ÄLYVALAISTUS OSANA SISUSTUSTA

8/10/2019

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Philips Hue kanssa

Meille tuli vuoden alussa Philips Hue – älyvalaistusjärjestelmä. Aloitimme silloin muutamalla polttimolla ja pikkuhiljaa olemme saaneet älyjärjestelmän lähes kaikkiin kotimme valaisimiin, ulkotiloja myöten.

Philips Hue- järjestelmään kuuluu niin värillisiä sekä valkoisia polttimoita että kiinteitä valaisimiakin, joita voidaan hallita esimerkiksi puhelimeen ladattavalla sovelluksella ja jopa pelkällä äänikomennolla. Järjestelmässä on loputtomat mahdollisuudet erilaisten tunnelmien luomiseen, valot voidaan säätää herättämään aamuisin, himmenemään iltaisin, vaihtumaan musiikin, leffan tai pelin tahdissa, syttymään juuri ennen kun astut kotiin ja jopa varoittamaan mahdollisista tunkeilijoista liiketunnistimen avulla.

Nyt Philips Hue -tuoteperhe on kasvanut kahdella erittäin toivotulla tuotteella. Ensimmäinen syksyn uutuus on kauan odotettu vanhaa hehkulamppua muistuttava polttimo. Uusi polttimo on myöskin energiatehokas LED, kuten muutkin Huet, mutta sen ulkonäkö poikkeaa positiivisessa mielessä tavallisista Hue-lampuista. Tämä uusi hehkulamppu on suunniteltu olemaan esillä ja osana sisustusta.

Olen aina tykännyt simppelistä tyylistä sisustuksessa ja minulta onkin aina löytynyt kotoa vähintään jostain huoneesta yksinkertainen valaisin, jossa hehkulamppu on näkyvissä. Tällä hetkellä meiltä löytyy tällaiset valaisimet niin makuuhuoneestamme, poikien huoneesta, teinin huoneesta että keittiöstäkin. Oli siis aikakin saada myös näihin valaisimiin päivitettyä älypolttimot.

Uusissa polttimoissa on vanhan ajan henkeä sekä kivasti pimeneviin iltoihin sopiva tunnelmallisen lämmin sävy. Valon tehoa voi tuttuun tapaan säätää, sekä asettaa valaisimiin toki myös kaikki Huen muut tarjoamat mahdollisuudet. Näistä eri säädöistä meillä on yleisimmin käytössä juurikin himmentimen lisäksi etukäteen asetettavat rutiinit, eli aamulla valo menee pikkuhiljaa päälle sarastusvalon tapaan ja illalla valo puolestaan hieman himmenee, kun on aika aloittaa iltatoimet.

Olemme myös asentaaneet melkein joka huoneeseen omat äänikomennot. Eli sanomalla puhelimelle esim ”Siri, systytä olohuoneen valot” ne syttyvät. Tämä äänikomento on meillä enemmän sellainen hassuttelujuttu, mutta ehkä senkin käyttäminen alkaa ajan kanssa tuntumaan luonnolliselta.

Tekniikkaa sisältävän tuotteen ei siis todellakaan tarvitse näyttää tekniseltä tai tylsältä, vaan kuten vaikka nuo meillä tällä hetkellä yövaloina olevat Huen omat pallovalaisimet, myös älykkäät tuotteet voivat sopia sulavasti sisustukseen.

Näitä uusia vintage-henkisiä ja sisustukseen sopivia polttimoita on tullut nyt kolmessa eri koossa ja niitä voi käyttää kaikenlaisissa valaisimissa, katossa, seinässä kun jalallisissakin lampuissa – piilossa tai esillä. Tunnelmallinen sävy sopii mielestäni erityisen hyvin makuuhuoneeseen, sohvalle tai ruokapöydän ääreen. Ja näitä voi laittaa roikkumaan vaikkapa juuri pöydän päälle myös monen lampun rykelmissä.

