COVER YOUR SHIT IN GLITTER

29/04/2017
Kommentit pois päältä artikkelissa COVER YOUR SHIT IN GLITTER

Tässä tulee yksi parhaimmista vinkeistä: Hukuta murheesi glitteriin. Oli sitten huono hiuspäivä, tummat silmänaluset valvomisesta tai skumppakorkki jumissa, niin glitteri auttaa kaikkeen. Glitteriä voi levittää kasvoille, hiuksiin ja vartaloon, eikä kukaan arvaa, että olet nukkunut edellisyönä vain kolme tuntia kuten minä yllä.

Glittermeikkejä on näkynyt viime aikoina paljon, eikä ihme. Megatrendikäs meikki on helppo tehdä ja muutenkin kaikki vaan sattuu näyttämään paljon paremmalta kimaltavana. Glittermeikki sopii loistavasti vappuun ja sen kanssa voi vetää huoletta vähän överiksi. Glitterin kanssa pelatessa pitääkin muistaa vain yksi sääntö: enemmän on enemmän.

Minun vappumeikkini on tänä vuonna yhtä raikas kun sää ulkona. Tein kevyen ja kuultavan meikkipohjan ja silmät jätin myös ihan nudeiksi. Glitterin lisäksi vain kulmissa ja ripissä on vähän väriä.

Irtoglitterin saa pysymään ihossa hyvin laittamalla sen pohjalle hyvin ohuen kerroksen vaseliinia tai muuta rasvaista rasvaa sormilla taputellen. Oma tyylini glitterin laitossa on hyvin huoleton, mutta jos silmien alle haluaa vaikkapa skarpimpaa kolmion muotoa, niin silloin apuna voi käyttää teippiä. Asettele teipit iholle haluamaasi kuvioon ennen rasvan levitystä. Sitten voi alkaa levittämään glitteriä! Se käy parhiten meikki (tai vesiväri) siveltimellä tuputellen. Omassa meikissäni käytin kolmea erilaista irtoglitteriä sekaisin. Pienemmät hileet kannattaa kiinnittää ensin ja jatkaa sitten isompiin paljetteihin.

Silmien tai poskien lisäksi glitteri näyttää tosi ihanalta esimerkiksi kulmakarvoissa, jakauksessa tai korvanlehdissä. Glitterin saa pysymään hyvin paikallaan suihkuttamalla lopuksi päälle meikinkiinnityssuihkeitta tai hiuslakkaa. Lisää inspiraatiota voi käydä kurkkimassa Glitternistin sivuilta.

Ja meikkejä ei todellakaan kannata pestä illalla pois, aamulla on ihanan ylellistä herätä kilmalteen joukosta. Glitteri nimittäin auttaa myös mahdolliseen skumpan aiheuttamaan päänsärkyyn. Hauskaa Vappua!

Käyttämäni tuotteet järjestyksessä:
Smashbox Photo Finish Foundation Primer*
MAC Next To Nothing Face Colour
MAC Studio Finish Concealer
Smashbox Spotlight Palette Gold*
MAC Matte Blonze
Mannakadar Paradise Blush*
Maybelline The Nudes Palette*
Glitternisti Super Snow*
Glitternisti Super Silver*
Glitternisti The Circus Clown*
Maybelline The Lashies Push Up Drama
Smashbox O-Plump Intuitive Lip Plumper
*saatu


UUDET RAKKAUSLASIT

24/04/2017

Kaupallisessa yhteistyössä Specsaversin kanssa, hoidin näköasiat kuntoon käymällä näöntarkastuksessa ja tilaamalla uudet silmälasit kun aurinkolasitkin vahvuuksilla. Ja koska aurinko jo paistaa lähes täydellä teholla, ajattelinkin nyt ihan ensimmäiseksi kertoa teille vähän aurinkolaseista ja siitä, mitä tulisi ottaa huomioon uusia laseja hankkiessa.

Aurinkolasien tärkein tehtävä on suojata silmiä haitallisesta uv-säteilyltä sekä kirkkaalta valolta. Aluksi kannattaa miettiä, minkälaiseen käyttöön aurinkolasit tulevat. Esimerkiksi autoiluun, vedellä liikkumiseen, urheiluun on juuri niihin käyttötarkoituksiin suunniteltuja linssejä erilaisilla tummuusasteilla. Jos taas silmät ovat kovin valoherkät ja aurinkolaseja tarvitsee käyttää myös pilvisellä säällä, kannattaa silloin harkita asteittain uv-valossa tummenevia linssejä.

Moni teistä on varmaankin kuullut myös polarisoivista linsseistä ja Specsaversin myymälässä pääsin minäkin ensimmäistä kertaa käytännössä kokeilemaan, että miten ne toimivat. Polarisoivat linssit estävät häikäisevän heijastuvan valon läpäisyä paremmin kuin mitkään muut linssit. Valon heijastuessa erilaisilta pinnoilta, se saavuttaa silmän vaakasuunnassa, jolloin näkökentään tulee vaikkapa tienpinnasta heijastuvaa valoa. Polarisoiva linssi kuitenkin suodattaa tämän heijastuksen, jolloin silmä näkee paljon paremmin. Tämä on todella tärkeää vaikkapa autoillessa, mutta toki myös muutenkin on ihan kiva nähdä kunnolla, ilman häikäiseviä heijastuksia.

