KAIKKI NE MIEHET

23/11/2016

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Mua ärsyyttää:

– miehet jotka antaa ymmärtää että ne on kiinnostuneita
– miehet jotka ehdottaa näkemistä, mutta niistä enää kuulu sen jälkeen mitään
– miehet joista ei ylipäätään kuulu mitään
– miehet jotka yhtäkkiä lopettaa instakuvista tykkäämisen
– miehet jotka yhtäkkiä taas tykkäävät jostain instakuvasta
– miehet jotka kattoo kaikki snäpit, mutteivät ikinä sano mitään
– miehet joista ei saa mitään selkoa
– miehet jotka on liian kiinnostuneita
– miehet jotka on kiinnostuneita, mutta joista et voi silti olla ihan varma
– miehet joista ei tiedä haluaako ne oikeasti nähdä vai sanooko ne vaan
– miehet jotka säpsähtää ja tuijottaa joka kerta kun näkevät, mutta ei osaa yhtään sanoa mitä ne ajattelee susta
– miehet joista ei osaa yhtään sanoa yhtään mitään
– miehet jotka ei edes kiinnosta ennen kun ne ei ole enää kiinnostuneita susta
– miehet jotka ovat mukamas vain kavereita
– miehet jotka on ällöjä
– miehet jotka ei vaan tajuu
– se kun haluaisit puhua jostakusta miehestä snäpissä, mutta et voi kun se seuraa sua
– se kun puhuu jostakusta miehestä snäpissä salanimellä, mutta se tajuaa ja suuttuu
– se kun ärsyttää se että ärsyttää

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

PUHUTAANKO TAAS VÄHÄN MIEHISTÄ?

22/05/2016

Processed with VSCO with f2 preset

Olen ollut nyt aika tarkkaan sinkku kolme ja puoli vuotta. Viimeiseen kolmeen vuoteen on mahtunut jos jonkinlaista hiihtäjää, hassuja sattumuksia, ei niin hassuja sattumuksia, ihastumisia, pettymyksiä, yllätyksiä, iloa, surua, ikumuistosia hetkiä ja hetkiä jotka mielummin unohtaisin. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, saanut kavereita ja tärkeitäkin ihmisiä elämääni. Olen oppinut myös aika paljon ihmisistä ja heidän käytöksestään. Ihmetellyt, mutta myös oivaltanut asioita. Näiden kolmen vuoden aikana olen blogissakin kirjoittanut muunmuassa yksinäisyydestä, deittailustasäätämisestä, epätoivosta, jaksamisesta, miehistä ja paniikista jos löydänkin jonkun. Tunteet ja ajatukset ovat heitelleet laidasta laitaan, mutta nyt vihdoin tuntuu, että olen löytänyt jonkinlaisen rauhan asian kanssa.

Viimeisten vuosien aikana on muutamia kerran tullut niin turhautunut olo, että olen päättänyt unohtaa miehet kokonaan. Tähän on liittynyt aina negatiivisia tunteita ja hyvin useasti kavereiden kesken käyttämämme fraasi ”vitun miehet!” Muutaman viime kuukauden aikana on tapahtunut myös paljon. Paljastin jokin aika sitten, että minulla on ollut muutaman vuoden ajan top3 lista jossa on ollut kolme ihmistä, joiden kanssa voisin mennä joskus naimisiin. Samat kolme nimeä siis parin vuoden ajan. Nyt yhtäkkiä siinä listassa on enää yksi nimi jäljellä ja tämänkään tyypin kanssa en ole puhunut ainakaan vuoteen… :D Tämä oikeastaan naurattaa aika paljon, mutta kuvaa hyvin tätä kaikkea. Koska eihän tässä ole alusta saakka ollut mitään järkeä. Tämä on ollut sekavaa, toki myös hauskaa ja varmaan aika kummallista sivusta seuraajien mielestä. Hyvä kun olen itsekkään välillä pysynyt kartalla.