Juuri tuollainen, meilläkin monessa huoneessa oleva, yksinkertainen ”pelkkä johto”- valaisin voi parhaimmillaan, oikeanlaisen polttimon kanssa olla oikeinkin tyylikäs, kun sitten taas vääränlaisen, kuten ihan tavallisen polttimon kanssa, näyttää hyvinkin keskeneräiseltä ja väliaikaiselta ratkaisulta. Tosi kiva ja esteettinen uutuus siis!

Toinen mahtava Hue-uutuus on Smart Plug, eli älypistoke, jolla voi muuttaa minkä vain jo kotona valmiina olevan valaisimen älyvalaisimeksi. Lisäpala laitetaan pistokkeeseen johdon jatkeeksi, jonka jälkeen valaisinta on mahdollista ohjata Philips Hue -sovelluksesta.

Smart Plugin avulla voi siis hallita tavallista valaisinta älypuhelimen avulla niin kotona kun vaikkapa matkan aikana. Valaisimeen voi asettaa myös erilaisia rutiineja, kuten mitkä vain muutkin Hue-ominaisuudet ovat älypistokkeen ansiosta käytettävissä.

Älypistoketta voi hyödyntää valaisimeen, jossa on erikoiskokoinen polttimo tai vaikkapa jos valaisin sijaitsee vaikeassa paikassa, kuten korkealla kaapin päällä – jolloin sen päälle ja pois laittaminen olisi sen omasta katkaisijasta muuten hankalaa.

Kenestä muusta tuntuu, että aamut ja illat pimenivät yhtäkkiä ihan rytinällä? Meillä tuli Huen myötä kotiin paljon lisää valaisimia, enkä muistanutkaan miten kivan tunnelman kotiin saa, kun huoneeseen tulee valoa monesta eri lähteestä, eikä vaikkapa vain katosta. Valaistus on ehdottomasti iso ja tärkeä osa sisustusta ja toki sen merkitys kasvaa näin pimeänä kautena.

Valaistus tuo kotiin tunnelmaa sekä kotoisuutta ja älyvalaistuksen saa kivasti osaksi juuri oman näköistä sisustusta.


HUONEKALUJEN UUSI ELÄMÄ

4/03/2019

Postaus sisältää saatuja tai alennuksella ostettuja tuotteita*

Kun meidän ruokapöytämme meni vihdoin viikonloppuna vaihtoon, huomasin etteivät vanhat (matalat, lasten mallliset) tuolit enää käyneet uuden korkeamman pöydän kanssa. Tuttuun tapaani suuntasinkin niitä ensitöikseni etsimään nettikirppikseltä. Siinä pöydän äärellä istuessani, ympärilleni katsellessa, sainkin ajatuksen tähän postaukseen. Nimittäin uutta pöytää (jota muuten etsittiin pitkään myös ensin kirppiksiltä) ja sohvaa lukuunottamatta, oikeastaan suurin osa huonekaluistamme ovat todella vanhoja tai käytettynä ostettuja.

Jotkut teistä ehkä muistavat entisen kotimme keittiössä astiakaappina olleen, itse valkoiseksi maalatun Lundia-hyllyn? Nykyään se toimii järjestyksensäilyttäjänä kellarissamme, mutta olkkarissa meillä on melkein samalainen, Oskun vanha hylly. Se oli myös alunperin puunvärinen ja ollut itseasiassa Oskulla vuosikausia, lapsesta saakka hänen huoneessaan.

Hylly on mitoiltaan ihan loistava säilytysratkaisu levyille ja muunneltavuutensa ansiostan saatiin se myös mahdutettua uuden kotimme olohuoneeseen. Alunperin se oli siis leveämpi. Lundian hyllyt ovatkin ihan loistavia juuri siksi, kun niitä voi tilanteen ja tarpeiden mukaan muunnella helposti. Eri kokoisia tikaksia ja hyllyjä löytyy yleensä tosi hyvin myös käytettyinä kirppareilta ja kierrätyskeskuksista. Vuosien saatossa hieman kellastunut mänty riiteli lattiamme sävyn kanssa, joten ihana anoppini maalasi tämänkin hyllyn valkoiseksi. Levyt itsessään tuovat hyllyyn väriä ja eloa. Pienet levyt ovat noissa harmaissa Lundian System-vanerilaatikoissa, joihin saa kannen päälle – mikä on kätevää pölyn kannalta.

