LOKAKUUSSA

4/11/2018

– Elvis täytti 7-vuotta
– Käytiin katsomassa Walking With Dinosaur-esitys
– Kävin Tukholman risteilyllä yksin lasten kanssa
– Yritin mennä pummilla ratikassa Tukholmassa
– Tajusin että minulla todellakin on nyt ihan oikeasti KOLME LASTA
– Oltiin flunssassa
– Vauva joutui sairaalaan
– Lopetin imetyksen ja maidon pumppaamisen
– Jouduin todistajaksi/tunnistajaksi poliisitutkinnassa
– Meillä oli sähkökatko- Matkustin ekaa kertaa Suomessa itsetilaamallani Uberilla
– Olen edelleen taistellut YEL-vakuutusmaksujen kanssa
– Löytänyt mahtavan kirjanpitäjän
– Käynyt syvällä pohjamudissa ja mietteissä
– Kokenut suuria onnentunteita
– Nauttinut uudesta isosta sohvasta
– Ostanut uuden hiusharjan jonka uskon olevan minulla käytössä vielä kymmenen vuoden päästä
– Vauva pääsi ekaa kertaa omaan ammeeseen kylpyyn
– Käytin ihan tavallisia housuja ekaa kertaa kuukausiin
– Viikkasin ekat vauvalle liian pieniksi jääneet vaatteet sivuun
– Kaapo sai karatessa keltaisen vyön


ÄITI ON VÄHÄN VÄSYNYT

1/11/2018

Enpä olisi uskonut, että kirjoitan väsymyksestä tänne näinkin paljon, koska aihe on minusta vähän… no, väsynyt. Ihan tarkoituskella pyrin välttämään blogissa sellaista turhaa valitusta, mutta tällä hetkellä väsymys on niin iso osa arkea, että tuntuu hölmältä olla puhumatta siitä. Ja ehkä tosiaan aiheesta voi myös kirjoittaa ilman, että se kuulostaa liian negatiiviselta valitukselta.

Minua on itseasiassa oikeastaan koko äitinäoloaikani jopa ärsyttänyt tapa, jolla vanhemmuutta usein kuvataan. Että miten rankkaa se on, miten vauva huutaa kellon ympäri eikä vanhemmat saa nukutuksi. Äiti uhriutuu, isä pakenee töihin, kahvia menee, silmäpussit kasvavat ja Prismasta kotiin kannetaan naama mutrulla tarjousvaippoja räntäsateessa. Kirjoittelinkin samasta aiheesta alkuvuodesta. Toki perheitä ja tilanteita on erilaisia, ja vaikeita aikoja varmasti ihan kaikilla, mutta harmittaa vain se iäinikuinen mielikuva siitä tukka pystyssä olevasta kotiäidistä joka elämä on vaan niin rankkaa ja lähestulkoon pilalla.

Toisaalta, kirjoitan tätä postausta tokaa päivää tukka ihan pystyssä, kahvin ja päikkäreiden voimalla. Mutta ehkä se oma ärsytys tulee juuri siitä, että vanhemmuudesta näytetään ja kerrotaan yleensä vain ne ääripäät – ja yleisesti se paskempi pää. Valvotut yöt ja kakkavaipat. Kun oikeasti se vanhempana olo on pääosin tosi kivaa ja ihanaa. Mutta sellaisestahan puhuminen olisi varmaan ihan tylsää.

Ei sitä kuitenkaan varmaan turhaan sanota, että vauvavuosi on se rankin. Ja juuri nyt ainakin me vanhemmat olemme väsyneempiä kuin koskaan. Itse en kyllä muista että vauvavuosi olisi ollut edellisten lasten kanssa mitenkään erityisen rankka, verrattuna vaikka tokaan vuoteen, mutta rehellisyyden nimissä en kyllä muista niistä vuosista edes kauheasti mitään. Kai se on joku evoluution muovaama mekanismi, jotta niitä lapsia tehtäisiin aina vaan lisää. Saa nähdä millä mielin ollaan vaikka vuoden tai parin päästä, tällä hetkellä kalenterissa on varattu aika kierukan laittoon ja jotain tuo mieskin unenpöppöröisenä puhui piuhojen katkaisusta :D Ja silti puolustan niitä vanhemmuuden hyviä puolia.

Miksi me sitten olemme niin väsyneitä? Itse aloin ainakin nukkumaan huonosti jo raskausaikana. Pikkuhiljaa en enää pystynytkään nukahtamaan minne vaan ja missään vaan, jonka lisäksi minusta tuli myös herkkäuninen. Nykyäänkin herään joka ikiseen oven avaukseen, valokatkaisijan napsautukseen, jopa peiton kahinaan. Puhumattakaan siitä kun naapurit tekevät seinän takana aamupalasmoothieta tai alakerrassa olevan päiväkodin lapset pukevat rapussa kuravaatteita. Uutena ongelmana minulle on tullut myös se, etten saa unta. En vaikka olisin kuinka väsynyt tahansa.

Liekö tämäkin kaikki jotain meidän dna:han aikojen alussa kirjattua, kun avutonta vastasyntynyttä on pitänyt suojella yötä päivää pedoilta ja saalistajilta olemalla kokoajan valppaana. Tai sitten yksinkertaisesti unirytmi on vaan on peseellään, johon silloin tällöin nukutut päikkärit ja litratolkulla ryystetyt kahvit eivät ainakaan auta.

