ALL MY FRIENDS ARE HAVING A BABY AND I’M LIKE…

27/03/2017

Jos loppuvuodesta tuntui olevan babyshowereita joka viikonloppu, niin nyt ollaan päästy sitten juhlimaan urakalla syntyneiden vauvojen uusia hienoja nimiä. Viime viikonloppuna oli vuorostaan ystäväni Miian pojan, Voltin, vuoro. Tapani mukaan tuli taas kyynelehdittyä, mutta tällä kertaa ei sentään jännittänyt niin paljon kun viimeksi, sylikummina ollessani.

Juhlissa oli kaunis vihreä teema ja tuo Tapanilan puutaloalueen keskeltä nouseva vanha kivikirkko tosi kaunis. Itsehän en kirkkoon kuulu, mutta en koe niissä käymistä millään tapaa kiusalliseksi. Varsinkaan näin ihanissa tapahtumissa. Kirkosta löytyy myös iso liikuntasali, jossa kaikki lapsivieraat saivat juosta ja pelata sählyä. Ihanan rento tunnelma ja aivan perheen näköiset juhlat.

En meinannut oikein keksiä mitään lahjaa, sillä tiesin vauvalla olevan varmasti jo yllinkyllin vaatteita ja leluja. Ehdotinkin sitten, että ottaisin juhlissa kuvia ja koostaisin niistä lahjaksi valokuvakirjan. Niin harvoin tulee kuvia enää teetettyä, joten ehdotukseni otettiin ilolla vastaan. Alan ehkä jatkossakin tarjoamaan tätä lahjaideaa!

Omasta vauva-arjesta alkaa olemaan jo todella kauan aikaa. Oikeastaan vähän ihmeissäni kuuntelin kahvipöydässä muiden pienten lasten vanhempien tuskailuja päiväuni -ja ruokailuajoista sekä muista pikkulapsiaikaan liittyvistä asioista. Miten se maailma voikaan tuntua jo niin vieraalta. En meinannut edes osata pitää vauvaa sylissä! Pystyn nykyään niin samaistumaan niihin ”all my friend are having a baby and im just like..”- meemeihin, jossa muilla on sylissään vauva ja sitten sillä yhdellä ikisinkulla hellässä syleilyssä skumppapullo.


TÄSSÄ ON SELMA

6/03/2017

Oho hups, tuli ihan vahingossa pidettyä monen päivän bloggaamistauko. Loppuviikkoon mahtui flunssan parantelemista, paniikinomaista juhlavaatteiden etsintää, lapsien kuljettamista harrastuksiin ja kyläpaikkoihin, kirppiksellä myymistä sekä kaverin yllätyskolmikymppisten juhlimista. Viikon kohokohta oli kuitenkin eilen, kun minusta tuli ihan virallisesti kummitäti!

Olin ihan tosi otettu kun yksi vanhimmista, rakkaimmista ja parhaimmista ystävistäni pyysi minua tyttärensä kummiksi. En tiedä onko se tämä ehkä hassu haave, mutta olen aina haaveillut kummitytöstä. Ja nyt pääsin parhaan sellaisen sylikummiksi. Ihana kunnia!

Omassa kaveripiirissäni ei ole vielä hirveästi lapsia, joten tällaiset kummitehtävät eivät ole kovin yleisiä. Monet lapselliset kaverit ovat tulleet elämään omien lasten kanssa, mutta näistä vanhoista ystävistä harvalla niitä vielä on. Se on tosi erilaista kun oma paras kaveri saa ensimmäisen vauvansa.

Kaksi kuukautta vanha sinisilmäinen kummityttöni sai siis eilen nimekseen Selma ja en vaan kestä miten ihana se on. Minä ja pojat jo kovasti odottellaan yökyläilyjä, leffailtoja ja Linnanmäelle menoa yhdessä. Itsehän en kuulu kirkkoon, ja minusta kummin tärkein tehtävä on juurikin olla läsnä ja olla sellainen turvallinen aikuinen johon voi luottaa ja tarvittaessa turvautua. Olla sellainen joka muistaa muulloinkin kun syntymäpäivinä. Ja jonka luona yökylässä ja saa valvoa liian myöhään ja syödä jäätelöä aamupalaksi.