VIIMEISEN KERRAN

8/01/2018

Eilen suljettiin vanhan kodin ovi perässä viimeisen kerran. Vielä viime viikolla pakkaillessa tunsin suurta haikeutta tulevaa muuttoa koskien, mutta pestessäni eilen viimeisen kerran lattioita tunsin miten jokaisella pyykäisyllä etäännyin enemmän ja enemmän asunnosta. Lopulta lähteminen sieltä oli itseasiassa hyvinkin helppoa.

Ehdimme asua edellisessä kodissamme kaksi vuotta ja yksitoista kuukautta. Silloin sitä edeltävään asuntoomme oli tulossa putkiremppa, enkä kuumeisesta etsinnöistä huolimatta tahtonut löytää meille sopivaa asuntoa. Olin tuolloin kulkenut vuoden kyseisen talon ohi poikien silloiselle päiväkodille, kun yksi aamu jäin katselemaan taloa ja aloin miettimään, että millaistakohan siellä olisi asua. Talo ei ollut yhtään sillä alueella josta olin aiemmin uutta kotia etsinyt, mutta koska olin jo seuraavana päivänä avain kourassa katsomassa asuntoa, ajattelin että sen oli vain tarkoitus mennä niin.

Kolmeen vuoteen mahtuu niin paljon. Ihan aluksihan remppasin asunnon maalaamalla sen vitivalkoiseksi lattioineen. Asunnossa oli kolme isoa huonetta, joista yksi oli keittiö. Nukuimme aluksi aika pitkään kaikki samassa huoneessa, kunnes jossain vaiheessa tajusin ettemme tarvitse erikseen olohuonetta. Jokaisessa huoneessa meillä oli myös valtavat, yli kaksi metriä korkeat ikkunat, joista kolmen ikkunan yläpuolella räystään alla oli vuodesta toiseen linnunpesät. Ikkunoista tulvi ihanasti valoa sisään ja ohiajavista junista heijastui kauniita liikkuvia valopilkkuja pitkin seiniä.

Poikien kasvun seuraamisen lisäksi asuntoon liittyy paljon hauskoja muistoja myös kavereiden kesken. Illanistujaisia, brunsseja, festarihotelleja ja parit jatkotkin. Silloin kun vielä snäppäsin aktiivisesti, tuli aika monta kertaa myös heiluteltua varpaita auringonsäteissä, kuvailtua aamukahvia ikkunalaudalla ja istuttuttua usein myös illan päätteeksi joku rappukäytävässä tai keittiön loisteputkilampun valossa höpöttämässä.

Muistelin juuri ig-storyssä sitä, kun muutama vuosi takaperin Flown aikaan istuin rapussa 1,5 tuntia snäppäämässä. Kaverini oli meillä yötä ja lähtenyt aiemmin deittinsä kanssa, joten luulin heidän olevan meillä. Olin nimittäin yllättänyt samaisen kaverin meiltä kerran aiemminkin, joten en tällä kertaa halunnut kokea samaa. Siellä minä sitten avauduin rappusilla istuen, tehdessä ehkä samalla snäppihistorian pisimmän storyn. Lopulta uskallauduin kotiin, vain huomatakseni ettei siellä ollutkaan ketään.

Myös naapureista ja pihapiiristä ylipäätään on myös hyvät muistot. Samoin huoltomiehestä, joka kolmannen kerran parin kuukauden sisään tullessaan avaamaan minulle ovea, kun avaimeni olivat jääneet kotiin, alkoi antamaan minulle kanta-asiakas alennusta ja jopa yhden kerran ihan ilmaiseksi.

Toki kaikkien ihanien juttujen lisäksi muistissa on myös ikävempiä juttuja, kuten koiranpennun tulo ja siitä luopuminen, alakerran hippikommuuni ja trancen kuuntelu täysillä, sydänsurut  ja toimimaton lämmitys. Mutta kuka nyt sellaisia jaksaa muistella.

On jännä ja ihanan kutkuttava tunne kun kaikki tämä on vasta edessä. Kolme yötä takana uudessa kodissa ja kaikki muistot vielä edessä. Sen voin kuitenkin jo varmaksi sanoa, että täällä on hyvä olla. Meidän kodissa. Heippa vaan ja hyvästi vanha!


