Ostin alukeväästä hyvästä tarjouksesta lennot itselleni ja pojille Bankogiin. Tarkoitus oli lomailla reilu pari viikkoa kolmistaan silloin kun lyhentyneet päivät ja tummanharmaat sadesäät painaisivat mielen ja jaksamisen alas täällä kotosuomessa.

Suunitelmissa oli matkustaa rauhalliselle saarelle jossa olisi vain silminkantamattomiin valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä, käydä melomassa kajakeilla hienoissa tippukiviluolissa, ihailla värikkäitä kaloja ja koralleja, kiivetä ylös viidakkoon ja uida vesiputouksen alla apinoiden hyppiessä vieressä, nähdä ihmeellinen suurkaupunki valoineen ja kuuluisine temppeleineen, uida pilvenpiirtäjän katolla olevassa uima-altaassa ja ostaa iltatorilta erikoisia herkkuja. Tarkoitus olisi lähteä kolmen viikon päästä, enkä voi uskoa tätä, mutta vaikuttaa kovasti siltä ettemme pääsekkään lähtemään.

Keväällä lentoja ostaessani minulla toki oli tiedossa viimeistään syksyn alussa koittava leikkaukseni. Olin kuitenkin luottavainen, että jos en saisi peruutuspaikkaa jo ennen kesää, minut leikataisiin kuitenkin hoitotakuun puitteissa viimeistään elokuun alussa. Jotenkin tuossa loppukesän häähulinassa koko leikkaus unohtui kokonaan, enkä osannut ihmetellä viivästynyttä leikkausaikaa kunnes se vihdoin tuli viikon varoituksella.

Vielä tässäkin vaiheessa suhtauduin optimistisesti että pääsisimme silti lähtemään matkaan. Kuitenkin, kuten jo aiemmin kerroin, parantumiseni kanssa on ollut vähän ongelmia. Haavat aukeilevat jatkuvasti kun ihosta puskee ulos sulamattomia tikkejä. Lisäksi vasemman rinnan alla on ollut jo muutaman viikon ajan peukalonpään kokoinen erittävä avohaava joka ei jostain syystä vain mene umpeen.

Kivut alkavat olemaan jo hyvin kurissa, mutta haavojen takia minun täytyy silti ottaa rauhassa. Tulehdusriski avonaisten haavojen takia on myös suuri. En voisi reissussa uida ollenkaan meressä tai uima-altaassa, suihkustakin voi hyvin saada jonkun pöpön. Olisi kauheaa sairastua ja olla samalla vastuussa yksin lapsista.

Hidas toipuminen on ottanut koville, mieli on ollut vähän maassa, eikä tämä matkan peruuntuminen ole yhtään auttanut asiaa. Vaikka samaan aikaan murehdinkin, että miten voin muka olla reilu kaksi viikkoa erossa Oskusta, niin olisi silti ollut aivan ihana lähteä. Aurinkoterapia ja pari uutta pisamaa olisivat piristäneet aikalailla.

Ensi vuonna sitten uusi yritys!

..and then you dive.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Reissua suunnitellessamme itselläni oli vahvasti mielessä että majoittuisimme johonkin hyvin pieneen ja vaatimattomaan bungalowiin rannalle. Lopulta kuitenkin majapaikaksi valikoitui melko suuri hotellikompleksi. Nopeasti tuli kuitenkin tunne että tämä on myös ihan hyvä ratkaisu, etenkin lasten kanssa, ja nyt paikan päällä se todellakin sellaiseksi osottautui.

Hotellimme, Apsara Beachfront Resort and Villa, varattiin lentojen kanssa pakettina Finmatkojen kautta. Kun tähtäimessä on lomailu ja rentoilu, tuntui parhaalta vaihtoehdolta myös hoitaa reissaaminen (suora lento ja hotellikuljetus) ja majoittuminen (lapsiystävällinen hotelli ja täyshoito) mahdollisimman iisisti. Tämä oli lopulta myös edullisin vaihtoehto.

Hotellimme on siis kahdessa osassa, Villan puoli oli jo täyteen varattu, mutta tämä ”perus” hotelli puolikin on kiva. Huoneita on muutamia erilaisia. Osasta huoneita pääsee parvekkeelta suoraan uima-altaaseen. Itsekkin haaveilimme ajatuksta uida aamupalalle, mutta noita huoneita ei kuitenkaan vuokrata alle 12 vuotaille turvallisuusriskin takia. Ihan ymmärrettävää sinänsä. Kuten koko hotellin alue, huoneet ovat tilavia, viihtyisiä, siistejä ja täynnä kivoja yksityiskohtia.