Olen nähnyt viime aikoina myös paljon kokonaisuuksia, joissa osa hyllystä on vanhaa ja osa, kuten vaikka ovet, sitten uudistuotantoa. Vaikka omaan kotiimme vanhat puunväriset hyllyt eivät oikein sovi, näyttävät ne mielestäni tosi ihanilta vaikkapa sitten taas valkoisen lattian kanssa.

Uuden elämän uudessa kodissa sai myös vanha työpisteeni. Koska tarvitsimme kipeästi säilytystilaa etenkin kaikelle pienelle sälälle, päädyimme laittamaan avohyllyjen sijaan toiseen hyllykköön seitsemän laatikkoa. Lipasto sulkee sisäänsä vaikka mitä, kuten kaikkien aurinkolasit, avaimet, heijastimet, patterit, kuulokkeet, verensokerimittarin, voodoo-nuken(?), avaamattomat kirjeet ja kuitit – kaiken sellaisen jonka haluaa pois silmistä, mutta mitä kuitenkin tarvitsee lähes päivittäin. Lipasto oli meillä aiemmin eteisessä, mutta siirtyi sieltä ihan hiljattain tuonne olohuoneen nurkkaan, mihin se sopii mielestäni tosi kivasti olemalla samalla jotenkin tarpeeksi huomaamaton.

Myös tosiaan nuo pöydän äärellä olevat Artekin 65 tuolit ovat vanhoja ja kirppiksisltä ostettu. Kaksi tuolesta oli valmiiksi itse valkoiseksi maalattuja. Kolmannessa puun värisessä tuolissa näkyy jo vuodet, mutta itseasiassa tykkään aika paljon siitä juuri siksi. Myös Myyn Stokken TripTrap syöttötuoli on vanha. Hiotutimme sen hiljattain ja se olisi tarkoitus käsitellä vielä kuultomaalilla. Nurkassa viimeistä silausta odottaa myös Domus-tuoli, joka on kokenut aikamoisen muutoksen alkuperäisestä kunnostaan, mutta jossain vaiheessa minulla vain loppui puhti sen homman loppuun saattamisessa.

Paljon kyselytä vuosien mittaan olen saanut myös tuosta valkoisesta liukuovellisesta senkistä. Se on täyttä puuta ja merkiltään Laatu-Kaluste, jostain 40-50 luvulta. Alunperinhän sekin oli koivuinen mustilla metallijaloilla, mutta muutama vuosi sitten maalasin myös sen (myönnän, minulla on ollut kova valkoisen buumi, joka kylläkin on viimeaikoina ihan pikkuisen rauhoittunut). Muuttojen yhteydessä liukuovista on murtunut muutamia palasia, mutta se ei ole itseäni paljoakaan haitannut. Senkki siirrettiin tuohon paikalle väliaikaisesti ja saa nähdä kuinka moneksi vuodeksi tuo väliaikaisuus sitten jää. Senkissä säilytän työhöni liittyviä juttuja, kuten kameratarvikkeita ja tärkeitä papereita. Se on toiminut aiemmin myös lasten lelukaappina.

Myös sohvan vierellä oleva pöytä on facebook-kirppislöytö muutamien vuosien takaa. Ostin sen alunperin sohvapöydäksi vanhaan kotiini, mutta se ei ikinä oikein sopinut sinne. En kuitenkaan raaskinut myöskään luopua pöydästä, joten se on kulkenut mukana myöskin väliaikaisratkaisuna, odotellessaan että mitähän sille keksisin. Pitkään mietin, että sahaisin jalkoja vähän lyhyemmäksi, jolloin se sopisi paremmin sohvan eteen pöydäksi, mutta… en tiedä. Myös tuo jalkojen vihreä väri vihastuttaa, mutta samalla jollain tapaa myös ihastuttaa.

