PARI PERJANTAIRÄPSYÄ UUDELLA KAMERALLA

12/02/2016

mami go go kotona 12mami go go kotona 1mami go go kotona 13mami go go kotona 15mami go go kotona 4mami go go kotona 16mami go go kotona 17mami go go kotona 11mami go go kotona 6mami go go kotona 14mami go go kotona 18mami go go kotona 3mami go go kotona 2mami go go kotona 7mami go go kotona 5mami go go kotona 10mami go go kotona 19mami go go kotona 9

Perjantai on meillä perinteisesti siivouspäivä ja otinkin tänään muutaman räpsyn pyykkien viikkailun lomassa, ennen kun lähdin hakemaan poikia kotiin ja viikonlopun viettoon. Mälsästä säästä huolimatta on ihana huomata miten pikkuhiljaa päivät pitenee ja valo lisääntyy.

Sain muutama viikko sitten Rajalalta testiin uuden kameran, Panasonicin Lumix GX8:n. Tuossa sairastellessa testailu jäi melko minimiin, mutta nyt ajattelin perehtyä siihen paremmin. Olen kuvannut muutaman vuoden Olympuksen mikrojärkkkärillä josta olen tykännyt ihan tosi paljon. Täytyy myöntää, että tässä ajassa minusta on tullut aika merkkiuskovainen. Päätin kuitenkin antaa tälle uudelle kameralle mahdollisuuden, mutta huomaan vertaavani sitä kokoajan vanhaan kameraani.

Merkkinä Lumix ei ole entuudeestaan minulle yhtään tuttu. Yllätyinkin aika paljon kun huomasin tämän kyseisen kameran maksavan kaksi tonnia (!!!), ei siis ihme, että kyseinen merkki on jäänyt itselleni vähän vieraammaksi. Ihan tuon hintaluokan kameroita kun ei ole tullut katseltua. Kamerassa on ihan hirveästi erilaisia toimintoja (ja nappeja), joista suurinosa on jäänyt itselleni vielä vieraiksi. Lähinnä olen nyt aluksi vain yrittänyt saada ihan perus kuvaa vaikkapa koirasta. Homma saattaa kuulostaa suht yksinkertaiselta, mutta voin kertoa ettei näin ole. Kun on pari vuotta tottunut päivittäin kuvaamaan yhdellä ja samalla kameralla, menee nyt aikaa jo sen miettimiseen että mistäs tämä uusi kamera laitettiinkaan edes päälle.

Asioita mistä tykkään Lumixissa on ympäri ämpäri kääntyvä kosketusnäyttö sekä todella tyylikäs ulkonäkö. Kamera tuntuu tosi hyvältä kädessä ja laadukkuuden kyllä huomaa heti. Asioita mistä en tykkää on se etten meinaa mitekään saada liikkuvasta kohteesta tarkkaa kuvaa ja että jokaikinen nappi kääntyy eri suuntaan tai löytyy ihan eri paikasta mihin olen tottunut. Eli alku ei ole ehkä ihan mitä lupaavin, mutta minulla on kyllä kutina että tällä kameralla saa huikeita kuvia, kunhan sitä vaan tottuu käyttämään.

Ja niinhän se muutenkin on valokuvauksessa, pitää vaan kuvata ja kuvata ja kuvata. Ei tätä kameraakaan opi manuaalia lukemalla vaan vaan räpsimällä ihan hulluna. Ja se on nyt alkanut.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

LÄHETTILÄÄNÄ TÄSSÄ

9/02/2016

rajala minttu 2rajala minttu 1rajala minttu 3rajala minttu 4

On jännä, miten sitä vaan vuodesta toiseen löytää itsensä aina välillä ihan kummallisista tilanteista. Sellaisista joihin ihan itse on itsensä saanut ja joka kertaa sitä ihmettelee, että mihin mä taaaas olen oikein ryhtynyt. Joka kerta sitä lupaa itselleen, ettei enää saata itseään sellaisiin tilanteisiin. Siis missä kädet tärisevät, sydän hakkaa ja tekisi vain mieli ottaa jalat alle. Paitsi että sitten tulee taas se uusi kerta. Kuten esimerkiksi muutama viikko sitten. Parastahan näissä kuitenkin on se, että kun pahimman jännityksen yli kun pääsee, sitä tajuaakin että hei tämähän oli aika mahtava juttu.

