VALKOISET HAMPAAT LUONNOLLISESTI

9/03/2017

Sain muutama kuukausi sitten valita luonnonkosmetiikkakauppa Joliesta itselleni muutamia tuotteita, ja tämä hampaiden valkaisuun kehitetty Warpaint oli yksi tuote jonka halusin ehdottomasti testiin. Olin kuullut siitä paljon hyvää etukäteen ja halusin päästä itsekin todistamaan sen hehkutetun tehon.

Täysin luonnonmukainen tuote on tehty vain viidestä ainesosasta, joista kookoksen kuoresta valmistettu aktiivihiili puhdistaa ja kiillottaa hampaita,  luomuappelsiinin kuori, piparminttu sekä sitruunamyrtti vähentävät tulehduksia ja raikastavat suun sekä bentoniittisavi, joka sisältää hampaiden hyvinvoinnille tärkeitä mineraaleja, kuten kalsiumia ja kaliumia.

Tuotetta voidaan käyttää kaksi kertaa päivässä tavallisen hammastahnan tapaan, joko sen sijaan tai sen kanssa, kuten minä olen tehnyt. Kasteltu hammasharja kastetaan jauheeseen ja sitten vain harjaamaan! Suu kannattaa pitää tiukasti supussa, etenkin sähköhammasharjan kanssa harjatessa. Hiilellä pestessä etenkin pesuallas on juuri sen näköinen, että siellä ollaan käsitelty isompaakin määrää hiiltä. Jauhemaisen seoksen huono puoli onkin se, että vaikka kuinka yrittää varoa, sitä varisee jonnekkin. Tahnan muodossa tämä toimisi ainakin käyttäjäystävällisemmin.

Jauhe sinänsä ei maistu oikeastaan miltään, todella miedosti ehkä juuri vähän hiilimäiseltä. Pesun jälkeen suussa on todella raikas ja ennenkaikkea puhdas tunne. Huomasin kuitenkin pian, että sähköhammasharjan kanssa hinkkaus on vähän liian raju, ainakin omalle suulleni – ikeniin alkoi sattumaan. Mutta tavallisen harjan kanssa ei tätä ongelmaa ole. warpaintillä pesun jälkeen pesen vielä hampaat tavallisella tahnalla, sillä mustaa jää perusteellisenkin purskuttelun jälkeen helposti hampaiden väliin.

Hampaiden valkaisu on kuitenkin ehkä vähän harhaanjohtava termi tämän tuotteen kohdalla. Se poistaa esimerkiksi kahvista, punaviinista ja tupakasta syntyneet värjäymät, mutta ei valkaise itse hammasta sen luonnollista väriä vaaleammaksi. Useimmalla meillä kuitenkin on luonnostaan suhteellisen vaalea hammasluu, joten vain tummemtumat poistamalla niistä saa jo kauniin ja luonnollisen valkoiset.

Jos miinuspuoli tässä oli tuo sotkuisuus, niin ehdoton plussa on  se, että tämä sopii hyvin myös herkille hampaille. valkaisevat tuotteet aiheuttavat usein itselleni kovaakin vihlontaa sekä inhottavaa tunnetta ikenissä – tämä ei! Olin ehkä aluksi vähän pettynyt, kun tajusin ettei tällä voikkaan saada sellaista pimeässä hohtavaa Hollywood-hymyä, mutta nykyään olen vain iloinen että näinkin yksinkertisilla ja luonnollisilla aineilla voi saada valkoisemman hymyn sekä uskomattoman puhtaan tuntuisen suun. Olen kuullut monen kertovan tämän poistavan myös hammakiven, enkä epäile yhtään!

Onko teillä kokemuksia Warpaintista tai vastaavista luonnonmukaisista tuotteista?


KAIKEN LISÄKSI OLEN VIELÄ FIKSUKIN!