Sisustuksessa tykkään selkeistä ja vaaleista linjoista sekä modernista muotoilusta. Mieltäni rauhoittaa kun ympärillä ei ole liikaa sälää ja ärsykkeitä. Se ei silti poissulje sitä, etteikö sisustusta voisi hankkia käytettynä. Usein kirppissiustus kun saatetaan mieltää sellaiseksi mummolamaiseksi. Itse ajattelen, että jos joku huonekalu tai vaikka matto voi saada uuden elämän kierrätyksen kautta, kertoo se tuotteen olevan laadukas ja myös sen vuoksi hyvä hankinta.

Huonekalujen lisäksi meiltäkin löytyy kierrätettynä ostettuja mattoja kun sisustustyynyjäkin, ne ovat myös siitä ihania, ettei ihan kaikilla tule heti samoja vastaan.

Myös muuten nuo takan päällä olevat viherkasvit ovat vanhoja – en muista ihan tarkkaan, koska ne ovat mieheni, mutta jos muistan edes vähän oikein, niin yhden niistä hänen teini-ikäinen lapsensa on saanut 1-vuotislahaksi ja siitä kasvista on sitten juurruttettu aina uusia pistokkaita. Aika ihana juttu! Myös minä olen saanut kaksi niistä kasveista sitten lajaksi – kirppikseltä ostetuissa Arabian ruukuissa.

Löytyykö teiltä kotoa paljon kierrätettyjä huonekaluja, etsittekö jotain juttua yleensä ensin käytettynä ennen kun suuntaatte kaupoille?

*Postauksessa näkyvät Lundian laatikot sekä Philips Hue valaisimet saatu, ruokapöytä ja sohva ostettu alennuksella.


TUNNELMALLISET ILLALLISKUTSUT

28/02/2019


Kaupallinen yhteistyö Philips Hue kanssa

Oikeanlainen valaistus on isossa roolissa silloin kun puhutaan tunnelman luomisesta. Toki vaikkapa illalliskutsujen tunnelmaan vaikuttaa moni tekijä, kuten seura, ruoka ja musiikki, mutta ehdottoman tärkeänä osana on myös valaistus. Meidänkin olohuoneeseen saa ihan erilaisia tunnelmia muutamalla napinpainalluksella.

Toimin Philipsin älykkään Hue valaisinsarjan ambassadorina ja tulen vuoden mittaan näyttämään sen loputtomia mahdollisuuksia sekä tapoja sen käyttämiseen. Tässä toisessa postauksessa keskitytään vähän paremmin valaistuksella tehtävään tunnelmaan. Ensimmäinen juttu kodin älykkäästä valaistuksesta löytyy täältä.

Meidän olohuoneen yhteydessä sijaitsee myös isompi ruokapöytä, jonka äärellä vietämme usein aikaa niin pariskuntana, perheenä että ystävienkin kesken.  Olohuoneestamme löytyy myös useampi erilainen valaisin. Mielestäni jo pelkästään se, että valoa tulee monesta eri suunnasta, edesauttaa mukavan tunnelman luomiseen kotona. Huen ansiosta tämän voi kuitenkin viedä hyvin paljon pidemmälle, sillä jokaisen valopisteen voimakkuutta sekä lämpöä että väriä voi muuttaa erikseen tai yhdessä.

Viime viikolla, ihan tavallisena kylmänä ja pimeänä helmikuisena iltana, pidimme extempore pienet illalliskutsut. Paikalle saapui isäni vaimoineen sekä yksi veljistäni. Emme olleet nähneet hetkeen, joten oli kiva rupatella rennosti ja vaihtaa kuulumisia illallisen äärellä. Himmensimme valoja ja pistimme jazzia soimaan ja yhtäkkiä meillä oli aivan eri tunnelma, kun hetkeä aikaisemmin kaikkien valojen ollessa kirkkaalla.

Philips Hue appin kautta löytyy paljon erilaisia valaistusasetuksia, joiden lisäksi sinne voi myös tallentaa omia suosikkejaan sekä tietysti säätää vielä näitä halutessaan. Tunnelma-asetukset toimivan mielestäni parhaiten juurikin silloin, kun tilasta löytyy useampi eri valopiste, tällöin jokainen lamppu hohtaa hieman eri sävyssä, mutta ihanasti toisiinsa sopien.

