VOIHAN PÄIVÄKOTI SENTÄÄN –
AJATUKSIA HELSINKI-LISÄN LEIKKAUKSESTA JA VAIKEASTA PÄIVÄKOTITILANTEESTA

27/04/2021

Kuten jotkut teistä ehkä muistavat, me jouduimme vuoden vaihteessa pitkittämään taaperon kotihoitoa tulevaan syksyyn saakka, sillä meille tarjottiin päiväkotipaikkaa puolen tunnin bussimatkan päästä kotoamme – ja täysin eri suunnasta jossa mieheni käy töissä. Matkoihin olisi mennyt päivässä pari tuntia, emmekä siis voineet ottaa paikkaa vastaan. Kotihoito jatkuu kunnes lapsi elokuussa täyttää kolme vuotta, toivotaan, että silloin paikka järjestyisi järkevämään matkan päästä, vaikka pahalta näyttää.

Sosiaalisia taitoja ja ikätoiveideren kanssa oloa 2,5 vuotias taaperomme on onneksi saanut harjoitella muutaman kerran viikon kaupungin kerhossa, se on ollut koko perheellemme tärkeä, kunnes se yllättäen ennen pääsiäistä ilmoitettiin heti päättyväksi päiväkotien henkilöstöpulan vuoksi.

Viime vuonna hakiessamme päiväkotipaikkaa tiesimme kyllä tilanteen olevan Helsingissä huono, se on ollut sellaista jo monta vuotta, mutta mikä hurjinta, se tuntuu silti huononevan edelleen. Meillä onneksi oli tilanne, että mieheni, joka siis on jo pian pari vuotta hoitanut lastamme kotona, pystyi ja halusi vielä kotihoitoa jatkamaan, vaikka taloudellisesti muutaman sadan euron kotihoidontuella eläminen on toki haastavaa.

Aiemmin Helsinkiläisestä kotihoidossa olevasta alle 3 vuotiaasta lapsesta maksettiin vanhemmalle Helsinki-lisää. Tämä, koska asuminen Helsingissä on hyvin kallista. Lisä merkitsi sitä, ettei lasta tarvinnut välttämättä laittaa taloudellisista syistä heti pienestä pitäen hoitoon, jolloin myös päiväkoteihin oli vähemmän tunkua. Kelan tekemän tutkimuksen mukaan perheet haluavat hoitaa lapsiaan kotona keskimäärin 1,5–2-vuotiaaksi asti.

Helsinki-lisää kuitenkin leikattiin ensimmäisen kerran jo muutama vuosi sitten, kun se otettiin kokonaan yli 2 vuotiailta pois. Sitä ennen se oli yli 2-vuotiaalla 134 euroa, 1,5–2-vuotiaalla 218 euroa ja alle 1,5-vuotiaalla 264 euroa kuukaudessa. Vuodenvaihteessa kaupungin budjettiriihessä äänestettiin, että lisä poistuu kaikilta yli yksivuotiailta. Muutos tulee voimaan kesällä, joten monen perheen on pitänyt reagoida muutokseen nopeasti.

Kaupunki kertoo, että tuen poistamisen tavoitteena on houkutella lisää lapsia päiväkotiin sekä säästää rahaa. Helsinki-lisän leikkaamisen arvioidaan tuovan viiden – seitsemän miljoonan euron säästöt vuodessa. [1] Monet ovatkin ihmetelleet, miksi kaupunki säästää ja tekee samaan aikaan lähes 500 miljoonan euron tuloksen koronavuodenkin aikana. [2]

Mannerheimin Lastensuojeluliton johtava asiantuntija sanoo, että Helsinki-lisän heikkeneminen merkitsee lapsiperheille lisää rahahuolia ja lapsiperheköyhyyden lisääntymistä. Lapsiperheet ovat pitäneet Helsinki-lisää tärkeänä ja heikennykset tukeen voivat merkitsevät monelle sitä, että lapsi on laitettava yhä nuorempana päivähoitoon tai sinniteltevävä entistä pienemmällä rahasummalla. Helsinki-lisän leikkauksesta ei myöskään tehty lapsivaikutusten arviointia, vaikka YK:n lapsen oikeuksien sopimus sitä vaatii. [3]