Meidän vauva ei myöskään nuku kauhean hyvin. Tai siis nukkuu juuri niin kun pikkuvauvan ”kuuluukin”, eli herää syömään yleensä 2-4 kertaa yössä. Ja yöksi lasken sen ajan mitä itse yleensä yritän nukkua, eli noin 00-07. Syömisten lisäksi useamman kerran yössä hän ähisee pudonnutta tuttia, jota sitten puoli -tai täysin nukuksissa yritän silmät kiinni hänen suuhunsa tähdätä. Viime yönä yritin ainakin muutamasti vahingossa tunkea sitä ensin hänen korvaansa. Aloin myös työntämään tuttia aamulla vauvan suuhun herätyskellon alkaessa soimaan.

Väsymykseen vaikuttaa ehdottoman varmasti myös ikä. Nuorena jaksaa paremmin, niin se vaan on. Me olemme molemmat olleet kaksikymppisiä viimeksi lapsia saadessamme. Tuskin silloin hyviä yö-unia edes osasi arvostaa samalla tavalla kun nyt.

Nyt kun vauva alkaa lähentelemään jo kolmen kuukauden ikää ja imetyskin taitaa olla virallisesti loppunut, olisi kiva lähteä viettämään iltaa kavereiden kanssa vähän pidemmän kaavan mukaan. Samaan aikaan koko ajatus tuntuu aivan järjettömältä. Olisi aivan totaalisen hullua valvoa vapaaehtoisesti yömyöhään saatika olla missään edes vähän krapulantapaisessa tässä väsymystilassa.

Totaalisesta väsymystilasta huolimatta en edelleenkään sanoisi että lasten saaminen ja vanhemmuus olisi liian rankkaa. Olen joskus kuullut joidenkin jopa haudanneet lapsihaaveet vain sen pelossa. Se tuntuu surulliselta. Joillain vauvat alkavat heti nukkumaan kellon ympäri, joillain se vie vähän kauemmin, mutta vuosi pari menee heittämällä vähän rikkonaisemmilla unilla. Viimeistään sitten jälkikäteen katsottuna.

Synnyttäneen äidin univajetta helpottavat myös hormonit (ja mahdollisesti myös puolisoa, sillä heilläkin ne tutkitusti muuttuvat raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen). En nyt muista tarkkaan miten (ja olen liian väsynyt googlaamaan), mutta lyhyistä unista huolimatta unen laatu on näiden hormonien ansiosta normaalia laadukkaampaa ja syvään univaiheeseen pääsee normaalia nopeammin. Lisäksi äidin älykkyysosamäärä tutkitusti laskee väliaikaisesti, joten se etten pysty aina muodostamaan kokonaisia lauseita tai saa ylipäätään mitään sanoja päähäni ei oikeastaan haittaa, sillä en edes tajua asiaa.

Toki univaje ja väsymys jättää jälkensä, mutta luotan siihen että ainakin nämä silmäpussit vähän palautuvat joskus. Nimittäin jos yhden yön aikana voi vanhentua naamasta kymmenen vuotta, on sen pakko toimia toisinkin päin, onhan?


KIITOS

12/10/2018

Vielä edelliseen imetyspostaukseeni palaten, tahdon sanoa teille kaikille KIITOS. Postausta tehdessäni toivoin, että saisin siihen muutaman vertaistuki-kommentin, mutta en voinut uskoa miten paljon ja laajasti se kosketti. Imetys on selvästi tärkeä juttu monelle muullekin.

Pakko siis ihan näin yleisestikin sanoa myös kiitos, sillä en edes vielä ole ehtinyt vastaamaan kaikkiin viesteihin joita on tullut postauksen kommenttien lisäksi ihan hurja määrä vielä yksityisetikin.

Jokaisen viestin olen kuitenkin lukenut suurella ilolla, vaikka aihe vähän kurja onkin. Viestit ja niiden sisältämät tsemppaukset sekä omakohtaiset tarinat imetykseen liittyen ovat ehdottomasti valaneet uskoa ja antaneet jaksamista yrittää vielä ja uskoa itseeni ja haluihini onnistua.

Imetyshaasteiden ja yövalmisten lisäksi meillä jyllää täällä flunssa sekä itselläni on selvittettävä ihan todella stressaava viisinumeroinen vakuutusmaksu-soppa. Kömpisin mieluiten siis vaan peiton alle koko loppuviikoksi – mutta ei auta. Onneksi sain äsken eräästä imetykseen liittyvästä ryhmästä löytyneen tuplapumpun kotiinkuljetuksella ja olen itsekin ihan yllättynyt että miten paljon odotan sen käyttöä. Sen avulla toivottavasti ainakin pumppaukseen vuorokaudessa kuluva aika vähenee.

Erityisesti tällaisina aikoina olen tosi iloinen siitä että blogi tuli aikoinaan perustettua ja että uskallan jakaa tänne tosi henkilökohtaisiakin juttuja. Teidän tsempit ovat olleet ihan kullan arvoisia, kiitos vielä <3 !