BLOGIKUVAT ENNEN JA NYT

22/02/2018

Kaupallinen yhteistyö Olympus

Postauksen lopusta löydät ihan huippuhyvän vaihtotarjouksen (150-300 eur alennus) ostaessasi Olympuksen OM-D E-M10 Mark III -4K-järjestelmäkameran, mutta ihan aluksi kerron vähän omaa taustaani blogikuviin ja kuvaamiseen liittyen.

Kun aloitin bloggaamisen reilu seitsemän vuotta sitten, olivat kuvat heti tekstin lisäksi myös suuressa osassa. Tai suuressa osassa siinä mielessä, että halusin jokaisessa postauksessa olevan kuvia. En aluksi juurikaan panostanut niiden laatuun, eikä minulla ollut mitään kunnon vehkeitäkään. Mutta pikkuhiljaa huomasin tykkääväni valokuvaamisesta aika paljonkin ja halusin saada kokoajan parempia ja parempia kuvia.

Ja niin ajatteli moni muukin, samoihin aikoihin nimittäin Suomessa blogien kuvien taso nousi huimasti. Visaaalisuus alkoi korostumaan blogeissa ja niihin todella panostettiin. Aiemmin vaikkapa muotiblogeista tutut, kaupan sovituskopin peilin kautta otetut päättömät kuvat poistuivat ja tilalle tuli ammattivalokuuvajan tasoisia asukuvia.

Minä olen aina lähinnä kuvaillut vain arkeamme, lapsia, meidän menoja ja kotiamme. Kuvat lapsista ovat minulle kuitenkin tärkeä muisto ja niihin on ihana palata aina uudestaan ja uudestaa. Siksi tykkään myös että kuvat ovat laadultaan hyviä.

Jossain vaiheessa päivitin kännykkä -ja pokkarikuvat kaverilta ostamaani järjestelmäkameraan. Kuvien laatu parani aimo harppauksen, vaikka en varmaankaan ensimmäiseen vuoteen osannut käyttää kameraa ja kuvasin vain automaattiasetuksella. Pikkuhiljaa kuitenkiin järkkärin toiminta ja asetukset alkoivat valkenemaan, ja kun sitten sain käsiini mikrojärkkärin, oli se menoa. Pienikokoista kameraa oli mukava kuljettaa mukana ja silloin kuviakin tuli räpsittyä entistä enemmän. Ja mitä enemmän kuvasin, sitä enemmän kehityin.

En ole oikein ikinä innostunut kuvankäsittelystä, sillä minulla ei vaan riitä kärsivällisyys (tai aika) enää kaiken muun lisäksi sellaiseen. Siksi minulle tulikin nopeasti tärkeäksi se, että jo kuvausvaiheessa kuvassa olisi suurimmaksi osaksi kaikki kunnossa. Että kuva olisi suorassa, rajattu oikein ja valotus kunnossa. Tällöin kuvan jälkiedointiinkaan ei mene paljoa aikaa.

Ja juurikin nuo yllämainut asiat ovat sellaisia jotka tekevät mielestäni onnistuneen kuvan. Eli valotus ja rajaus sekä toki asettelu. En juurikaan mieti kun kuvaan, näen vain että onko kuva mielestäni toimiva vai ei. Itselleni on äärimmäisen tärkeää kuvata pelkässä luonnonvalossa, lisäksi kuvattavan kohteen takana ei saa mielellään olla mitään häritsevää ja huomiota pois vievää. Vuosien varrella myös oma sisustusmakuni on kehittynyt entistä selkeämpään suuntaan, joka toki näkyy sitten myös selkeytenä kuvissa.

Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, miten blogit ovat muuttuneet entistä enemmän aikakausilehtimäisemmäksi ja että bloggaajat tuntuvat nykyään elävänsä blogiaan varten eikä päinvastoin. Yksi syy tälle varmaankin on se, että bloggaajien kuvaustaito sekä visuaalinen silmä on kehittynyt, laitteet ovat parempia ja editointiohjelmat ilmaisia ja helppoja käyttää. Itse henkilökohtaiseti tykkään mielummin katsella kauniita kuvia eikä kuvien stailaaminen haittaa minua. Kyllä minäkin mielummin katan aamupalan kauniisti jos siihen on vain aikaa. Meillä kuitenkin se aamupala aina myös syödään ja tykkään ottaa ottaa kuvia myös niistä hetkistä kun lapsilta on tippunut puuroa pöydälle ja joissa pahalle vihersmoothielle irvistellään. Arjen kuvaaminen kauniisti, juuri itselleni kehittyneellä tyylillä onkin se juttuni.