Helsinki-lisän leikkausta perustellaan säästösyiden lisäksi sillä, että laadukkaaseen varhaiskasvatukseen osallistuminen vähentää eriarvoistumista. Kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestarin mukaan tukea käytetään erityisesti maahanmuuttajavaltaisilla alueilla ja juuri vieraskielisille lapsille varhaiskasvatukseen osallistuminen on hänen mukaansa erittäin tärkeää. Tukea käyttävät myös useimmiten äidit, jotka halutaan nyt saada nopeasti takaisin töihin, myös koronakriisin aikana [3] – ja se tarkoittaa että lapset pitää saada jonnekin hoitoon.

Kuitenkin Helsingin päiväkodeista puuttui lokakuussa 2020 kaikkiaan 448 varhaiskasvatuksen opettajaa, mikä tarkoittaa, että joka viides paikka oli täyttämättä. [5] Pahimmillaan lapsi voi saada muodollisesti pätevän, eli koulututetun opettajan vasta esikoulussa, muutoin hommaa pyörittävät sijaiset (jos heitä saa) joko lyhyissä pätkissä jatkuvasti vaihtuen tai korkeintaan vuoden kerrallaan. [6]

Kriittinen pula henkilökunnasta näkyy erityisesti ruotsinkielisellä puolella, jossa puolelle ruotsinkilelisistä lapsista tarjotaan paikkaa suomenkielisestä päiväkodista, kun muuta ei ole. [4] Henkilökunta on myös uupunutta suuren työtaakan ja henkilökuntapulan vuoksi. Mitä sitten kun yhtä useampi pieni yksivuotias laitetaan tuen lakkauttamisen takia päiväkotiin?

Kun me viime vuonna haimme taaperollemme päiväkotipaikkaa läheisistä päiväkodista, niin ruotsin kun varmuudeksi suomenkielisistäkin, meitä kehoitettiin hakemaan elokuuksi paikkaa uudestaan. Silloin paikkoja on eniten tarjolla kun osa lapsista aloittaa koulun. Kuitenkin meitä lähimpänä olevasta ruotsinkielisestä päiväkodista tuli jo silloin viesti, että ei onnistu päästä ensi syksynäkään, jono on niin pitkä – hakekaa varmuudeksi suomenkielisiin.

Minusta on tosi surullista, jos kaksikielisen lapsemme kielellistä kehitystä ei voida kodin ulkopuolella tukea, koska hän ei pääse hoiton sillä toisella kielellään johon hän tarvitsisi enemmän tukea. Tällöin hän ei voi myöhemmin todennäköisesti myöskään opiskella ruotsin kielellä, koska se ei ole tarpeeksi vahva.

Yksityinen päivähoito on toki myös joillekin vaihtoehto, mutta ei välttämättä meille. Koska meillä on kuusihenkinen perhe, vaikuttaa perheemme koko tulojemme lisäksi alentavasti kunnallisiin päivähoitomaksuihin. Kun vertasimme lähistöllämme olevien ruotsinkielisten yksityisten päiväkotien hintoja kunnalliseen, olisi maksu yli 180 euroa enemmän kuukaudessa, vielä yksityisen hoidon tuen jälkeenkin. Eli reippaasti yli 2000 euroa vuodessa enemmän, sen kunnallisen puolen maksun päälle. Puhumattakaan siitä, että myös yksityiset päiväkodit ovat täynnä ja niiden aukioloajat kunnallisia suppeammat. Ja onhan tämä myös rahan lisäksi periaatekysymys.

No mitä sitten pitäisi tehdä? Sitä en osaa sanoa, minulla ei ole tähän mitään ratkaisua. Ymmärrän, että suuri osa Suomeen tulleista humanitaarisista maahanmuuttajista elää tukien varassa ja heidän lapsena olisi tärkeä saada varhaiskavastukseen oppimaan kieltä ja ehkä pääsemään entistä paremmin kiinni yhteiskuntaan. Mutta auttaako tuesta leikkaaminen oikeasti tässä vai aiheuttaako se vain entistä tukalampia oloja?