Koska Philips Hue oli ihan uusi juttu illallisvieraillemme, he tottakai olivat siitä hyvin kiinnostuneita ja tahtoivat itsekin testata sen käyttämistä. Valaistus vaihtuikin meillä pitkin iltaa testaillessamme erilaisia tunnelmia sekä värien yhteensopivuuksia. Valaistus toimi siis myös hauskana ohjelmanumerona.

On huikeaa miten suuren muutoksen voi saada aikaan vain vähän valoja muuttamalla. Normaalitilassa, kaikki valot päällä meidän olohuoneessamme on kirkasta ja vaaleaa. Tykkään valoisuudesta, mutta illallistunnelmaan tarvitaan ehdottomasti lämpimämpää ja hämärämpää tunnelmaa.

Hetki ennen illallista meillä näytti siis tältä, aika iso ero vai mitä! Kun vaihdan Huella tunnelmaa, säädän usein värit ensin lämpimämmälle. Tämä onnistuu joko kaukosäätimen tai puhelimen appin kautta. Itse appissa voin vielä säätää jokaista lamppua erikseen ja kokeilla sitä kautta, että mikä toimii. Valmiiksi tallennettujen asetuksien ansiosta tunnelman saa vaihdettua hetkessä. Kun on löytänyt sopivan teemaan ja tallentanut sen, voi vaikka vain sanoa puhelimelleen ”Siri, laita tunnelmavalaistus päälle” ja hetkessä fiilis huoneessa onkin ihan eri.

Illallisilla meillä on tunnelmanluojana yleensä ennen ollut aina kynttilöitä, mutta tällä kertaa päätin kokeilla miten ihan pelkällä valaistuksella saa lämpöä aikaan. Ja se onnistui hienosti, valoilla voi luoda aikaan vaikka mitä! Oikea valaistus oikeassa hetkessä tekee paljon.

Mietin itse, että olisiko tunnelmavalaistuksen tekemiseen jotain ”sääntöjä” jota voisin teillekin jakaa. Kuitenkin kokemuksesta olen huomannut, että ihan vain itse testaamalla sitä löytää parhaimmat tavat, kun jostain ohjekirjasta lukemalla. Mekin huomasimme että toki pehmeät ja lämpimät sävyt ovat tunnelmallisia, mutta ihan yhtä lailla niiden kaveriksi sopi myös vaikkapa sininen. Itse olen mieltynyt tällä hetkellä, etenkin iltaisin, persikkaisiin sävyihin. Ne rauhoittavat ihanasti ja tuovat juurikin sitä tunnelmaa.


SOHVA LAPSIPERHEESSÄ

4/02/2019

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Kuusilinnan kanssa / Sohvasta saatu alennus

Kun perheemme kasvoi nopeasti kolmesta kuudeksi ja koti vaihtui, tuli meille myös tarve uudelle sohvalle. Mietimme uuden sohvan ostamista pitkään, vertailimme ja pähkäilimme eri valmistajien eri malleja ja eri mahdollisuuksia. Monen kuukauden etsinnän jälkeen päädyimme ostamaan sohvan uutena, kotimaiselta perheyritykseltä Kuusilinnalta.

Kuusilinnan Ilma-sohva on sirolta, hieman 50-lukulaiselta ulkonäöltään juuri sitä mitä olimme hakeneet. Sohvaa on saatavilla erikokoisina, levyisinä, divaanilla sekä näitä yhdistelemällä kulmasohvana, jonka avulla saimmekin suunniteltua juuri meidän olohuoneen nurkkaan sopivan kokonaisuuden. Joka sitten valmistettiin meille käsityönä Lahdessa.

