ARKI 9

1/03/2020

Arki-sarjassa julkaistaan vuoden joka viikolta arkisia tapahtumia, jotka ovat tallentuneet puhelimeen. Viikko 9.

Kaverikuva – Olen muutaman kerran meinannut tuntea vähän huonoa-omaatuntoa siitä, etten ole Myyn kanssa harrastanut ollenkaan samalla tavalla kerhoja, vauvauinteja ja muskareita, mitä aikoinaan isompien poikien kanssa. Nyt käytiin kuitenkin nostalgioimassa kaverin kanssa muskarissa, jossa ollaan 8 vuotta sitten käyty isompien lasten kanssa. Miten ihana yllätys että kaikki oli ennallaan – jopa sama opettaja! Vihdoin saatiin otettua myös kaverikuva näistä kahdesta ystävyksestä – joka on jotenkin niin tätä taaperoelämää kuvaava.

Nilkkajumppa – Niin kiitollinen ettei nilkalle käynyt muutaman viikon takaisessa nyrjähdyksessä pahemmin. Uskallauduin sen kanssa jo paristi vesijuoksmaan ja salillekin. Viimeksi, kuusi vuotta sitten, tässä samassa tilanteessa ollessani kävelin vielä kepin kanssa.

Vanhemmat postaukset:
Arki 1 & 2
Arki 3
Arki 4
Arki 5
Arki 6
Arki 7
Arki 8


HYVIÄ JUTTUJA

19/02/2020

Kirjoitin muutama päivä sitten viime lauantaistani instagramiin näin:

Joskus voi käydä niin, että on suunnitellut pitkästä aikaa lähtevänsä ulos tanssimaan, sitten matkalla kompastuu, kaatuu ihan suoraan vesilätäkköön ja kaksi kaveria saa nostaa sinut huutonauraen ylös samalla kun itse haukkoo henkeä kipeän taittuneen nilkan vuoksi. Sattuu kuitenkin sopivasti, että yhdellä kaverilla ihan on vieressä oma baari, siellä pääsee istumaan tiskin alle, saa nilkkaan jäitä ja jesaria sekä tietenkin jallua. Eikä siinä kaikki, baarissa on monen muun tutun lisäksi lumilautailuonnettomuuksiin erikoistunut komea lääkäri ja vaikka hän ei suorasanaisesti suosittele tanssimaan lähtemistä, voi rivien välistä lukea ettei nilkassa todennäköisesti ole taittumista suurempaa vikaa. Sitä sitten saattaa tunkea muutaman jääpalan sukkaan ja jatkaa menoa. Hyvä musiikki ja tunnelma vie mennessään ja askelmittariin piirtyy illan aikana 26 628 askelta. Seuraavana päivänä sukasta voi paljastua aika rujon näköinen turvotus ja mustelma ja lopulta sitten maanantai-aamuna röntgeniin linkuttaessa voi miettiä, että kannattiko. Ehdottomasti.

Myönnettäköön, että koko ilta epäilytti etukäteen hieman. Jäin nimittäin siitä eteenpäin koko hiihtolomaviikoksi yksin lasten kanssa. Järki yritti sanoa, että tätä viikkoa ennen kannattaa ennemmin keräillä voimia, kun aloittaa viikko tansseista voipuneena. Kuuntelen kuitenkin useinmiten ennemmin sydäntäni ja nyt se suorastaan vaati, että minun olsi lähdettävä juuri tuona iltana ulos. Ja minä lähdin. Kaatumisesta huolimatta, onneksi.

En säti itseäni siitä yhtään, sillä kompastua olisin voinut silti aivan hyvin missä vaan. Omalla terveydellä ei tietenkään saa leikkiä, mutta sama nilkka on nyrjähtänyt 6 vuotta sitten ja siksikin tiesin, ettei kyseessä ole mikään iso juttu. En tietenkään olisi jatkanut iltaa, jos en olisi oikeasti pystynyt.

Hiihtoloma haaverin kanssa ja ei-niin-voimia-keränneenä on mennyt silti, ainakin tähän mennessä, hyvin. Olen saanut lepuutettua nilkkaani, mutta olemme myös pystyneet lasten kanssa tekemään asioita. Heidän lomansa ei ole tarvinnut kärsiä minun puolikuntoisuudestani.