Ymmärrän, ettei varhaiskasvatuksen opettajia ole, jos heitä ei hakeudu opiskelemaan sitä määrää mitä heitä tarvitaan. Ala ei välttämättä myöskään houkuttele  sillä palkkaus ei ole tarpeeksi korkea suhteessa työn määrään ja vastuuseen. Ymmärrän, ettei uusia päiväkoteja ja paikkoja voida noin vain taikoa, mutta sen toivon, että jonkinlainen ratkaisu oltaisiin keksitty ennen kun Helsinki-lisää leikattiin jo valmiiksi heikossa asemassa olevilta perheiltä ja heidän lapsiltaan.

Saa jakaa kokemuksia, ajatuksia – mitä vaan aiheeseen liittyvää!

Lähteet ja lisää uutisia aiheesta:

Kotihoidontuen rajut leikkaukset lisäävät lapsiperheköyhyyttä Helsingissä [1]
Helsinki leikkaa kuntalisää, ja yhden aikuisen taloudessa se tuntuu: ”Tulot tippuvat noin neljänneksen”
Helsinkiläiset ihmettelevät säästöjä, koska kaupunki teki 500 miljoonaa voittoa [2]
Helsinki leikkaa pienten lasten vanhemmilta yli 200 euroa kuussa [3]
Kriittinen tilanne Helsingissä: Jopa puolet ruotsinkielisistä lapsista voi jäädä ilman päiväkotipaikkaa omalla kielellä [4]
Yksivuotiaita voi olla kohta Helsingin päiväkodeissa entistä enemmän [5]
Kun päteviä varhaiskasvatuksen opettajia ei ole, on kelpoisuusvaatimuksissa joustettava [6]
Puolitoistavuotiaalle Valolle tarjottiin päivähoitopaikkaa tunnin päästä kotoa
Munkkiniemeläiselle Saimalle tarjottiin päiväkotia liki tunnin matkan päästä Mellunmäestä
Lasten kotihoidontuki heikkenee Helsingissä
Yksivuotiaita voi olla kohta Helsingin päiväkodeissa entistä enemmän
Kotihoidon tuen kuntalisä pitää keskituloiset äidit pidempään pois töistä, mutta heidän lastensa kannalta se voi olla hyvä juttu
Helsinki vie perheiltä yli 200 euron suuruisen kotihoidon tuen kuntalisän – Miksi vaikutusta lapsiin ei arvioitu, vaikka YK:n lasten oikeudet niin vaativat?
Yksinhuoltajaäiti hätääntyi Helsingin päiväkotipulasta: Lapset määrättiin hoitoon täysin eri puolille kaupunkia
Helsingin leikkipuistojen ja päiväkotien kerhot suljetaan koko huhtikuuksi – Syynä pula työntekijöistä

Taaperon lippis saatu @newkidsonthehouse


KUKKIA JA TASA-ARVOA

8/03/2021

Tulin äidiksi melkein 12 vuotta sitten, mutta kun reilu kaksi vuotta sitten sain kolmannen lapseni, ensimmäisen tyttären, tapahtui sisälläni jotain uutta. Vaikka jokaisen lapsen kohdalla mieleni on vallannut pelottavat ajatukset ja huoli lapsesta, tämä oli jotain ihan uutta. Sen lisäksi että päässäni pyöri pelottavia skenaarioita siitä, mitä kaikkea lapselle voisikaan tapahtua (onnettomuus, tulipalo, kidnappaus..), ensimmäistä kertaa pelkäsin lapseni puolesta hänen sukupuolensa vuoksi. Mitä kaikkea kauheaa hänelle voisikaan elämässään sattua, koska hän on naispuolinen.

