin jo monta viikkoa etukäteen tekemään luopumistyötä. Jos vain olisin voinut, olisin halunut pitää myös vanhan asunnon – vaikkei meillä edes olisi sille mitään käyttöä kun korkeitaan sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Kuitenkin siihen asuntoon liittyi niin paljon suuria tunteita. Olin rempannut sitä yksinänäni tuntikaupalla ja kaikinpuolin se vain oli aivan ihana koti.

Kun muuttopäivä oli koittanut ja kävimme viimeisen kerran tyhjässä asunnossa, ei se enää tuntunut kodilta. Pystyin huokaista helpotuksesta sen puolesta, etten jäisi ikävöimään vanhaa vaan hyvillä mielisin saisin tehdä uuden kodin uuteen yhteiseen paikkaamme.

Pitkään kuitenkin puhuin minun tai meidän kodistamme, kun tarkoitin vanhaa. Tunsin vanhaan asuntoomme muuttaneen uuden perheen ja kun näin instagramissa kuvia MINUN kodistani, sisällälläni myllersi aikamoinen tunteiden kirjo. Nopasti sain kuitenkin tunteeni kasattua, mutta onhan se outoa nähdä jonkun muun tekevän kodin paikkaan jossa vielä muutama kuukaisi aiemmin kuvittelin itse asuvani vuosikaudet.

Ja vaikka muutos välillä pelottaakin, onhan juurikin vaikka muuttaminen myös aika ihanaa. Saa aloittaa kaiken ikäänkuin puhtaalta pöydältä. Me tosin odottelemme vieläkin uuteen kotiimme kaappeja ja muita uusia säilytysrakaisuja, mikä tarkoittaa sitä, ettei kaikille tavaroille ole paikkoja siksi vielä 5kk muuton jälkeen osa niistä seisoo täällä pahvilaatikoissa. Ehkä juuri sen takia näinkin yksi yö unta vanhasta kodistamme ja aloin ikävöimään. Pian kuitenkin tajusin etten enää ikävöi vanhaa, vaan vanhan kodin selkeyttä. Vaaleita pintoja ja minimalistisuutta. Sitä kun kaikille tavaroille oli paikkansa.

Onneksi sellaiseen on mahdollissuus myös uudessa kodissamme, sitten aikanaan. Tiedän että jokus tätäkin, jopa näitä laatikoita, tulee ikävä.


IHANA HIMA

27/04/2017

En edes tiedä kuinka monta kertaa olen elämäni aikana muuttanut. En pidä muuttamisesta yhtään, mutta yleensä vuoden-parin asumisen jälkeen alan haikailla jotain uutta. Ties kuinka monta kertaa olen tässäkin asuessa katsellut uusia asuntoja. Mutta nyt jokin on toisin. Nimittäin aina näiden katseluiden jälkeen päädyn siihen, että en halua muuttaa tästä mihinkään.

Tänäänkin tulin kotiin niin, että keittiöön unohtunut roskis haisi heti eteiseen saakka, lattialla oli kilo hiekkaa ja kaikki muukin ihan sekaisin. Keskeneräinen olohuoneen sisustus ärsyttää. Verhottomuus ärsyttää. Hyllyn taakse piiloon laitettu ruma lamppu ärsyttää. Mutta silti joka kerta tuntuu ihanalta tulla kotiin.

Vaikka vastassa olisi minkälainen sotku tai jälleen kerran hajonneiden pattereiden takia jääkylmä asunto, ikinä ei ole tuntunut epämiellyttävältä tulla tänne. Tämä koti on rakas ja turvallinen. Vaikka kova-ääninen naapuri kailottaisi yhdeltä yöllä rapussa ja vaikka vanhassa talossa asiat ovat välillä vähän rempallaan, en voisi tällä hetkellä kuvitella (realistisesti) parempaa paikkaa asua.

Rakastan kodissamme isoja, korkeita ja valoisia huoneita. Sitä että tämä on juuri sopiva meille. Rakastan sitä, että säilytystilaa on tarpeeksi ja sitä että meillä on kaksi vaatehuonetta. Sitä että yli kahden vuoden asumisen jälkeen täällä on edelleen hyvin minimalistista. Rakastan sitä kuinka auringonlaskun aikaan ohikulkevien junien ikkunoista heijastuu senillemme tanssivia valoläikkiä. Sitä että pihalla törmää aina naapureihin. Ja etenkin sitä, että naapurit ovat tutut ja turvalliset. Rakastan aamuaurinkoa sinisessä rapussamme ja kylppärin korkealla olevaa ikkunaa. Sitä miten lattia on keittiössä ihan vinossa ja kuinka se narisee kynnyksen kohdalta.

Kun on jatkuvasti aina miettinyt, että mitäs sitten seuraavaksi? On todella helpottavaa, kun ei tarvitse miettiäkkään niin. Asua vaan tässä. Voihan se olla, että vuoden päästä asumme jo muualla tai sitten vielä kymmenenkin vuoden päästä tässä. Sitä ei voi tietää, eikä tarvitsekaan, tärkeintä on se, että joka kerta kotiin tullessaan voi huokaista helpotuksesta. Ihana hima, ihana olla täällä.


KEVÄTMANIA

5/02/2017

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

”Olenkohan mä maaninen?” kyselin kavereiltani sen jälkeen, kun olin käynyt läpi kaikki lastenhuoneen lipastot, järjestellyt kaikki kosmetiikkani, tyhjentänyt toisen vaatehuoneen, heittänyt kassikaupalla tavaraa roskikseen, kierrätykseen ja lahjoitukseen sekä pessyt verhot ja kahdeksan koneellista pyykkiä. Olisinpa aina yhtä energinen!

Kai se on vain tuo lisääntynyt valo ja uuden kauden alkaminen, joka saa aikaa sen, että niin elämän ja kodin haluaa laittaa järjestykseen. Inhoan kaikkea ylimääräistä tavaraa, ja sitä kertyy nurkkiin kyllä aivan liian nopeasti.

Nyt kotimme ei kylläkään näytä siltä, että täällä olisi jotain jäjestelty. Päinvastoin. Päätin nimitäin lisäksi vaihdella järjestystä, siivota myös lasten lelukaapin, järjestellä kirppiskamat ja maalata kylppärin tason. Joka huoneessa on jonnkinlainen kaaos vähintään jossain nurkassa menossa. Olen nimittäin sellainen, että keksin kokajan uutta tekemistä ja silloin edellinen jää kesken. Unohdan myös jatkuvasti, että mitä olinkaan tekemässä.

Koen myös pientä kriisiä huoneeni kanssa. En tykkää noista verhoista, ilman niitä näyttää kuitenkin vielä hölmömmältä. Sohvapöytä ja nojatuoli puuttuu edelleen, haluan isomman senkin ja toi tauluseinäkin on ihan hassu. Niin ja haluan isomman senkin tuon vnahan tilalle.

Ihan seuraavaksi voisin kuitenkin käydä täyttämässä tiskikoneen. Ikkunanpienetkin pitäisi maalata.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.