Muutama viikko sitten olin taas siinä tutussa tilanteessa, jossa olisin hyvin voinut toivottaa kaikki kaksilahkeiset erääseen hyvin pimeään paikkaan. Kaikki tuntuivat käyttäytyvän todella sekavasti, ei seisty sanojen takana tai kadottiin kokonaan ja puhelinkin piipitti lähinnä vain yön pimeinä tunteina. Jostain syystä tällä kertaa turhautumisen ja muiden negatiivisten tunteiden sijasta tunsinkin tällä kertaa kummallista rauhaa ja seesteisyyttä. Tässä kolmen vuoden aikana olen oppinut tuntemaan itseäni ja tullut kokoajan varmemmaksi siitä, mitä ja miksi haluan. En jaksa tuhlata energiaani asioiden tai ihmisen murehtimiseen, etenkään kun en voi niihin vaikuttaa.  Asioita tapahtuu, ihmisiä tulee ja menee eikä tulevaa voi ennustaa yhtään sen paremmin vaikka kuinka haluaisin.

Sellaista asiaa, että nyt unohdan kaikki miehet, ei kuitenkaan voi ihan oikeasti päättää. Uskokaa kun sanon, olen nimittäin kokeillut monesti. En oikein osaa selittää mikä asia meni tällä kertaa toisin, mutta sen vain tunsi. En ollut vihainen, pettynyt, enkä oikestaan edes kovin turhautunut. Tapahtui vaan sellainen salama kirkkaalta taivaalta-hetki. Positiivinen ja tyyni olo valtasi mielen. Sen sijaan, että tuskastelisin asioihita joihin en voi vaikuttaa, teen mielummin kivoja juttuja joista tykkään. Nautin tästä elämästä sellaisena kun se tässä ja nyt on. Eiköhän niitä miehiä ehdi lähetellä hornan tuuttiin vielä monet kerrat, mutta just nyt ei jaksa huvittaa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MITÄS MULLE

4/11/2015

Processed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 4 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 4 presetProcessed with VSCOcam with 6 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 2 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with f2 preset

Aina kun pysähdyn miettimään, että mitä mulle kuuluu, havahdun siihen miten kauhean nopeasti aika kuluu. Eletään jo marraskuuta ja vuosi alkaa lähentyä loppuaan. Juurihan se vaihtui! Loppuvuoden odotetuin tapahtuma, Joulu, piristää mieltä. Vaikka olenkin jouluihminen, olen kuitenkin vastustanut aina joulun hehkuttamista ennen joulukuuta. Eilen kuitenkin löysin itseni jo hypistelemässä jouluvaloja ja uusia piparkakkumuotteja. Tulossa on ensimmäinen joulu, jonka vietämme kotona. Aina muuten olemme olleet joku reissussa tai vuokranneet mökin tai olleet mummolassa. Tänä vuonna en halua lähteä minnekkään. Ellei sitten uusi Thaimaan-matka yhtäkkiä putkahtaisi sähköpostiin… :D

Rakkausrintamalla on tapahtunut sekavia asioita. Tinderiä on poisteltu ja ladattu taas takaisin. Yli vuoden kestänyt odotus erästä suhdetta kohtaan on myös päättynyt. Juuri kun olin aikeissa kertoa että täällä minä vielä odotan ja rakastan häntä, sain tietää että hänellä on jo uusi. Olisihan se ollut kiva kuulla se häneltä itseltään, mutta voinpahan sanoa tähän väliin taas sen mitä aina sanon. Vitun jätkät. Pareja itkuja lukuunottamatta olen ottanut jutun ihan hyvin. On tosin aika surullista, että koska pettymyksiä on ollut tässä niin paljon, etteivät ne enää edes oikein tunnu miltään. Vielä vuosi sitten olisin varmasti itkenyt peiton alla ainakin kaksi viikkoa putkeen tätä. Mutta ehkä minäkin pääsen nyt vihdoin jatkamaan tästä sitten omaa elämääni.

Olen muuten myös keksinyt rakkauden teorian. Tai sen on varmasti kekisnyt joku muu jo oikeasti aiemminkin, onhan aiheesta tehty Ashton Kutcherin tähdittämä leffakin, mutta kuitenkin. Uskon nyt vahvasti siihen, että rakkaus elämääni ei tupsahda hakemalla mistään Tindereistä ja ala heti inohimoisena loppuelämän rakkaustarinana, vaan joku hassu päivä vastaan astelee joku vanha tuttu. Joku johon olen törmäillyt vuosien mittaan, mutta silloin aika ei ole ollut vain oikea. Teoriaani tukee monen monta tapausta, niin ystävien kun omastakin elämästäni.