Samalla oman tyttären saaminen avasi muistojen padot, mieleen tulvi kaikki ne kerrat kun minua kohtaan on toimittu väärin, kun olen joutunut väheksytyksi, alistetuksi, ahdistelluksi, näkymättömäksi tai silmätikuksi koska olen tyttö tai nainen. Miten minusta on oletettu asioita vain sukupuoleni vuoksi tai miten pelottaviin, uhkaaviin ja ahdistaviin tilanteisiin olen joutunut sen vuoksi. Se pelko, että oma tyttäreni olisi joskus samoissa tilanteissa, tuntui kun kovalta iskulta suoraan palleaan.

Siksi myös naistenpäivä on tärkeä päivä. Epätasa-arvon vuoksi maailma on todistetusti myös ihan oikeasti monelta eri kantilta tarkastettuna hengenvaarallinen paikka meille naisille. Kiinnostavaa (ja turhauttavaa) dataa tästä löytyy esimerkiksi Näkymättömät naiset -tietokirjasta. Meillä naisilla on myös taloudellisesti heikompi asema sekä myös monelta eri kantilta heikompi työelämäasema, naisiin kohdistuu lisäksi valtavasti seksuaalista härintää ja väkivaltaa – ja paljon paljon kaikkea muuta väärää, vähättelevää ja epäoikeudenmukaista.

Suurimmat ongelmat ovat syvällä yhteiskuntamme rakenteissa. Tasa-arvoisen maailman saavuttamiseksi on yritysten johtoon että poliittisten päättäjien paikoille onkin saatava lisää naisia ja epäkohtia sekä ratkaisuja tuotava esille. Myös median tulisi tuoda entistä enemmän naisten eri kirjoa esille ja näyttää, että naiset kuuluvat kaikkialle. Naistenpäivä on hyvä muistutus sille, vaikka kerta vuodessa ei tietenkään riitä.

Omassa kuplassani ja omasta mielestäni naistenpäivä ei ole kaupallistunut liikaa ja muuttanut merkitystään sukupuolten tasa-arvon puolustamisesta vain yhdeksi niistä päivistä kun annetaan kukkia ja suklaata. Vaikka sain minä myös niitä pinkkejä ruusuja aamulla (mistä olen iloinen). Omassa lähipiirissäni ihmiset sukupuoleen katsomatta kuitenkin ovat feministejä ja tasa-arvon kannattajia ja myös tekevät töitä sen eteen, toivottavasti vuoden jokaisena päivänä perhe-elämässä, töissä, vapaa-aikana sekä poliittisesti.

Tunnistan siis sen, että tässä asiassa olen hyvin etuoikeutettu ja koen asian vain omasta vinkkelistäni. Olen valkoinen cis-heteronainen enkä todellakaan kohtaa maailmaa samalta viivalta kaikkien naisten kanssa. Olen siinä viivalla paaaljon paljon edellä, jos verrataan vähemmistöihin, kuten värillisiin ja rodullistettuihin naisiin, transnaisiin tai vaikkapa vammaisiin naisiin. Ja silti koen näin paljon täysin perusteltua pelkoa tyttäreni sukupuolen vuoksi. Meidän tasa-arvoistamisessa on vielä valtavasti työtä ja marginaalivähemmistöjen osalta vielä enemmän ja siksi meidän pitää pitää yhtä, viettää naistenpäivää ja nostaa kerta toisensa jälkeen näitä ikäviä epäkohtia esille.

Kukkia, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia kaikille naisille!


KAMALAA KRÄÄSÄÄ

9/11/2020

Joulun alla postiluukusta tipahtavat lelukuvastot ovat tuttuja jo omasta lapsuudestani, ja tuntuu ihan järjettömältä, ettei muutosta kuvastojen sisällössä ole tapahtunut tähänkään vuoteen mennessä. Kauniisti sanottuna kuvastot koostuvat pääosin ihan kamalasta krääsästä, rehellisemmin sanottuna niiden sivut täyttyvät ihan turhasta paskasta.