Omat lasini tulevat sekalaiseen normaalikäyttöön, kaupungille, pyörällä ajoon, rannalle, festareille ja mihin sekkailuihin sitä nyt ikinä kesällä ikinä päätykään. Halusin isot, mustat ja näyttävät, vähän filmitähti-henkiset lasit, ja sellaiset löytyivätkin Love Moschinon mallistosta. Malli on LM SUN RX 02. Tykkään kovasti noista kevyistä ohuista aisoista isojen linssien parina.

Linsseiksi laseihin otettiin juurikin polarisoiva linssi, tuollaisessa tumman tuhkaisessa värissä. Linsseissä on myös omat vahvuuteni, joten voin kertoa että lasien käyttömukavuus on hyvin miellyttävä. Ero polarisoivien ja tavalliseten linssien välillä on todella huomattava. Tuntuu että näkee paljon paremmin, kun joka pinnalta ei heijastu valo takaisin.

Jos silmä -tai aurinkolasien hankinta on listalla, kannattaa hyödyntää Specsaversin tarjous, jossa silmälasien ostaja saa aurinkolasit kaupan päälle. Itse kävin Helsingin Itäkeskuksen myymälässä, enkä ikinä ole tehnyt päätöstä laseista niin nopeasti. Valikoima on siellä laaja, mutta ammattitaitoisen avun kanssa sopivat linssit löytyivät hetkessä. Sain myös kuulla, että aurinkolaseiksi suunnitellut lasit voi muuttaa silmälaseiksi ja toisin päin. Enpä ole ikinä tullut ajatelleeksi asiaa, ja tämähän vielä tuplaa valikoiman määrän!

Muistakaan siis suojata kallisarvoiset silmänne haitalliselta uv-säteilyltä, se onnistuu parhaiten valitsemalla laadukkaat lasit hyvillä ja kunnollisilla linsseillä. Laseista taas kannattaa pitää parhaiten huolta pyyhkimällä linssit mikrokuituliinalla (ei paidan helmaan) ja pesemällä ne niille tarkoitetulla puhdistusaineella.

Kuvat Paju Purovuo Vaatteet R/H


KAUNISTA ARKEA

26/03/2017

Sain joskus monta vuotta sitten blogiini kommentin, jossa sanottiin että saan jopa tiskikasan näyttämään kauniilta. Olen aina nähnyt kauneutta ihan arkisissa asioissa ja minua on kiinnostanut erityisesti rehelliset ja elämänmakuiset kuvat. Muistan joskus ylä-aste ikäisenä hamstranneeni Kiasman myymälästä kasan postikortteja, joihin oltiin kuvattu teinien sotkuisia huoneita. Niissä oli vain jotain niin kiehtovan aitoa. Kaaos niissä kuvissa oli kaunista. Tuon kommentin jälkeen tajusin, että ehkä minunkin kuvistani voi astia sitä aitoa tunnelmaa. Sillä juuri sitä minä tykkään eniten kuvata, kaunista arkea aidoimmillaan.

Olen visuaalinen ihminen, ajattelen usein kuvina ja väreinä ja tykkään katsella kaikkea kaunista. Myös sisustuslehti-tyylisiä harmoonisia, harkittuja ja huolitetuja kuvia. Niistä lavastetuista kuvista ja tilanteista kuitenkin jää usein olo, että jotain jäi puuttumaan. Pieni epätäydellisyys ja kuvista välittyvä eletty elämä kiinnostavat ainakin itseäni enemmän.

Kuvien kautta voi kertoa hienosti myös erilaisia tarinoita. Siksi minulla onkin blogipostauksissa ensin kaikki kuvat ja sitten vasta teksti. En halua rikkoa juurikaan sitä kuvien tarinaa kirjoittamalla niiden väliin. Haluan myös aina ottaa itse kaikki kuvat blogiini, ja ihan satunnaisia tuotekuvia luukuunottamatta olenkin aina tehnyt niin.

Minusta tuntuu tosi kivalta aina kun joku kehuu kuviani. Arjen taltioiminen on yksi lempijutuistani ja on hienoa että muut näkevät kuvissa saman tunnelman kun minä itse. Edelleen olen siti tosi nöyränä kuvieni suhteen ja aidosti yllätyn aina kun kehuja saan.

Saan taas kunnian olla ehdolla hienossa porukassa vuoden visuaalisimmaksi blogiksi. Inspiration Blog Awardseissa on tänä vuonna seitsemän eri kategoriaa, joissa yhdessä olen mukana kisaamassa. Ihanaa siis jos kävisitte napsauttamassa äänenne minulle Visuaalisin-kategoriassa. Samalla voitte halutessanne osallistua gaala-lippujen arvontaan ja päästä mukaan juhlimaan. Kiitos, halit ja pusut jo etukäteen!