23/02/2017

Sen lisäksi että näytän ihan hiton hyvältä (katso edellinen postaus), niin olen myös todella viisas. Oikeastaan aiemmin olen vain kuvitellut olevani laiska, rääväsuinen ja sotkuinen erakko – mutta kappas, olenkin vain tosi fiksu! Sain nimittäin käsiini kasan tutkimuksia, jotka kiistatta todistavat nerouteni. Tunnistatteko te muut myös itsenne näistä?

1 SOTKUINEN TYÖPÖYTÄ JA TAVAROIDEN KADOTTAMINEN

Minnesotan yliopiston tutkimuksen mukaan sotkuinen työpöytä on merkki luovuudesta ja älykkyydestä. Tutkijoiden mukaan ihmisen pitää olla luonnostaan vähän sottapytty, jotta epäsiisteys yhdistyy älykkyyteen. Sekainen pöytä voi kertoa korkeasta älystä: sekainen ympäristö inspiroi murtamaan perinteiden kahleet ja luomaan uusia näkökulmia asioihin. Kaaos siis ruokkii luovuutta ja kaaottiset tilat voi nähdä luovuuden lähteenä. Jos huone on sotkuinen, se auttaa myös priorisoimaan asioita: kun avaimet ovat hautautuneet postipinon alle, muistaa ainakin avata postit. 

Itsehän en ole voinut työskennellä työpöyäni ääressä noin vuoteen. Tämä kuva on viime kesältä, näky on nykyään vielä hurjempi. Työpöydän lisäksi aivonystyröitä tulee treenattua vaatehuoneella. Vaatii nimittäin myös melkoista päättelykykyä löytää viidenkymmenen mustan vaatteen kasasta just se tietty musta paita. En edes halua laskea kuinka monta lompakkoa ja avainta olen elämäni aikana hävittänyt… Myös pari kertaa koko laukun, muutaman pyörän ja mitä näitä nyt on. 

2 KIROILU JA PROVOSOIVA TAIDE

Jotkut ajattelevat, että kiroilu kertoo koulutuksen ja sivistyksen puutteesta. Tutkimukset kuitenkin väittävät päinvastoin. Niiden mukaan kiroilu on merkki älykkyydestä. Viime vuonna tehdyn Language Sciences -tiedejulkaisussa julkaistun tutkimuksen mukaan kiroilu oli yhteydessä henkilön verbaaliseen lahjakkuuteen. Yksilöt, jotka käyttivät enemmän kirosanoja kuin toiset, omasivat laajemman sanavaraston. Laaja sanavarasto puolestaan korreloi älykkyyden kanssa.

Korkea älykkyys liittyy avomielisyyteen ja traditioiden kaihtamiseen. Jos koet olosi mukavaksi rumien sanojen ja mielipiteet jakavien kuvien läheisyydessä, se voi kertoa älystä, väittää Business Insider -lehden asiantuntija.

Tähän en kehtaa kommentoida sen enempää, kun että jos minulla olisi kiroilupurkki, olisin vähintään jo miljonääri. 

3. YÖVALVOMINEN JA TORKUTTAMINEN

Taipumus yökyöpelin elämään voi kertoa älykkyydestä, samoin kellon torkuttaminen aamuisin. Tuoreen tutkimuksen mukaan torkuttaminen on luksusta, josta ei tulisi kantaa syyllisyyttä. Tämä tapa voi tarkoittaa ainoastaan sitä, että torkuttaja on muita älykkäämpi, luovempi ja itsenäisempi. Esimerkiksi tunnettuja iltavirkkuja ovat Barack Obama, Charles Darwin, Keith Richards ja Elvis Presley. Lukuisat tutkimukset todistavatkin, että korkea älykkyysosamäärä kulkee käsikkäin iltapainotteisen elämänrytmin kanssa.

Menin eilen neljältä nukkumaan ja torkutin aamulla 1,5 tuntia – need I say more?