Kymmeniä ja taas kymmeniä sivuja muovisia leluja, joita emme ihan oikeasti tarvitsisi enää yhtään lisää tähän maailmaan. Isosta osasta leluja näkee jo ensivilkaisuilla, etteivät ne tuskin edes kestä leikeissä kauaa. Jokaiselle löytyy jotakin, siis ihan kirjaimellisesti, ihan kaikkea. Vai miltä kuulostaisi esimerkiksi setti jossa on muovinen vauva, muovinen potta ja sen sisältä yllätys, eli muovinen glitterpökäle!

Sieluni silmin näen jättimäisiä tehtaita, jossa näitä muovileluja liukuhihnalla valmistetaan, isoja varastohalleja ja kontteja täynnä pelkkää krääsää, pelkkää sitä itseään. Samaan aikaan me yrittämme hillitä merien muovittumista ja ympäristökatastrofia kieltämällä juomapillit. En sano, etteikö sekin olisi tärkeää, mutta tuntuu ihan kärpäsen pierulta näitä krääsäkuvastoja selaillessa. Ihmetyttää, että miten tällaista sallitaan. Joka vuosi näiden lelujen joukosta löytyy myös pistokokeiden avulla oikeasti hengenvaarallisia ja myrkyllisiä leluja.

Tässä kohtaa me voimme kuluttajina kuitenkin vaikuttaa. Ei yksinkertaisesti osteta sitä turhaa muovikrääsää. Pistetään rahamme laadukkaisiin, ekologisiin, parempiin vaihtoehtoihin. Meidän euromme määrävät tulevaisuuden suunnan, sen minkälaisille leluille on tulevaisuudessa kysyntä ja millaisia leluja sen vuoksi markkinoille tarjotaan ja kuinka paljon.

Meidän vastuullamme on myös opettaa omat lapsemme ymmärtämään tavaran arvon, myös luonnon näkökulmasta. Jos emme opeta lapsia jouluisiin lahjavuoriin, eivät he tule sellaisia ikinä myöskään kaipaamaan. Lahjan ei tarvitse aina olla myöskään uusi ja muovipakettissaan, vaan käytettyinä ostetut tai itse tehdyt lahjat ovat vähintään aivan yhtä arvokkaita.

Kiinnostaisiko teitä paremmat joululahjavinkit ja valinnat lapsille? Minua ainakin kiinnostaa! Meidän isommat pojat eivät enää oikein leluja kaipaa, mutta etenkin näille taaperoille löytyy nykyään kaikkea tosi ihanaa esim biomuovista ja vastuullisesti tuotetusta puusta. Lahjavinkkeihin tulee myös parhaat neuvot käytettyjen lahjojen löytämiseen. Kommentteihin saa myös vinkata omat suosikit, kokoan lahjavinkit yhteen lähiviikkoina!


PARASTA YKSINOLOSSA

16/05/2020

Sain tehdä viime viikolla jotain, josta niin moni perheellinen vain haaveilee – sain olla yksin kotona, neljä yötä! Tällaisen ajan saaminen ei ole mikään pikkujuttu, etenkään nyt korona-aikaan – mutta niin kovin tärkeä.

Olen asunut puolet aikuisiästäni yksin ja elänyt myös monen monta vuotta vuorovanhemuutta, niin että joka toinen viikko olin vain minä. Vaikka joskus koin ikävää ja yksinäisyyttä, suurimman osan ajasta se oli vain ihanaa. Ehdin toteuttaa itseäni paremmin, rauhassa, kun odotukset ja to do listat eivät olleet samalla tavalla valtavat, mitä ne nykyisin ovat, kun vihdoin saa sen hetken aikaa itsekseen kotona.

Siksi olikin eritysen ihanaa olla näin pitkään yksin kotona, neljässä päivässä ehtii jo aika paljon kaikkea ja sunnuntaina vieritinkin jo muutaman kyyneleen, koska oli jo niin ikävä perhettä ja halusin heidät takaisin kotiin. Asuessani yksin puuhastelin paljon kotona ja usein keksinkin toteuttaa jotain – kuten vaatehuoneiden täydellisen uudelleen järjestelyn tai kylppärin pintarempan ja saatoinkin ryhtyä hommaan samantein, vaikka keskellä yötä pelkän voiveitsen avustuksella.