Aiemmin jo mainitsin, hotelli sijaitsee oikeastaan keskellä ei mitään. Se on 15 km Khao Lakin keskustasta, nimensä mukaan aivan valkoisen hiekkarannan edustalla. Muutenkin tämä Khao Lak on t o d e l l a rauhallinen paikka. Sopii oikein mainiosti rentoutumiseen ja luonnosta nauttimiseen. Minkäänlaista yöelämää ei edes keskustasta löydy. Lähimmät hotellin ulkopuoliset ravintolat / katukeittiöt ovat noin muutaman kilometrin päässä ja 7/11 viiden kilsan päässä. Hotellista löytyy kuitenkin kolme ravintolaa ja baari, joita olemmekin pääosin tässä neljän päivän aikana käyttäneet. Meillä on tosiaan all inclusive-paketti, johon kuuluu aamupalan, lounaan ja illallisbuffetin lisäksi aamusta iltaan kaikki juomat sekä snacksit baarista. Pari pina coladaa ja baananipirtelöä on tullut vedettyä altaan reunalla…

Itse tykkään juurikin eniten hotellissa siitä, että vaikka se on iso, se ei tunnu siltä. Joka puolella on väljää, omaa tilaa ja rauhaa. Meri aivan vieressä ja näkymät luonnonsuojelualueelle ja vuorille rauhoittavat jo itsessään mielen. Jokapuolella on todella kauniita yksityiskohtia, tuoreita kukkia, etenkin orkideoja, on joka puolella. Nyt joulunaikaan joka paikka on vielä korsiteltu todella kauniisti illalla loistavilla valoilla. Ja entäs ihmiset. Henkilökuntaa on tosi paljon, ja kaikki ovat vaan niin ihania. Thaimaalaiset ovat ihan super lapsirakkaita ja etenkin Elvis lähinnä kulkee vain sylistä syliin esimerkiksi ravintolassa ollessamme. Ainiin, ja hotellin wifi toimii tuolla meressä saakka. Se on luksusta jos mikä.

Palveluja täältä löytyy myös vaikka ja kuinka. Tänään nautin perinteisestä thaihieronnasta aaltojen löydessä vieressä rantaan. Viihdyn.

Muistuttelen että Instagramista @mintturipakinttu nimellä voi reissuamme myös seurata.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tänään se jotenkin iski, matkajännitys. Siinä samalla meinasi tulla myös matkastressi. Tajusin että tässä on enää kaksi arkipäivää hoitaa asioita. Kaapon uusi passi on kai kadonnut postissa, liian kalliilla tilaamani lippikset jumissa tullissa ja siinä samassa hötäkässä näitä selvittäessäni jouduinkin lähtemään pankkiin hakemaan uusia verkkopankkitunnuksia kadonneiden tilalle. Jännätään vielä että ehtiikö vedenalainen kamera tulla ennen lähtöä, tai tilaamani joululahjat, jotka pitäisi saada eteenpäin vielä ennen matkaa. Ja vaikka mitä muuta. Ja pitikö sinne pakatakkin vielä jotain? Että ei tästä ihan täysin stressitön joulu sitten tullukkaan.

Nopeasti sain onneksi käännettyä postiitivisemman moodin päälle (tätä saattoi edesauttaa iso kulhollinen ranskalaisia sekä lasi viiniä ystävän kanssa). Meille tulee varmasti aivan ihana loma, oli lippiksiä tai ei, kulmat ja ripset värjäämättä tai just niitä tietyn pinkin värisiä bikineitä. Passi-asiakin varmasti selviää vielä jotenkin.

On ihana nähdä myös kuinka paljon pojat reissua odottavat. Maapallon toiselle puolelle matkaaminen nimittäin jännitti aluksi aikalailla. Ollaan lennetty ja matkustettu paljon, pääosin isäni luona Espanjassa. Siellä onkin kaikki jo tuttua ja turvallista, mutta kun tuli puhetta sademetsistä, erilaisista eläimistä sekä vedenalaisen maailman tutkimisesta, meni lapsilla pupu pöksyyn. Onko siellä haita? Mitä jos sellainen hyökkää? Ovatko muut kalat ilkeitä, voiko merimakkara purra, entäs jos merisiili pistää? Äiti, et voi sukeltaa sinä kuolet – he sanoivat.

Nyt puheet ovat jo ihan toiset. Kaapo suunnittelee valvovansa koko yön lentokoneessa pelaten ja sitten vain uida, Elviskin aikoo heti perille päästyään mennä veden alle. Itse toivon että 12 tuntisen lennon aikana kaikki nukkuisivat kuitenkin mahdollisimman paljon, mutta sen takaan kun perille vihdoin päästään ei merestä tai altaasta nousta kun korkeintaan syömään.