Koiran kanssa menee kokoajan paremmin. On tosi hyviä päiviä ja sitten vähän niitä kakkaisempia (kirjaimellisesti). Paola on todella fiksu koira, hän tietää miten minut saa heltymään, mutta tietää tasan myös mistä naruista vedellä, jotta hän minut raivon partaalle. Edelleen tuntuu pahalta se fakta, ettei hänestä voi koskaan tulla läheskään niin rakas tai tärkeä kun omat lapset. Mutta muuten puppy blues alkaa olla takanapäin. Nautin suunnattomasti jokapäiväisistä lenkeistämme. Paolla on myös jo uusi bestis, viisikuinen Taika-koira. Aika hauskaa, että ollaan tutustuttu sitä kautta, että Taika on Kaapon eskaribestiksen perheestä. Ollaankin ulkoiltu niin porukalla kun myös kaksin mammojen ja koirien kesken. Ja muutenkin koiran kautta todellakin saa uusia kavereita. Koko sinä aikana, kun ollaan tässä uudessa talossa asuttu, en ole tutustunut näin moneen naapuriin kun nyt tämän kuukauden aikana.

Lapset taas ovat olleet nyt jo yli viikon isällään. Koska isän luona on putkiremppa päällä ja evakkokoti on vähän kauempana nyt, oli tämä kätevämpää näin. Viikko on mennyt tosi nopeasti, mutta silti kaipaan jo lapsia ihan kauheasti kotiin. Sitä kuvittelee aina, että ehtii tehdä ihan kauheasti kaikenlaista kun lapset ovat poissa. Järjestää vintin, laittaa kirppiskamat myyntiin ja maalata kauan odotaneen seinän. Nämä kaikki ovat edelleen tekemättä, mutta Sons Of Anarchyssä olen tosin jo vikassa tuotantokaudessa.

Päällä on myös jonkinasteinen some-ähky. Kun muut snäppäävät koko elämänsä kaikelle kansalle, itse saatanat unohtaa puhelimen olemassaolon moneksi tunniksi. Olen huomannut myös että esimerkisi instan käyttäminen ja ylipäätään kaiken somen räplääminen on vähentynyt. Jotenkin siitä on silti vähän ahdistunut olo. Olen myös miettinyt blogin tulevaisuutta. Tuntuu että tämä junnaa nyt paikallaan, enkä tunne olevani kovinkaan inspiroiva. Mutta toisaalta, nyt on vain tällainen tasaisen arjen kausi, niin eipä sitä mitään hirveää ilotulitustakaan blogiin silloin ole antaa. Pitää vain itse koittaa olla stressaamatta, kuvailla vaan paljon (tätä likaista pimeää kotia ja harmaata luontoa) ja ottaa iististi. Niin se oma inspiraatiokin sitten taas löytyy. Hullua muuten myös se, että blogi täyttää kahden kuukauden päästä jo 5-vuotta!

Havahduin hiljattain myös siihen, että olen ollut myös reilun kuukauden täysin kasvissyöjä. Se on tapahtunut oikeastaan ihan vahingossa. Olen jo pidemmän aikaa syönyt todella kasvispainotteisesti, mutta lapsille sitten taas on niin paljon helpompaa keksiä liharuokia. Hyvin ovat pelkät kasvispöperötkin maistuneet ja kiva miten omat lapsetkin ovat jo tuon ikäisinä valveutuneita siitä. että miksi kasvissyönti on parempi. Eräs ilta ruokapöydässä tosin itkettiin, kun linssikeiton chilit olivatkin ihan supertulisia.

Eipä mulle siis tämän ihmeempää. Niin paitsi että eksyin tänä aamuna metsään! Siis miten uskomattoman huono suuntavaisto voi olla. Oltiin Paon kanssa vähän pidemmällä lenkillä keskuspuistossa ja teiden sijasta kujettiin metsäpolkuja ja rämeikköjä pitkin. Jossain vaiheessa en tullutkaan sille tielle mille luulin ja lähdinkin vahingossa kulkemaan aivan väärään suuntaan. Umpimetsää tietysti. Ketään ihmisiä ei näkynyt missään, puhelmesta oli akku lopussa ja alkoi tulla vähän creepy-olo. Pikkuhiljaa aloin kuulla että jossain kauempana on isompi tie ja lähdin suunnistamaan sinne. Olin kävellyt monta kilsaa ihan täysin väärään suuntaan. Vähän kyllä nauratti kun mietin hyppääväni ratikkaan, etten enää vain eksyisi kotimatkalla. Ensi kerralla otan kompassin mukaan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.