Tällaista räjäytystä ei voi tehdä silloin kun asunnossa asuu muita. Minäkin nyt yksin ollessani tartuin vihdoin pensselinvarteen ja maalasin makkarimme pitkään hommaa odottaneen seinän – huomatakseni vain, että halusinkin maalata sittenkin huoneen kaikki seinät ja siihen meni vielä toinenkin päivä – ja silti jäi aikaa kaikelle muullekin. Se oli ihanaa.

Vaikka olen erittäin introvertti ja jollain tapaa erakkoluonne, en missään nimessä tahtoisi vaihtaa nykyistä pois ja asua aina vain itsekseni. Ehdottomasti omaa aikaa pitää jatkossakin kuitenkin, ottaa, pyytää ja vastavuoroisesti antaa – ja mieluiten niin, että se yksinolija saa viettää sitä aikaa rauhassa omassa kodissa (mutta toki vaikka hotelli, mökki tai kaverin tyhjä asuntokin käy). Harvoin toki resurssit riittävät moneen päivään, mutta tunti pari siellä täällä tekee jo ihmeitä.

Parasta yksinolossa:

Siisteys. Koti pysyy paljon siistimpänä kun siellä elää kuuden ihmisen sijasta vain yksi. Ja vaikka ei pysyisikään, omat sotkut härisitsevät huomattavasti vähemmän kun toisten.

Ruoka. Saa syödä ihan mitä haluaa ja milloin haluaa. Yksin ollessa teen kaikkia kummallisia kasvispöperöitä jota muuten kukaan perheestäni ei söisi, toisena päivänä saatan elää pelkästään leivällä ja pussinuudeleilla ja toisena sitten taas tilata iltamyöhällä lempisushejani ja syödä niitä yömyöhään sarjaan keskittyen.

Rauha. Voi kädä vessassa vaikka ovi auki, ilman että kukaan änkee mukaan.

Olet vastuussa vain itsestäsi. Ketään muuta ei tarvitse pitää hengissä.

Vapaus aikatauluista. Voi haahuilla ruokakaupassa etikettejä tutkaillen vaikka kuinka kauan, eikä kukaan odota tai hoputa, voi syödä milloin haluaa, nukkua milloin haluaa, siivota milloin haluaa, istua kaksi tuntia aamukahvilla, jäädä luuhaamaan kaupungille, tavata extempore kaverin, laiskotella tai saada touhuamispuuskan keskellä yötä.

Jaksaminen. Yksinolo lataa akkuja, pienen oman ajan jälkeen on jälleen parempi puoliso ja vanhempi.

Yksinoloon pätee mieletäni sama fiilis kun matkustamiseenkin – on ihana reissata, mutta kotiinpaluu on aina lopulta se paras osuus.


AJATUKSIA KORONAVIRUKSESTA

10/03/2020

Viimeisten muutaman viikon aikana olemme jättäneet joitain asioita tekemättä, ihan varmuudeksi. Kai sitä voi sitten sanoa, että koronavirus, ei nyt pelota, mutta vähän huolettaa.

Olen istunut hanskat kädessä ratikassa, yrittänyt olla koskematta mihinkään ja tarkkaillut ihmisiä – koskekoo joku kasvojaan, aivastaa ja sitten ottaa kaiteesta kiinni (ei muuten tapahtunut, edes yhtä yskäystä tai aivastusta ei kuulunut matkan aikana, mikä on aika ihme, muutkin ovat selvästi varuillaan). Ollaan vähennetty turhaa kaupungilla pyörimistä, ruuhka-aikoja, kerhoja, jätetty lähtemättä risteilylle ja nyt mietitään jopa keväämmäksi suunnitellun reissun perumista.