Sohva on kirjaimellisesti iso ja pitkäaikainen hankinta, jossa ei halua mennä vikaan. En ole sohvasiantuntija, mutta oman kokemuksen kautta syntyneitä vinkkejä löytyy senkin edestä. Jos teillä on uusi sohva mietinnässä nyt, tai joskus tulevaisuudessa, kannattaa ainakin miettiä näitä:

KÄYTTÖTARKOITUS

Meillä ei ole olohuoneessa telkkaria ja aiemmin hengailtiinkin yhdessä pääosin ruokapöydän ääressä. Pitkään ajateltiinkin, että otetaan pieni sohva ja muutama nojatuoli sen kanssa – siinä voisi sitten etenkin vieraiden kanssa kivasti seurustella.

Fakta on kuitenkin se, että tässä arjen oravanpyörässä meillä harvemmin vieraita käy ja sohvalta toivomme ehkä kuitenkin ennemmin löhöily- kun seurustelumahdollisuutta. Itselläni siinsi mielessä myös jo tulevat imetysmaratoonit pian syntyvän vauvan kanssa, ja mikä siihen olisikaan parempi paikka kun sohvannurkka. Näin ollen ajatus pienestä sirosta sohvasta muuttui siroksi kulmasohvaksi.

Lopulta päädyimme kuitenkin ottamamaan huomattavasti suuremman sohvan, mitä olimme alunperin ajatelleet, mutta onneksi otimme. On ihanaa, kun kaikilla on oikeasti kunnolla tilaa löhöillä sohvalla. Ja siroudestaan huolimatta, tämä tosiaan on kunnon löhöilysohva.

Halusin, että istunsyvyys on tarpeeksi syvä, jotta sohvalla voi olla mukavasti myös jalat ylhäällä. Sohvan piti sopia myös satunnaiseen nukkumiseen. Itse kun harrastan päikkäreitä sohvalla, mutta myös vauvan vuoksi on hyvä, että kotona on paikka jonne toinen vanhempi voi tarvittessa paeta nukkumaan rauhassa.

PESTÄVÄT PÄÄLLISET

Etenkin lapsiperheessä, mutta toki myös muutenkin, ehdoton juttu sohvassa on irrotettavat päälliset, jotka voi itse pesukoeessa pestä. Irrotettavat päälliset pidentävät sohvan käyttöikää myös siksi, että ne voi vaihtaa uusiin ennemin kun koko sohvan. Tai vaikka käyttää vuorotellen kaksia erilaisia jos pitää vaihtelusta.

Niin kauan kun muistan, olen haaveillut pellavaisista sohvakankaista. Se toive minulla oli edelleen, vaikkakin olin valmis joustamaan siitä, jos muuten täydellinen sohva tulisi eteen jollain muulla luonnonmateriaalia olevalla kankaalla. Toinen asia mistä olin haaveillut, olivat Tanskalaistyyliset tereet, eli koristesaumat sohvatyynyissä. Ja tiedättekö mitä, sain molemmat!

Kuusilinnan sohviin on valittavana huikea määrä erilaisia laadukkaita kankaita aina sameteista, pellavaan, villaan ja nahkaan. Me päädyimme lopulta tähän pehmeään pellavaan ja eläväiseen harmaaseen, josta vaaleudestaan huolimatta ei toivottavasti näy ihan heti kaikki lika.

KÄÄNNETTÄVÄT TYYNYT

Muutaman sohvan aiemmin omistaneena ja ystäväperheiltä kokemuksia kysellessä, yksi iso juttu sohvaa valitessa on se, että voiko istuimia ja tyynyjä sekä päällisiä käännellä ja pitää eripäin. Kun sohvalla istutaan paljon, alkaa se pepun kuva oikeasti näkymään siinä tyynyssä. Pöyhiminen toki auttaa vähän, mutta vielä enemmän ilmettä kohentaa se, jos tyynyt voi välillä kääntää kokonaan toisin päin ja ympäri.

MIHIN SOHVA TULEE

Meidän olkkarissa sohvalle oli oikeastaan vain kaksi paikkaa, joista molemmat kulmassa. Myös tästä syystä lopulliseksi vaihtoehdoksi valikoitui kulmasohva, sillä tavallinen sohva näyttää juurikin vähän väkisin nurkkaan ahdetulta, jos sen molemmille puolille ei jää tarpeeksi tilaa.