Luottokamerani on jo vuosia ollut Olympuksen OM-D E-M10 mikrojärkkäri. Meiltä löytyy nykyisin myös PEN, joka on irrotettavan salamansa takia ihan hitusen pienempi ja toimii silloin kun pitää pakata mahdollisimman kevysesti tai sitäkin useammin kakkoskamerana lasten kaulassa. Tykkään kuitenkin vähän enemmän OM-D E-M10:stä, sillä se on hitusen ammattimaisempi ja siinä on mielestäni paremmat ja helpommat säädöt. Suosittelen tätä helppokäyttöistä kameraa niin ihan aloittelijoille kun ammattimaiselli kuvaajillekin. Mona kameroista olen tsestannut, enkä itse halua käyttää enää mitään muuta.

Hyvään kameraan sijoittaminen kannattaa ehdottomasti jos oman arjen tallentaminen tai vaikka oman blogin kuvien tai videoiden laadun parantaminen kiinnostaa. Olympuksen OM-D E-M10 on omasta mielestäni ihan paras kamera, sillä se sopii moneen eri tarkoitukseen ja on ihanan kevyt ja pieni kuljettaa mukana, siihen saa paljon erilaisia linssejä, kuvanlaatu siinä on ihan huippuluokkaa, sitä on helppo käyttää, siinä on wifi jolla kuvat saa helposti siirrettyä puhelimeen ja kaikenlisäksi kamera on mielestäni tosi nätti.

Jos olet kiinnostunut kehittymään kuvaajana ja halukas päivittämään vanhan kamerasi OM-D E-M10 Mark III R KIT -järjestelmäkameraan, saat nyt vanhasta kamerastasi vaihtohyvityksen Olympus Shopista 15.3.2018 saakka. Vaihtamalla PEN-kameran kalusteineen saa 300€ ostohyvityksen tai mistä tahansa vanhasta kamerastasi 150€ vaihtohyvityksen. Tosi hyvä diili, sillä vaihtoon voi viedä vaikka ikivanhan pokkarin, eikä kameran merkillä ole väliä.


LEMPIKAMERAT VERTAILUSSA

4/10/2017

Kaupallinen yhteistyö – Olympus

Lähes viikoittain minulta kysytään kamerastani sekä objektiiveista joilla kuvaan. Kun kohta seitsemän vuotta sitten aloitin bloggaamisen, keskityin jo heti silloin vahvasti myös kuviin. Erona kuitenkin että kuvasin silloin kännykällä ja pikkuisella pokkarilla. Koen että olen aina omanut jonkinlaisen visuaalisen silmän ja osannut edes jotenkutuen nähdä että mikä kuvissa toimii. Edistystä tässä vuosien varrella on tapahtunut kuitenkin huimasti. Tietysti siksi että olen kuvannut lähes päivittäin ja itse opin ainakin parhaiten tekemällä, mutta toki myös siksi että kuvauskalustoni on nykyään huippuluokkaista.

Olen tehnyt ensimmäisen blogiyhteistyöni Olympuksen kanssa ehkä reilu neljä tai viisi vuotta sitten. Koko blogiurani aikana olen myös kuvannut ja testannut oikeastaan kaikkien merkkien järkkärit ja uutuudet, mutta silti aina palannut Olympukseen. Ja tarkemmin sanottuna heidän OM-D kameraan.

Olympuksen PEN-kamera on monelle varmaankin tutumpi. Moni aloittaa sillä, sillä se on todella laadukas mutta hyvin helppokäyttöinen sekä edullinen. Itse taas siirryin isosta järkkäristä vain samanlaiseen versioon, mutta mikrokokoiseen. Itselleni oli tärkeää että kamerassa oli kaikki normaaliltakin järjestelmäkameralta vaatimani ominaisuudet, mutta samalla se oli tosi helppo ja kevyt ottaa joka paikkaan mukaan. Samalla innostuin valokuvauksesta ihan uudella tavalla, kun kameraa jaksoi kantaa kaulassa vaikka koko päivän.

Jos teistä joku miettii PEN:istä siirtymistä OM-D:en tai harkistee jomman kumman kameran ostamista, niin nyt kannattaa pitää korvat höröllä. Kerron kameroiden erosta ja postauksen lopussa on vielä todella huikea tarjous molempiin malleihin.