Kausi-influenssa pyörii, eikä sitäkään tietenkään tahdota, mutta se ei ole koskaan rajoittanut tai huolestuttanut niinkuin nyt tämä uusi virus. Olen aiemminkin ollut se äsryttävä äiti, joka jankuttaa käsien pesusta, oman pyyhkeen käyttämisestä ja nenän kaivamisesta. Aiemmin en kuitenkaan ole räpättänyt kuitenkaan niinkään sairastumisen pelosta (vaikka kyllähän se mahdollinen sairastelu rasittaa arkea) vaan ihan vain hygienian vuoksi. Nyt syy on paljon laajempi. En halua sairastua, en halua perheeni sairastuvan, enkä myöskään tartuttaa ketään muuta tai joutua karanteeniin tai muuten eristyksiin.

Näistä ajatuksista mielikuvitus lähteekin jo villille laukalle ja mietin perhettämme istumassa jossain bunkkerissa kynttilänvalossa näkkileivän reunoja nakerrellen, kun pandemia on sekoittaneet koko kaupungin. Hah, no ei, en sentään oikeasti ole näin peloissani, mutta kaikenlaiset skenaariot on kyllä käyty mielessä läpi (ja se nyt kuuluu muutenkin luonteeseeni).

Viruksen kerrotaan olevan vaarallinen pääosin vain perussairaille ja vanhuksille, ja me emme sellaisia ole. Huojentavaa on myös, että lapsilla oireet ovat todella lieviä tai niitä ei ole ollenkaan, sitä kun pelkää aina eniten omien lastensa puolesta. Lähipiiriimme kuitenkin kuuluu myös ihmisiä, joille virus voi olla kohtalokas. En siis varsinaisesti pelkää jos me itse sairastumme, mutta mielummin välttyisin sitä ja yritänkin välttää.

Lapset kuitenkin käyvät (ainakin toistaiseksi) normaaliin tapaan koulussa ja harrastuksissaan, me kaupassa (emmekä ole edes hamstranneet mitään!) ja muuallakin ihmisten ilmoilla. Tänään oltiin kahteen otteeseen ravintolassakin. Viruksesta huolestuminen, on sellaista tilanteen miettimistä ja seuraamista. Ennakointia ja näitä satunnaisia mitäs jos -ajatuksia.

Joku siellä saattaa pyöritellä silmiään ja miettiä, että mikä hysteerikko olen. Ymmärrän! En kuitenkaan lietso millään tavalla paniikkia, enkä halua ylireagoida. Tässä tilanteessa kuitenkin asialle naureskelu ja vertaaminen tavalliseen influenssaan on mielestäni enemmän vaarallista kun pieni ylireagointi. Jokainen turha kuolema on turha, jos sen olisi voinut kuitenkin suhteellisen pienellä vaivalla välttää.

Kuitenkin epidemia on vasta meillä päin aluillaan, eikä voida tietää mikä tilanne on vaikka viikon tai kahden päästä. Viruksen vaikutukset talouteenkin ovat jo nähtävissä ja jos sairaus ei omalle kohdalle satu, niin se voi silti vaikuttaa tätä kautta vielä pitkään myöhemminkin.

Minulla on ollut nyt noin viikon verran ollut tapana lukea koronavirukseen liittyvät uutiset aamuin illoin. Huomaan, että tieto lisää kohdallani tuskaa, mutta tuntuisi myös oudolta olla lukematta ja välittämättä. Vedän tähän taas tämän ikäkorttin, mutta vahvasti veikkaan, että parikymppisenä samassa tilanteessa vähät välittäisin – ei se kuitenkaan minua kosketa, varmaan ajattelisin.

Se mitä toivon, kun tämä epidemia toivottavasti pian laantuu ja tartunnat vähenevät, etteivät ihmiset unohtaisi senkään jälkeen hyvää käsihygieniaa, oikenlaista yskimis/aivastutapaa ja sitä, ettei kipeänä mennä töihin / kouluun / päiväkotiin – ei vaikka olisi vain ihan ”tavallinen” pikkuflunssa tai eilen vähän oksennettu.

Mitä te olette tästä kaikesta mieltä? Näkyykö koronavirus jo omassa arjessanne jotenkin?