Pitkä lento ei hermostusta yhtään. Tiedän että minulla on parhaat reissuseuralaiset. Olen ihan tyytyväinen että meillä on ollut mahdollisuus matkustaa, vaikka kieltämättä silloin ne ensimmäiset lennot muutama vuosi sitten yksin kahden uhmiksen kanssa olivat aikamoisia… Nyt minulla on vielä äitini ja veljeni apukäsinä, joten ainut murhe on, että miten MINÄ jaksan odottaa perille pääsyä.

Ehdottomasti päivittelen sitten matkakuulumisia myös sieltä Khao Lakin paratiisirannoilta, jos nettiyhteys vaan pelaa. Ja postausideoita reissusta saa ihmeessä esittää, olisiko teillä jotain tiettyä aihe-aluetta josta olisi kiinnostavaa lukea?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Meidän reissu lähestyy, alle kaksi viikkoa niin ollaan jo lämpimässä. Thaimaahan matkustaessa pitää passin olla voimassa vielä 6kk matkan jälkeen, joten Kaapolle olikin jo aika hommata uusi. Ekaa kertaa kun reissattiin vähän pidemmälle hänen ollessaan muutaman kuukauden ikäinen, joten passi menee heti vuodenvaihteen jälkeen jo vanhaksi.

Olin kuullut että poliisiasemalla olisi pitkät jonot ja että aika kannattaa ehdottomasti varata etukäteen. Mutta vaikka mielestäni olin ihan hyvissä ajoin liikenteessä, löytyi tälle vuodelle lähin vapaa aika Järvenpään poliisilaitokselta. Ensinnäkään ei oikein napannut matkustaa sinne saakka, saatikaan että Helsingissä syntyneen lapseni passissa lukisi Järvenpää. Ihan hölmö juttu tiedän, mutta valitsin mielummin sitten asemalla jonottamisen.

Nakkasimmekin tänä aamuna Elviksen päiväkotiin ja kävimme valokuvausliikkeen kautta ottamassa passikuvat aivan poliisiaseman vieressä. Kuvaustilanne sujui kivasti ja kuvat saimme mukaan heti. Kaikki oli valmista muutamassa minuutissa. Kiva yllätys oli myös, että kuvat lähetettiin sähköisesti poliisiin omaan järjestelmään, eikä yhtään paperista kuvaa siis tarvinnut luovuttaa. Printtauksen laatu oli kuitenkin minusta aika huono, kuva on vähän epätarkka ja läiskikäs. Myös 20 euron hinta oli mielestäni aika suolainen, mutta tässä asiassa olikin tarkoitus vaan mennä sen mukaan mikä oli helpoin. Myöhemmin tajusin että olisimme voineet käydä hakemassa ensin vuoronumeron, ja sitten vasta käyneet ottamassa kuvat. Jono nimittäin oli vielä pidempi kun olin kuvitellutkaan.

1,5 tuntia aseman avautumisen jälkeen 11 ihmistä oli päässyt hakemuksensa jättämään, meidän vuorolapussa komeili numero 82. Siinä pikaisella laskutoimituksella kauhistelin että edessä voisi olla seitsemän tunnin jonotus. Huh. Onnekseni aulasta löytyi kahviautomaatti ja Kaapolle olin pakannut iPadin mukaan. Kävi myös tuuri, että joku päätti luovuttaa ja jätti lappunsa meille, nyt siinä oli enää numero 64.

Onneksi vauhti kuitenkin vähän nopeutui päivän edetessä ja lopulta jouduimme jonottamaan vain muutaman tunnin. Se meni ihan kivasti leffaa katsellessa. Onneksi. Seurasin siinä samalla nimittäin muutamaa hermostuneen vauvan ja taaperon kanssa jonottanutta naista, eikä käynyt kyllä kateeksi yhtään. Kaaposta oli myös ylipäätään tosi hienoa olla poliisiasemalla, vaikka lopulta emme nähneetkään kun yhden virkapukuun pukeutuneen pahvisen poliisin 😀 Poliisikorttejakaan emme muistaneet kysyä.

Passikuvasta tuli tosi totinen, mutta niinhän se kai kuuluu ollakkin. On hullua kuvitella että tämä on jo esikoiseni toinen passi ja seuraava sitten kun hän on jo kymmenen! Jos aika jatkaa kulkuaan samalla tapaa, ei siihen mene kauaa. Tänään alkoi myös jo vähän matkakuume vaivaamaan, kun saatiin tämä viimeinenkin asia hoidettua, kylmyys pureutui luihin ja postista tuli uusia uikkareita. Niin ihana lähteä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.