4. SARKASMI

Sarkastisia ihmisiä pidetään helposti sekä piikikkäinä ilonpilaajina että negatiivisina arvostelijoina. Monen mielestä ärsyttävä puhetapa on kuitenkin hyväksi sekä puhujalle että kuulijoille. Harvardin yliopiston tutkijoiden mukaan sarkastisten kommenttien kuuleminen ja heitteleminen lisää luovuutta, auttaa ideoinnissa ja parantaa ongelmanratkaisukykyä.

Sarkastinen törkysuu, kuulostanpa herttaiselta. 

5. YKSINOLO

Alkuvuodesta British Journal of Psychology -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan älykkäät ihmiset viihtyvät muita paremmin suurkaupungeissa. Samalla he kuitenkin nauttivat siitä, että saavat viettää väenpaljouden keskellä mahdollisimman paljon aikaa yksin. Tutkimuksessa huomattiin, että vähemmän ajattelevat ihmiset viettävät keskimäärin enemmän aikaa urheilun ja muiden fyysisten aktiviteettien parissa kun taas pohtivat ja ajatteluun aikaa käyttävät yksilöt saattoivat puolestaan urheilla vähemmän ja käyttää aikaansa mietiskelyyn. Jos siis viihtyy mielellään kotona itsekseen, se ei ole merkki laiskuudesta, vaan älystä, sillä laiskuus ja introverttius ovat älykkyyden merkkejä.

Kutsun sitä henkiseksi ajaksi, nimimerkkillä kuusi tuntia tässä juuri mietiskelleenä. 

6. ESIKOISENA OLO

Lapsen syntymäjärjestys vaikuttaa älykkyyteen. Tutkimuksissa perheen esikoislapsilla on tapana menestyä paremmin kuin nuoremmilla sisaruksillaan. Tämän uskotaan johtuvan siitä, että vanhemmat ovat tiukempia kasvattamaan ensimmäistä lastaan. Esikoislapset saavat tyypillisesti osakseen tiukempia sääntöjä esimerkiksi television katseluun käytettävään aikaan. Vanhemmat myös vahtivat tarkemmin, että esikoislapset tekevät läksynsä, tutkijat selittävät. Vanhemmat myös usein odottavat esikoisensa menestyvän hyvin. Osin tämän vuoksi esikoiset kamppailevat sitkeästi saavuttaakseen päämääränsä.

Kyllä, minulla on VIISI pikkuveljeä (kuvassa kolme vanhinta)

7. KYKY OTTAA RISKEJÄ

Suomessa viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan uusille haasteille avoimet ja niitä rohkeasti vastuulleen ottavat ihmiset olivat keskimääräistä älykkäämpiä. Tutkimuksessa asiaa tutkittiin simuloidun ajotestin avulla. Osana koetta tutkituilla oli mahdollisuus ajaa joko viimeisiin keltaisiin liikennevaloihin tai pysähtyä, antaa punaisten vaihtua ja odottaa vihreitä. Tutkimuksessa havaittiin, että keltaisten valojen aikana kiirehtivien tutkittujen aivoissa oli enemmän niin sanottua valkoista ainetta. Valkoinen aine on yhdistetty tärkeäksi aivojen tiedonkäsittelyssä.

Living on the edge – hyppy tuntemattomaan silloin tällöin tekee hyvää, kyllä kaikki aina järjestyy.

8. AHDISTUMINEN JA KAIKEN ANALYSOINTI

Murehtijoilla on kanadalaisten tutkijoiden mukaan korkeampi älykkyysosamäärä. Kun murehtii varmuuden vuoksi vähän kaikesta, aivot toimivat paremmin esimerkiksi hätätilanteessa. Taipumus murehtia ja pohtia elämän kokemuksia sekä tilanteita yhä uudelleen ja uudelleen viittaa myös verbaaliseen älykkyyteen. Vuonna 2014 tehdyn Personality and Individual Difference -tiedejulkaisun tutkimuksen mukaan verbaalinen älykkyys eli kyky ratkaista ongelmia uudella tavalla sekä ajatella kriittisesti ja abstraktisti korreloi murehtimisen kanssa. Tutkijoiden mukaan verbaalisesti lahjakkailla henkilöillä on taipumus setviä menneisyyden ja tulevaisuuden tapahtumia pieniä yksityiskohtia myöten. Se voi olla myös melkoista märehtimistä.