Jos pistetään PEN ja OM-D ei sinänsä voi laittaa vastakkain, sillä molemmat ovat tosi hyviä kameroita. Kuvanlaatu ja peruskuvausominaisuudet molemmissa kameroissa ovat samat. OM-D:ssä on kuitenkin muutamia ominaisuuksia enemmän, jonka vuoksi se on minun valintani.

OM-D:ssä on kaksi säätörullaa PENin yhden sijaan, jolloin valotuksen säätäminen on huomattavasti nopeampaa ja kätevämpää. OM-D:ssä on myös isoista järkkäreistä tuttu etsin, eli kuvata voi myös sen kautta – ei pelkästään näytöstä katsomalla. Tämä on hyvä vaikkapa kirkkaassa auringonpaisteessa, jolloin näyttöä ei näe hyvin. Omasta mielestäni etsin nyt vaan kuuluu kameraan, ja vaikka olenkin oppinut kuvaamaan näytön kautta, on se kiva olla olla olemassa – edes varmuuden vuoksi.

OM-D:llä pystyy halutessaan kuvata myös täysin äänettömästi, ilman sitä sulkimen naksahdus-ääntä. Tämä on kiva ominaisuus vaikkapa häissä tai muissa juhlissa kuvatessa, jossa ei haluta tilanteen häiriintyvän kameran äänestä.

Molempiin malleihin pystyy toki myös vaihtamaan objektiiveja ja samat objektiivit käyvät molempiin malleihin. Eli jos mietit vaikka PENin päivittämistä OM-D:hen niin linssejä voi silti edelleen käyttää uudessakin kamerassa.

Itse kuvaan suurimmaksi osaksi Olympuksen 45mm objektiivilla. Kerroinkin kesällä kirjoittamassani postauksessa enemmän näistä eri objektiiveista sekä vinkkejä kuvaamiseen. 45 millinen linssi on ihana valovoimainen ja se on pelastanut monta pimeää talvista päivää, kun olen ollut ihan varma ettei kuvia saa otettua. Tällä on on mielestäni paras ottaa henkilökuvia sekä yksityiskohtia, linssillä saa helposti kuvan sommiteltua niin että tarkennus on yhdessä kohtaa ja muu kuva jää kivan sumeaksi.

Laajempiin kuviin, kuten vaikka sisustuspostauksiin, käytän Olpympuksen 25mm objektiivia. Siinä on hyvin samat ominaisuudet tuon 45 millisen kanssa, mutta kuva-alue on laajempi. Kesällä sain käyttööni myös elämäni ensimmäisen macro-linssin, eli 30mm. Tarkkojen lähikuvien lisäksi olen oppinut että silläkin voi kuvata vähän laajempiakin otoksia. Ja se tässä valokuvauksessa minusta onkin parasta – kokeilla ja oppia uutta.

Mielettömän kauniin syksyn kunniaksi Olpympus tahtoi tarjota teille huomattavat alennukset uuden kameran ostoon. Jos siis uusi kamera tai vaikkapa PENin päivitys on ollut mielessä, niin tässä on hyvä tilaisuus siihen. Tarjous on voimassa vain sunnuntaihin 8.10. asti.

Olympuksen nettikaupassa käyttämällä koodia ”OMDjaPEN” saat seuraavat alennukset sekä ilmaiset toimitukset:
OM-D E-M10 Mark II -kamera -15%
PEN E-PL8 –kamera -15%
25mm f1.8 –objektiivi -20%
45mm f1.8 –objektiivi -20%
30mm Macro-objektiivi -20%

Postauksen kuvat otettu OM-D E-M10 kameralla ja 45mm/F1.8 linssillä


MY PRECIOUS

18/07/2016

FLOW-FESTIVAL-2015-28FLOW-FESTIVAL-2015-1FLOW-FESTIVAL-2015-35FLOW-FESTIVAL-2015-31FLOWLOOKS6FLOWLOOKS7

Tuossa kuukausi sitten koin varsinaisia kauhunhetkiä. Kamerani hajosi. Olin Sidewaysissa kuvailemassa, kun iski vuosikymmenen kauhein vesisade. Suojauksista huolimatta kamera pääsi repussa kastumaan ja seuraavana päivänä hajosi.

Oltiin parin päivän päästä lähdössä reissuun ja Olympuksen yhteiyshenkilöni oli lomalla. Meinasi pienehkö paniikki ja tuskanhiki päästä valloilleen. Kyseessä oli kuitenkin oma mokani. Siitä huolimatta sain kun sainkin yhteyden ja saatiin uusi kamera minulle pikatilauksena päivää ennen lähtöä. Olisi ollut tylsä lähteä matkalle ilman kameraa, vaikka ei nyt ihan hirveästi tullutkkaan siellä kuvailtua.