Sohvaa ei aina tarvitse sijoittaa perinteiseen tyyliin seinän vierustalle, vaan sillä voi myös jakaa tilaa. Tämä kävi myös meillä mielessä, mutta silloin katsesuunta olisi ollut seinää päin, ja koska meillä ei tosiaan sitä tv:tä ole, katselemme mielummin ikkunasta avautuvaa mäntymaisemaa, vastapäisen talon piippuja ja parvekkeen kaiteella vierailevia talitinttejä.

Sohvan paikasta riippuen voi myös miettiä, että toimisiko sohva paremmin vaikka ilman toista käsinojaa. Käsinojattomuus antaa sohvalle ja sitä kautta koko huoneelle lisää ilmavuutta.

LAATU

Sohva on kallis hankita, jota ei mielellään ihan heti pistä vaihtoon. Kuten kaikessa kuluttamisessa, laatuun kannattaa panostaa.

Meidän Ilma sohvan luvataan olla pitikäinen ja säilyttää muotonsa vuodesta toiseen, laadukkaiden materiaalien ja höyhentäytteiden ansiosta. Pöyhittäessä sohva palautuu alkuperäiseen muotoonsa. Harmi, että itse tajusin pöyhiä sohvaa ja suoristaa tyynyt vasta kuvaamisen jälkeen, mutta eipä se hullummalta näytä syyskuusta saakka meillä olleena noinkaan.

Kuusilinnan oman malliston sohvat valmistetaan siis kotimaisesta puusta käsityönä Lahdessa ja tuotteille on myönnetty myös Avainlippu-tunnus. Pesty höyhentäyte ei pölytä ja sen alla oleva vaahtomuovi antaa tyynyille ryhtiä. Alla on teräsjousitus. Sohvarungolla on myös kymmenen vuoden takuu.

KOEAJA

Tulevaan sohvaan kannattaa tutustua rauhassa ja ajan kanssa. Olen aikoinaan tehnyt vihreostoksen ostamalla sohvan pikaisen istahduksen ja ulkonäon perusteella. Kotona huomasin, ettei sohvalla mahdukaan löhöillä! Jos sohvaa ei ole mahdollista käydä katsomassa ennen ostopäätöstä, kannattaa kotiin tilata ainakin kangasnäytteet ja googlailla mahdollisimman paljon käyttökokemuksia ja kuvia sohvasta oikeassa käytössä. Mittanauhan kanssa voi vanhalla sohvalla testailla, että kuinka paljon tilaa se pylly tyynyltä vie.

Me vietimme Kuusilinnan myymälässä, Helsingin Annakadun ja Kalevankadun kulmassa, lähemmäksi pari tuntia sohvaan liittyviä valintoja pähkäillen. Ja toki ihan vain koelöhöillen. Meillä lisämietintää tuotti siis sohvan koko, syvyys ja pituus. Mallailimme ja vertailimme myös vielä erilaisia kankaita, materiaaleja sekä sohvanjalkojakin. Niitäkin on valittavissa montaa eri sorttia, puisista metallisiin. Me päädyimme jaloissa valkolakattuun mäntyyn.

Niin sohvan valinnassa, kun meidän koko kodin sisustamisessa ollaan menty todella maltilla. En halua tehdä vikahankitoja, vaan miettiä tarkkaan ja harkiten. Välillä harmittaa, kun tuntuu että koko koti on edelleen ihan keskeneräinen, mutta sitäkin paremmalta tuntuu, kun yksi kerrallaan saa sinne jotain täydellistä, josta tuntee ja näkee ettei se ole menossa ihan heti vaihtoon.

Suuri pähkäilyn aihe meillä ovat olleet myös seinät. Maalataanko vai ei, jos niin mitkä ja millä. Myöskään mitään tauluja emme ole ripustelleet, mutta pikkuhiljaa alkaa olla kokoelma valmis ja saadaan vähän eloa seinillekin. Myös tuo ikivanha paimentolaismatto sai viikonloppuna siirtyä toiseen huoneeseen, koska no, kaiken repivän ja suuhunsa tunkevan vauvan kanssa se ei enää toiminut tuossa.