Näin on. 

9. SOSIAALISUUS

Suositut ja sosiaaliset lapset ovat tyypillisesti hyviä lukemaan muiden ihmisten tunteita sekä luonteita. Vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan taito johtaa siihen, että he pystyvät paremmin tunnistamaan muiden lasten toiveita, ajatuksia ja tunteita. Se mahdollistaa heidän etenevän sosiaalisesti sekä tulevan suosituiksi.

Vaikka pidänkin yksinolosta, on minulla myös paljon kavereita. Suosittu-sana silti särähtää korvaan. Osaan lukea hyvin ihmisiä ja näen yleensä kyllä heti onko henkilö aito vai ei. 

10. ATEISMI

Yli 30 tutkimukseen perustuva  Society for Personality -tiedejulkaisussa julkaistu katsaus osoitti, että luonnontieteellisen maailmankatsomuksen omaavat ihmiset olivat keskimäärin älykkäämpiä kuin uskonnolliset yksilöt. Tutkijoiden mukaan selitys on seuraava: Monet olettavat tämän johtuvan siitä, että älyllisesti orientoituneet yksilöt saattavat pitää uskontoja epätieteellisinä, järjenvastaisina ja mahdottomina mitata – siksi he uskovat tietävänsä paremmin totuuden maailmasta.

Eri uskonnot kiinnostavat, enkä halua vähätellä kenenkään muun uskoa mihinkään, mutta mielestäni mikään ei ole niin yksiselitteistä ja enemmin uskon vasta kun näen. 

Ompas kivaa olla sottapytyn sijasta fiksu.

Tekstin lainaukset ja lähteet: mtv.fi  iltalehti.fi menaiset.fi  Tokavika kuva Julius Konttinen


BURLESQUE TSUNAMI

24/01/2017

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oletteko nähneet vähään aikaan yhtä hienoja pipoja? Ne ovat kotimaisen Burlesque Tsunamin, eli Riina Salmen, käsialaa. Tämä pääosin high fashionia tuottava brändi valmistaa mitä hienompia vaatteita ja asusteita kierrätysnahasta, mutta jatkuvasti valikoimasta löytyy myös nämä pikkuhiljaa kulttimaineseen kiirineet pipot.

Pipoissakin toistuva maski-kuvio onkin Burlesque Tsunamin tunnus ja samaisista pelkistä maskeista on loihdittu jopa kokonaisia iltapukuja. Kaikki pipot on tehty käsin Helsingissä ja nahka niissä tosiaan on kierrätettyä.

Ei ehkä mikään ihme, että pojat rakastavat näitä ”ninja” tai ”turtles” pipoja – samoin minäkin. Niillä on kiva leikkiä vetämällä pipo naamalle hiihtomaskiksi. Mutta käännettynä ne toimivat hauskasti tavallisina pipoina, niin että maski vilkkuu päälaella. Itseasiassa nuo silmä-aukot ovat ihan loistavat. Nimittäin tästäedes toivon, että jokaisessa taloudemme pipossa olisi tuulestusaukot. Ei ole hikinen pää kun pääsee päästelemään höyryjä ihan huomaamattaan.

Vähän materiaaleista vaihdellen, pipoja saa myös eri värityksillä, mutta tuota musta-valkoista on ainakin lähes aina saatavilla. Käykää ihmeessä kurkkaamassa niitä Weecoksen nettikaupasta, jossa on tällä hetkellä saatavilla noita molempia kuvissa näkyviä värejä, eli mustaa ja vihreää pipoa. Mitä tykkäätte?