Eilen illalla havasduin erikoiseen kolinaan. Meni hetki tajuta, että joku tyhjentää astianpesukonetta – täysin oma-aloitteisesti! ”Ajattelin auttaa kun sulla on se nilkka kipeä”. Tuntui, että olen saanut ja saavuttanut kaiken. En osaa surra tai surkutella tilannetta yhtään, oikeastaan kaikesta on tuntunut vain seuraanneen kaikkea hyvää.


MUTTA MITÄ TAPAHTUI SPORTTIKUVILLE?

25/11/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muistaako joku viime tammikuussa alulle laittaamaani kuvahaastetta, sporttikuva viikossa? Ainakaan kukaan ei ole kuvien perään kysellyt (mikä sinänsä oli helpotus), vaikka sporttikuva-postaussarja loppuikin ekoina kuukausina kuin seinään.

Alkuvuonna lähdin mukaan nelosella pyörineen hyvinvointiohjelman juoksukouluun. Se antoi sysäyksen kauan kadoksissa olleelle liikunnan ilolle ja päätinkin ottaa siitä kaiken irti. Lupailin että kerran viikossa postaisin blogiin kuvan kera jonkin urheilusuositukseni. Mieluiten joka kerta jopa ihan uuden lajin. Mutta se olikin vähän hankalampi homma. Ensinnäkin, minulla ei urheillessani yleensä ollut mukana ketään joka kuvan olisi voinut ottaa. Ja toiseksi järkkärin raahaaminen, vaikka lenkillä mukana, ei nyt vaan oikein käynyt. Sitten nyrjähti vielä nilkka. Oikeastaan aloin kokea koko hommasta lähinnä pientä ahdistusta, ja lopulta vähin äänin lopetin sen. Ajattelin palaavani haasteeseen kun nilkka olisi taas kunnossa ja siltä tuntuu. Mutta kohta on vuosi mennyt ja on kai aika todeta, että ei tuo kuvahaaste ollut sitten ihan mun juttu.

Liikkuminen on silti jatkunut. Olenkin kertonut aiemmin, että tajusin pitkästä aikaa liikunnan merkityksen. Sen ei kuulu olla kamalaa pakkopullaa vain laihtumisen takia, vaan lenkille tai tanssitunnelle on vaan päästävä, koska siitä tulee niin hyvä fiilis. Kun nilkka oli rikki, kävin kuntosalilla ja tein siellä mitä jalan kanssa pystyi. Mielestäni jo se kertoi siitä, että vihdoin olen päässyt asian ytimeen, enkä vastoinkäymiseten koittaessa heti luovuttaisi.

Välillä on toki ollut pidempiä aikoja kun en ole juurikaan tehnyt mitään, ja välillä taas mieli hinkuu lenkille joka päivä. Omalla kohdallani pääasia on kuitenkin ollut se, että olen tehnyt juuri niin kun itsestäni on parhaalta tuntunut.

Nilkka minulla tosiaan nyrjästi pahasti helmikuussa ja oikeastaan se vieläkin välillä oikuttelee. Sanoisin että noin 9 kuukautta meni nyrjähdyksestä toipuessa. Ehkä se olisi parantunut nopeammin jos en esimerkiksi olisi väkisin yrittänyt siteen kanssa käydä lenkillä ja salilla. Mutta tulipahan tehtyä.

Ja vaikka haaste meni mönkään, en koe siitä syyllisyyttä eikä se oikeastaan harmita. Toki olisi ollut kiva jakaa blogissa teidän kanssa vähän enemmän sitäkin puolta elämästäni. Mutta mielummin näin, kun jatkuva säätäminen kuvien kanssa ja takaraivossa kuumottavat deadlainit.

Sen sijaan keksin uuden kuvahaasteen, ja aion aloittaa sen jo heti sunnuntai-iltana. Katsotaan miten sen kanssa käy!

Sporttikuva viikossa 1/52 – 2/52 – 3/52 – 4/52 – 5/52 & 6/52 – 9/52

ps. Seppälä-arvonnan voitti Jutta, LEGO kalenterit Anne ja Marika. Kaikille on ilmoitettu sähköpostistse, onnea ja kiitos kaikille osallistujille! <3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.