On tuo kamera vaan niin rakas. En osaisi elää ilman! Rajala Ambassador kisan kautta on tullut testailtua vaikka minkälaisia, mutta tuo on vaan ihan lemppari. Vaikkakin joku järeämpi olisi kiva myös nykyisen kaveriksi. Vaikkakaan tuskin sitä tulisi yhtä usein käytettyä.

Tänään fiilistelin pian taas koittavaa Flowta! Mietin, että jaksaako sinne tänä vuonna ottaa kameraa mukaan ollenkaan. Kuitenkin katsellessani kuvia viime vuodelta tulin siihen tulokeen, että ehdottomasti jaksaa! Ei niin visuaalisesti upeaa tapahtumaa ja ihmisiä voi olla taltioimatta myös muistikortille.

Lisää juttuja kamerasta löytyy esimerkiksi täältä , viime vuoden Flow-postaukset täältä, täältä ja täältä 🙂

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

KAMERA JOLLA KUVAAN

9/12/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAkuv meandi-naisten-mallisto-neule-sydän-boatnek-heart-knitOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAkuva kaisu-pojan-huone-turkoosi-työpöytäOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen saanut paljon kyselyitä kamerasta jolla kuvaan blogiin. Kyseessähän on kesällä alkuun testiin saamani, ja lopulta näille teille jäänyt, Olympuksen O-MD E-M10 mikrojärjestelmäkamera. Se siis toimii samalla perjaatteella kuin tavallinenkin järkkäri, erona kuitenkin että se on paljon paljon pienempi ja kevyempi. Erilaisia objektiiveja siihen on saatavilla myös vaikka kuinka. Useita ihmisiä pieni koko hämää ja monesti saankin epäilijöille vakuutella että kyllä, tämä on ihan kun mikä tahansa järkkäri.

Kompaktin kokonsa lisäksi suosikkiominaisuuksiani tässä kamerassa on huippunopea automaattitarkennus (etenkin vilkkaita lapsia kuvatessa ihan ehdoton) sekä sisäänrakennettu wifi, jonka avulla kuvia saa jaettua nopeasti. Wifi mahdollistaa myös kaukalaukaisun kännykän kautta, joka on etenkin meille bloggarille erittäin hyödyllinen ominaisuus. Jos joskus olette ihmetelleet miksi poseraan puhelin kädessä, se johtuu tästä. Kännykän näytöltä voi säätää asetuksia, valita tarkennuspisteen ja siitä tietysti että näkee onko asettelu hyvin, ja sitten vain räpsimään! Ainut miinus on se, ettei yhteys puhelimen välillä kanna kovin monen metrin päähän. Mutta noin kymmenen ainakin.

Lempilinssikseni on ehdottomasti valikoitunut tuo 45mm (1:1.8) kiinteä objektiivi, jota oikeastaan käytän ihan kokoajan. Se ei ehkä ole paras mahdollinen esimerkiksi sisustuskuvaamiseen, sillä se kuvaa niin lähelle. Mutta henkilökuvaamiseen se on ihan huippu! Se saa ihmiset kauniisti erottumaan kuvasta samalla kun tausta on epätarkka. Tykkään kovasti myös sen valovoimaisuudesta. En pidä kuvaamisesta keinovalossa, mutta täällä kotonakin olen saanut oikein kivan valoisia kuvia vaikka päivä olisikin jo hämärtynyt. Sitä ei kuvista huomaa mitenkään. Vai mitä sanotte näistä, lähestulkoon pimeässä keittiössä otetuista kuvista?

Vaikka lähes pari vuotta olen eri järkkäreillä kuvannut, ei manuaalisäädöt ole edelleenkään täysin hallussa. Ja kai se niin on, että aina voi oppia uutta. Järjestelmäkamerassahan valotukseen vaikuttaa kolme tekijää; aukko, valotusaika ja herkkyys (ISO). Jokainen näistä asetuksista vaikuttaa suoraan toisiin. Täysmanuaalina en oikeastaan kuvaa ikinä, vain asetuksilla joissa itse säädetään esimerkiksi vain valotusaika.

Sellainen kamera täällä kuvien takana! Toivottavasti tästä oli hyötyä esimerkiksi uutta kameraa miettivielle, en voi kuin suositella. Vai onko ko kamera jo jollekkin teille tuttu?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.