Piposta on hiljattain tehty myös hieno video ja se on ehkä teillekin tutun Alexan käsialaa:

Meidät kuvasi Itä-Pasilan betonin keskellä ihana Juho Istolainen, vähän erilaisia potretteja perhe-albumin väliin 😀

pipot saatu

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

VIHREÄT HIUKSET

8/01/2017

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Tiedättekö sen, kun yritätte kaikin mahdollisin tavoin vältellä jotain mitä ette haluaisi tehdä? Aamulla minua odotti eilen aloitettu eteisen komeron järjestely, mutta ei olisi millään huvittanut jatkaa sitä. Keksin kokoajan kaikkea muuta, muka tärkeämpää tekemistä. Ensiksi söin aamupalaa melkein kaksi tuntia. Merkkasin kalenteriin tulevia menoja. Lisäilin uutta musaa soittolistalle. Googlailin korvatatuointeja ja uusia hiusmalleja. Seuraavaksi olinkin kaivelemassa pari vuotta sitten ostamaani hiusvääriä jostain kaapin uumenista.

Ostin nimittäin muutama vuosi sitten vihreän hiusvärin. Muutamaan kertaan olen tässä vuosien aikana sitä käsissä pyöritellyt, mutten sitten kuitenkaan uskaltanut käyttää sitä. Huomasin värin menneen juuri vanhaksi, joten seuraavaksi olinkin yltä päältä vihreässä suoravärissä.

Nyt hiukseni ovat siis vihreät. Ja eteisen komero edelleen levällään.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

VIELÄ KERRAN 2016

1/01/2017

Nyt olisi taas perinteisen vuosikatsauksen aika! Ihan uskomatonta muuten, että blogini täyttää perjantaina jo kuusi vuotta! Ja kuinka ihanaa, että jutut menneiltä vuosilta on täällä blogissa tallessa. Ja sanokaa mitä sanotte, vuosi 2016 oli hyvä. Henkiläkohtaisesti itseäni ärsytti erikoisen paljon, aina kun kuulin tai jonkun toivovan huonon viime vuoden loppumista. Joka vuonna tapahtuu ikäviä ja hyviä asioita, tärkeintä on oma asenne.

Jokatapauksessa, vuosi 2016 meni, kuten viime vuosiana kaikki muutkin vuoden, aivan hujauksessa. Siihen mahtui myös paljon, tässä jotain kohokohtia jotka vielä muistan sekä kyseisten kuukausien suosituimpia postauksia:

TAMMIKUU

Processed with VSCOcam with 7 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAProcessed with VSCOcam with 4 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAtammikuu-11

Vuotemme alkoi myös vuosi sitten Espanjassa, tuli täyteen 1100 päivää sinkkuna, värjäsin tummanruskeat hiukset, oli paljon lunta ja kovat pakkaset, aloin etsimään koirallemme uutta kotia.

TYYLEJÄ VUOSIEN VARRELTA

1100 PÄIVÄÄ SINKKUNA

VUODEN 2015 SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

TÄNÄÄN OLEN MIETTINYT

MEIDÄN KOTI NUMEROINA

HELIMIKUU

helmi-4OLYMPUS DIGITAL CAMERAProcessed with VSCOcam with 5 presethelmi-6

Otin ensimmäisen stick and poke tatuointini, ilmoitin esikoiseni kouluun, Mummin romahtanut terveydentila huolestutti, sain vihdoin kertoa päässeeni mukaan Rajala Ambassador-kisaan, vietimme ihania ystäväni polttareita, sairastin rajun infulenssan, koirallemme löytyi uusi koti.

HIRVEIMMÄT TREFFIT IKINÄ?

MUISTATTEKO VIELÄ TÄMÄN?

SUNNUNTAIAJATUKSIA

TARUN POLTTARIT

A-LUOKAN VIRUS

MAALISKUU

maalis-8 maalis-7 maalis-6 maalis-5 maalis-4Processed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetmaalis-1

Remppasin makkarin seinästä tosi hienon, käytiin poikien kanssa Tukholman risteilyllä, juhlin ystävän häitä, perustimme Vanhemmat Rasismia Vastaan-ryhmän, varasin kolmikymppismatkan, hankin uuden sängyn, aurinko paistoi paljon, kävin kuvaamassa keikan Tavastialla, kävimme Skidit Yo Rapseissa, suunnittelin uuden makkarin (mikä menikin lopulta ihan uusiksi), kerroin blogissa koirasta luopumisesta, kävin ihanassa asiapajassa koristelemassa astioita, hain viimetingassa opiskelemaan.

