IHANA HIMA

27/04/2017

En edes tiedä kuinka monta kertaa olen elämäni aikana muuttanut. En pidä muuttamisesta yhtään, mutta yleensä vuoden-parin asumisen jälkeen alan haikailla jotain uutta. Ties kuinka monta kertaa olen tässäkin asuessa katsellut uusia asuntoja. Mutta nyt jokin on toisin. Nimittäin aina näiden katseluiden jälkeen päädyn siihen, että en halua muuttaa tästä mihinkään.

Tänäänkin tulin kotiin niin, että keittiöön unohtunut roskis haisi heti eteiseen saakka, lattialla oli kilo hiekkaa ja kaikki muukin ihan sekaisin. Keskeneräinen olohuoneen sisustus ärsyttää. Verhottomuus ärsyttää. Hyllyn taakse piiloon laitettu ruma lamppu ärsyttää. Mutta silti joka kerta tuntuu ihanalta tulla kotiin.

Vaikka vastassa olisi minkälainen sotku tai jälleen kerran hajonneiden pattereiden takia jääkylmä asunto, ikinä ei ole tuntunut epämiellyttävältä tulla tänne. Tämä koti on rakas ja turvallinen. Vaikka kova-ääninen naapuri kailottaisi yhdeltä yöllä rapussa ja vaikka vanhassa talossa asiat ovat välillä vähän rempallaan, en voisi tällä hetkellä kuvitella (realistisesti) parempaa paikkaa asua.

Rakastan kodissamme isoja, korkeita ja valoisia huoneita. Sitä että tämä on juuri sopiva meille. Rakastan sitä, että säilytystilaa on tarpeeksi ja sitä että meillä on kaksi vaatehuonetta. Sitä että yli kahden vuoden asumisen jälkeen täällä on edelleen hyvin minimalistista. Rakastan sitä kuinka auringonlaskun aikaan ohikulkevien junien ikkunoista heijastuu senillemme tanssivia valoläikkiä. Sitä että pihalla törmää aina naapureihin. Ja etenkin sitä, että naapurit ovat tutut ja turvalliset. Rakastan aamuaurinkoa sinisessä rapussamme ja kylppärin korkealla olevaa ikkunaa. Sitä miten lattia on keittiössä ihan vinossa ja kuinka se narisee kynnyksen kohdalta.

Kun on jatkuvasti aina miettinyt, että mitäs sitten seuraavaksi? On todella helpottavaa, kun ei tarvitse miettiäkkään niin. Asua vaan tässä. Voihan se olla, että vuoden päästä asumme jo muualla tai sitten vielä kymmenenkin vuoden päästä tässä. Sitä ei voi tietää, eikä tarvitsekaan, tärkeintä on se, että joka kerta kotiin tullessaan voi huokaista helpotuksesta. Ihana hima, ihana olla täällä.


PAKKOMUMMOUTUMINEN

11/04/2017

Mukavan valoisat kännykkäräpsyt makuuhuoneestani, eikö vaan? Tykkään kyllä valoisuudesta ja auringonpilkkkeestä, mutta nämä kuvat ovat otettu aamulla ennen kahdeksaa. Huom, lauantai-aamuna ennen kahdeksaa.

Koko viime vuoden menin ilman verhoja. Mutta jossain vaiheessa meni hermo, ja puoli kesää taisin asua pussilakana toisessa ja torkkupeitto toisessa ikkunassa teipattuna. Meninpä muutamana iltana aurinkolasit päässä nukkumaan, sillä ensimmäiset armaat auringonsäteet häikäisivät suoraan tyynylleni jo siinä heti viiden jälkeen.

Nyt olen toistaiseksi saanut herätä tästä valoa tulvivasta huoneesta vasta siinä seitsemän aikaan, mutta kokoajan tulee valoisampaa yhä aiemmin. Toisaalta luonnollisesti lisääntyneeseen valoon on mukavampi herätä, kun herätyskellon raivostuttavaan rinkutukseen. Silti en ihan vielä haluaisi mummoutua ja herätä joka aamu ennen kuutta. Varsinkaan niinä havoina vapaa-päivinä, kun kerrankin saisi nukkua pitkään.

Ongelmahan tässä on nuo vähän yli kaksi metriä korkeat ikkunat. Mistään ei tunnu löytyvät tarpeeksi pitkiä pimennysverhoja. Tahtoisin nimenomaan sellaiset rullaverhot. Yritin jo viime kesänä sellaisia etsiä, mutta löysin vain jotain sikakalliita mittatilausverhoja. Turhauduin ja teippasin lakanan ikkunaan. Tänä kesänä olisin mielummin vähän aikuisempi. Tuo yksi orpona roikkuva valkoinen pellavaverho ei ihan hirveästi auta.

Jos jollain on tiedossa, mistä saisi tarpeeksi pitkät pimennysverhot (ja keittiöön joku kiva kuultava laskosverho) niin nyt saa ilmiantaa! Tai jos tulee mieleen jotain muita hyviä vaihtoehtoja?