Mitäs tykkäätte meidän uudesta sohvasta?


VALAAT LASTENHUONEESSA
& PARI MUUTA PRINTTIÄ

24/04/2018

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – DESENIO

Monissa blogeissa on näkynyt viime aikoina paljon Desenion julisteita, eikä suotta. Minäkin olen tilannut sieltä ensimmäiset printit jo muutama vuosi sitten. Deseniossa valikoima on hyvin kattava ja hinnat sen verran kohtuulliset, että julisteita voi vaihdella vähän fiiliksenkin mukaan. Huoneeseen saa helposti ihan uudenlaista ilmettä ihan tällaisilla pikkujutuilla, kuten vain julistetta vaihtamalla.

Vaikka meidän muutostamme on jo neljä kuukautta, tuntuu kun se olisi tapahtunut vasta ihan hiljattain. Toisaalta se ei haittaa, sillä sovimmekin ettemme tee mitään suuria ennaltaharkitsemattomia päätöksiä sisustuksen suhteen, vaan laitetaan tavaroita pakoilleen siinä tahdissa kun niille paikka löytyy. Eikä varsinkaan osteta mitään uutta ihan suinpäin! Tämä pikkuhiljaa sisustaminen näkyy esimerkisi siinä, että suurin osa tauluista nojailee vielä lattailla seinää vasten, mutta niin ne nojailivat vanhassa kodissakin. Ja itseasiassa samaa tyyliä näkyy paljon myös siustuslehdissä, joten ei stressiä siitä!

Tilasin Deseniolta nyt viimeseksi aivan ihania julisteita myös poikien huoneeseen. Valas-printit on tehty vesiväritekniikalla ja ne ovat mielestäni todella kauniit ja herkät. Meri ja sen elämä onkin aina kiehtonut kovasti niin itseäni kun lapsiakin, joten nämä sopivat meille ihan täydellisesti. Valaiden kaveriksi sopi hienosti myös jääkarhu. Tässä sinisävyisessä julisteessa on mielestäni hauskasti jotain elokuvamaisuutta. Eläinaiheiset printit sopivat kivasti juurikin lastenhuoneeseen, mutta valikoimissa on niin paljon erilaisia ja erityylisiä kuvia, että niille löytyy paikka varmasti mistä vaan. Nämä meidän lastenhuoneen kolme julistetta löytyvät nettikaupasta nimillä Humpback whale, Blue whale, Polar Bear by Night.

Deseninoltahan saa julisteiden lisäksi myös niille kehykset. Oikeankokoiset kehykset on hyvin helppo valita, sillä julisteen yhteydessä kerrotaan aina että minkäkokoisiin raameihin se parhaiten sopii. Ja niitähän löytyy sieltä paljon erilaisia.

Yksi suosikkiosioni Deseniolta ovat taide ja- graafiset julisteet ja ihastuin etenkin noihin hyvin yksinkertaisiin muutamalla kynänvedolla tehtyihin ihmishahmoihin. Niitä löytyi sieltä paljon erilaisia, nämä meidän ovat nimeltään Bare Skin Illustration sekä Faces No2. Kevyet kuvat sopivat mielestäni hyvin niin makkariin kun olohuoneeseenkin tuomaan vähän seesteisempää tunnelmaa.

Eteisestä meiltä löytyy myös kalenteri julisteen muodossa. Tämä on mielestäni hauska, jos se ihan perinteinen seinäkalenteri ei ole oma juttu. Tämä meidän eteisen printti löytyy Desenion kalenterivalikoimasta nimellä Calendar 2018 B&W.

Jos oma koti kaipaa piristystä, niin koodilla ”MAMIGOGO” saat 25% alennusta Desenion julisteista 24.-26.4. Alennus ei koske handpicked- tai yhteistyöjulisteita eikä kehyksiä. Kannattaa ottaa myös seurantaan @desenio intagramissa, sieltä löytyy paljon lisää sisustusinspiraatiota!