MELKEIN KOLMIKYMPPISENÄ

RAKKAUSPÄISSÄNI

TÄS ON OLLU VÄHÄN KAIKENLAISTA JYYSTÖÖ

MINÄKIN OLEN VAIN IHAN TAVALLINEN IHMINEN

MISSÄ PAO ON?

MIKSI SITTEN TEKISIN NIIN?

HUHTIKUU

Processed with VSCO with 5 presethuhti-4Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with 5 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERAProcessed with VSCO with 5 preset

Kävin Amsterdamissa, voitin kolmannen sijan vuoden tyylikkäimpänä blogina, möin lähes uuden unelmien sohvani uuden makkarisuunnitelman alta, metsästin tuntikaupalla netistä loppuunmyytyjä lenkkareita ja lopulta löysin ja ostin ne ylikalliilla (pari viikkoa myöhemmin näin Stockalla niitä vinon pinon), korkkasin pyöräilykauden, olin vuorokauden ilman puhelinta ja nettiä, leikkasin lyhyen polkan, sain kolmen vuoden jälkeen oman makkarin.

TWISTED CITY – TUNNELMIA AMSTERDAMISTA

TÄRKEÄ OHJE ELÄMÄLLE BY KAAPO 6V

IHAN TAVALLINEN KESKIVIIKKO-COUSCOUS

POLKKA

TOUKOKUU

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presettouko-2Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with hb2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Vietin ekaa kertaa vuosiin vappua kavereiden kanssa, pidettiin värikkäät jäätelökestit, käytiin pari kertaa Lintisillä, Kaapo oppi ajamaan ilman appareita, oltiin lasten kanssa muutama päivä Tallinnassa, ostin uuden sohvan, remppasin poikien huoneen seinät, vietin hauskan päivän Basso radion puutarhalähetyksessä, olin keskisuomessa kaksi yötä metsässä joka kuhisi karhuja, hankin uuden ihanan pöyörän, kävin Stadikalla uimassa, pummin ravintolasta julisteen keittiöömme, kesän ekat ja vikat Vumit, hukkasin pankkikortin.

PUHUTAANKO TAAS VÄHÄN MIEHISTÄ?

KAMALAT KAKARAT RAVINTOLASSA

KOTONAJOS METSÄÄN HALUAT MENNÄ NYT

”SOVITAANKO NIIN ETTÄ KETÄÄN EI KIUSATA”

KESÄKUU

Processed with VSCO with s3 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with hb2 presetProcessed with VSCO with 5 preset

Kaapon eskari loppui, kastuin litimäräksi Sidewaysissä, olin vieraana veljeni radio-ohjelmassa, vietimme kaverin tupareita, oltiin viikonloppu maalla, kävin pääsykokeissa, tein muutaman tatuoinnin itselleni, lähdimme muutama päivä ennen juhannusta lähes kuukaudeksi Espanjaan.

MUN ELÄMÄ, MILLOIN SIITÄ TULI NÄIN…

AINA ON IKÄVÄ

KERRO IHAN KAIKKI

HEINÄKUU

Processed with VSCO with a5 presetProcessed with VSCO with hb2 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Oltiin Skidit Festareilla, otin pikkuletit – ja heti pois, nautittiin kesästä, olin Turun saaristossa veneilemässä, käytiin Lammasaaressa, hullaantuttiin Pokemon GO:sta, otin muutaman tatuoinnin sormeen, sain kuulla päässeeni kouluun, minulla oli ihan hullun hauska viikonloppu ihan uusien kavereiden kanssa.