KARKUTEILLÄ MUTTA NYT TAKAISIN

7/01/2018

Koska blogi oli joulukuussa kuulumisten puolesta normaalia hiljaisempi, palataankin vielä ajassa vielä vähän taaksepäin. Marraskuisesta Thaimaan matkasta huolimatta, ja osittain senkin takia, tuntui että meidän oli päästävä rahoittumaan jonnekkin joko Oskun kanssa ihan kahdestaan tai sitten perheen kesken. Syksy oli meille molemmille eritavoin rankka monestakin eri syystä ja nyt oli selvästi tauon paikka. Oltiin oltu viikkokaupalla flunssassa, joulu oli tulossa, emmekä olisi millään jaksaneet säätöä siitä että kenen luokse mennään ensin aattona, minne sitten seuraavaksi ja taas seuraavina päivinä, vai tulevatko jotkut meille. Sitä että mitä ruokia pitää ostaa, mitä lahjoja ostaa ja mikä kaappi vielä kuurata.

Paras päätös olikin lähteä kaikkea karkuun. Koska emme häiden takia ehtineet kesällä isäni luokse Espanjaan, lähdimme siis sinne viettämään joulua ja ihan vaan olemaan. Olikin jo kova ikävä sinne, ikävä vaaria ja kaikkia muita sukulaisia siellä.

Joulusta ei siis tarvinnut murehtia tai stressata yhtään. Kaksiviikkoisen aikana ei tehty oikeastaan mitään ihmeellistä. Käytiin hakemassa kaupasta kerralla useamman päivän ruoat ja muuten ihan vain rentouduttiin ja hengailtiin talolla. Saunottiin, lueskeltiin, pelailtiin, katsottiin leffoja ja käytiin kävelyllä tai ajelulla avoautolla.

Palattiin uudeksi vuodeksi takaisin Suomeen ja sen jälkeen meillä alkoikin aikamoinen muuttohärdelli. Pistettiin viikossa meidän kämppä pakettiin, kun juuri ennen matkaa oltiin tehty sama Oskun kämpässä. Toissapäivänä päästiin muuttamaan uuteen kotiin, eli toka yö takana tällä. Kohta käydään vielä tekemässä viimeinen tarkistus ja sanomassa heipat vanhalle kodille. Toivottavasti saataisiin täällä uudessa kodissa tavarat mahdollisimman pikaisesti paikalleen niin pääisisin täältäkin laittamaan ekoja kuvia. Nyt  kaiken lomailun ja hässäkän jälkeen blogi taas aktivoituu entiselleen, onkin ollut aika kova ikävä tänne!


HEI ME MUUTETAAN

2/01/2018

Uusi vuosi ja uudet kujeet! Eilen minusta tuli täti ja loppuviikosta vaihtuu niin koti kun kaupunginosakin – löysimme vihdoin sopivan asunnon! Tai oikeastaan se löytyi jo muutama kuukausi sitten, mutta virallista tästä tuli vähän ennen joulua. Uusi koti on ihana, 50-luvun arkkitehtuurinen helmi (ko. arkkitehdin itselleen alunperin suunnittelema huoneisto) kauniilla puisto-alueella. Neliöitä asunnossa on parisenkymmentä lisää, mikä tarkoittaa omia makkareita sekä kahta vessaa – vihdoin!

Vaikka olen todella innoissani muutosta on samalla haikeaa jättää vanha kotimme. Tämä on ollut ehdottomasti yksi lempipaikoistani asua, ja näihin kolmeen vuoteen on mahtunut paljon. Hullua ajatella että puoli vuotta taaksepäin minulla ei ollut vielä mitään käsitystä että elämä saattaa heittää tällaiseen tilanteeseen.

Muutto tuo arkeen myös omat uudet haasteensa, nimittäin lasten kuskaamisen kouluun ja eskariin. Luulen että hetken toteuttelun jälkeen sekin alkaa sujua. En liene nimittäin ainut vanhempi jonka täytyy kulkea muutama kilometri lapsia viemään. Mutta on tässä tullut jopa autokouluun menemistä tämän takia mietittyä.

Uudessa kodissamme tähän mennessä suosikki-asioita on kauniit alkuperäiset lattiat, isot ikkunat, avotakka sekä söpö pieni parveke. Vähemmän suosikki-asioitani on tällähetkellä vatsataudissa pakkaaminen ja tavaroiden läpikäynti.