Rajala haki alkutalvesta erilaisia osallistuja uuteen valokuvakisaansa. Hakijoilta odotettiin sosiaalisuutta sekä persoonallista otetta omaan tekemiseen. Ja se oma tekeminen sai sitten olla jotakin sisällöntuottamiseen, valokuvaukseen tai vaikkapa videoiden tekemiseen liittyvää. Hakijoista koottaisiin kuuden hengen tiimi, jotka saisivat personoidun kuvauskaluston ja vuoden mittaan erilaisia tehtäviä. Yhdestä näistä vaittaisiin sitten ihka ensimmäinen Rajala Ambassador. Kilpailun tavoitteena on nostaa luovien sisältöjen arvoa ja kiriä niitä uudelle tasolle. Yksi Ambassadorin tärkeimmistä tavoitteista on innostaa suurta yleisöä valokuvaamaan mitä erilaisimmissa olosuhteissa ja tilanteissa.

Kisa kuulosti niin hauskalta ja mielenkiintoiselta, että päätinpä sitten hakea mukaan. Puoli tuntia ennen haun päättymistä kuvasin läppärillä hyvin yksinkertaisen videon itsestäni ja liitin hakemuksen mukaan. Olin jo ehtinyt unohtamaan koko kisan, kunnes eräs aurinkoinen päivä vähän ennen joulua puhelimeni soi. Jouduin vielä tiukkaan haastatteluun puhelimitse (joka oli pikkasen noloa, sillä koko ratikka kuuli myös tämän puhelun), mutta muutaman päivän jälkeen sain sitten kuulla että pääsin mukaan! Siitä saakka onkin pitänyt sitten vain odotella, kunnes muutama viikko sitten osallistujat julkistettiin.

Ja se oli se apua, mihin mä taas olen ryhtynyt-hetki, josta alussa puhuin. Sydän kurkussa pamppaillen kävelin Rajalan Pro Shopiin tapamaan muita kisaajia sekä porukkaa Rajalalalta, kisaa markkinoivaa tahoa, lehdistöä, kouluttajia, yhteistyökumppaneiden edustajia ja ties ketä muita. Onneksi syke pian tasoittui ja kaikkien muodollisuuksien jälkeen pääsimme nopeasti itse asiaan.

Kaikki me kisaajat saimme testiin uudet Panasonicin LUMIX G kamerat sekä pikaisen opastusen niiden käyttöön. Tämän jälkeen meistä otettiin studiokuvat nettisivulle, jonka jälkeen pääsimmekin ensimmäiseen haasteeseemme. Eli kuvaamaan! Kaikki kisakuvat tulevat muuten aina tuonne Lähettiläät-sivulle, josta yleisökin pääsee niitä sitten äänestämään. Jokainen meistä kisaajista on tosi erilainen, joten on hyvin mielenkiintoista nähdä että mitä kaikkea tästä oikein tulee. Enkä malta odottaa uusia tehtäviäkään! Uutta kameraa en ole ihan hirveästi ehtinyt vielä testailemaan, mutta on blogin viime kuvat ainakin otettu sillä. Eli toimii se ainakin! Meitä on pidetty vielä vähän jännityksessä, mutta sen verran olen saanut urkittua että ainakin yksiin levyjulkkareihin keikalle mennään kuvaamaan, lisäksi tulossa on myös villieläinsafaria pohjoisessa sekä joku pikkasen pidempikin reissu kulttuuriin pariin. Niin kivaa! Ja jännää! Onneksi mä taas kerran sain itseni ryhtymään tällaiseen seikkailuun!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.