SKIDIT LOOKS

PIKKULETIT – TULIPAHAN TESTATTUA

LIFE IS TOO SHORT

JÄTTILÄISKUPLASSA

KESÄTUKKA DIY

NYT JO NAURATTAA

MIMI JA BONO (BY KAAPO)

ELOKUU

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERAProcessed with VSCO with a5 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Esikoiseni aloitti koulun, rakastuin kylmäuutettuun kahviin, vaalensin hiuksia, otin ripisenpidennykset, pojat kävivät parturissa, nautin kolme päivää Flowssa, olin ekaa kertaa Glitternistin käsittelyssä, oma koulu alkoi, lompakkoni varastettiin, kolmekymppismatka Kroatia, viikko ilman pankkikorttia reissussa, ostin uudet tuolit keittiöön, tein betonimaisen pinnan olkkarin seinään, Kallio Block Party

YKSI IHANIMMISTA REISSUISTA

SYNTTÄRIMATKA KROATIASSA

MELKO STRESSITÖN PÄIVÄKODIN ALKU

EI LÖYDY SANOJA

MUN HUONEESTA

KEITTIÖN UUDET TUOLIT

FRESH START

SYYSKUU

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Täytin 30-vuotta, kuljin ekaa kertaa elämässäni limusiinilla, poistin Tinderin, otin elämäni ekat rakennekynnet, paljon spintaaneita heittäytymisiä, meille tuli täitä, tein uuden blogisopimuksen

KAUNIS JA IHANA MINÄ

NYT ON HYVÄ

30

LOKAKUU

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with hb1 preset

Pidettiin lasten kaverisynttärit, juhlin kaverin kihlajaisia, sain jonkun masennuskohtauksen, tuli vuosi täyteen kasvissyöjänä, olin kaupunkioppaan kanssa kiertämässä helsingin metsiä, vietin syyslomaa, olin tosi loppu, satoi lunta, tein ensimmäiset oikeat haastatteluni, tein itselleni lisää tatuointeja.

LOKAKUUSSA

KIKHERNE-FETASALAATTI

ÄITI ON TOSI HYVÄ TILAA PIZZAA

MUTTA JUST NYT OLO ON AIKA PASKA

BOYS BOYS BOYS

SILMÄPUSSIT POIS KOTIKONSTEIN

MARRASKUU

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetimageProcessed with VSCO with f2 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERAProcessed with VSCO with f2 preset

Voitin vuoden inspiroivimman lifie-blogin tittelin, snäppäsin Cheekin kanssa, olin myymässä kirppiksellä, tuskailin vähän valon ja blogikuvien kanssa, olin tosi loppu, ostin ehkä kuusi uutta huulipunaa, latasin Tinderin, koulussa oli tosi kiire, sain taas ihanan glitter-käsittelyn, otin tatuoinnin.

MOIKKA VIELÄ MARRASKUU

UUTTA LASTENHUONEESSA

ELÄMÄ EI LOPU LASTEN SAANTIIN

KAIKKI NE MIEHET

SOITTOLISTA SUNNUNTAILLE

MIKSI EMME ENÄÄ KÄY ELÄINTARHOISSA

TUNTUU IHAN SIKASIISTILTÄ

ITSE MAALATUT LATTIAT

JOULUKUU

joulu-34Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetimageProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb1 preset

Kuvasimme koulussa videoita poliisille, olin pikkujouluristeilyllä Tallinnassa, menetin kynteni, jäin koulusta kuukauden joululomalle, julhin itsenäysyyspäivää hienosti ja melkoisen perinpohjaisesti, ostin minikuusen, saimme etukäteisjoululahjaksi lentoliput Espanjaan, vietimme joulun ja uuden vuoden vaihteen palmujen keskellä.

JOULUAATTONA ESPANJASSA

HYVÄ MINÄ

KUINKA PALJON HARRASTUKSIA LAPSELLA PITÄÄ OLLA?

Ihan jännittää, että mitä kaikkea tässä tulee taas vuoden päästä lukemaan! Onko teille muuten jäänyt mieleen jotain tiettyä blogista viime vuodelta, olisi hauska kuulla!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.